maanantai 31. joulukuuta 2012

Siunattua uutta vuotta 2013!

Olkoon vuosi 2013 täynnä kauniita hetkiä, hyviä ihmissuhteita ja Jumalan runsasta läsnäoloa arjen keskellä!

Näin vuodenvaihteessa on ehkä hyvä tehdä lyhyt tilinpäätös kuluneesta vuodesta ja suunnata katse kohti tulevaa.

Tämä kulunut vuosi oli minulle jälleen yksi onnellinen vuosi elämän helminauhassa. Joskus pelkäsin, että mitä sitten, kun onni kääntyy, mutta sehän on järjetöntä! Olen pikkuhiljaa oppinut sitä, ettei suruja kannata elämässä murehtia etukäteen, vaan pitää nauttia onnesta ja auringonpaisteesta silloin kuin sitä riittää. Aikansa on kaikella.

Lähden tulevaan vuoteen odottavin mielin. Mitä ikinä onkaan edessä, minä en astu siihen yksin, vaan yhdessä Luojani kanssa. Hän tuntee minut ja hän on suunnitellut minulle tulevaisuuden. Mitä ikinä se sisältääkään, tahdon uskoa, että se on minulle parasta, sillä hän tuntee sydämeni paremmin, kuin minä itsekään.

perjantai 28. joulukuuta 2012

"Eilinen jääköön taa, huominen tulla saa"

...lauletaan Pekka Simojoen Pyhiinvaeltajan laulussa. Laulu jatkuu vielä sanoilla: "mutta elämä jatkuu tässä ja nyt, tässä on taivas ja maa".

Välillä tajuaa kuin välähdyksenä, kuinka tärkeä tämä hetki on. Eilisellä ei ole merkitystä ja huomista ei vielä ole. En omista muuta kuin tämän hetken. 

On niin helppoa kantaa menneisyyttä mukanaan, taakkana, josta ei osaa irrottaa. Mitä ikinä eilisessä onkin ollut, minulla on lupa päästää irti. Minulla on lupa antaa anteeksi. Minulla ei itseasiassa ole 
muuta vaihtoehtoa. (Matt 6:14-15)

Kaikkein vaikeinta uskossa on minulle juuri tämä anteeksianto ja armo. Sen hyväksyminen, että ne, jotka ovat rikkoneet minua vastaan, voivat saada anteeksi "noin vain". Vaikeinta on myös ottaa armo ja anteeksianto vastaan omalle kohdalle, "noin vain", koska enhän minä sitä ansaitse (vaikka tiedän kyllä ettei armoa voi ansaita) En siis ole vielä aivan täysin ymmrärtänyt evankeliumia, Jeesuksen ristinkuolemaa ja Jumalan armoa

Tiedän vain, että minä olen itse armoton enkä kykene antamaan anteeksi ja syyttäessäni toisia, minutkin tuomitaan syylliseksi. Jumala, armahda minua! Jumala armahda minua, auta minua armahtamaan muita, anna minulle armo antaa anteeksi. Itse en osaa.

Pyhiinvaeltajan laulun kertosäe alkaa näin: Joka päivä, joka hetki, käydä saamme voimassa Jumalan. 

Kiitos, ettei minun tarvitse yrittää omassa voimassani  vaan saan heittäytyä sinun varaasi, elävä Jumala. Ja saan käydä joka päivä ja joka hetki sinun voimassasi. Tämänkin hetken saan elää sinun voimastasi. 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Genius - The Movie



Mielenkiintoinen puolen tunnin elokuva :)

Ketä meidän pitäisi pelätä?

Nyt kohistaan uskovien keskuudessa siitä, mitä Turussa on tapahtumassa, vai onko mitään. Kuulostaahan hurjalta, että jotkut saatananpalvojat yrittäisivät vihkiä Suomea sielunviholliselle. En ole tutkinut asiaa sen perusteellisemmin, että tietäisin onko huhuilla perää, mutta muutama oma ajatusi ja mielipide.. Ajatuksiani saa vapaasti korjailla ja mielelläni otan kommenttia vastaan.

Ketä meidän oikeastaan pitäisi pelätä?

Olen oppinut, että saatanalla ei ole mitään todellista valtaa, koska hän on vain luotu olento, langennut enkeli, joka on jo tuomittu ikuiseen helvettiin, vaikka tuomiota ei ole vielä pantu täytäntöön. Jumala on kaikkivaltias, saatana ei. Raamattu sanoo vielä, että sielunvihollinen on valehtelija ja valheen isä. Hän hallitsee valheella ja pelolla.

Ajattelen jotakuinkin niin, että Jumalan lapsella ei ole mitään syytä pelätä saatanaa, valhtelijaa, koska Jumalan lapsella on Jeesus (totuus) sydämessään ja hän on totuuden puolella. Jeesuksen kautta meillä on syntiemme anteeksianto ja ikuinen elämä. Olemme siirtyneet kuolemasta elämään ja pimeyden valasta Jumalan valtakuntaan,.Toki paha on todellinen ja sielunvihollinen valheillaan johtaa harhaan, ja tekee niin koko ajan, eli  olemme vaarassa jatkuvasti. Mutta ajattelen, että todellinen vaara on se, että emme tottele Jumalaa ja usko, että Jumala on hyvä. Omasta mielestäni meidän pitäisi keskittyä "vihollisen vastustamisen" sijaan Jumalaan.

Raamatussa on kohta, jossa sanotaan
" Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta joiden valta ei ulotu sen pidemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen, että syöstä hänet helvettiin. niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä."Luuk 12:4-5
Joskus luulin sen tarkoittavan, että meidän ei pitäisi pelätä ihmisiä, vaan saatanaa. Väärin! Erittäin pahasti väärin! Eihän saatanalla ole mitään valtaa tappaa ihmisiä, puhumattakaan siitä, että hän muka voisi syöstä helvettiin. Se valta on ainoastaan Jumalalla!

Siispä tuo kohta sanoo minulle, että älkää pelätkö ihmisiä, älkääkä pahoja voimia tai sielunvihollista, vaan Jumalaa! Ainoastaan Jumalaa meidän on syytä pelätä, koska hän on maailmankaikkeuden Luoja ja Tuomari. Hän päättää meidän elämästämme ja hänen eteensä me kuoltuamme joudumme.

Jumalaa tulee siis pelätä, ei siksi, että hän olisi paha, vaan koska hän on niin hyvä ja oikeudenmukainen.  Me emme nimittäin ole hyviä. Emme kestä Jumalan hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden edessä. Jumala ei kuitenkaan tahdo tuomita ketään helvettiin, vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät ja saisivat elämän hänessä.
Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?" Hes 18:23
Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.  2. Piet 3:9
Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. 1. Tim. 2:3-4
Hän lähetti meille Poikansa, Jeesuksen, joka kuoli ristillä meidän syntiemme tähden. Nyt jokainen, joka uskoo häneen saa syntinsä anteeksi ja lahjaksi iankaikkisen elämän.

Miten sitten pitäisi suhtautua siihen, että jotkut yrittävät Suomen vihkimistä luciferille? Joku viisaampi voisi vastata. Kuitenkin, olkoon tuo huhu totta tai puppua, niin Jumala varmasti tahtoo, että rukoilemme tämän maan puolesta. Joka päivä uutiset ovat täynnä rukousaiheita. Jumala armahda meidän maatamme! Herra armahda meitä, ettemme kääntäisi selkäämme sinulle! Sinä olet meidän Jumalamme.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Uuvuttava marraskuu

Olen väsynyt oikeasti, 
mutta myös hengellisesti.
Olen yrittänyt ja lyönyt päätäni seinään
niin kauan, etten enää jaksa.
Olisi niin paljon kaikkea, mitä voisin tehdä.
En vain enää jaksa.
 Jumala ei tarvitse tekojani,
 vaan sydämeni.
Hän ei halua minun esittelevän saavutuksiani, 
vaan olevan rehellinen.
En jaksa. 

Kuinka monta kertaa pitää luovuttaa elämänsä
ennen kuin todella luovuttaa?

Kuinka kovasti pitää taistella ja rimpuilla,
ennen kuin ymmärtää
 kaiken yrittämisen olevan turhaa?

En ole vielä siinä pisteessä, 
että olisin luovuttanut.
Kuinka kauan minun on siis vielä iskettävä päätäni seinään?


Kun ei jaksa tehdä, ¨
voi keskittyä olemiseen

Onko mitään niin suurta tekoa kuin se,
 että hengitän ilmaa keuhkoihini huomaamattani, joka hetki? 
Tai onko mitään mahtavampaa kuin se
 että sydämeni pumppaa ja kierrättää verta suonissani
eikä minun tarvitse tehdä mitään?




Kun voimani uupuvat
käsilläs kannat
ja syntini armostas
anteeksi annat,
anteeksi annat.


perjantai 16. marraskuuta 2012

Lauluja kaipuusta

Olen viettänyt iltaa kuunnellen kauniita hengellisiä lauluja youtubesta.
Aarteita.
Lauluja taivaskaipuusta ja koti-ikävästä.

Minä olen nuori ja tahdon elää. En todellakaan kaipaa kuolemaa. 
Kuitenkin sydämessäni on välillä kaipaus Taivaallisen Isäni luo, kotiin.
Hengellisiä lauluja kuunnellessa tuo kaipaus voimistuu.

Minusta tuntuu, että me nuoret ollaan kadottamassa kosketus
vanhemman polven rakastamiin hengellisiin lauluihin,
joissa on sanomaa.

Ehkä se osittain johtuu  kappaleiden sovituksista:
monet kuuntelemistani kappaleista olivat
auttamattoman "humppamaisia",
 ja iskelmämusiikki ei enää oikein ole nuorten suosiossa.
Hengelliset laulut ja virret ovatkin omasta mielestäni parhaita
 yhteislauluina, tai vaatimattomsti säestettyinä.

Tässä muutama vanha ja uudempi hengellinen klassikko
Valitettavasti olen tällä kertaa laiska, 
enkä jaksa etsiä laulujen säveltäjiä ja sanoittajia.
Pyydän anteeksi



Kristallivirta



Olen kuullut on kaupunki tuolla



Minä tulin sinua varten



"Sinä olet minulle rakas
Ovi taivaan auki on"


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hiljainen ilta, onnellinen hetki

Tänään sain nauttia ihanan ystävän seurasta, hyvästä ruuasta ja kynttilöiden lempeästä valosta. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta juuri nyt.

Silloin, kun ei itse kykene näkemään tätä harmaata päivää pitemmälle, ystävän sanat voivat avata toivon ikkunan valoisampaan tulevaisuuteen. Sellaisia kai ystävät parhaimmillaan ovat, rohkaisevat toisiaan. Ystävä sai minut myös muistamaan sen, mistä olen tähän päivään tullut ja kuinka paljon olen saanut. 

Niin helposti unohdan kaiken hyvän, mitä Jumala on elämässäni tehnyt. Kun hän vastaa rukouksiini, olen pienen hetken kiitollinen, mutta hyvin nopeasti alan pitää Jumalan lahjoja itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan, että jatkaisin kiittämistä, jatkankin vain pikkuasioista valittamista. Ruikutan sitä, että en saa mitä haluan, vaikka minulla on jo kaikki mitä tarvitsen. Hän antaa kunakin päivänä juuri sen verran, kuin juuri sinä päivänä tarvitsen, eikä huomisesta tarvitse murehtia, sillä "joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa.." (virsi 547)

Minusta pidetään huolta. Olen niin iloinen, että saan elää tänään, iloitsen tästä hetkestä, kun istun tietokoneeni ääressä.  Sydämeni on täynnä kiitosta siitä kaikesta, mitä olen saanut Jumalalta. Minulla on työtä vuoden loppuun. Minulla on asunto ja riittävästi ruokaa. Minulla on ihmisiä, joiden kanssa viettää rauhallista iltaa jutellen mukavia. Olen jopa saanut tutustua uusiin ihmisiin.

