perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!



Muistetaan, mistä meidät on päästetty"! 
Sama Jumala, joka aikoinaan 
päästi israelilaiset pois Egyptin orjuudesta, 
on avannut meille pääsyn pois synnin ja kuoleman orjuudesta. 
Sen hän teki Jeesuksessa, joka kuoli ristillä
ja otti päälleen kaikki syntimme.
 Jeesus kärsi rangaistuksen, 
jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa. 


Sen tähden, mitä ristillä tapahtui pitkäperjantaina,
 kaikki meidän syntimme on sovitettu.
Aivan kaikki.

Uskomalla Jeesukseen, turvautumalla häneen,
 saat syntisi anteeksi ja uuden elämän Jumalan yhteydessä.



Ilman Jeesusta me olemme syntiemme orjia, niin kuin Raamattu todistaa:

Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä

 ja tottelemattomia, olimme eksyksissä 
ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia,
 elimme pahuuden ja kateuden vallassa,
 vihattuina ja toisiamme vihaten. 

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme,
 hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin,
 hän pelasti meidät,
 ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, 
vaan pelkästä armosta. 
Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi,
 niin että synnyimme uudesti
 ja Pyhä Henki uudisti meidät.

Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme

 Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
 jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi
 ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.
Tit. 3:3-7


Jesajan kirja 53:3-11 kertoo pääsiäisen tapahtumista näin:


" Hyljeksitty hän oli, 
ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, 
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

Ja kuitenkin:
 hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, 
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet 
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, 
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
 Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. 
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
 niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
 ei hänkään suutansa avannut. 

Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois
 -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? 
Hänet syöstiin pois elävien maasta, 
hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. 
Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon.
 Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. 
Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, 
eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. 

Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, 
että hänet lävistettiin.
 Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, 
hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, 
hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, 
ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.
 
Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, 
heidän pahat tekonsa hän kantaa.


Siunattua pääsiäistä teille!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Voin pahoin

Elän uutispimennossa. En seuraa mitään mediaa säännöllisesti, mutta aika ajoin jotkut uutiset onnistuvat saavuttamaan minut. Tämän päivän uutinen sai minut voimaan pahoin sisäisesti. Eksyin jotenkin iltalehden sivuille ja siellä oli lyhyt juttu Markku Koiviston oikeudenkäynnistä.

En ehtinyt miettiä, miten tähän uutiseen pitäisi reagoida. Minun automaattinen reaktioni oli inhotus, pahoinvointi ja suuttumus. Kuinka tällaista voi tapahtua? Silloin kun asiasta ensimmäisen kerran uutisoitiin, kuulin joiltain uskovilta kommentteja, joissa tekoa jotenkin vähäteltiin (silloin ei tosin tiedetty vielä, että kyseessä oli rikos). Joka tapauksessa tapahtunut painettiin ikään kuin villasella hiljaiseksi johonkin uskonnollisen selitykseen vedoten.

Mielestäni on väärin ajatella, että vääryyttä pitäisi ymmärtää sen tähden, että kaikkihan me teemme vääryyksiä, olemme syntisiä, eikä kellään ei ole varaa tuomita ketään. No hyvänen aika, jos ei minulla ole oikeutta tuomita, niin onneksi on sentään olemassa Suomen laki, joka tässä asiassa on vielä oikeudenmukainen!

Puhun nyt varmasti ajattelemattomasti kovia sanoja, mutta oikeasti olen kyllästynyt lässytykseen. Minua ärsyttää noin ylipäätään yhteiskunnassa se, että väärintekijöitä ymmärretään loputtomasti, eikä pistetä vastuuseen teoistaan. Erityisesti ärsyttää uskovien piirissä sellainen asenne, jossa syntejä ymmärretään ja vääryyksiä selitellään olemattomiksi. Opetetaan, että Jumala kyllä hyväksyy kaiken ja taputtaa päähän. Ja jos minua kohtaan on toimittu väärin, niin oikeudenmukaisuuden vaatimisen sijaan minun pitäisi vain ymmärtää ja antaa anteeksi.

Tämä saa minut voimaan pahoin. Jos ihmisen ei koskaan tarvitse kohdata omaa pahuuttaan ja joutua vastaamaan omista pahoista ja vääristä teoistaan, niin oppiiko hän koskaan elämään oikein? Okei, ymmärrän, että on tärkeää antaa anteeksi eikä katkeroitumalla pilata elämäänsä. Mutta joskus vain kuvottaa se, että pitää niellä ja niellä vääryyttä, eikä kukaan julista väärää vääräksi ja suoraa suoraksi.

Välillä tuntuu, että meidän aikamme kaipaisi vanhan ajan profeettoja. Onhan nykyään kyllä profeetan nimellä kulkevia henkilöitä kristillisissä piireissä, mutta missä ovat ne, joilla olisi todellinen Jumalan sanoma tälle ajalle, tämän ajan maailmalle ja tämän ajan seurakunnalle. Sellaiset ihmiset, jotka julistaisivat väärän vääräksi ja suoran suoraksi. Ihmiset, joilla olisi Jumalan antama auktoriteettia ja he uskaltaisivat sanoa ääneen sen, missä teemme väärin, mutta heillä olisi kuitenkin rakkaus.