lauantai 17. elokuuta 2013

Pitkä tie takana, mitä edessä?

Olen kulkenut pitkän tien tähän päivään. Olen jättänyt taakseni askeleita, jälkiä kaikkialle, missä olen kulkenut. Olenko jättänyt hyviä jälkiä, olenko kantanut Kristuksen tuoksua? Vai olenko ollut kovasydäminen ja levittänyt itsekkyyden löyhkää? Ehkä molempia. Onneksi minun ei tarvitse siitä huolehtia.

Jännityksellä odotan, mitä vielä on edessä. Jännitykseen sekoittuu ripaus kauhua ja ripaus iloista odotusta. Ensi viikon jälkeen olen vapaa määrittelemään elämäni suunnan uudelleen, ainakin teoriassa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että en yhtään tiedä, mitä tekisin syksyllä. Toivottavasti töitä, mutta tällä hetkellä ei ole näköpiirissä vielä mitään ja kaikki on niin epävarmaa.

En ole pitkään aikaan päivittänyt, sillä tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa kenellekään. Osittain se johtuu myös siitä, että olen aloittanut uuden blogin, jota olen päivitellyt useamman kerran viikossa, alussa jopa päivittäin. Sitä kirjoittaessani olen huomannut, että voin kyllä helposti tuottaa tekstiä, mutta on kyseenalaista onko minulla mitään sanottavaa. Sillä ketä kiinnostaa miltä minusta minäkin päivänä tuntuu tai olenko väsynyt tai edes mitä olen ajatellut. Miksi oletan sen kiinnostavan yhtään ketään?

Olen saanut paljon rohkaisevia kommentteja kirjoituksistani myös ystäviltäni tosielämässä, mutta siitä huolimatta olen alkanut epäillä kannattaako tämä blogien kirjoittaminen. Haluaisin osata kirjoittaa oikeasti tärkeistä asioista, enkä pyöriä aina vain oman napani ympärillä. Haluaisin kirjoittaa Jumalasta ja Jumalan kunniaksi. Kuitenkin huomaan, että mitä enemmän kirjoitan, sitä vähemmän teksteissäni on asiaa.

Oliskohan niin, että kirjoittaminen ei ole itseisarvo, eikä siitä ole hyötyä, ellei ole aihetta, mistä kirjoittaa? Pitäisiköhän lopettaa...