torstai 27. kesäkuuta 2013

Lomapohdintoja (se siitä netittömyydestä...)

Ainoa kesälomaviikkoni on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen. Pieni sadekaan ei ole haitannut. Kaiken lomalöhöilyn, rentoutumisen ja ystävien tapaamisen keskellä olen yrittänyt hieman siivoilla. En kuitenkaan ole ottanut suurta stressiä mistään. Jos parveke onkin vielä kesän puolivälissä puoliksi pesemättä, niin mitä sitä turhia murehtimaan. Voin iloita, että olen saanut pestyä sen toisen puolen.

Tämän vuoden teema, tai kehityshaaste, voisi olla oman elämäni haltuunottaminen ja sen tekeminen omannäköisekseni. Niin, että voisin nauttia arjestani ja tuntea eläväni merkityksellistä elämää.

 En ole enää lapsi, jonka asioista vanhemmat huolehtivat, vaan olen itse vastuussa elämästäni. Voin hallita itse elämääni (niin pitkälle kuin se nyt on hallittavissa) enkä ole riippuvainen vanhempieni tai edes ystävieni ohjeista tai neuvoista.Koen aivan turhaan syyllisyyttä siitä, etten kykene vastaamaan odotuksiin ja seuraamaan ihmisten neuvoja. Olenko koskaan ennen miettinyt, miksi minun edes pitäisi yrittää toimia niin kuin muut ihmiset haluavat? Miksi minun elämäni pitäisi olla muiden miellyttämistä? Enkö voisi joskus ihan hyvällä omallatunnolla olla miellyttämättä, olla hankala ja haluta eri asioita kuin mitä muut ihmiset?

Inhoan syyllisyyttä. Se on peikko, josta ei ikinä pääse eroon, vaan se myrkyttää jokaisen asian, mitä teen tai jätän tekemättä. Jos vaikkapa ystävien tapaaminen menee omassa tärkeysjärjestyksessäni siivoamisen ohi, niin miksi koen syyllisyyttä sotkusta? Kuka minua muka syyttää, kun asun yksin? Viimekädessä minä vastaan siivoamattomuuden seurauksista.

Miksi siivoamiseen liittyy niin valtavasti negatiivisia tunteita? Oikeastaan rakastan esimerkiksi tiskaamista, kun siihen ryhdyn, eikä pienen yksiön imurointi vaadi juurikaan ponnisteluja, saati sitten pyykkinpesu. Inhoan vain paperipinojen selvittämistä ja niitä onkin sitten joka paikassa. Kuitenkin siivoamisesta tulee hyvä olo silloin, kun tuntee saaneensa aikaan jotain. Harmi vaan, että tunnen saaneeni jotain aikaan vasta, kun olen koko päivän huhkinut, enkä silloinkaan voi kehua itseäni ahkeruudesta. Miksi rima on niin korkealla, etten voi ikinä olla tyytyväinen?

Tahtoisin laskea rimaa ja oppia olemaan tyytyväinen pienistäkin asioista. Tahtoisin myös oppia nauttimaan arjestani ja kaikista arkisista askareista, sillä niistähän elämä koostuu. Miksi uskon sellaisia yhteiskunnan ja ympäröivän maailman valheita, että elämästä voi nauttia vain viikonloppuisin tai vapaa-aikana, etelän lomalla, tai kun tapahtuu jotain hauskaa. Miksen muka voi nauttia elämästäni silloinkin, kun huhkin töissä, tai teen kotitöitä?

Valhetta on myös se, että elämän luksusta olisi shoppailla koko päivä järjettömän kalliissa kaupoissa, ostaa louis vuittonin laukku, illastaa michelinravintolassa, yöpyä kalliissa hotellissa, tai ottaa aurinkoa ökyjahdin kannella. Ei ökyelämässä ole mitään muuta ylellistä, kuin hinta. Eikä se, kuinka paljon rahaa johonkin käytetään, tee siitä vielä luksusta. En halua enää niellä tällaisia valheita! Mielestäni elämän luksusta ja ylellisyyttä ovat ihan muut asiat.

Luksusta on perhe, joka rakastaa ja perheenjäsenet, jotka toimivat toistensa parhaaksi. Ylellistä on ruoka, joka on hyvää ja ravitsevaa. Luonto on nykyään tällaiselle kaupunkilaiselle valitettavasti harvinaista ylellisyyttä, samoin kiireettömyys. Kaikkein ylellisintä luksuselämää, on elämä Jumalan armahtamana lapsena, yhteydessä Luojaan ja Kuninkaitten Kuninkaaseen, joka on "rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa." Fil 4:19


"Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille hänen tuntemisensa kautta kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon. Hän on kutsunut meidät omalla kirkkaudellaan ja voimallaan...2 piet 1.3

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Siunattua ja valoisaa juhannusta!