Mitä siitä, vaikka moni kysymys vielä odottaa vastaustaan. Sehän tarkoittaa vain sitä, että minulla on hyvä syy mennä Isän eteen kysymyksineni. Mitä enemmän minulla on hänelle asiaa, sitä voimakkaammin se ajaa minua hänen luokseen.

Kunpa aina osaisin iloita käsillä olevasta pienestä ja ohikiitävästä hetkestä. Sellaisesta kuin nyt. Tässä, kaksin Jumalan kanssa kynttilöiden lämpöisessä valossa ja tietokoneen näytön kirkkaassa hohteessa, unen kolkutellessa jossain taustalla.

"Suo mun ottaa isänkädestäsi, päivä vain ja hetki kerrallaan. Kunnes johdat minut kädelläsi, riemun maahan, päivään kirkkaimpaan." (virsi 338)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Jeesuksen rakkaus on niin ihmeinen...

" Jeesuksen rakkaus on niin ihmeinen x3
Rakkaus ihmeinen! 

Niin korkea, ettet voi ylittää. 
Niin syvä, ettet voi alittaa. 
Niin laaja, ettet voi ohittaa.
Rakkaus ihmeinen!"

Näillä sanoilla lauletaan vanhassa pyhäkoululaulussa. Tiedän, että Jumala rakastaa minua. Se on  myös Raamatussa, lauletaanhan toisessa laulussa näin: "Jeesus mua rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa..."

Niin kauan kuin muistan, olen tiennyt, että Jeesus rakastaa minua. Jumalan rakkaus on ollut minulle päivänselvä totuus. Silti en ole ymmärtänyt, mitä Jumalan rakkaus oikeasti on. En muuten ymmärrä sitä vieläkään. Entä mitä se "Jeesuksen ihmeinen rakkaus" merkitsee minun elämässäni? 

Jumalan rakkaus tuli ilmi siinä, että Jumala lähetti Poikansa kuolemaan ristillä minunkin syntieni puolesta. Hän teki sen, jotta minä, turvautumalla Jeesuksen ristinkuolemaan, saisin syntini anteeksi, minut pestäsiin puhtaaksi rikkomuksistani ja syntyisin uudesti ylhäältä, kivisydämeni vaihdettaisiin eläväksi sydämeksi, saisin sisimpääni uuden hengen, Pyhän Hengen, saisin lahjaksi vanhurskauden, Jumalan laki kirjoitettaisiin sydämeeni, saisin oikeuden tulla Jumalan lapseksi ja Jeesus itse tulisi asumaan sydämeeni.  (Raamatussa tuntuu olevan lukemattomia erilaisia ilmauksia sille, mitä tapahtuu, kun ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen ja ottaa vastaan pelastuksen, ts.tulee uskoon )

Vaikka tiedän Jumalan rakastavan, minun on vaikea luottaa ja turvautua tuohon rakkauteen. Elämä on tuonut eteen tilanteita, jotka ovat saaneet epäilemään Jumalan rakkautta ja hyvää tahtoa.

Toisaalta tunnen, että Jumala tahtoisi osoittaa rakkauttaan, oikein tuhlailla sitä ja hukuttaa minut rakkauteensa, mutta jokin minussa juoksee karkuun niin lujaa, kuin vain pääsee. Se, että Kaikkivaltias Jumala rakastaa minua, on hurjan pelottavaa, niin pelottavaa, että teen kaikkeni pitääkseni hänet loitolla.

Toisaalta Raamattu sanoo, että pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Joh 4:18 Jumalan rakkaus on ainakin täydellistä.

Jumala tuntee minut ja tietää, mitä minussa on. Hän on minut luonut, suunitellut tarkalleen ja hän osaa käsitellä minua. Hän voi sulattaa jäisen sydämen. Hän voi osoittaa rakkauttaan sellaisilla tavoilla, että ymmärrän ja kykenen ottamaan sitä vastaan. Hän voi ja hän tahtoo.

En ole aivan varma, mitä tällä hajanaisella kirjoituksella tahdoin sanoa. Ehkä sen, että emme voi koskaan paeta tai piiloutua Jumalan rakkaudelta tai estää Jumalaa rakastamasta meitä. Hän rakastaa silti. Hänen rakkautensa on niin korkea, ettemme voi  sitä ylittää. Se on niin syvä, ettemme pääse luikahtamaan ali. Se on myös niin laaja, että vaikka matkaisimme maailman ääriin, rakkaus on aina vastassa, emmekä pääse ohittamaan sitä. Rakkaus ihmeinen.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Please be my strength...

...cause I don't have anymore. Kuuntelin juuri Gungorin kappaleen Please Be My Strength.

Tämä laulu sai minut miettimään viimeaikaista räpiköintiäni elämässä eteenpäin. Haluaisin laulaa tuon kertosäkeen Jumalalle. Ole voimani, koska minulla ei ole sitä enää.

 En tahdo elää tällaista elämää, millaista se on nyt. Päältäpäin täyttä elämää, sisältä onttoa. Niin moni asia sitoo ja kahlitsee, toisaalta niin moni hyvä asia jää tekemättä. Olen hengellisesti ikään kuin elävä kuollut, elän, mutta en hengitä. Olen ties kuinka monet kerrat jättänyt asiani Jumalalle ja yrittänyt sitten parantaa tapani ja tehdä sen, mitä minun kuuluukin tehdä ja räpiköidä irti siitä, mikä kahlitsee, synneistä, kaunasta ja vihasta. Mutta en vain onnistu.

 Minusta tuntuu, että mitä enemmän yritän pyristellä päästäkseni vapaaksi, sitä tiukemmiksi kahleet kiristyvät. Mitä enemmän yritän pinnistellä ja ponnistella ollakseni hyvä ihminen ja iloinen uskova, sitä kauemmas luisun Jumalan armosta ja rakkaudesta. Sillä armohan on jotain, minkä voi vain vastaanottaa. Ja jostain syystä on vaikea ottaa vastaan sitä, mitä ei ollenkaan ansaitse.

 "Ei Jumalan kuulu rakastaa minua, ellen ensin parantele elämääni. Ei hänen kuulu vapauttaa minua kahleista, jotka olen itse itselleni sitonut. Ei ole oikein, että Jumala armahtaisi minua, koska minä en ansaitse sitä. "

 Tiedän, että ne ovat valheita ja Jumala tahtoo armahtaa. Mutta minusta tuntuu, että en osaa ottaa sitä armoa vastaan. Minusta tuntuu että en jaksa enää yrittää taistella. Jumala saa luvan aloittaa taistelunsa minusta. Tai kenties hän onkin koko ajan taistellut puolestani?

perjantai 28. syyskuuta 2012

Hyvä kolumni!

Luin sattumalta Kirsi Rostamon hyvän kolumnin seurakuntalainen.fi sivustolla. Kannattaa tutustua tästä linkistä: Kuka on luterilaisen kirkon Jumala?

Samoja asioita olen itsekin kummastellut..

tiistai 4. syyskuuta 2012

En ole riittävän hyvä kristitty

Minusta tuntuu välillä, että minulta puuttuu jotain, että muut ovat jotenkin "enemmän kristittyjä" kuin minä. Ikään kuin uskonelämä olisi vaatimuksia, joita en täytä. Ikään kuin olisi joku rima, jonka yli en kykene hyppäämään, tai joku kristityn malli, jota en vain kykene täyttämään. Minusta ei vain ole tähän kristityn elämään. En minä kykene. Ja pahinta on, että välillä en edes jaksa yrittää. Tai en edes halua yrittää.

Sitten muistan jotain. Sen, että tässä ei olekaan kyse siitä, mihin minä pystyn tai olenko minä hyvä tai huono kristitty.  Tässä on ehkä sittenkin kyse pikemminkin sitä, mitä Jeesus on jo tehnyt. Siitä, että hän on jo pelastanut minut ja vapauttanut minut. Samaan aikaan, kun yritän ponnistella ollakseni hyvä kristitty ja täyttääkseni jotkut "kristityn mitat", Jumala vain odottaa, että tulisin hänen luokseen ja hän saisi armahtaa minua. Hän odottaa, että toisin kaiken hänelle. Kaiken sen, missä kohti olen epäonnistunut. Syntini, koko elämäni.

Lisäksi tuntuu välillä epärehelliseltä laulaa lauluja, joissa vuodatetaan rakkautta Jumalalle ja sitä kuinka hän on elämässäni ainoa, jota kaipaan. Tietenkin minä tahtoisin rakastaa Jumalaa, tahtoisin, että hän olisi elämässäni tärkein ja että hän todella olisi minulle kuningas, joka saisi sanella, kuinka elämääni elän. Kuitenkin huomaan, että minusta ei löydy sitä rakkautta Jumalaa kohtaan, enkä voi sitä mistään puristaa. Samoin minusta ei löydy tahtoa totella häntä.

Mutta jälleen on kyse Jumalasta, ei minun yrityksistäni rakastaa häntä: 

Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh 4:10

Jumala rakastaa minua ikuisella, muuttumattomalla rakkaudellaan ja tahtoo täyttää minut rakkaudellaan, niin, etten voi olla rakastamatta häntä. Hän tahtoo ottaa kannettavakseen ne asiat, jotka vielä estävät minua ottamasta vastaan hänen rakkauttaan. Minun syntini, minun ylpeyteni, minun haluttomuuteni seurata häntä. Hän on jo kuollut niiden puolesta ristillä, joten miksi vielä pidätän niitä itselläni.

Jumala, tahdon tuoda sinulle kaikki asiat, jotka vielä estävät minua ottamasta vastaan sinun rakkauttasi ja anteeksiantoasi. Sinä tunnet sydämeni paremmin, kuin minä itsekään. Ota se kokonaan. Herra, anna minulle voima elää todeksi uskoa ja vedä minua aina uudelleen lähellesi, kun juoksen sinusta pois päin. Minä en voi parhaimmillakaan yrityksilläni päästä yhtään lähemmäksi sinua, mutta kiitos, että sinä itse olet tullut minun luokseni, lähelleni. Kiitos siitä, mitä teit ristillä ja avaa silmäni näkemään sen merkitys. Sinun nimessäsi, Jeesus, Amen. 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Katso tämä!


Markku Veilo puhuu mm. siitä, kuinka meidän on koeteltava kaikki ja pidettävä se, mikä hyvää on. Minusta tuntuu, että tämä sanoma on erittäin ajankohtainen juuri nyt.

Minulle tämä oli tänään rukousvastaus! Näitä asioita olen viime päivinä miettinyt todella paljon. En ole ollut erityisen ahdistunut suurista ja merkittävistä asioista, kuten esimerkiksi Suomen taloudellisesta tilanteesta. Nyt kuitenkin viime päivinä olen nähnyt Suomessa kristittyjen keskuudessa asioita, jotka ovat herättäneet ristiriitaisia tunteita ja ahdistusta ja pelkään, mitä vielä tulee tapahtumaan.

Sydämestäni nousee huuto Jumalan puoleen. Armahda meitä. Nuo saarnan aiheet ovat tulleet henkilökohtaisesti lähelle minua, ja pelkään, että en voi enää vaieta, vaan minun on otettava kantaa asiaan. Jos tämä sanoma koskettaa sinuakin, liity rukoukseen! Jotain on tapahtumassa...en ole mikään profeetta, enkä näe tulevaisuuteen, mutta se, mitä näen nyt, huolestuttaa minua.

