keskiviikko 31. elokuuta 2011

Matkani uskoon

Voi, mitä tulikaan luvattua :D Lupasin kertoa jotain matkastani uskoon. Tässä koitan saada siitä selvää itsekin. Lisäksi lisäsin tuonne ylös uuden välilehden "Miten matkani alkoi?", jonka kirjoitin joskus aiemmin, mutta jota en vielä juolkaissut.

Synnyin siis ns. uskovaan kotiin ja käytiin seurakunnassa. Ala-asteiässä yhdellä leirillä tein ns. uskonratkaisun/otin Jeesuksen sydämeeni. Tosin en muista siitä mitään. Luulen, että kaveri vieressä halusi tulla uskoon ja minä kilttinä tyttönä myönnyin nousemaan ylös hänen kanssaan. En muista. Olenkin jälkeenpäin pohtinut mitä ihmettä tuossa tilanteessa tapahtui? En ymmärtänyt varmaan edes tarvitsevani Jumalaa silloin. En muista. Myöhemmin sain Raamatun ja luin sitä suurella innolla Mooseksesta eteenpäin...kunnes tuli jotain loputtomia luetteloita tms. ja Raamattu jäi moneksi, moneksi vuodeksi hyllyyn pölyttymään.

Sitten joskus yläasteiässä aloin käydä srk:n varkkien kerhossa josta tuli viikon kohokohta. Kuin kuiva sieni imin itseeni kaiken opetuksen ja yhteyden, mitä sieltä sain. Siellä kerhossa näin myös mitä on elää kristittynä. Silloin aloin ehkä ensimmäistä kertaa lukea Uutta testamenttia, joka avautui ja jonka kautta huomasin, että Jumalahan elää! Ja hänelle voi puhua! Sanoisin, että se yksi kerho oli minulle uskonelämässä käännekohta, jota ilman en ehkä olisi tässä. Raamatusta on ollut siitä lähtien rakas minulle. Se on pitänyt uskon hengissä kaikkina aikoina. Vaikka toki on ollut aikoja, jolloin se on unohtunt.

Matka tähän päivään on ollut pitkä, eikä kaikkea voi kertoa. Jumala on ollut uskollinen ja hän on pitänyt minusta huolen, eikä ole sammuttanut sitä pientä uskon liekkiä, joka joskus syttyi. Aiemmin murehdin kovasti sitä, etten ollut varma milloin ja miten tulin uskoon, eikä minulla ole siitä sellaista muistoa, josta kertoa ihmisille. Kuitenkin olen ehkä oivaltanut, että tärkeämpää kuin se, miten se tapahtui, on se missä olen tänään. Tiedän tänään olevani uskossa ja jos en ole, tiedän että voin koska tahansa huutaa Jeesusta pelastamaan minut ja antamaan syntini anteeksi. Ja hän tekee sen.

Ehkä näyttää siltä, että minun tieni uskoon on ollut helppo, kun olen saanut syntyä perheeseen, joka vei minua seurakuntaan. Kuitenkin, vaikka lapsuudessa mennään vanhempien mukana, niin välttämättä henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen ei koskaan synny. Ja saattaa käydä niin kuin minulle, joka monen, monen uskossaolovuoden jälkeen kamppailen edelleen perusasioiden kanssa ja etsin armoa omalle kohdalleni. Tiedän paljon uskonasioista, mutta mitä on tieto, joka ei mene sydämeen? Uskoa en ole perinyt vanhemmilta, mutta kaikenlaisia perinteitä kyllä. Tarkoitan perinteillä asioita, joista tiedän, että ne vain on näin, mutta joita ei ole koskaan tarvinnut itse pohtia, että miksi ne on niin kuin on. Ja varmasti joukossa on myös virheellisiä käsityksiä.

Kaikesta huolimatta tunnen olevani siunattu, minua on kannettu rukouksin, se on suurta.

Huh. Tuntuu vaikealta kirjoittaa kertomatta liikaa elämästäni. Niin helposti se kaikki tulisi ulos paperille (tai bittikirjaimiksi), mutta johonkin pitää raja vetää :) Haastan teidätkin lukijat, kertomaan lyhyesti omasta tiestänne uskoon, kommentissa tai blogissanne :) Tiedän, että se voi olla vaikeaa, eikä haluaisi kertoa liikaa itsestään. On hauska lukea erilaisia kertomuksia, mutta ei mitään paineita :)

lauantai 27. elokuuta 2011

Äkkikäännös

Elämä, joka on hurjaa alamäkeä, voi muuttua hetkessä. Silloin kun kaikki toivo on mennyt, kun näkyvissä on vain tuhoa ja tuskaa, Jumala voi puuttua peliin. Elämä, jonka me luulemme olevan jo tuhoon tuomittu, voi muuttua täysin. Kukaan ihminen ei voi saada sitä aikaan, eikä itse yrittämällä voi itseään muuttaa. Vain Jeesus voi antaa uuden elämän.