Blogi jää nyt pienelle tauolle, sillä ajattelin viettää netittömän loman. Palaan päivittelemään heinäkuulla, toivottavasti virkistyneenä uusin voimin ja tuorein ajatuksin.Siunausta ja varjelusta kesäänne!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Muurinvartija nukkuu

Olen väsynyt, niin fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikin. Tiedän kyllä mistä se johtuu. Tiedän valvoneeni liikaa. Olen istunut taas liian monena iltana myöhään tietokoneen ääressä. Voisin ruoskia itseäni siitä loputtomiin. Teen tietoisesti itselleni pahaa, kun en nuku tarpeeksi. Miten voin olla niin typerä, että laiminlyön unen ja aiheutan itselleni huonoa oloa? Väsyneenä en ole parhaimmillani, enkä nauti mistään. Väsyneenä tulee syötyä mitä sattua, hoidettua kotia miten sattuu, eikä jaksa oikein mitään.

Voin syyttää väsymyksestä vain itseäni, minä olen vastuussa elämästäni ja nähtävästi en osaa elää oikein. Netti nielaisee huomaamatta ison siivun vapaa-ajastani, eikä minulla muka ole aikaa tehdä niitä asioita, joista oikeasti nautin, kuten lukea kirjoja ja ulkoilla tai vaan rukoilla. ”Hengellinen elämä” tai Jumalan kanssa vietetty aika lyhenee olemattomiin väsymyksen ja laiskuuteni takia.

Välillä olen aavistavinani Jumalan kutsuvan minua läheisyyteensä, mutta liian usein vaiennan sen kutsun. Pelkään, että olen vaarassa tulla sellaiseksi josta Raamatussa varoitetaan: ihminen, joka rakastaa nautintoja enemmän kuin Jumalaa (2.tim 3:4)tai kylväjävertauksen ohdakkeinen maa, jonka siemen ei tuota kypsää satoa, koska maailman huolet tukahduttavat kasvun.

Kuitenkin kaipaan Jumalaa ja haluaisin tuottaa hedelmää taivasten valtakuntaan. Minulla on ikävä sitä, että voisin kuulla Jumalan äänen ja tuntea sen, mitä hänen sydämellään on. Yhteys elävään Jumalaan ja hänen kanssaan asioiden jakaminen on oikeasti parasta, mitä on.

Huomaan vain olevani kärsimätön Jumalan suhteen. Kaiken pitäisi olla saatavilla nyt heti, myös Jumalasuhteessa ja Jumalan kanssa vietetyn ajan pitäisi olla jotenkin ”viihdyttävää” tai tuntua hyvältä. Jos en tunne mitään, alan helposti kyseenalaistaa omaa uskoani tai kiukutella Jumalalle, kun hän ei näytä minulle olevansa todellinen. Kuitenkin vaellamme uskossa, emme näkemisessä. Raamatussa on monessa kohtaa sanottu, että meidän pitäisi etsiä Jumalan kasvoja ja odottaa häntä. Vaikken näkisi suoria rukousvastauksia heti, tai tuntisi Jumalan konkreettisesti puhuvan minulle, hän kuitenkin elää ja on todellinen ja läsnä elämässäni.

Mielessäni kolkuttavat myös monien ystävieni rukouspyynnöt ja monet asiat, joita en ole vienyt Jumalan eteen. Minusta tuntuu, että silloin kun en elä lähellä Jumalaa, en ole sillä paikalla, jolla minun kuuluisi olla ja se minun paikkani on tyhjänä. Olen ikään kuin muurinvartija, joka nukkuu, vaikka minun pitäisi valvoa ja olla hereillä (hengellisessä mielessä) ja valmiina tekemään niitä asioita, joihin Jumala minua kutsuu. Usein en vain tiedä, mitä tehdä ja omat rukouksetkin tuntuvat niin pieniltä.

 Kyllähän minä tiedän Jumalan vastaavan rukouksiin, olen nähnytkin vastauksia, mutta miksi tuntuu, että vastaus tulee varmemmin toisten rukouksiin, kuin minun surkeisiin huokauksiini? Voisipa Jumala näyttää, että rukouksillani on konkreettista merkitystä, etteivät ne ole vain saippuakuplia tuulessa, vaan ne todella saavuttavat kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimen.