Mm. näihin kysymyksiin Markku Veilo vastaa tuossa videoidussa saarnassaan:

"Miten me koetellaan, onko jokin Jumalasta?"

 "...miten voi olla niin, että jotkut julistajat joutuu elämässään semmoseen tilanteeseen, että heissä, heidän yllään, alkaa vaikuttamaan demoninen voitelu, ettei se ookaan enää Herrasta? Miten se voi olla, jos ne julistaa Jeesusta, jos ne julistaa jopa jonkunlaista parannustakin? "

lauantai 25. elokuuta 2012

Mua ei pelota...

Jossain vanhassa lastenlaulussa lauletaan "Mua ei pelota, mua ei pelota, kun kanssani on Jumala, mua ei pelota!" No, kyllä pieni ihminen silti pelkää välillä paljon, ja monia asioita. Jumala kuitenkin auttaa ja on läsnä pelkojen keskellä.

 Kaikki ihmiset joutuvat erilaisiin "taisteluihin" , ts. vaikeisiin tilanteisiin elämänsä aikana. Sanotaan, että kristityn elämään kuuluu myös hengellinen taistelu. Siitä kirjoittaminen on itselleni vaikeaa, koska en sitä ymmärrä ja se kuulostaa pelottavalta. Jotkin puheet ovat jättäneet vääristyneen mielikuvan Jumalasta ja hengellisestä taistelusta. Ikään kuin Jumala olisi lähettänyt meidät sotilaiksi maan päälle, aseenamme rukoukset, joilla meidän pitää voittaa maata viholliselta. Mutta eihän se niin ole! Tuollainen kuva Jumalasta on aika vääristynyt. Ei Jumala  luonut ihmistä sotimaan, vaan olemaan hänen lapsensa, lepäämään hänessä. Eikä rukous ole tarkoitettu joksikin sota-aseeksi, vaan sen kautta olemme yhteydessä Taivaalliseen Isäämme.

Toisaalta en voi kieltää, etteikö hengellinen maailma olisi todellinen...mutta yksi asia on tärkeä, nimittäin vaikka vielä kohtaamme taisteluja, niin voitto on jo saatu, ja voitto on Jumalan. Jeesuksen ristinkuolema avasi ihmiselle tien Jumalan yhteyteen: ihminen voi saada anteeksi ja syntyä Jumalan lapseksi. Ja kun ihminen on voittajan, Jumalan puolella, niin kuka voi olla häntä vastaan? Ei kukaan! Ei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Minua on useasti lohduttanut se kohta Raamatussa, jossa sanotaan, että Jeesus rukoilee meidän puolestamme! Silloin, kun "taistelu" on kova, enkä itse kykene rukoilemaan, minulla on kaikkien aikojen parhain esirukoilija, Jumalan Poika itse."Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi!Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Room 8:33-34

Kun pelkään, voin tietää, että Hän rukoilee. Hän on myös taivaallisen armeijan komentaja, Herran sotajoukon päällikkö. Kun puolellani on Jumalan koko sotajoukko,jota Jeesus komentaa, minulla ei ole mitään hätää. Vaikka "taistelut" kuinka riehuisivat, minä olen turvassa. Välillä Jumala antaa armossaan ikään kuin tuntea sen, että olen turvassa ja minun ympärilläni on enkeleitä. Jeesus on kylklä vierelläni koko ajan ja huoneeni on aina täynnä enkeleitä, mutta useimmiten sitä ei tule ajatelleeksi. Muutaman kerran pelätessäni olen tajunnut Jeesuksen ja taivaallisen sotajoukon läsnäolon. Se on lohduttanut.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mitä tuleman pitää?

Olen jälleen tilanteessa, jossa en näe tietä edessäni. En ole edes varma siitä, onko edessäni tietä ollenkaan, vai kuljenko kohti raivaamatonta ryteikköä. Taaksepäin ei pääse, siis on mentävä kohti sitä, mikä on edessä. Oli se sitten mitä tahansa.

Olen iloinen siitä, että opinnot ovat vihdoin ohi ja tutkinto takataskussa. Oman alan kesätöiden saaminen oli suuri siunaus, mutta mitä seuraavaksi? Töitä toivottavasti, mutta kuinka niitä saisi? 

Kovin pitkälle tulevaisuuteen en edes uskaltaisi kurkistaa, mutta haluaisin nähdä edes askeleen verran, jotta tietäisin mihin olen astumassa. Edessä on kuitenkin vain pimeyttä, tutkimatonta tyhjyyttä.

Toisaalta, kuka tietää, vaikka syksy vielä toisi tullessaan kaikenlaista uutta ja kivaa? Olen ottanut riskin ja sopinut säännöllisiä menoja ja harrastuksia syksylle, vaikka en vielä tiedä töistäni ja aikatauluistani.

Aloitan syyskuussa koulun Jumalan kanssa: kerran viikossa hyvää (toivottavasti ei liian teoreettista) opetusta kristittynä elämisestä. Haluaisin antaa tuon ajan Jumalalle, jotta hän voisi muuttaa mua, ei kasvattaa tietomäärääni, vaan muuttaa mun sydäntä. Toivon, että jotain todellista ja kestävää  kasvua voisi tapahtua. Tahtoisin löytää kutsumukseni ja sen, millä tavalla haluan palvella seurakunnassani. Tällä hetkellä olen lähinnä ollut vain keittiöllä apuna, mutta en nauti siitä ja olen aika tumpelo. Rakastan kuitenkin seurakuntaani ja tahtoisin siunata sitä myös lahjoillani. Mitä ikinä ne sitten ovatkaan.

Nyt täytyy vain toivoa, että kun saan töitä, niin voisin neuvotella yhden illan vapaaksi, mikä tarkoittaisi siis yhtä vakioaamuvuoroa viikossa...mutta neuvottelu voi olla hieman vaikeaa, kun tulee uutena työpaikalle. Toisaalta Jumala voi järjestellä asioita, jos hän tahtoo :).
(Ensin tarvisin vaan sen työpaikan...)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Jeesuksen ristinkuolema minun arjessani

Mitä Jeesuksen ristinkuolema merkitsee arjen haasteiden ja taisteluiden keskellä? Haluan löytää vastauksen tähän yksinkertaiseen kysymykseen, joka kuitenkin on todella merkittävä oman elämäni kannalta. Jumala, voisitko auttaa minua?

 En jaksa enää riviäkään teoriaa: minä kaipaan käytännöllistä vastausta nyt! En kaipaa filosofista ja yleisluontoista pohdintaa, kaipaan täsmävastausta juuri näihin elämäni ongelmiin.

Olen huomannut, että Jumala pitää omistaan kiinni ja hänellä on keinonsa herättää meidän huomiomme. Minä olin luisumassa välinpitämättömyyteen, kun sinä, Jumala, toit elämääni asioita, jotka ovat pakottaneet minut huutamaan apua ja etsimään sinua. Huomaan etten selviä ilman sinua. Minä luulin olevani jotenkin taisteluiden yläpuolella, kun uskon sinuun. Olin väärässä. Olen taisteluiden keskipisteessä, maalitauluna itseasiassa.

 Jumala, Sinä tahdot, että minä aina etsisin sinun kasvojasi. Sinä tahdot, että olisin sinusta täysin riippuvainen. Tämä maailma on kuitenkin vienyt huomioni, kiire sokaissut silmäni ja luulen tulevani toimeen ilmankin sinua. Se on vale! Se on katala petos, jonka valehtelija ja valheen isä on laskenut liikkeelle. Minä en pärjää ilman sinua, Jumala, en hetkeäkään.

En tarkoita vain sitä, että elämästäni katoaa kaikki ilo ja siitä tulee harmaata ja mautonta ilman sinua, Jumala. Tarkoitan, että häviän joka ikisen taistelun ilman sinua. Vihollinen, joka on tullut vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan ryöstää minut puhtaaksi, jos yritän elää ilman sinua. Nimittäin ilman sinua olen täysin avuton ja aseeton hyökkäyksiä vastaan. Eivätkä ne hyökkäykset tule ulkoapäin, vaan sisältä, omasta itsestäni. Tarvitsen jatkuvasti sinun armoasi.

Jeesus, mitä verinen ja brutaali kuolemasi merkitsee minulle tänään, minun arjen taisteluissani? 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Hiljainen luottamus

Kuuntelen parhaillaan Hanna-Maria Heleniuksen Hetki -levyä. Tykkään erityisesti  levyn sanoituksista. Äsken soi kappale, joka muistutti hiljaisesta luottamuksesta.
"Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: -- Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne..."Jes. 30:15
Niinpä, hiljainen luottamus on meidän voimamme! Vaan kuinka tuon hiljaisen luottamuksen voisi saavuttaa? Kuinka voi luottaa siihen, mitä ei vielä näe? Kuinka voi jaksaa uskoa, että elämän solmuistakin syntyy jotain kaunista? Haluaisin sellaisen uskon, joka loistaisi valoa arjen tylsien ja kipeidenkin hetkien keskelle. Silloin kun mikään ei tunnu miltään tai kaikki tuntuu aivan liikaa, juuri silloin tarvitsen erityisen paljon hiljaista luottamusta Jumalaan. Varmuutta siitä, että Jumala on kanssani ja johtaa askeleitani.
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. " Hepr 11:1 (KR 33/38)
Ehkä Jumala tahtoo vahvistaa luottamustamme häneen pienten asioiden kautta. Hän vastaa arjen pieniin rukouksiin, johtaa pienissä asioissa, tuo jokaiseen päivään jotain ainutlaatuisen kaunista ja avaa silmiä arjen ihmeille. Kenties hän haluaa minun elävän juuri nyt tässä ja pysähtyvän ihailemaan pihapuussa hyppiviä lintuja, tuntemaan auringon lämmön ihollani ja kiittämään ateriasta, jonka sain jakaa ystävän kanssa.

 Ehkä Jumala tietää tien jokaisen ihmisen sydämeen ja tahtoo kohdata meistä jokaista omalla erityisellä tavalla. Minä en kaipaa maata järisyttäviä kokemuksia, vaan enemmänkin sitä, että Jumala osoittaisi arjen keskellä, että hän on todellinen ja hän toimii tänäänkin. En halua Jumalaa, jonka perässä täytyy juosta erilaisissa tilaisuuksissa. Kaipaan häntä silloin, kun tiskivuori tuntuu ylitsepääsemättömän suurelta, tai silloin, kun en tiedä mitä sanoa ystävälle, joka kysyy neuvoa vaikeassa asiassa.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Jag tror, jag tror på sommaren...



Joka vuosi se tulee, vaikka ei uskoisi.
Kesä. 

Kesällä on jotenkin helpompi uskoa Jumalan hyvyyteen ja armoon, 
ei tarvitse katsoa kuin ulos ikkunasta, 
niin jo sydän täyttyy kiitoksesta.
 .
Nautitaan valosta ja luonnon kauneudesta.
Juhannuksen rauhasta, joka saavuttaa kivisimmänkin kaupungin.
Siunattua juhannusta!

(ja varjelusta juhannusliikenteeseen)

toivotteleepi

Anna

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Antaa virran viedä, minä kellun

Tuntuu kuin olisin suuressa ja vuolaassa virrassa, joka vie minua eteenpäin. Välillä vauhti huimaa päätä, välillä taas pysyn paikoillani. Jostain syystä en jaksa edes välittää minne suuntaan virta minua vie. Tunnen olevani oikeassa paikassa tällä hetkellä, enkä viitsi miettiä tulevaisuutta. Minun pitäisi vakavissani hakea töitä, mutta jotenkin tämä "virrassa kelluminen" on niin mukavaa. Olenhan nyt "lomalla".

