Enpä osaa otsikoida tätä...

Tiedän olevani armosta pelastettu, uskon kautta, en omien tekojeni. Mutta kun katson itseäni ja näen kuinka kaukana Kristuksen kaltaisuuesta vielä olen, turhaudun. Yritän pinnistellä ja ponnistella päästäkseni lähemmäksi Jumalaa, muuttuakseni Jeesuksen kaltaiseksi ja pyhittyäkseni. Ja kuitenkaan en pääse yhtään sen lähemmäksi Jumalaa, kuin nyt olen jo. Kaikki yritykseni ovat turhia.

Jumala tuntuu ikäänkuin sanovan: miksi etsit minua, tässä olen. Katso haavoja käsissäni ja jaloissani, tässä olen. Minä kuolin, jotta sinä saisit elämän.

Niin...En osaa kuvitella, millaista se on ollut opetuslapsille, kun he ovat ensin nähneet Jeesuksen kuoleman, eläneet sen läpi ja sitten Jeesus seisoo heidän edessään ylösnousseena!

Mitä Tuomas ajatteli, kun näki Jeesuksen? Kirkastuiko hänelle yhdessä hetkessä Jeesuksen ristinkuoleman merkitys? Vai oliko Jeesuksen taivaaseenastuminen se hetki, jolloin opetuslapset ymmärsivät? Vai tajusivatko he vasta Pyhän Hengen vuodatuksessa mistä tässä on kyse? Vai jossain siinä välillä? Kenties he eivät kokeneetkaan mitään suurta "valaistumista" , niin, että olisivat yhtäkkiä tajunneet kaiken? Entäs jos Jeesus opetti heille pikkuhiljaa, mitä risti merkitsi?

En kaipaa mitään suurta hengellistä tunnekokemusta, todennäköisesti en edes kestäisi sellaista. Kuitenkin toivon, että käsitteet synti, armo, jne. kirkastuisivat niin, että osaisin kertoa tästä elämäni kestävästä perustasta muillekin. Tahtoisin niin kovasti, että voisin kertoa Kuninkaastani ystävilleni, niin, että he ymmärtäisivät. Mutta kuinka voin puhua ymmärrettävästi, jos en itse ymmärrä?

Tai no, jos totta puhutaan, pelkään aivan valtavasti puhua Jumalasta ystävilleni ja jos yritän, ikäänkuin puolustelen. Tahtoisin olla rohkeampi, tahtoisin osata puhua Jumalasta yhtä luonnollisesti kuin mistä tahansa muusta asiasta. Toisaalta, en ole koskaan osannut puhua asioista, jotka tulevat liian lähelle...ja Jumala jos mikä tulee kohti.

Konservatiivista pohdintaa

Katsoin tänään kaksi kaksi Jane Austenin kirjojen pohjalta tehtyä elokuvaa. Viisasteleva sydän (2007) ja Mansfield Park (1999) youtubesta. Molemmat olivat viihdyttäviä, hyvin tehtyjä, niissä oli hyvät näyttelijät ja nautin elokuvista. Kuitenkin, jälkeenpäin tuli tyhjä ja tylsä olo ja mietin, että päivän olisi voinut käyttää paremminkin.

Kuinkakohan monta kertaa olen miettinyt samaa? Silti löydän itseni yhä uudelleen koneen äärestä, katsomasta jotain turhaa leffaa tai tuhlaamasta aikaani netissä. En tahdo tätä. Tahdon nauttia todellisesta elämästä ja oppia kantamaan vastuuta taloudenhoidostani. En tahdo elää jossain haavemaailmassa tai sadussa, tahdon elää tätä hetkeä täysillä nauttien siitä.

Koskaan kukaan ei ole minulle opettanut, että tv:n, elokuvien tms. katselu olisi syntiä. Kuitenkin olen alkanut miettiä asiaa uudestaan. Mitä hyvää elokuvat antavat minulle? Viihdykettä hetkeksi, hyviä fiiliksiä ja mikä tärkeintä, pakopaikan arjesta. Eihän siinä ole mitään pahaa? Jotkut leffat jopa saavat ajattelemaan asioita. Mitä väliä, vaikka niillä onkin hiukan huonoja sivuvaikutuksia - kuten se, että ne vaikuttavat salakavalasti ajatusmaailmaani- , kun edut ovat näin valtaisat.