Huuda Jeesusta avuksi. Hän on ristinkuolemalla sovittanut kaikki syntimme ja ylösnousemuksellaan kukistanut kuoleman vallan. Hänellä on valta vapauttaa vangitut ja korjata särkyneet.

Selasin Tv7:n ohjelma-arkistoa ja silmiini sattui Taiteilija-kuvassa ohjelma, jossa on artistivieraana Anton Laurila.

Hänen elämästään on ilmestynyt myös Juha Heinosen kirja Surujeni Juuret, josta löytyy arvostelu Nuotta-lehden sivuilta Kirjaa löytyy myös monista kirjastoista. Suosittelen!

***

Minulla ei ole dramaattista uskoontulokertomusta. Minulla on uskovat vanhemmat ja seurakuntatausta, mikä on toisaalta suuri siunaus, toisaalta tuntuu siltä, että kannan harteillani valtavaa uskonnollisuuden painolastia. Kaanaankieli on toinen äidinkieleni ja monet uskonnolliset fraasit ovat valitettavasti jääneet vain kuolleiksi sanoiksi. Tahtoisin oikeasti tietää ja tuntea, läpikotaisin ymmärtää, mistä tässä on kyse. Ulkoapäin katsottuna olen elänyt siistin ja mallikelpoisen elämän ja siksi on helppo langeta ylimielisyyteen ja ns. "fariseuksen asenteeseen" ja kovasydämisyyteen. Mutta Jumala näkee sydämeen. Voin kertoa vaikka joskus toisessa postauksessa omasta matkastani uskoon, vaikka se ei ole itsellenikään oikein selvää.


Herkullisia kehuja

Sain herkullisen vaaleanpunaisen muffinssin Häivähdykseltä, kiitos paljon! Kannattaa tutustua hänen Kotipoluilta-blogiinsa, jossa on todella kauniita luontokuvia :)


Muffinsista saa nauttia vasta, kun on vastannut kolmeen kysymykseen ja jakanut herkun eteenpäin kolmelle blogille. Tässä kysymykset

Lempiväri? Valitsen yleensä sinisen, mutta myös keltaisesta ja vihreästä tykkään. Puhtaat värit miellyttävät silmääni, likaiset ja murretut eivät.

Lempiruoka? Rakuunainen porkkana-linssisosekeitto oli ennen suosikki, nyt sitä on syöty liikaa. Ehkä jokin kalaruoka, kuten paistetut muikut? En tiedä.

Minne haluaisit matkustaa? Olen niin jumittunut tänne Suomeen, etten oikein tiedä minne haluaisin matkustaa. Turistikohteet eivät kiehdo, mutta olisi hauska mennä jonnekin, missä asuu tuttuja. Ehkä kuitenkin ensimmäisenä matkustaisin Suomen sisällä, täällä on niin paljon kauniita paikkoja. En ole koskaan käynyt Lapissa ja haluaisin sinne ihailemaan luontoa.


Tällä kertaa kehut saavat

Nurkassa, josta löytyy ajankohtaisia juttuja ja ajatonta pohdittavaa, sekä paljon hyviä linkkejä. Lisäksi Nurkkalinnun kommentit lämmittävät aina mieltä täällä blogissa :).

Neiti Etsivä, jonka kirjoitukset saa ajattelemaan ja hyvälle mielelle.

Taivaan matkassa, jossa Hanna kirjoittaa ajatuksia herätteleviä mietteitä uskosta.

Moni muukin blogi oli mielessäni, mutta ensi kerralla sitten ;)

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Yksinäisyys

Yksinäisyys on varmasti yksi pahimmista asioista maailmassa. Sillä on suuri voima tuhota. Yksinäisenä saattaa kaivata kipeästi yhteyttä muihin, mutta kenties ei ole keinoja, taitoja, tai rohkeutta lähestyä ihmisiä. Kaikilla ei ehkä ole mahdollisuuksia edes tutustua ihmisiin.

En voi kuvitellakaan, miltä tuntuu niistä, jotka ovat aivan yksin elämässä. Kuinka syvä ja pohjaton on yksinäisyyden tuska. Kuin musta aukko se imee sisäänsä kaiken valon. Se on aivan kuin vankila, josta ei ole ulospääsyä. - Paitsi että on sieltä. Ihmeitä tapahtuu arjessa ja avaimia löytyy niihinkin oviin, jotka ovat olleet vuosikausia lukittuina. Tahdon uskoa, että vaikka meistä vaikuttaisi mahdottomalta, pitkäänkin yksin ollut ihminen voi löytää yhteyden muihin ja saada ystäviä.

Tässä maassa on liikaa yksinäisiä ja yksinäisyyttä. Jumalan tunteminenkaan ei poista kaipuuta kokea yhteyttä ihmisiin. Tarvitsemme toisiamme, jotta selviytyisimme elämästä.