 Oikeastaan olen vähän huolissani, kun minulla on niin välinpitämätön olo, vaikka mokasin juuri hyvän mahdollisuuden saada töitä syksyksi. En tiedä tuleeko toista mahdollisuutta kovin pian. Harmittaa ja minun pitäisi repiä hiuksiani ja olla ihan huolissani miten pärjään syksyn, mutta jostain syystä olen ihan rauhallinen.

Uskon Jumalan johdatukseen, mutta voiko hän johdattaa, vaikka antaisin asioiden mennä omalla painollaan, enkä stressaisi? Onko Jumalan johdatus kuin virta, joka vie, ja jossa voi vain kellua tekemättä mitään? Vai onko minun uitava vähän itsekin, jotta Jumalan suunnitelma toteutuu? Mietin tätä muidenkin asioiden kohdalla.

Tämän kesän olen vain "kelluskellut" ja antanut virran viedä milloin minnekin, mutta kauhean aktiivisesti en ole nähnyt vaivaa minkään asian eteen. Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, sanotaan. Onko sitten niin, että Jumala kyllä herättää minutkin aktiivisesti etsimään töitä ja tavoittelemaan unelmiani, sitten kun on niiden aika.

 Jos nyt onkin vielä levon aika? Tämä kesäkuu on kyllä ollut unohtumaton: reissausta pohjoisesta ihan etelään asti tapaamaan mahtavia ystäviä ja sukulaisia! rentoutumista ja lepoa. Kiitos Jeesus kun järjestit minulle "lomaa". Ensi viikkoon on vielä pitkä aika. Onhan?

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Rakastan elämää!

Kiitos, Jumala, elämän lahjasta! Kiitos vuodenajoista ja suloisesta kesästä. Kiitos auringosta ja sateesta, linnuista ja luonnon kauneudesta. Koko luomakunta julistaa sinun ihmeellisyyttäsi ja suuruuttasi, Jumala. Kiitos puhtaista vesistä, avarasta taivaasta ja puiden ja maan vihreydestä. Kaiken olet tarkkaan suunnitellut ja kaikesta sinä huolehdit. Kiitos, että saan vain levätä sinun hyvyydessäsi. Kiitos kaikesta, mitä olet minulle lahjoittanut.

 Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu.Ps. 16:6

Kiitos tästä paratiisista maan päällä, jossa saan olla vieraana. Olet opettanut minulle niin paljon elämästä ja sinusta täällä. Ennen kaikkea tahdon kiittää , että olet luonut minut tähän, näiden rakkaiden keskelle. Tunnen itseni niin rikkaaksi kun minulla on näin ihanat ja uskolliset tukijoukot ja esirukoilijat. En tiedä miten selviän elämästä sitten joskus, kun he saavuttavat maaliviivan. Onneksi on nämä hetket yhdessä, joita ei kukaan voi minulta viedä.

 Kiitos elämästä!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Pitkästä aikaa

Blogi on vielä pystyssä, en oikein tiedä mitä tämän kanssa tekisin.

Netin käyttöni ei ole kyllä yhtään vähentynyt blogin alasajon myötä, vaikka sitä vähän toivoin. Olen vain siirtynyt muihin sosiaalisiin medioihin entistä enemmän. Jossain vaiheessa pohdin netistä luopumista kokonaan, mutta se taitaa olla mahdotonta ihan käytännöllisistä syistä.

Nyt kun on kesä, voisi pistää netin oikeasti katkolle vähäksi aikaa. Poden syyllisyyttä siitä, että tuhlaan Jumalan antamaa elämän lahjaa päivystämällä tässä koneen ääressä tuntitolkulla.

Toinen asia, mitä olen pohtinut, on se, että tahtoisin elää yksinkertaisempaa elämää ja tuhlata vähemmän rahojani turhaan. Olen kuunnellut joitain Gospel for Asia järjestön perustajan K.P. Yohannanin puheita, jotka ovat koskettaneet ja lukenut hänen kirjojaan, joita lukiessa silmät avautuvat hetkeksi sille todellisuudelle, missä suurin osa maailman ihmisiä elää. Ohikiitävän hetken ajan oma elämä tuntuu tuhlailevalta ja hukkaan heitetyltä. Kunnes taas maailman huolet valtaavat mielen.

Näyttäisi siltä, että juuri siellä, missä inhimillisesti ajateltuna on huonommat olosuhteet elää kristittynä, onkin kristittyjen elämä jotenkin aidompaa, elävämpää ja todellisempaa. Sen rinnalla oma länsimainen "sohvaperunakristillisyyteni" tuntuu niin tyhjältä.

Käyn hengellisissä tilaisuuksissa viihdyttääkseni itseäni, kuuntelen kristillistä musiikkia, luen kristillisiä kirjoja viihdyttääkseni itseäni. Minulla on vapaus lukea Raamattua ja varaa omistaa useampikin Raamattu, mutta silti en lue tuota kirjaa riittävästi. Minulla seurakunta, jossa on monia eri tilaisuuksia, kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin. Minulla on kaikki mahdollinen, mitä vain voin kuvitella tarvitsevani uskonelämäni tukemiseen ja silti uskoni on niin heikkoa.

Aivan kuin olisin pöydän ääressä, joka on kukkuroillaan kaikkia kristillisyyden herkkuja ja voisin vain kättä ojentamalla ottaa mitä ikinä tarvitsen. Ja kuitenkin minä näen nälkää. Toisella puolen maailmaa taas kristityillä ei ole mitään,  ei edes raamattuja. He istuvat tyhjän pöydän ääressä, mutta sen sijaan, että olisivat kuolemassa nälkään, he ovatkin kylläisiä ja heillä on, mistä jakaa muillekin! Heillä on jotain, mitä minulla ei ole.  Tulee mieleen ilmestyskirjan sanat Laodikean seurakunnalle: "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston." Ilm. 3:17

Laodikean seurakunnalle osoitetut sanat osuvat juuri minuun. Tunnen syyllisyyttä elämäntavastani, siitä, että omistan niin paljon tavaroita, kulutan tavaroita jne.Tunnen syyllisyyttä myös siitä, että olen niin kyllästetty kristillisyydellä, mutta kuitenkaan minulla ei ole mitään, mitä voisin jakaa muille. Lopulta kaikki se, mitä luulin omistavani, kaikki se tietomäärä ja hengellisyys, mitä minulla on, ne kaikki valuvat kuin hiekka sormien lävitse ja tajuan, ettei minulla ole mitään.

Jeesus sanoi, että älkää kootko aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste tekevät tuhojaan, vaan kootkaa aarteita taivaaseen. Minä olen koonnut maan päälle, mutta taivaassa minulla ei ole mitään. Kaikki tämä palaa kerran, mutta se, mikä on ikuista, se kestää. Voi, tahtoisin ennemmin koota aarteita taivaaseen, tahtoisin kertoa ihmisille ilosanomaa, tahtoisin levittää arjessa Jumalan tuntemista ja hänen valoaan. Tahtoisin antaa omastani enemmän, tahtoisin tehdä sen, mihin Jumala minua kutsuu, mitä ikinä se onkaan. Ja koen syyllisyyttä kun  tuntuu, etten riitä.

No, syyllisyyden kokemisesta ei varmaan ole mitään hyötyä, ellei se aja minua Jumalan luo. Ja kun tulen Jumalan luo, avaan Raamatun, niin ehkä tajuan, mikä koko jutun pointti on. Syntini on sovitettu, Jeesus teki sen ja lopulta tässä uskossa on kyse Jeesuksen seuraamisesta. Ja kun olen kerran sanonut Jeesukselle "tahdon" ja lähtenyt häntä seuraamaan, niin hän ei ikinä heitä minua pois. Ei ikinä.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Avoin kirje Jumalalle

Jumala, oletko siellä yhä? En ole pitänyt yhteyttä aikoihin. Lupasin järjestää aikaa, että ehdittäisiin kunnolla jutella, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Olen luistanut kaikista hetkistä, jolloin olisimme voineet olla kahden. Minulla on paha mieli siitä, että olen pettänyt luottamuksesi. 

En itsekään ymmärrä, miksi aina pakenen sinua. Tai kyllä minä taidan tietää. Luulen, että minua vaivaa se sama asia, mikä jo paratiisissa erotti ihmiset sinusta. Syyllisyys. On helpompi piileskellä pimeässä, kuin tulla läheisyyteesi, joka valaisee. Tuntuu helpommalta jatkaa syyllisyyden painamaa elämää, kuin selvittää asiat. En halua tulla läheisyyteesi, koska tiedän, ettet hyväksy pahoja ajatuksiani, tekojani, sanojani ja katkeruutta, jota hiljaa kasvatan. Synti ei ole vain joku pahe tai ulkoinen asia, synti on sydämessäni. Se on sitä, etten tahdo totella sinua, Jumala ja vaiennan omantunnon huudot. 

 Pelkään, että olen tiellä, joka johtaa ennen pitkää uskon kylmenemiseen. Ehkä niin on jo alkanut tapahtua. Herra pelasta minut! Minä vihaan elämää, jos se on tällaista, kuollutta elämää. Näen ympärilläni esimerkkejä siitä, että elämä voisi olla paljon rikkaampaa, jos sen eläisi täysillä sinun kanssasi. Tuntuu pahalta olla kuiva ohdake, kun voisi kukoistaa sinun puutarhassasi, Jumala. 

Olen väsynyt leikkimään hyvää kristittyä. Ristiriita elämäni todellisuuden ja uskoni välillä tuntuu niin suurelta. Haluaisin oikeasti elää sinun seuraajanasi, olla radikaali ja kokea sen, että sinä olet todellinen ja elävä Jumala. Haluaisin nähdä ihmisten muuttuvan ja tulevan uskoon. Haluaisin nähdä ihmeitä ja rukousvastauksia. Haluaisin uskoa, että toivottomia tapauksia ei ole. Mutta kuinka jaksan uskoa siihen muiden kohdalla, jos en jaksa uskoa muutosta mahdolliseksi omallakaan kohdalla, enkä osaa itsekään elää uskoa todeksi?

(Surullista, että saan nämäkin asiat sanottua sinulle, Jumala, vasta kun kirjoitan ne tänne. Blogista luopuminen on edelleen mietinnässä ja haluaisin saada selvyyden, mitä tulisi tehdä)

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Blogista luopuminen

Olen aikeissa sittenkin lopettaa tämän blogin (ja muitakin). Minusta tuntuu, että Jumala puhui minulle vakavasti otettavia asioita. Odotan kyllä vielä vahvistusta. Tahdon olla vapaa. Tahdon tuntea Jumalan oikeasti. Olen kyllästynyt leikkimään uskonnollisessa leikkikehässä Tahdon oikeasti elää uskoa todeksi.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Riittääkö huokaus?

Eksyin esirukoussivustolle, jonne ihmiset voivat jättää rukousaiheitaan. Esirukousaiheiden virta on loputon. Hätää ja tuskaa on tässä maassa niin paljon, ettei sitä kykene käsittämään. Esirukouspyyntöjen aiheet ovat usein samankaltaisia, sairautta, hätää läheisistä jne.

Kun katsoo ympärilleen (eikä tarvitse katsoa edes kovin kauas), maailma on täynnä rukousaiheita. Tuskaa, surua, hätää, vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, sairautta, ongelmia...lista on loputon.