Minusta siis tuntuu välillä, että uskonelämä takkuaa ja olen huono uskovainen. Onneksi usko ei ole suorittamista, vaan lepoa Iankaikkisilla käsivarsilla, Jeesuksen sovitustyön varassa. Tie Jumalan syliin on avoinna. Vaikka yhteys nyt olisikin poikki, niin Jeesuksen ristinkuoleman ja veren kautta se on auki, kun turvaudut häneen. Jos hävettää mennä Jumalan eteen pitkän tauon jälkeen, niin hän ei tuomitse ja lyö, vaan tahtoo armahtaa ja vapuauttaa. Hän on jo kantanut meidän syntimme ristillä ja sovittanut meidät Jumalan kanssa. Nyt hän odottaa, että jätämme hänelle kaikki syntimme ja hän tahtoo antaa meille puhtaan sydämen ja vapauden.

Jeesus armahda minua! Armahda kaikkia meitä omiasi, ettemme nukahtaisi hengellisesti, vaan pysyisimme hereillä ja kuulisimme sinua. Vaikuta meissä niin, että olisimme valmiita tekemään sinun tahtosi kaikissa tilanteissa, myös ajankäytön suhteen. Opeta meitä olemaan uskollisia sinullle arkielämässämme, niissä pienissä velvollisuuksissa, joita olet meille uskonut. Murra netin lumous ja anna minulle voimaa ja itsekuria säädellä vapaa-aikaani. Amen. 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hämmennystä ja antautumista

Elämä hämmentää, se heittää eteen yllättäviä tilanteita, jotka pistää pohtimaan asioita.

Ikävien ja kamalien yllätysten lisäksi olen saanut yllättyä myös positiivisesti. Iloitsen ihmisistä elämässäni, vanhoista ja uusista tuttavuuksista.

Olen sanonut Jumalalle, että hän saa tehdä minun kesälläni mitä haluaa ja uskon, että tulossa on hyviä asioita. Jumala käänsi hyväksi sen "helvetinkin", mitä elämä oli vielä reilu kuukausi sitten. Pelkäsin läheisen menettämistä niin paljon, etten olisi uskonut sitä, että elämä voisi jatkua näin ja tilanne normalisoitua tähän pisteeseen. Onneksi minun uskoani ei kysytty. Kiitos Jeesus.

Toisaalta jossain takaraivossa jyskyttää edelleen pieni pelko, että mitä jos kuitenkin pahin vielä tapahtuu? Etukäteen pelkääminen ja murehtiminen ei kuitenkaan hyödytä mitään, niinpä valitsen nauttia tästä hetkestä ja olla tänään onnellinen!

Olen parin kuukauden aikana oppinut uusia asioita itsestäni ja joutunut kohtaamaan joitakin heikkouksiani. Olen esimerkiksi tajunnut, etten voi kantaa muiden ihmisten murheita harteillani. En voi lievittää kenenkään toisen surua ja tuskaa suremallla ja tuskailemalla hänenkin edestään. Se ei auta tuota toista ihmistä yhtään, mutta pahentaa omaa oloani. Se, että murehdin, ei tee minusta yhtään pyhempää, väsyneemmän vain. Raamattu sanoo viisaasti, että jokaisen on kannettava oma kuormansa. Toisaalta samassa luvussa sanotaan, että kantakaa toistenne taakkoja. Jotenkin en usko näiden olevan ristiriidassa keskenään...tätä pitää pohtia.

Minusta tuntuu, että Jumalalla olisi minulle niin paljon enemmän sanottavaa, kuin mitä minä häntä olen kuunnellut. Suren sitä, millaista elämäni on, kiireistä ja itsekästä elämää. Haluaisin oppia elämään eri tavalla. Siten, että Jumala olisi käytännössä minulle rakkain, ei vain teoriassa. Niin, että olisin jälleen riippuvainen hänen sanastaan ja hänen läheisyydestään. "Onneni on olla Herraa lähellä"...Se on  niin totta! Olen onnellisimmillani hänen läheisyydessään ja silloin säteilen hänen iloaan, valoaan ja rauhaansa ympärilleni.

Ota Jumala minun elämäni hyviin käsiisi ja tee elämässän iniitä asioita, joita sinä haluat siinä tehdä. Haluan kuunnella sinua, puhu minulle ja opeta minua hiljentymään. Luovutan  jälleen koko elämäni  sinulle!