sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kaunis sunnuntai

Välillä kyllästyn elämän epävarmuuteen, kuten siihen, etten tiedä mitä syksy tuo tullessaan. Väsyn myös odottamaan ratkaisua joihinkin asioihin. Haluaisin kiirehtiä jo eteenpäin, en jaksaisi odottaa. En jaksaisi taistella tietäni läpi harmaiden ja tylsien päivien tai vaikeiden ja kurjien päivien. Haluaisin elää jatkuvasti aallonharjalla, juhlahetkissä. Haluaisin kuoria elämästä kermat päältä, mutta sen sijaan tunnen usein juovani pohjasakkaa.

Miten sitä oppisi nauttimaan jokaisesta päivästä ja arjen mitättömiltäkin tuntuvista hetkistä?

Tänään illalla kuuntelin Brandon Heathia.

There is hope for me yet
Because God won’t forget
All the plans he’s made for me
I have to wait and see
He’s not finished with me yet


Brandon Heath - Wait and See from Provident Label Group on Vimeo.



Sunrise - Brandon Heath from W. Ashley Maddox on Vimeo.


Auringonnousua odotellessa...

Hyvää yötä!

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Minä jätän teille rauhan

Levoton sieluni kaipaa rauhaa, mutta etsin sitä väärästä paikasta. Tämä netissä surffailu ei ainakaan rauhoita.

Miten voisin saada sen rauhan, josta Jeesus puhuu?

"Minä jätän teille rauhan, oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon..."

tiistai 25. toukokuuta 2010

Missä ovat kristityt miehet?

Eivät ainakaan seurakunnissa! Seurakuntien tilaisuuksissa kävijöistä about 90 prosenttia tuntuu aina olevan naisia ja jos miehiä joskus käy, he ovat hiljaa taustalla kun naiset pyörittävät toimintaa.

Vaikka omat kokemukseni ovat suurimmalta osin nuorten aikuisten toiminnasta, voisin sanoa, että seurakunnissa näyttää olevan myös yleisenä trendinä se, että naiset viihtyvät siellä, miehet eivät.

Missä mahtaa olla syy? Olemmeko tehneet tästä kristinuskosta naisten uskonnon? Uskonnon, jossa on hempeilyä ja tunteilua, mutta ei toimintaa, eikä käytännöllisyyttä. Jeesus oli kuitenkin itse mies, samoin hänen lähimmät opetuslapsensa. Miehillä oli tärkeä asema alkukirkossa ja he olivat valmiit taistelemaan ja kärsimään evankeliumin puolesta. Miehet olivat etulinjan "sotilaita", jotka kantoivat suuren vastuun.

Olisiko miesten joukkopaon syy siinä, että miehet ovat rehellisempiä, eivätkä jaksa esittää pyhempää kuin mitä ovat? Luulen, että naisilla on taipumusta tekopyhyyteen, ainakin minulla on. Vai puuttuuko miehiltä kenties esimerkkejä kuinka elää kristittnä miehenä?

Ovatko meidän tilaisuutemme enimmäkseen naisille suunnattuja? Vai onko meidän sanomamme kenties sellainen, ettei se kosketa miehiä? Uskon, että kun evankeliumia saarnataan, niin se puhuttelee jokaista ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mutta kuinka usein kristinuskon keskeisin asia kierretään ja puhutaan jostain muusta...

Suuri kysymys on: eivätkö miehet osaa ottaa paikkaansa seurakunnassa, vai emmekö me naiset anna heille tilaa?

Missä on tasa-arvo seurakunnissa! Tottakai on hyvä, että naisten asema on parantunut, mutta ei kai sen tarvitse tarkoittaa sitä, että miehet ajetaan lyttyyn?