Miten kohdata tämän maailman pahuus ja hätä, joka ihmisillä on?

Eräs tuttu sanoi jotenkin niin, että olisi parempi olla katsomatta/lukematta uutisia, koska huonoja uutisia on ihan liikaa ja niistä tulee vain huono olo. Ymmärrän hänen pointtinsa. Enhän minä voi vaikuttaa kuin oman pienen piirini asioihin ja mitä minua hyödyttää ikävä tieto, jolle en voi tehdä mitään. Paitsi että kristittynä voin aina rukoilla ja huutaa Jumalaa puuttumaan asioihin...

Kuitenkin esirukoussivuja lukiessani minusta alkoi tuntua siltä, että tässä on nyt ihan liikaa hätää, ihan liikaa ihmisiä. Samanlainen tunne tuli myös kuunnellessani joskus radiosta jotain esirukousohjelmaa. Jokaisen esirukousaiheen takana on todellisia ihmisiä ja todellista hätää...mutta kuinka rukoilla näiden puolesta?

Riittääkö huokaus?

maanantai 16. huhtikuuta 2012

"Tie on auki Jumalan luo."

Tänään ehtoollisella laulettiin laulua Veri Jeesuksen Lasse Heikkilän Tunturimessusta.


En tiedä mikä siinä on, mutta monet Lasse Heikkilän laulujen melodiat koskettavat jostain todella syvältä. Toki myös sanat ovat puhuttelevia. Rakastan Lasse Heikkilän Suomalaisen messun lauluja, niissä on jotain todella kaunista, surumielistä ja suomalaista.

Viime aikoina mielessä on soinut myös laulu, jota lapsuudessa kuunneltiin: Tuhkasta nousee aamu. Sen taisi esittää silloin Rene Laulajainen, mutta laulu on Pekka Salmisen säveltämä ja sanoittama. Nyt kun etsin niin löysin sen vain venäjäksi laulettuna youtubesta. Sanat ovat kauniit. Rikon varmaan tekijänoikeuksia jos laitan ne näkyviin...mutta laitan kuitenkin.

Tuhkasta nousee aamu (Pekka Salminen)

"Moni tänään kulkee tietään itkien,
joskus kuolemaansa hiljaa etsien.
Tappioiden taakka murtaa sydämen,
avun huutoa vain kukaan kuule ei.

Valon kaipuu piinaa, tyyntyä ei voi.
Viha sielus ylle synkän varjon loi.
Apu ihmisten ei koskaan muuttaa voi,
nosta katsees elon raunioista pois!

Tuhkasta nousee aamu, aamu uus, ikuinen.
Tuhkasta nousee aamu, jos vain uskot Kristukseen.
Tuhkasta nousee aamu, aamu uus, ikuinen.
Tuhkasta nousee aamu rakkauden.

Rakkaus Herran poistaa tuskat sydämen,
anteeksantamuksen voima, tunnet sen.
Ylösnousemus sun sielus kohottaa,
taivaskodin kerran matkas saavuttaa.

Tuhkasta nousee aamu, aamu uus, ikuinen.
Tuhkasta nousee aamu, jos vain uskot Kristukseen.
Tuhkasta nousee aamu, aamu uus, ikuinen.
Tuhkasta nousee aamu rakkauden."
Säv. & San. Pekka Salminen

Lauluissa on jotain sellaista, mikä puhuttelee niin syvältä ja niin kokonaisvaltaisesti, ettei mikään saarna, puhe tai opetus siihen ikinä pysty.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hän ei ole enää täällä

Jeesus kuoli pitkäperjantaina. Hän kuoli ristillä sen vuoksi, mistä Jesaja jo satoja vuosia aiemmin profetoi, "Herra pani kaikkien meidän syntivelan hänen kannettavakseen." Jes 53:6 ja "Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan. Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa" Jes 53: 10-11

Jeesus "oli määrä haudata rikollisten joukkoon, mutta rikkaan haudassa hän sai leposijansa". Miltä opetuslapsista mahtoi tuntua kun Jeesus kuoli? Kun hänet vietiin pois ja haudattiin. Eiväthän he ymmärtäneet, ei kukaan voinut aavistaa, että näin oli tarkoitettu. Sitten kolmantena päivänä naiset, jotka olivat seuranneet Jeesusta viimeiseen saakka, tulivat haudalle voidellakseen hänet. Vaan mitä he kohtasivatkaan. Hauta oli tyhjä ja enkeli sanoi naisille: Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.Pekka Simojoki laulaa jossain laulussa:

Halleluja, tulkaa katsomaan
Hän ei ole enää täällä
Halleluja soikoon maailmaan:
Hän ylösnoussut on.

Jeesus ei ole enää haudassa, vaan hän elää tänäänkin :) Hän näkee sinut siinä tietokoneen ääressä ja uskon että hän hymyilee ja tahtoo puhua sinulle. Ehkä hän sanoo jotain sellaista kuin: "Minä olen tässä. Minä kuolin kerran, mutta nousin kuolleista ja nyt minä elän ja tahdon sinunkin elävän kanssani."

Ylösnousemisensa jälkeen Jeesus ilmestyi 40 päivän aikana opetuslapsilleen ja sitten nousi taivaaseen. Siellä hän istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee puolestamme. Mutta Pyhän Hengen kautta Jumala on edelleen kanssamme täällä maan päällä. Ja eräänä päivänä Jeesus tulee kruunattuna kuninkaana takaisin.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Olen kyllästynyt...

Olen kyllästynyt omaan uskonnollisuuteeni. Kyllä, juuri niin. Haluaisin eroon tästä runsaasta kaanaankielen sanavarastostani ja fariseuksen asenteesta, jota kannan painolastina. Olen väsynyt suorittamaan ja tuntemaan riittämättömyyttä, tuomitsemaan muita - ja ennen kaikkea itseäni.

Välillä on vaikea sietää omaa syntisyyttä ja sitä, että Hengen hedelmien (rakkaus, ilo, rauha jne) tilalla on vain "mätiä hedelmiä": vihaa, uskonnollista ylpeyttä ja itsekkyyttä.

Haluan tuntea elävän Jumalan, hänen rakkautensa ja armonsa koko syvyyden! Joskus olen melkein kade niille, jotka ovat tulleet uskoon ns. pystymetsästä. He saavat opetella kaiken alusta, ja Jumalan armo on usein heille kirkkaampana mielessä kuin minulla, joka olen koko ikäni pyörinyt uskovaisten piireissä.

Toisaalta olen kyllä kiitollinen uskovaisuuden suojelemasta lapsuudestani. Tai voiko uskovaisuus koskaan suojata kaikelta? Tunnistan elämässäni Jumalan johdatuksen, mutta silti hän ei varjele kaikelta. Syystä, jota en ymmärrä, hän antaa omiensa kohdata myös ikäviä asioita. Jossain kohti Raamattua sanotaan jotenkin niin, että hän antaa sateen (vai auringon?) niin hurskaille kuin jumalattomillekin. Vaan ehkä juuri se, että uskovilla on samanlaisia vaikeuksia, rakentaa yhteyttä ja tekee meistä aitoja ihmisiä. Ollaan ihmisiä ihmisten joukossa. Mitä siitäkin tulisi jos leijailtaisi aina jossain pilvitarhoissa, muiden ihmisten yläpuolella ja elämän kipujen ulottumattomissa?

***

Paitsi, että olen väsynyt omaan uskonnollisuuuteeni, olen ihan oikeasti tosi väsynyt. Kellojen siirto sai taas rytmit jotenkin sekaisin ja taas on tullut valvottua.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Blogin jatkosta

Eipä ihan onnistunut mun nettipaasto. Tai no, muutama viikko meni hyvin, mut nyt taas on tullut roikuttua netissä ja blogejakin luettua. Luovutan.

On ollut hyvä pitää taukoa myös blogista ja miettiä miksi tätä kirjoitan ja kannattaako jatkaa. Tämä blogi sitoo helposti minut tuhlaamaan koneen ääressä aikaa, jonka voisin käyttää niin paljon paremmin. Lisäksi pelkään, että kerron itsestäni liikaa blogissa.

Toisaalta bloggaus on myös antanut tosi paljon. Blogin kirjottaminen on ollut hauskaa ja osa kirjotuksista on sellaisia, joista olen itse saanut rohkaisua ja lohdutusta kun olen niitä myöhemmin lukenut. Eli kirjoittaminen kannattaa ainakin itseä varten.

Toisaalta, jos kirjoitan itseäni varten, niin eikö henkilökohtainen päiväkirja olisi parempi tapa jäsentää ajatuksia, kuin julkinen blogi? Kenties, mutta omia päiväkirjan tekstejä ei aina jaksa hioa niin järkeviksi. On ollut kiva kirjoittaa niin, että tietää jonkun myös lukevan, vaikka se rajoittaisikin kirjoittamista. Oon myös iloinnut kommenteista, joita omiin kirjoituksiin on tullut. Lisäksi olen törmännyt blogimaailmassa kivoihin blogeihin.

Joten ainakin toistaiseksi tämä blogi jatkaa elämää. Ei ehkä päivity niin usein, mutta kirjoittelen kun tuntuu siltä. Kuten tänään.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Siunattua paastonaikaa!

Paastonaika on jo alkanut, mutta minun paastoni alkaa nyt, vähän myöhässä.

Pidän taukoa netin selailusta. Aion siis pistää tauolle sosiaaliset mediat, siis mm. tämän blogin. Katsoin youtubesta Leslie Ludyn videonpätkän, joka helpotti päätöksen tekemistä.

Luin tänään myös Gospel for Asia -järjestön perustajan, K.P. Yohannanin, kirjaa Haaste, joka lähtee sydämestä (Revolution in World Missions). Voin suositella. Se kertoo Yohannanin elämästä ja Gospel for Asian synnystä ja "vallankumouksesta maailman evankelioinnissa", kansallisten lähteystyöntekijöiden lähettämisestä. Kirja muistuttaa, että koko maailma ei elä samanlaisessa yltäkylläisyydessä, ja vapaudessa kuin me länsimaiset kristityt. Se sai ainakin minut miettimään rahankäyttöäni ja materialistista elämäntyyliäni ja toivottavasti näistä pohdinnoista seuraa pysyvää muutosta elämässäni. Kirja siis haastaa ja sytyttää innon elää todeksi uskoa!

Kun nyt on vielä paastonaika, niin miksi en ottaisi haastetta vastaan, tinkisi jostain tarpeettomasta ja antaisi Jumalalle ajastani ja rahoistani? Evl.fi sivuilta löytyi lyhyt selostus siitä, mikä on paastonajan tarkoitus.

Siunattua paastonaikaa!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Rehellistä puhetta rahasta ja kymmenyksistä

Kristittyjen piirissä kuulee hyvin erilaista opetusta rahasta ja kymmenyksistä. Olen kuullut puhuttavan "kylvämisen ja niittämisen laista" jne ja usein puheet ovat vain herättäneet ihmetystä.

Tänään katselin tv7:n arkistoista Onewaymissionin ohjelmaa, jossa Esa Juutilainen opettaa rahasta ja kymmenyksistä. Suosittelen. Selvensi monta asiaa, joskin antoi myös ajattelemisen aihetta.