Samalla tavoin voisin sanoa, että kirjat ovat pahasta, koska nekin antavat viihdykettä hetkeksi, hyviä fiiliksiä, pakopaikan arjesta ja nekin vaikuttavat ajatusmaailmaani. Niin, jos oikein pitkälle mennään, niin oikeastaan kaikesta viihteestä voisi sanoa, että sen on pahasta. Mitä muuta tarkoitusta viihde palvelee, kuin ihmisen itsekkyyttä, ahneutta, nautinnonhalua?

Samaan aikaan, kun istun elokuvateatterin pehmustetuilla istuimilla ja napostelen sokeria, joku jossain kärsii, koska hänellä ei ole tarpeeksi ravintoa pysyäkseen hengissä. Enhän minä voi suoraan vaikuttaa ja mennä antamaan hänelle ruokaa, mutta silti, kuinka voin olla niin välinpitämätön ja itsekäs ja pitää halpana kaikkea sitä hyvää ja tätä hyvinvointia mitä Jumalalta olen saanut. Aivan kuin se olisi itsestäänselvyys.

Paul Washer kysyy oheisessa videonpätkässä: "When was the last time you enjoyed a glass of water? We can't enjoy a glass of water because of all the artificial things that have been given to us. The coca colas, and the soft drinks and everything else. We are so taken away by what God has not given us, so we can't enjoy what he has given us."





Katsottuani koko illan elokuvia, jotka eivät siis todellakaan olleet mitään HC-kamaa, vaan kaikille sallittuja, voin todeta, etteivät ne ainakaan vieneet minua lähemmäksi Jumalaa, tai auttaneet minua elämään elämääni. Pikemminkin ne tekivät minut vieraammiksi tälle elämälle, jota nyt elän. En osaa nauttia tästä tavallisesta elämästäni ja arvostaa niitä ihania asioita, joita Jumala on mulle antanut. Pakenen valhemaailmaan, jota ei oikeasti ole olemassakaan.

Pitäisikö sitten kaikki mielikuvitus tappaa, luovuus tuhota ja repiä molemmat irti juurineen?

Kuka olet, Herra?

Tajusin eilen, että en tunne Jumalaa, vaikka väitän kulkevani Jeesuksen kanssa. Puhun hänestä kevyesti, tajuamatta, kuka hän on ja kuinka Pyhä hän on. Hän on maailmankaikkeuden Luoja ja ylläpitäjä, mutta minulle hän on useammin kuin nukkumatti tai hammaskeiju. En oikeasti tunne häntä sellaisena kuin hän on.

Kuuntelin eilen Paul Washerin saarnasarjasta True Gospel kaksi ekaa osaa, koska haluaisin ymmärtää, mitä evankeliumi on. No, kuunnellessani tajusin taas, että en edelleenkään ymmärrä evankeliumia, vaikka tiedän mitä se pitää sisällään.

Minulla on kyllä valtavasti tietoa uskosta, mutta ei pisaraakaan Jumalan voimaa. Raamatun mukaan juuri evankeliumi on Jumalan voima

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." Room 1:16-17

Tiedän olevani syntinen, joo. Mutta ymmärränkö mitä se tarkoittaa? En. Tuntuu, että monista sanoista on tullut vain kuluneita kliseitä, kuolleita käsitteitä, joiden merkitystä en ymmärrä. Tiedän, että Jeesus kuoli puolestani, mutta mitä se todella merkitsee?

Miksei näistä asioista puhuta kirkoissa ja seurakunnissa? Miksi puhutaan kaikesta muusta, muttei näistä perusasioista? Miksei saarnata evankeliumia? Oletetaanko, että kaikki on kuulleet sen niin monta kertaa? Minä ainakin kaipaisin ihan perusruisleipää ja evankeliumin "pääruokaa". Pelkkä jälkkäri ei täytä, vaikka saattaa maistua hyvältä. Jos en saa ravitsevaa ruokaa, jään tyhjäksi.

Herra, kuka sinä olet? Tahtoisin tuntea sinut. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tahtoisin ymmärtää evankeliumin, niin että eläisin siitä joka päivä. Tahtoisin olla sellainen kristitty, jollaiseksi olet minut tarkoittanut. Herra armahda ja auta!