1. Moos 1:27
Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.


Kun luin John & Stasi Eldredgen kirjan Captivating (Valloittava salaisuus) oivalsin uudella tavalla, että mies ja nainen molemmat ovat Jumalan kuvaksi luotuja. Jumala on kaunis, kuten nainen, mutta Jumala on myös vahva, kuten mies. Ja Jumala on luonut molemmat kuvakseen, eikä kuva ole täydellinen ilman toista.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Hän on vierelläni

En aina huomaa, kuinka lähellä olet. Etsin onnea maailmasta ympärilläni, enkä tajua, että sinä olet siinä vierelläni, Herra, aivan lähellä. Sinä odotat minua ja suret vuokseni.

Katsot kun tuhlaan rahani turhuuteen, katsot kuinka palvon materiaa. Koko ajan yrität kuiskata korvaani: minä olen tässä, et sinä tarvitse tuota kaikkea. Minä suljen korvani sinulta ja juoksen sinua pakoon.



Mitä sinä tahdot minulle tänään sanoa,Herra?
Minä tahdon pysähtyä ja kuunnella sinua. Tahdon lakata etsimästä onneani maailmasta, tahdon luopua epäjumalistani. Tahdon etsiä sinua, Herrani.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Vain sinä tunnet minut Vapahtaja...

...ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin. (virsi 289) Jumala tuntee minut ja tietää kaiken. Hän näkee elämäni sen alkuhetkestä viimeiseen henkäykseen. Hän on varjellut minua lukemattomilta vaaroilta. Hänen suojeleva kätensä on yhä ylläni ja saan kulkea rauhassa. Minun ei tarvitse pelätä mitään.

Mitä tahansa elämässäni joudunkin kohtaamaan ja käymään lävitse, mikään ei koskaan voi tehdä tyhjäksi sitä tosiasiaa, että olen Jumalan lapsi. Saan olla Jumalan lapsi, vaikka minulle tapahtuisi mitä. Saan olla Jumalan lapsi, vaikka minusta tuntuisi miltä. Vaikka sairastuisin pysyvästi, olisin yhä Jumalan rakas lapsi. Vaikka kaikki hylkäisivät minut, mikään ei muuttaisi sitä, että olen Jumalan lapsi. Kuollessanikin olisin Jumalan lapsi.

Psalmi 11
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herraan minä turvaan. Kuinka voitte sanoa minulle: "Pakene vuorille kuin lintu! Jumalaton jännittää joustaan, nuoli on jo jänteellä. Pimeän turvin hän tähtää syyttömään. Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?" Herra on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet. Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat. Hän vihaa sitä, joka rakastaa vääryyttä. Satakoon jumalattomien päälle tulta ja tulikiveä! Polttava tuuli olkoon malja, joka heidän on juotava! Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta, oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa.


Minun on ollut vaikea ymmärtää psalmien kohtia, joissa toivotetaan vihamiesten tuhoa. Eihän se ole ollenkaan sopivaa ja Jeesuskin käskee rakastamaan vihamiehiä jne. Kuitenkin ihan viime aikoina olen huomannut, miten lohduttavia kohtia ne oikeastaan ovat. Esimerkiksi tuo yllä oleva psalmi. Joskus ihmettelen, miten psalmeista löytyy niin osuvia kuvauksia siitä mitä tunnen ja ajattelen. Ja hämmästyttävintä on, että minulla on oikeus tuntea kaikkia tunteita: vihaa, surua, katumusta, iloa, riemua.

torstai 20. toukokuuta 2010

Pieniä askeleita

Usein odotan suuria ja vaadin kohtuuttomasti itseltäni. Tahdon pelastaa maailman, tahdon tulla täydelliseksi ja tahdon päästä eroon itsekkyydestäni. Yritän, mutta petyn, kun en kykenekään mihinkään.

Sen sijaan että odottaisin itseltäni paljon, voisin tunnustaa kyvyttömyyteni ja laittaa luottamukseni Jumalaan ja odottaa häneltä suuria. Minä en pysty pelastamaan maailmaa, tai edes yhtä ihmistä vaikka kuinka yrittäisin. Jumala pystyy.