Osa 1/2
Osa 2/2

* * *

Olen viimeaikoina pohtinut omaa rooliani seurakunnassa ja lähetystyössä. Vapaaehtoisten lahjotusten pohjalta toimivat seurakunnat, lähetysjärjestöt ja lähtijät tarvitsevat rahoja, jotta ne pystyisivät tekemään työtä ja tavoittamaan ihmisiä. Kun tuskin itse koskaan lähden, voin olla mahdollistamassa muiden lähtemisen, tukemalla heitä varoillani. Vaikeus on vain siinä, että maailmassa ja jopa minun lähipiirissäni, olisi niin monia "kohteita", joita voisi tukea. Vaan Jumalan Hengen johdatukseen saan kai luottaa tässäkin...ja omaan maalaisjärkeeni.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kyllä, Jumala! Kyllä, elämä!

Kieltoja ja käskyjä, sitäkö tämä usko on? Tarkoittaako uskominen sitä, että jatkuvasti on sanottava EI elämälle? Ei. En saa. En voi. Ei. EI. EI. Kielletäänkö uskovilta kaikki ilo elämästä? Tähänkin luuloon olen joskus törmännyt.

Väitän, että usko on pikemminkin kuin KYLLÄ-vastaus elämälle. Jeesus tuli antaakseen meille elämän, yltäkylläisen elämän. Jeesuksen antama elämä on täyttä elämää täällä maanpäällä, iloineen ja suruineen, mutta myös elämää, joka jatkuu ikuisesti. Tässä elämässä vieraana saattaa olla itku, mutta kun kerran pääsemme taivaaseen, Jumala pyyhkii silmistämme kaikki kyyneleet.

Uskominen on tietyssä mielessä sitä, että vastaamme Jumalalle KYLLÄ. Kyllä, tahdon kääntyä sinun puoleesi. Kyllä, uskon sinuun. Kyllä Jeesus, tarvitsen sinua. Kyllä Jeesus, uskon, että olet kärsinyt rangaistuksen minunkin synneistäni ristillä. Kyllä Jeesus, minä tahdon luovuttaa koko elämäni sinulle ja ottaa vastaan pelastuksen, jota vain sinä tarjoat. Kyllä, Jumala, tee tahtosi minussa.

Samalla uskominen on sitä, että sanon KYLLÄ todelliselle elämälle, todelliselle ilolle ja vapaudelle. Jos sanonkin jollekin EI, se on pikemminkin: Ei minun tarvitse. En minä edes halua. Ei minua kiinnosta. Se, mitä ympäröivä maailma pitää arvossa, menettää merkityksensä. Jumala tarjoaa niin paljon parempaa.

Minusta tuntuu, että päivittäin saan valita elämän pienissä asioissa, sanonko Jumalalle edelleen KYLLÄ. Sanonko kyllä hänen tahdolleen ja sille hyvälle suunnitelmalle, joka hänellä on minulle? Jumala rakastaa minua ja tahtoo minulle hyvää. Hänen rakkautensa ei koskaan pakota tai jyrää, vaan hän kunnioittaa minun omaa tahtoani. Hän saattaa kysyä minulta tahdonko luovuttaa kaiken hänelle. Tahdonko sanoa Jumalalle KYLLÄ elämäni eri tilanteissa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Seurakuntaseilailua

Olen viime aikoina käynyt monien erilaisten seurakuntien tilaisuuksissa. Lähikirkossa, omassa seurakunnassa, siskon srk:ssa, kavereiden mukana erilaisissa seurakunnissa ja tänään olin erään lähetysjärjestön tilaisuudessa. Siellä olikin tämän päivän saarnan aiheena osuvasti seurakunta ja siihen sitoutuminen. Auts.

Tiedän, etten ole ainoa tässä kaupungissa, joka harrastaa seilausta eri seurakuntien tilaisuuksissa. Moni ikäiseni etsii paikkaansa samalla tavoin kuin minäkin. Osa on luovuttanut eikä käy missään ja jotkut ovat myös perin pohjin pettyneet.

Eri seurakunnissa olisi niin paljon mielenkiintoisia tilaisuuksia ja kavereitakin olisi vähän siellä täällä, mutta kaikkeen ei voi kuitenkaan revetä. Pitäisi löytää se kuuluisa oma paikka. Joskus melkein toivon asuvani jossain, missä ei olisi niin paljon tarjontaa seurakuntien suhteen. Olen iloinen, että minulla on oma rakas seurakunta. Koen kuuluvani sinne, mutta en tiedä mikä minun paikkani on siinä kokonaisuudessa.

Tahtoisin olla mukana jossain, mikä rakentaisi seurakuntaa, mutta toistaiseksi hengaan vaan. Mieluiten tahtoisin tehdä jotain seurakunnan ulkopuolisten ihmisten tavoittamiseksi, en niinkään seurakuntalaisten viihdyttämiseksi.

Tahtoisin muutenkin elämässäni tuntea, että se, mitä teen on merkityksellistä. Opiskelu on tähän saakka tuntunut ainakin ajoittain mielekkäältä ja jos pääsen alan töihin, niin työnteko tuntuu varmasti mielekkäältä. Minulla on kuitenkin ollut aikanaan paljon suurempia unelmia. Sellaisia unelmia, että voisin tehdä jotain, joka muuttaisi ihmisten elämiä. No, aikuistumiseen kai kuuluu(?) se, että turha idealismi ja sankaruushaaveet karisevat, kun alkaa nähdä realistisemmin omat rajalliset mahdollisuutensa. Mutta jos minun unelmani ovat osoittautuneet typeriksi, niin haluaisin tietää mitkä sitten ovat niitä kestäviä, Jumalan unelmia minun elämääni varten?

maanantai 13. helmikuuta 2012

Katso, jos uskallat

Katsoin juuri youtubesta 180 Movie -nimellä kulkevan dokumentin. Oli raju, mutta pysäyttävä. Suosittelen! Ei sovellu lapsille.

Tämä haastaa maailmankatsomusta ja arvoja...Nielemmekö sokeina sen, mitä ympäröivä maailma ja yhteiskunta meille syöttää vai uskallammeko pysähtyä ajattelemaan?

Minulle tuli mieleen tämä raamatunpaikka

Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat. Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. -- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. -- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes 1:15-18

Ja näitähän löytyi lisää VT:stä

Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi. Jes 43:25

Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.Jes 44:22

Minä pyyhin pois heidän syntinsä ja rikkomuksensa, minä puhdistan heidät, ja heistä tulee minun kansani ja minä olen heidän Jumalansa. Hes 37:23

Yhdessä hetkessä minä otan pois tämän maan synnin. Sak 3:9
Millä tavoin Jumala sitten pyyhki pois rikkomuksemme? UT:stä
Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Room 3:21-25

Herra, rakas Taivaan isä. Kiitos Jeesuksen täydellisestä uhrista, joka riittää täydellisesti puhdistamaan meidät kaikesta synnistä. Kiitos, että lähetit poikasi ristille, kärsimään rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Hän otti kaikki meidän syntimme päällensä ja kuolemallaan sovitti koko maailman kaikkien ihmisten kaikki synnit. Kiitos, että se yksi uhri riittää, se on täytetty. Kiitos pelastuksesta, joka on tarkoitettu kaikille. Olet sanonut, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Kaikki me olemme rikkoneet kymmentä käskyä tavalla jos toisellakin, olemme elämässämme tehneet vastoin sinun tahtoasi. Olemme syntisiä ja vailla sinun kirkkauttasi, Jumala. Mutta saamme sinun armostasi lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut meidät vapaiksi.

Kiitos Jeesus. Syyllisyys on pyyhitty pois sinun verelläsi. Sinä olet se täydellinen uhri, joka täydellisesti puhdistaa, pelastaa ja vapauttaa. Kiitos, että kätemme, jotka ovat veren tahraamat, sinä puhdistat ja verenpunaiset syntimme tulevat valkeiksi kuin lumi. Kiitos, Herra, että sinä otat nämä likaiset vaatteet yltämme ja puetat meidät juhlavaatteisiin, valkeisiin vaatteisiin. Kiitos täydellisestä sovituksestasi, täydellisestä armostasi ja anteeksiantamuksestasi, joka koskee myös minua.
Amen

lauantai 11. helmikuuta 2012

Rukoillaan herätystä Suomeen!

Tv7 sivuilta ja eri blogeista olen löytänyt tämän rukouksen, jota sotien aikaan rukoiltiin. Rukous ei ole vanhentunut, vaan tuntuu tänäänkin ajankohtaiselta. Tämä on siis suoraan kopioitu tuolta tv7 sivuilta.

Rukous kansamme puolesta

Taivaallinen Isämme
katso armossasi kansamme puoleen.
Sinä olet luonut sen
ja rakastat sitä.
Sinä näet, että se on
mitä suurimmassa vaarassa.
Siksi rukoilemme Sinua: Herra,
auta meitä hädässämme
äläkä anna meidän hukkua.
Lahjoita kääntymys
synnin ja laittomuuden teiltä,
jotka johtavat kansamme tuhoon.
Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus,
ilman Sinua olemme voimattomia
hävittäviä voimia vastaan,
jotka tulvivat kansamme yli
ja myrkyttävät sen.
Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi
pahuuden henkivaltoja vastaan,
joiden vaikutukset
ovat joka päivä sanoin ja kuvin
julkisuudessa nähtävissä.
Herra, sinä olet Golgatan ristillä
voittanut pimeyden vallat.
Niiden täytyy väistyä myös tänään,
koska ylistämme
Sinun nimeäsi niiden ylitse.
Tähän me uskomme,
sillä Sinä voit myös
meidän aikanamme varjella
ihmiset saatanalliselta eksytykseltä.
Herra, armahda meitä.

Auta meitä
Pyhän Henkesi kautta
ryhtymään omassa elämässämme
taisteluun syntiä vastaan
ja olemaan kestäviä loppuun asti.
Tee meidät
kansamme keskellä merkiksi
Sinun vapauttavasta armostasi.
Täytä meidät niin
Sinun rakkaudellasi,
että me tulemme kuuliaisiksi
Sinun käskyillesi.
Rakkautesi olkoon meissä se voima,
joka voittaa
pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus,
kaiken me voimme Sinun kauttasi,
siihen me uskomme.
Armahda meitä.
Amen.

Rukous tunnetaan nimellä “Kyösti Kallion rukous” ja sitä rukoiltiin viime sotien aikaan kirkoissamme.

Nurkkalintu antoi hyvän vinkin Hilja Aaltosen haastatteluun, joka on julkaistu Sana-lehdessä ja löytyy netistä Kristuspäivän sivuilta. Hilja Aaltonen odottaa herätystä. Lue, mitä hän siitä sanoo!

Mikä on elämäni tarkoitus?

Kaikki varmaan miettivät joskus kysymystä "Mikä on elämäni tarkoitus?" tai "Mitä varten minut on luotu?" En ole viime aikoina miettinyt asiaa, mutta löysin yllättäen kysymykseen vastauksen Raamatusta, efesolaiskirjeen 2. luvusta, jakeesta 10.
Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Ef 2:10

Vau! Minutkin on siis luotu Kristuksen Jeesuksen yhteyteen, toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on minut tarkoittanut! Minut on siis tarkoitettu elämään Kristuksen Jeesuksen yhteydessä :) Jumala on pelastanut minut, jotta toteuttaisin niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on minut tarkoittanut. Eräs toinen Raamatunpaikka kertoo myös mielestäni hyvin, miksi Jumala on pelastanut minut. Tai ainakin niin sen ymmärrän.

2 Kor 4:6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. (KR 33/38)

Siis mikäli ymmärrän oikein, Jumala antoi valonsa loistaa sydämeeni ja pelasti minut, jotta Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoaan. Siis olen pelastettu, koska Jumala haluaa levittää valoaan maailmassa. Vau! Sitä seuraava jae kertoo, että minä olen vain saviastia, jotta Jumala saisi kaiken kunnian ja jotta se suuri voima, joka minussa vaikuttaa, olisi Jumalan.