Haluaisin ottaa isoja askelia ja jättiläisen harppauksia. Haluaisin esimerkiksi uskaltaa olla ystävilleni avoin omasta uskostani ja kertoa heille Jumalasta. Teen kuitenkin asiasta liian suuren ja kynnys avata suu kasvaa valtavaksi. Kenties vaadin itseltäni liian suurta askelta.

Luulen, että Jumala tahtoo näyttää minulle, että pienet askeleet ovat kaikkein tärkeimpiä, enkä saa väheksyä pieniä askeleita. Pikkuhiljaa Jumala tekee työtään minussa ja kun ottamani askeleet ovat pieniä ja mitättömiä, minun on helpompi säilyä nöyränä. Herra tietää ylpeyteni, eikä tahdo lisätä sitä.

Eivätkä ne pienet askeleet liity vain Jumalasta puhumiseen (evakeliointiin), tämä elämä on täynnä pieniä askeleita, joita täytyy ottaa saavuttaakseen suuria asioita. Nyt sellainen pieni askel voisi olla valintakoemateriaaleihin tarttuminen ja lukemisen aloittaminen. Pieni, mutta tärkeä (ja vaikea) askel :D

(tekstiä muokattu ja korjattu 22.5.10)

torstai 13. toukokuuta 2010

Ole rehellinen, Anna

Rehellisyys on minulle vaikeaa. Minun on helpompi pettää itseäni kuin olla rehellinen. On helpompi sulkea silmät, kuin kohdata totuus sellaisena kuin se on. Minusta tuntuu, että tämä uskonnollisuuskin on yksi tapa jolla petän itseäni. Osaan hyvin teeskentelyn ja tekopyhyyden, ylpeyden, ylimielisyyden ja omahyväisyyden.

Mielestäni on parempi olla rehellisesti syntinen kuin epärehellisesti pyhä, sillä syntinen tietää tarvitsevansa apua, epärehellisesti pyhä taas luulee, ettei tarvitse enää mitään. Jeesuskin oli fariseuksille ankara, mutta "syntisille" lempeä. Ehkä siksi, että farikseukset luulivat olevansa parempia ihmisiä ja olivat niin täynnä omaa pyhyyttään, etteivät enää mielestään tarvinneet mitään. Jeesus kuitenkin osoitti mitä he olivat: valkeiksi kalkittuja hautoja, ulkoapäin kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa. Tähän on jotenkin helppo samaistua.

Joskus ihmettelen, että ihmiset hyväksyvät minut vielä joukkoonsa, vaikka olen näin sietämätön fariseus ja "uskonnollinen valehtelija".

En ymmärrä miksi rehellisyys on niin vaikeaa minulle. Olen niin tottunut pettämään itseäni, etten edes huomaa kun teen niin. Kunpa voisin olla rehellinen itselleni ja ihmisten edessä, niin, että kaikenlainen sädekehän kiillottaminen voisi jäädä. Kunpa voisin kokea syvästi sen, että minut hyväksytään, vaikka olen rehellinen, eikä minun tarvitse esittää yhtään mitään muuta kuin mitä olen.

Jumalan nimi on "minä olen", ja hänen edessään minäkin voin vain olla. Hän on luonut minut olemaan (ei esim. tekemään). Olemassaolo itsessään on arvokasta eikä arvoa mitata sen mukaan mitä teen tai mikä on asemani. Riittää, että minä olen.

Toivon, että voisin olla rehellinen itselleni ja muiden edessä. Toivon, että voisin oppia lisää Jumalasta. Juuri nyt elämä on vaikeaa ja tarvitsen Jumalaa enemmän kuin koskaan.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Tuli ja puuvillatehdas

En ymmärrä evakeliumia. En tajua miksi "Synnin palkka on kuolema" Room 6:23 Miten rakastava ja oikeudenmukainen Jumala voi tuomita kuolemaan. En käsitä, että Jumala tuomitsee kuolemaan, koska hän on rakastava ja oikeudenmukainen Jumala. En ymmärrä, että jos hän rakastaa hyvää, hänen täytyy vihata pahaa.

En tajua synnin vakavuutta. Kuvittelen jotenkin, että jos teen väärin, voin aina pyytää anteeksi ja se korjaa kaiken. En tajua, että synnillä on seurauksensa, joista minä ja läheiseni joudumme kärsimään.

Luulen, että voin leikkiä joillain asioilla, synnillä, mutta se on vaarallisempaa kuin leikkiä tulella puuvillatehtaassa. Oletteko nähneet BBC:n tv-sarjan North & South? Siinä aika alussa on kohta, jossa puuvillatehtaan omistaja pahoinpitelee työntekijänsä, kun näkee työntekijän tupakka kädessä tehtaassa. Järjetön väkivalta saa katsojan raivostumaan. Myöhemmin katsoja tajuaa, kuinka herkästi syttyvää ilmassa leijaileva puuvillapöly on ja että koko tehdas työntekijöineen olisi voinut palaa yhdessä hetkessä.

Väkivalta ei ollut oikein, enkä tahdo puolustaa sitä. Mutta jossain mielessä me elämme kuin tuo työntekijä, joka meinasi tehdä tulen puuvillatehtaassa. Mekin leikimme synnillä, kuin tulella, emmekä tajua vaaraa. Onneksi Jumala ei pahoinpitele ketään.

Tosin kun tuomiopäivä tulee, hänen oikeudenmukainen tuomionsa on niin kauhea, että ihmiset huutavat vuorille ja kallioille
"Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää?" Ilm 6:16-17

Ja kukaan ei voi sitä kestää. Kuitenkin seuraavassa luvussa ilmestyskirja kertoo pelastettujen joukosta:
Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! Ilm 7:9-10

Keitä he olivat, jotka eivät pelänneet vaan iloitsivat? Luku jatkuu

Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?" Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Ilm 7:13-14

Ilmestykirja vilisee näitä ilmauksia, joista on tullut kaanaankieltä ainakin meille "uskovaisten kotien lapsille". Jossain laulussakin lauletaan, että "Karitsan veressä valkaisin vaatteeni". Mitä ihmettä se tarkoittaa? Onko se vain kaunis runollinen lause, vai mitä se merkitsee käytännössä?

Luulen, että se kuvaa sitä, että Jeesus (Karitsa) on kuollut ristillä (uhrattu), ottaen päälleen meidän syntimme. Vuodattamalla verensä hän on lunastanut meidät vapaaksi kuolemasta. "Synnin palkka on kuolema" Room 6:23, ja Jeesus kärsi sen kuoleman meidän puolestamme. Nyt jokainen, joka uskoo Jeesukseen, huutaa apua häneltä, pelastuu kuolemalta ja tuomiolta ja saa lahjaksi ikuisen elämän. Room 6:23 jatkuu vielä: "mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme".

Minä aavistelen, mitä jotkut evankeliumin kliseet tarkoittavat, mutta kaipaisin silti ihan käytännön opetusta siitä, tai jotain kaanaankielen käännöskurssia. Mitä tarkalleen tarkoittaa pestä ja valkaista vaatteet Karitsan veressä? Ja miksi juuri tällaista kielikuvaa on käytetty?

tiistai 4. toukokuuta 2010

Rakkauden täytyy myös vihata

Genuine love must hate in order to be love

Tässä lyhyessä parin minuutin pätkässä John Piper puhuu siitä, kuinka aidon rakkauden täytyy myös vihata ollakseen rakkautta.



Mitä ajatuksia tämä herättää?

He saved me! (Paul Washer)



Tämä on lyhyt pätkä, kannattaa katsoa.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Tiedätkö sinä todella, mikä on evankeliumi?

Tämä kysymys pysäytti minut, kun katsoin tämän videopätkän ja kuuntelin tätä "hullua katusaarnaajaa".






Kannattaa klikata suoraan Youtubeen, josta saa suomenkieliset tekstit!! (ne saa kun painaa esittelytekstin vieressä olevaa painiketta, "interaktiivinen litteraatti")



Tiedänkö todella, mikä on evankeliumi?