Usein minusta tuntuu niin voimattomalta. Kuvittelen, että minun pitäisi tuntea olevani jotenkin voimakas ja kyetä jotenkin itse vastustamaan pahaa ja saamaan aikaan hyvää. Minussa itsessäni ei kuitenkaan voi olla sellaista voimaa. Minä olen saviastia ja voima, joka minussa vaikuttaa on Jumalan. Hän toimii minussa ja minun kauttani siten, että HÄN saa kaiken kunnian. Luulen, että mitä enemmän luovun omasta voimastani ja tulen riippuvaiseksi hänen voimastaan, sitä suuremmin hänen voimansa vaikuttaa elämässäni. Mitä enemmän itse "pienenen", sitä suuremmaksi hän ja hänen voimansa tulevat elämässäni.

Kirjoitin joskus, että jos en vaella Jumalan tahdossa, menetän sen siunauksen, mikä Jumalan tahdossa elämiseen kätkeytyy. Tänään kuuntelin puheen, joka sai tajuamaan, ettei ole kyse pelkästään siitä, että minä menetän siunauksen. Pikemminkin on kyse siitä, että muut ihmiset menettävät sen siunauksen, jonka olisivat voineet minun kauttani saada. Jos en elä Jumalan tahdon mukaan, Jumalan valtakunta ei leviä minun kauttani niin kuin se voisi levitä.

Minun ei onneksi tarvi kantaa huolta eikä vastuuta koko maailman pelastumisesta. Jumala on kuitenkin uskonut sydämelleni ihmisiä ja asioita, joiden koen tavallaan olevan minun vastuullani. Hän haluaa minun rukoilevan niiden puolesta. Hän haluaa levittää valoaan lähipiiriini minun kauttani. Minun tehtäväni on olla vähässä uskollinen, kuunnella Jumalaa ja valita joka päivä hänen tahtonsa, olla pienissä asioissa uskollinen.

Voi, kunpa oikeasti tajuaisin ja sisäistäisin kaiken, mitä kirjoitan! Kunpa voisin tänä vuonna valita joka päivä Jumalan tahdon, joka hetki olla uskollinen niissä pienissä asioissa, joita Jumala on minulle antanut!

Tästä taisi tulla pitkä postaus, mutta laitan tähän loppuun vielä tuon efesolaiskirjeen toisen luvun jakeet 1-10. Nauttikaa!

Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin. Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Jumalan siunausta sinulle!

Jumala kutsuu meitä lähelleen, kuulemaan hänen sydämenlyöntinsä ja tulemaan tuntemaan hänen rakkautensa. Juuri hänen rakkautensa saa meissä aikaan sen, että tahdomme tehdä hänen tahtonsa, tehdä sitä mitä hän haluaa, sillä tiedämme sen olevan meille parasta. Elämällä hänen lähellään opimme tuntemaan hänen tahtonsa ja hän ilmoitta meille myös, mikä ei ole hänen tahtonsa ja mitä meidän kannattaisi välttää.

Jumala on kirjoittanut oman lakinsa sydämeemme. Meillä on Pyhä Henki ja Jumala tahtoo itse Pyhän Henkensä kautta ilmoittaa tahtonsa meille. Luulen, että Pyhä Henki puhuu ennen kaikkea Jumalan sanan, Raamatun kautta. Toisinaan koen vahvasti jonkun asian vääräksi, olisiko se Jumala puhetta omantunnon kautta? Joskus taas tunnen Jumalan ikään kuin kehottavan tekemään jotain, vaikkapa kysymään ystävältä haluaisiko hän, että siunaisin häntä. Yleensä olen pelkuri näissä tilanteissa. Toivon vain, ettei Jumala lopeta kehottamista ja puhumista, vaikka usein olen kieltäytynyt tekemästä hänen tahtoaan.

Luulen Jumalan toivovan, ettemme pistäisi niin kovasti vastaan, vaan suostuisimme olemaan hänen tahdossaan, koska se on kaikkein parasta! Jumala tahtoo osoittaa rakkauttaan meille ylitsevuotavasti ja uskon, että kun elämme hänen tahdossaan, saamme kaikki ne siunaukset, joita hän on meille varannut. Kun poikkeamme hänen teiltään, vaikka ihan pienessäkin asiassa, menetämme aina jotain. Kenties menetämme sen siunauksen, jonka olisimme saaneet, jos olisimme totelleet häntä? Läpi Raamatun ja varmaan erityisesti VT:n, voi nähdä, miten ihmiset menettivät jotain, kun seurasivat omaa tahtoaan Jumalan tahdon sijasta. Seuraukset saattoivat olla aika vakaviakin.

Jumalan tahdon tie on siunauksen tie. En tarkoita siunauksella välttämättä taloudellista menestystä, terveyttä ja sitä, että elämässä ei olisi kärsimystä. Luulen, että valitettavasti elämmme maailmassa, jossa emme pääse pakoon kärsimystä, itkua ja vaivaa. Elämä ei ole ainaista hymyilyä, emmekä elä vielä taivaassa. Toisaalta, Jumala on luvannut pitää meistä huolen, niin, ettei meidän tarvitse huolehtia mistään. Kun elämme Jumalaa lähellä, voimme sanoa: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. " Jumala siunaa meidän askeleemme.

Rukoillaan uuden presidenttimme puolesta. Siunataan häntä, jotta hän voisi elämässään tuntea Jumalan tahdon, tehdä sen mukaan ja että siunaus voisi seurata myös häntä. Rukoillaan, että hän osaisi erottaa totuuden valheesta, ja hän saisi rohkeuden tehdä oikein. Rukoillaan, että hän voisi toimia viisaasti sillä paikalla, mihin olemme hänet valinneet ja johtaa maatamme Jumalan tahdon mukaan.

Siunausta alkaneeseen viikkoon!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pois sosiaalisista medioista, ulos sosiaaliseen ELÄMÄÄN!

Juuri tänään pohdittiin kaverin kanssa, että pitäisikö poistaa facebook-tili, kun se vain sitoo ja vie aikaa. Netin käyttö hallitsee ihan liian suuresti elämääni ja facebookin selailu on yksi osa sitä.

Ja äsken juuri löysin lukemieni blogien listalta tämän kirjoituksen:
Facebookin vaarat

Kyllähän minä olen periaatteessa suurimman osan tuosta tiennytkin, mutta en ole vain välittänyt. Kannattaisi varmaan alkaa välittää ja tehdä asialle jotain. Mutta onko mitään tehtävissä?

Eniten harmittaa, että koskaan olen luonut facebookiin tilin. Ne jutut, mitä joskus olen nettiin kirjoittanut ja kuvat, mitä olen nettiin ladannut, ei poistu koskaan. Yksi syy, miksi käytän vielä facebookia, on ollut se, että kun olen sinne kerran mennyt ja laittanut tietoni sinne, niin en niitä kumminkaan saa pois, joten miksi enää välittää.

Muita syitä taas löytyy iso liuta, se nyt vain on helppo tiedotuskanava ja jos en kuuluisi sinne, jäisin jostain paitsi. Lisäksi joidenkin ihmisten kanssa on tullut pidettyä yhteyttä, joiden kanssa tuskin muuten tulisi. Kynnys soittamiseen on suurempi, kuin netissä viestin laittaminen.

Tekosyitä? En tiedä, mutta uskon, että siitä seuraisi oikeasti paljon hyvää, jos sulkisin fb-tilin. Sitten jäisi tämä blogi, josta voisin myös luopua. Ja foorumeita, joita en myöskään välttämättä tarvitse. Tarvitsenko mitään sosiaalista mediaa välttämättä? Hyvä kysymys.

"Älkää tuhlatko elämäänne" - pyytää Paul Washer tällä videonpätkällä, nimeltä Get off facebook, BE A MAN.

Jumala kutsuu, mitä vastaan?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä monia sanomia siitä, että Jumala kutsuu meitä rukoukseen tämän maan puolesta.

Luulen, että presidentinvaalit ovat herätelleet kristittyjä huomaamaan, missä mennään ja millaisia ovat suomalaisten arvot tänään. Ehkä olemme eläneet jossain kristittyjen kuplassa, johon on kantautunut vain vaimeita kaikuja muualta maailmasta.Monien herättelevien puheiden ansiosta olen ainakin hetkeksi havahtunut horroksestani. Minun mukavuudenhaluista sydäntäni on järkytetty. Monesti puheet ja saarnat jäävät kuitenkin vain "hyviksi puheiksi", jotka eivät muuta minua. Jumala, muuta sinä minua!

Mihin tunnen Jumalan minua sitten kutsuvan? Rukoilemaan Jumalan armoa maallemme, mutta ennen kaikkea tekemään parannusta omassa elämässäni. Tunnustamaan, etten ole elänyt hänen tahtonsa mukaan. Jumala tahtoo minun olevan uskollinen pienissä, mitättömiltä ja turhilta tuntuvissa asioissa - jotka kuitenkin kasaantuvat suuriksi vuoriksi. Niistä pienistä asioista tulee niin helposti suuria esteitä sille, että kulkisin Jumalan tahdossa. Mitä sillä on väliä, jos menen mukaan pahan puhumiseen, jos ihan vähän kun kaikki muutkin?

Lisäksi on niin paljon kaikenlaista, mikä vie huomiota tärkeimmästä, Jeesuksesta. Raha ja materia, niihin liittyvät huolet. Ajan väärinkäyttö ja sen tuhlaaminen epäolennaisuuksiin. Sen seurauksena on taas Raamatun ja rukouksen säännöllinen laiminlyöminen. Sehän on ihan selvä, että jos istun koneella monta tuntia, minulla on aina vain vähemmän tunteja käytettäväksi Raamatun lukuun ja Jumalan kanssa ajan viettämiseen. Lisäksi arvojärjestys voisi olla toisinpäin, niin, että Jumalan kanssa ajan viettäminen olisi ykkösenä. Se on kuitenkin kaikista parasta :)

Olen miettinyt myös sitä, mitä on terve ja tasapainoinen kristityn elämä. Uskoni tuntuu välillä olevan kuin urherilusuoritus, jossa jatkuvasti voisi parantaa, eikä koskaan voi olla tyytyväinen. Usko on kuitenkin jotain muuta. Usko on elämää yhteydessä elämän antajaan, joka rakastaa minua niin paljon, että antoi henkensä puolestani.

Tein "uudenvuodenyrityksen" aloittaa lukemaan Raamattua alusta loppuun ja rukoilemaan säännöllisesti tietyn ajan. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta jospa jatkaisin siitä, mihin olen jäänyt ja ottaisin tietyn ajan päivästä Jumalalle.

Haastan myös teitä, lukijat, varaamaan päivästä hetki ihan vain Jumalan kanssa olemiseen ja Raamatun lukemiseen. Toki varmaan olettekin jo tässä suhteessa minua pitemmällä :) mutta uudelleen haastaminen ei varmaan ole pahasta.

Katso tämä!

Edellisessä postauksessa oli linkki Antero Laukkasen kirjoitukseen. Hänen puheensa aiheesta löytyy täältä: Valintojen vuosi 2012 Vakavaa ja ajankohtaista sanomaa.

torstai 2. helmikuuta 2012

Jumala, armahda meitä!