Paha kysymys. Onko evankeliumi tullut eläväksi todellisuudeksi minulle, vai onko se vain kuollut klisee muiden uskonnollisten kliseiden joukossa? Onko Jeesuksen elämä tullut minulle todelliseksi? Uskonko todella, koko olemuksellani, että Hänet ristiinnaulittiin minun syntieni vuoksi ja että Hän nousi kuolleista ja elää tänään ja tulee kerran takaisin tuomitsemaan maailman?

Jos todella uskoisin sen, elämäni olisi erilaista. Jokin minussa pistää vastaan: en usko, enkä haluakaan uskoa. On mukavampaa palvoa materiaa, olla uskonnollinen ja kiillottaa sädekehää, kuin nöyrtyä Jeesuksen jalkojen juureen huutamaan häneltä apua ja palvoa yksin häntä.

Kun kuulen evankeliumin julistusta, sydämeni janoaa sitä enemmän ja enemmän. Ja kuitenkin huomaan omassa elämässäni vastustavani evankeliumia.

Ehkä vaikein pala evankeliumissa on synti.


Tiedän olevani syntinen, mutta mielummin en myöntäisi sitä, en haluaisi tunnustaa syntejäni, koska se tarkoittaisi, että niistä pitäisi luopua. Ja minä en tahdo. Tahtoisin samalla kertaa kulkea kahta tietä: omien mielitekojeni tietä ja Jumalan tahdon tietä. Se vaan ei onnistu.

Minun on vaikea myös hyväksyä sitä, mitä Raamattu sanoo synnistä: "synnin palkka on kuolema" Room 6:23 . Mitä, miksi? Eikö mikään vähempi riitä?

Ehkä en ole ymmärtänyt sitä, että Jumala on täydellisen oikeudenmukainen ja pyhä. En ole ymmärtänyt sitä, että pahuus vaatii rangaistuksen. En ole ymmärtänyt sitä, että rakkaus hyvää kohtaan on myös sitä, että vihaa pahaa. Enkä ymmärrä sitä vieläkään. Kuvani Jumalasta on vääristynyt.

Mielummin haluaisin, että Jumala olisi vähän "epäreilu" ja suosisi minua. Tarkoitan tällä sitä, että hän katsoisi läpi sormien minun syntejäni, mutta vaatisi muut tuomiolle siitä, miten ovat minua kohdelleet ja rankaisisi muita vääristä teoista, joita he ovat minua kohtaan tehneet.

Mutta se ei voi mennä niin. Jos Jumala on oikeudenmukainen, hän on oikeudenmukainen kaikille ja se tarkoittaa, että kaikki me olemme samalla viivalla. Silloin me kaikki olemme syyllisiä. Vaikka olisimme ihan "hyviä ihmisiä", Jumalan edessä se ei riitä, sillä hän näkee meidän sydämeemme, joka on täynnä kaikkea muuta kuin hyviä ajatuksia. Mikään epäpyhä ei kestä Jumalan edessä, vaan Jumalan pyhyys ja täydellisyys vaatii pyhyyttä ja täydellisyyttä. Raamattu sanoo: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23)...mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden (syyttömyyden?), koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi (Room 3:24)

Se kohta jatkuu vielä: Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. Room 3:25-26

Jeesuksen uhrin tähden minä voin saada syntini sovitetuksi ja pelastua tulevalta tuomiolta. Eikä minun tarvitse tehdä mitään (en pysty tekemään mitään) pelastuakseni. Kun huudan apua ja tunnustan avuttomuuteni, saan vastaanottaa sen lahjan, minkä hän antaa, vanhurskauden. (En löydä sopivia sanoja...ehkä siksi, että en täysin ymmärrä mitä evankeliumi on)

Miten evankeliumin totuus voisi lävistää sydämeni ja koko olemukseni niin, että en voisi olla elämättä sitä todeksi, niin, että en voisi olla puhumatta siitä?



P.S.

Sanan vanhurskas merkitys wikipedian mukaan:

Jo Mikael Agricola käytti sanoja vanhurskas ja vanhurskaus käännöksinä kreikankielisille sanoille dikaiosynee (δικαιοσύνη, subs.) ja dikaios (δικαιος, adj.). Näillä kreikan sanoilla kuitenkin on myös ei-uskonnollinen merkitys "oikeudenmukainen". Latinaksi vanhurskas on iustus ja vanhurskauttaminen iustificatio.

Termi "vanhurskaus" kuuluu alun perin liittoa sekä liiton solmimista käsittelevään kielenkäyttöön. Taustalla on ajatus kahden henkilön välisestä liitosta, jossa "vanhurskaaksi" sanotaan sitä, joka pitää kiinni solmimansa liiton velvoituksista. Raamatussa on selvää, että Jumala on liitossaan Israelia kohtaan aina "vanhurskas"

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Jeesus, pelasitko sinä jalkapalloa?

Jalkapallo on hauska peli ja liikkumisesta tulee hyvä olo! Oikeastaan en yhtään osaa pelata ja minulla on niin huono kunto, etten jaksa edes juosta. Tänään se ei kuitenkaan haitannut ja oli oikeasti hauskaa pelailla :)

Jumala loi meidät elämään ja liikkumaan, ei istumaan tuntikausia paikoillaan koneen ääressä. Siitä ei ole seurauksena kuin niska- ja hartiasärkyä ja pahaa mieltä. Liikkumisesta taas tulee hyvä mieli :) Miten sen sais taottua tähän kovaan kaaliin, että liikkuminen kannattaa ja on hauskaa. Olen kiitollinen ystävistä, jotka jaksavat näinkin laiskaa sohvaperunaa pyytää mukaan pelailemaan ja kannustaa mokailuista huolimatta.

Ja kiitos Jeesus jalkapallosta :)

* * *


Asiasta kukkaruukkuun, olen jälleen joutunut toteamaan, että katkeruus on pahimmanlaatuista myrkkyä. Raamatussa varoitetaan näin: Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. Hepr. 12:15 Olen saanut kokea todeksi yhä uudestaan ja uudestaan, että katkeruus "tuottaa turmiota" ja "yksikin sellainen saastuttaa monet".

En voi kätkeä katkeruuttani, pientäkään sellaista (jos katkeruutta voi mitata), vaan se myrkyttää suhteeni ihmisiin ja leviää myös muihin ihmisiin lähelläni, kuin syöpä...kuin nopeasti itävä rikkaruoho. Tarkoitan tällä sitä, että jos minulla on katkera ja negatiivinen asenne jotain asiaa tai jotakuta ihmistä kohtaan, niin se katkera asenne tarttuu. Vaikka en tahtoisikaan sitä tartuttaa. Katkeruus peittää alleen kaiken hyvän ja helposti siitä tulee noidankehä, jota on vaikea murtaa.

Mikä on ratkaisu? Antaa anteeksi? Mutta kuinka voi antaa anteeksi? Kysymys, joka jokaisen on kai joskus kohdattava. Huono puoli on se, että Jumalan armahtamalla kristityllä ei ole varaa olla armahtamatta muita (Lue vertaus armottomasta palvelijasta Matt 18:21-35). Auts.

Herra armahda minua, että voisin armahtaa muita...

lauantai 1. toukokuuta 2010

Sinua kantavat ikuiset käsivarret

Elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Jokaiselle tulee eteen hetkiä, jolloin on vaikeaa ja jokainen joutuu kohtaamaan asioita, joita ei olisi koskaan elämäänsä halunnut.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
Saarnaajan kirja 3:1

Kunpa muistaisin tämän aina, niin voisin olla levollisemmalla mielellä. Kaikella on aikansa. Vaikeudet eivät kestä ikuisesti, mutta Jumala ja hänen armonsa, rauhansa, sanansa ja liittonsa kestävät ikuisesti. Siihen voin turvautua.