Nurkkalinnun sivuilta bongasin linkin, jonka haluan jakaa täällä:
Sana vuodelle 2012

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kuningas Jeesus

Poliittisen jännitysnäytelmän ensimmäinen osa on päättynyt, tiedämme jo, ketkä ovat presidentinvaalien toisella kierroksella. Seurasin vaalituloksia sivusilmällä. Olen varmaan saanut vääränlaisen kasvatuksen, kun politiikka ei kiinnosta. Äänestämässä kuitenkin kävin.

Tänään tajusin yhtäkkiä yhden asian. Minä kuulun kuningaskuntaan! Kuninkaani on Jeesus Kristus. Eikä kuningasta tarvitse valita uudestaan kuuden vuoden välein. Hänen kuninkuutensa on ikuinen, se kestää polvesta polveen.

Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen. PS 145:13

Hakiessani tuota Raamatunkohtaa ikuisesta kuninkuudesta, löysin Danielin leijonien luolassa. Danielin kirjan luvussa 6 pakanakuninas Dareios kirjoittaa käskyn palvella Danielin Jumalaa, "sillä hän on elävä Jumala ja ikuisesti pysyvä, hänen kuninkuutensa ei koskaan häviä eikä hänen valtansa koskaan lopu."

Jeesus Kristus on Herrani, Ylipäällikköni ja Kuninkaani.


"Kuningas, ainoa valtias,
Kristus Jeesus on nyt ja ainiaan.
Kuningas, ainoa valtias,
Hän hallitsee, voittanut on, halleluja!

Nimeään koroittakaa yli kaiken maan.
Iloitkaa, ylistäkää ja palvokaa.

Kuningas, ainoa valtias,
kanssamme käy, vie voittohon, halleluja!"

Sävel lauluun löytyy täältä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Olen arvokas, koska olen

Minua ei ole luotu turhaan. Elämälläni on tarkoitus.

Helposti ajattelen, että arvoni riippuu saavutuksistani ja siitä, onko minusta hyötyä. Se on kuitenkin vale. Se on vaarallinen vale. Voisi aivan hyvin olla niin, etten koskaan kykenisi mihinkään, ehkä juuri ja juuri hengittämään. Silti minun elämälläni olisi korvaamaton arvo, jota mikään ei voisi minulta riistää. Silloinkin minulla olisi oikeus elää ja minun elämälläni olisi tarkoitus.

Olemassaolo on itsessään arvokasta. Minut on luotu elämään, olemaan olemassa. Minut on luotu Jumalan kuvaksi ja hän on puhaltanut minuun elämän henkäyksen. Hän rakastaa minua. Siinä onkin elämälle kyllin tarkoitusta, olla Jumalan rakkauden kohteena ja heijastaa jotakin hänestä maailmalle.

Minut on luotu olemaan. Jumala on suunnitellut minut olemaan juuri minunlaiseni minä. Hänellä on kädessään palapeli, joka on maailma. Ja siinä palapelissä on paikka myös minulle. Jumala haluaa levittää rakkauttaan ja sovituksen sanomaa maailmaan meidän tavallisten kristittyjen kautta. Hän haluaa löytää ne ihmiset, joita meidän lähellämme on. Muilla ei kenties ole mahdollisuutta tavoittaa näitä ihmisiä.

Maailma, johon Jumala tahtoo meidän vaikuttavan, ei aina ole jossakin kaukana, vaan usein niin lähellä, että sille on tullut sokeaksi. Kunpa voisin elää jokaisen päivän avoimin silmin, niin että oikeasti näkisin ihmiset ympärilläni niin kuin Jumala heidät näkee ja sydämeni voisi murtua heidän puolestaan.

Ihmiset ovat hukassa ja kadonneita ilman Jeesusta ja meidät kaikki kristityt on lähetetty kertomaan hyvä sanoma. Jeesus on kuollut ristillä ja sovittanut jokaisen ihmisen Jumalan kanssa. Hän on kärsinyt rangaistuksen meidän ja kaikkien muidenkin ihmisten syntien puolesta. Jokainen, joka nyt uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi ja lahjaksi uuden elämän. Minun tehtäväni ei ole käännyttää ketään, ainoastaan kertoa hyvät uutiset siitä, mitä Jeesus on jo tehnyt.

Tehtävän suuruuden edessä koen halua juosta karkuun, en pysty siihen. Jumala ei kuitenkaan vaadi minulta jotain suuria saavutuksia ja akrobaattitemppuja. Hän tahtoo vain minun olevan aito oma itseni, rehellinen hänelle ja ihmisille. Ja kun kuljen hänen kanssaan, Jumala vaikuttaa minussa sen, että alan tahtoa samoja asioita kuin hän. Ja Hän on myös edeltäkäsin valmistanut teot, joissa minä saan kulkea:

Ef 2:10 (KR 33/38) Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Perjantain linkkikokoelma

Olin kirkolla ylistysillassa, mahtava tapa virkistyä perjantai-iltana! Tässä vielä muutama linkkivinkki sekalaisista aiheista.

Katsoin Tv7 arkistosta Katupaimenen jakson Särkyneestä eheäksi ja ulos maailmaan. Hyvää settiä. Jumala tahtoo rakastaa meidät ehjiksi, jotta voimme rakastaa muita Jumalalle.

Pasi Turunen kirjoittaa Uskon puolesta -blogissa siitä, mitä tarkoittaa se raamatunkohta, jossa sanotaan: "...kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat."

Don't Waste Your life, ravisteleva videonpätkä John Piperin saarnasta Boasting only in the Cross. "Here it is Lord, my shell collection! Look ,Lord, my shell collection. I've got a good swing! And look at my boat. God? Look at my boat, God..."

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Herättelevää...

Kuuntelin tämän saarnan, jonka sanoma oli herättelevä. Tällaista tarvitsin kirkastamaan sitä mistä uskossa ja evankeliumissa oikeastaan on kyse. Ei siitä, että uskomalla saan kaiken mitä haluan. Vaan kenties siitä, että Jumala alkaa tehdä minussa mitä hän haluaa. Minut on pelastettu, Jeesus on maksanut sielustani kalliin hinnan. Siksikö, että voisin jatkaa itsekästä elämääni ja kerätä itselleni lisää hyvinvoitia, lisää onnea ja omaisuutta? Entä ne kaikki, joilla ei ole mitään ja jotka eivät koskaan ole kuulleet Jeesuksesta?

2 Kor 15:5 Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.

Tai entä se, kun" Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. " Mark 8:34


Kuulostaako ankealta? Eikö Jumala tahdo minun nauttivan elämästä? Ei, mutta entäpä jos se elämä, jota en elä itselleni vaan hänelle, onkin juuri sitä yltäkylläistä elämää. Silloin kun elän itselleni ja yritän saada eniten hyvää itselleni, on elämä tyhjää. ...joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. ( Jeesus) Mark 8:35

Jumalalla on ihmeellinen suunnitelma jokaisen elämälle ja hän haluaa meidän olevan onnellisia, mutta Jumala tarjoaa parempaa iloa ja onnea, kuin maailma. Jumalan tie onneen näyttäisi olevan erilainen kuin maailman. Älä elä itsellesi, vaan hänelle, joka on nyt kuninkaasi. Tottele häntä enemmän kuin mitään muuta, silloinkin, kun hänen tahtonsa eroaa omastasi. Katso asioita iankaikkisuuden näkökulmasta. Millä on ikuista arvoa, mikä kestää? Miten voisin kerätä aarteita taivaaseen, oman kirjahyllyni tai pankkitilini sijasta?

Jeesus rakas, anna sanojeni muuttua teoikseni. Ohjaa ja johdata tekemään sitä mitä sinä tahdot minun tekevän. Tahdon ottaa pieniä askelia, opeta olemaan vähässä uskollinen.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lauantain ajatuksia

Joku aika sitten kirjoitin eksytyksistä. Nyt tajuan ettei ole aina kovin rakentavaa arvostella muita kristittyjä. Tärkeintä on varmaan pitää huoli siitä, että omat asiat on kunnossa Jumalan kanssa. Jumala kykenee kyllä pitämään huolen jokaisesta lapsestaan. Joka pysyy rukouksessa ja lukee sanaa, todennäköisesti pysyy myös oikealla tiellä. "Sinun sanasi on jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni. " - vai miten se menikään.

Jätän suosiolla syvemmät teologiset pohdinnat niitä osaaville. Uskon kuitenkin, että Jumala voi vaikuttaa pyhän Henkensä kautta siellä, missä saarnataan evankeliumia ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta ja pysytään kiinni Raamatun ilmoituksessa. Silloin voi myös kokea Hengen yhteyttä uskovien kanssa,jotka Jeesus on saanut pelastaa. Vaikka seurakuntakulttuuri ja tavat olisivat erilaiset, Henki on sama ja ollaan saman Jumalan lapsia.

Olin tänään yhden karismaattisen srk:n tilaisuudessa, jossa oli ihanan vapaa ilmapiiri. Jumalaa ylistettiin vapaasti ja ihmiset iloitsi aidosti. Siellä oli vapaus heilua, istua, olla hiljaa, äänessä, nauraa, tai vain maata lattialla. Ja yllätyin, kun huomasin, että vaikka en kenties aivan kaikkea allekirjoittanut, niin silti tunsin saavani paljon opetuksesta. En näköjään voi rajoittaa Jumalan toimintaa vain siihen, mikä itsestäni tuntuu turvalliselta. Jumala voi käyttää hyvin monenlaisia tapoja puhutellakseen.

Huomenna pitäisi sitten jaksaa nousta aikaisin omaan seurakuntaan:)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Katseltavaa Tv7:lta

Katsoin hyvän ohjelman Tv7:lta! Cafe Raamattu ohjelmassa haastatellaan Tapani Suontoa.

Ei mikään voi erottaa

Kuuntelen äänikirjana Kätköpaikka nimistä kirjaa, joka kertoo Corrie ten Boomin ja hänen perheensä elämästä toisen maailmansodan ajan Hollannissa. He piilottivat juutalaisia ja joutuivat keskitysleirille. Olen lukenut kirjan aiemmin, mutta se puhuttelee edelleen.

Havahdun oman elämäni turhuuteen ja siihen, kuinka olen tuhlannut elämääni toisarvoisissa asioissa. Se, kuinka pidit huolta ten Boomin perheestä tuon hirvittävän pimeyden keskellä, ravistelee minua. Sinä kutsut minua jälleen rukoilemaan. Maailmassa on niin paljon kärsiviä, juuri nyt. Samalla näen sinun kauneutesi, Jeesus. Sydämestäni nousee kiitos sinun puoleesi. Tämä tyhjyys, joka on pitkään kovettanut sydäntäni, sulaa sinun läheisyydessäsi ja valuu suolaisina pisaroina pois. Tahdon jälleen luovuttaa koko elämäni sinun hyviin käsiisi.

Jostain takavasemmalta kuitenkin tukeutuu mieleeni epäilyksiä. Nyt minun on helppo sanoa, että luovutan kaiken sinulle, kun elämäni menee hyvin. Kun olen mukavasti kotonani, on helppo sanoa, että menen minne vain sinä tahdot minun menevän. Entä sitten, jos tulee aika, jolloin sinä todella viet minut elämässäni "minne vain" tilanteisiin, joihin en haluaisi mennä? Kun tulee vaikeita hetkiä, olenko silloinkin valmis rakastamaan sinua, Jumala?

Jälleen muistuu mieleeni
Room. 8:35-39 Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: -- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Sinä pidät minusta huolen, Jeesus! Minä saan levätä sinun armossasi.

Tässä vielä Katajaisen kansan laulu: Ei Luojasta voi erottaa.


Tuo Kätköpaikka on muuten sellainen kirja, että voisin suositella aivan kaikille :)