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. 5 Moos 33:27

Hän tietää voimani, eikä anna minulle enempää kuin mitä jaksan kestää. Ja vaikka joskus tulee hetkiä, jolloin en enää kestä ja hajoan, Hän kestää ja Hän kantaa minut kaiken lävitse. Ja Hän kokoaa elämäni sirpaleista jotain uutta ja kaunista.

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jesaja 54:10

Jumalan rakkaus ei järky, vaikka kaikki muu tässä maailmassa ja elämässäni järkkyisi paikoiltaan. Hänen rauhanliittonsa ei horju, vaikka kaikki muu tuntuisi horjuvan. Ja hän, Herra, on minun armahtajani! Voiko olla suurempaa lohdutusta kuin tämä?

Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo. Roomalaiskirje 15:13

Paluu maan pinnalle

Rikoin jonkun ennätyksen eilen, ikävän ennätyksen. Istuin melkein koko päivän koneella ja vähän yötäkin. Jostain kolmesta päivällä melkein yhteen yöllä, melkein koko ajan koneella. Ja nyt on kamala olo: hartiat jumissa ja väsynyt, kun ei sitten luonnollisesti saanut nukuttuakaan.

Mitä järkeä? Vappuaatto ja istuin koneella selailemassa keskusteluja, facebookia, blogeja ja youtubea.

Ei niin mitään järkeä! Luulen tietäväni miksi niin helposti jymähdän koneen ääreen. Haluan paeta todellista elämääni. Kun ei ole mitään hauskaa tekemistä, jolla täyttäisin elämäni, ei mitään millä viihdyttäisin itseäni, pakenen virtuaalitodellisuuteen. Kirjoitan blogia, keskustelen ja luon imagoa, coolia kuvaa itsestäni, joka ei vastaa todellisuutta.

Eilen aloin kirjoittaa blogia, vaikka olin ihan todella väsynyt. Ei olisi pitänyt aloittaa, sillä se vei mennessään. Rupesin miettimään mitä evankeliumi oikeastaan on, muuta kuin vanha klisee kristityn sanavarastossa. Mitä evankeliumi on ja miten siitä voisi puhua ymmärrettävästi?

Näitä miettiessäni etsin netistä (youtubesta) videota aiheesta. Lyhyttä selontekoa siitä, mikä on evankeliumi. Mutta en löytänyt mitään lyhyttä ja mieleeni tuli vain tuo aika pitkä Paul Washerin saarna, jonka olin aikaiksemmin katsonut. Siinä hän kritisoi amerikkalaista kristillisyyttä, mutta myös julistaa aika selkeää evankeliumia. "Repent of your sins and believe the gospel", hän sanoo jossain toisessa saarnassaan.

Tykkään miettiä ja pohtia, mutta kyllä pitäisi olla sen verran järkeä päässä, että osaisi viheltää pelin poikki ja mennä nukkumaan ajoissa! Vaikka kysymys evankeliumistakin on sinänsä ihan tärkeä ja mielenkiintoinen, niin ei sekään saisi olla viemässä mun yöunia. Ehkä pakenen käytännön elämää teoreettiseen pohdintaan ja se yhtälö ei toimi.

Pitäis nähdä mikä on tärkeää just nyt tehdä ja tehdä sitten se, eikä miettiä jotain teoriassa. Pitäis heittäytyä elämään, eikä tarkastella elämää tutkijan lasein. Pitäis ymmärtää, että "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa" ei tarkota sitä, että yökaudet miettii jotain uskontojuttuja, vaan sitä, että pyrkii arjessa tekemään sen, mikä on Jumalan tahto. Usein se ei ehkä ole asioiden pohdiskelu, vaan vaikka tiskaaminen, tai joku käytännön juttu.

Tällasta tänään. Hyvää vappua!

Shokeeraavaa, mutta parantavaa

Katsoin tämän joskus talvella, kiitos ystävälle vinkistä. Aika järkyttynyt olin kun tämän kuulin, mutta järkyttyminen ei ole aina pahasta...