Kenties joskus vaikeat elämänkokemukset koituvat siinä mielessä siunaukseksi, että ne pakottavat meidät etsimään tukea ja apua muilta ihmisiltä?

Uskon, että Jumala tahtoo antaa meille ystäviä, ihmisiä, joiden kanssa voimme jakaa elämän solmuja. Hän kuulee kyllä rukoukset, vaikka vastausta joutuu joskus odottamaan. Tosin ystävät eivät ole leluja, joita Jumala taivaasta meille jakelee, kun pyydämme. Näin joskus ehkä kuvittelin. Ystävyys on pikemminkin kuin yhteinen rakennus, jota yhdessä ystävän kanssa pikkuhiljaa rakennetaan.

Olen iloinen jokaisesta ystävästäni, he ovat kuin kallisarvoisia ja ainutlaatuisia helmiä :) Monta kertaa ystävyyden alussa en ole osannut aavistaa, että meistä voisi tulla ystäviä, mutta niin vain on käynyt. Kun ollaan vietetty aikaa yhdessä ja tutustuttu enemmän, ollaankin hiouduttu ystäviksi. Rakkauden voi ehkä tunnistaa ensisilmäyksellä (tai en tiedä?) mutta ystävyys on jotain, mikä syntyy ajan myötä.

Raamatussa, Johanneksen evankeliumin 15. luvussa, Jeesus sanoo opetuslapsiaan ystävikseen. Kannattaa lukea koko luku. Siinä Jeesus ensin kehottaa meitä pysymään Jumalan rakkaudessa niin kuin oksa pysyy puussa. Sitten hän sanoo:
"Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.Joh 15:11-15
Me olemme Jumalan ystäviä ja hän tahtoo viettää aikaa kanssamme. Vaikka hän tunteekin meidät jo läpikotaisin, hän tahtoo tutustua meihin pikkuhiljaa. Hän tahtoo antaa meille mahdollisuuden jakaa itsestämme hänen kanssaan sen, mitä haluamme, sillä hän on herrasmies, eikä tunkeudu elämäämme ilman meidän lupaamme. Hän kaipaa kuulla ääntämme ja haluaa tietää, mitä meille kuuluu ja mitä mielessämme liikkuu. Pikkuhiljaa mekin opimme tuntemaan häntä paremmin. Ystävänä.

lauantai 20. elokuuta 2011

Jeesus mua rakastaa

Jumala rakastaa minua, sinua ja koko maailmaa. Sen kun saisi menemään oman sydämen jokaiseen sopukkaan, sinne pimeimpäänkin nurkkaan. Jumala rakastaa meitä, oikealla, aidolla ja todellisella rakkaudella. Kunpa sen vielä voisi huutaa julki katoilta, niin, että kaikki maailman ihmiset sen ymmärtäisivät.

Jumala on luonut jokaisesta meistä ainutlaatuisen ja suunnitellut jokaisen ihmisen elämään yhteydessä häneen ja hänen rakkauteensa. Hänellä on jokaiselle oma paikka sydämessään, paikka, jota kukaan muu ei voi täyttää. Ja sana jokainen tarkoittaa juuri minua ja juuri sinua, joka tätä tekstiä luet. Korvaa sana jokainen omalla nimelläsi :)

Tänään olin ensimmäistä kertaa elämässäni kadulla keskustelemassa ihmisten kanssa ja tajusin selvemmin kuin koskaan, mikä valtava aarre minulla on, kun minulla on yhteys Jumalaan, elävään Jumalaan, joka rakastaa minua täydellisellä rakkaudella. Se sama rakkaus on jokaista varten.

Mutta kuinka välittää viesti Jumalan rakkaudesta ihmisille, niillekin, jotka eivät ehkä koskaan ole kohdanneet elävää Jumalaa? Katoilta huutaminen ei auta, jos ei Jumala itse avaa ihmisten sydämiä ja silmiä näkemään, minkä ihmeellisen vapauden, ilon, rauhan ja rakkauden hän on heille tarkoittanut. Ihmiset ovat kuin nälkäisiä lapsia, jotka istuvat täynnä ruokia olevan pöydän ääressä, näkemättä, että kaikki tarpeellinen on edessä. Vain Jumala osaa käsitellä ihmissydämiä ja tietää, miten juuri tietyn ihmisen sydämeen käy tie.

Kadulla kerroin joillekin, että tarjoamme kahvia, koska haluamme välittää ihmisille Jumalan rakkautta, jota olemme itse saaneet kokea. Mutta sanat tuntuvat riittämättömiltä, tuntuu tyhjältä puhua Jumalan rakkaudesta, koska se ei välttämättä tarkoita ihmisille mitään, rakkaus on niin abstarkti käsite.

Minusta tuntuu vaikealta keksiä sanottavaa, kun en ole niin puhelias. Kuitenkin oli ihana, kun ei tarvinnut yrittää mitään, vaan sai olla vapaasti oma itsensä ja omana itsenään jutella tai olla hiljaa. Ja oli ihanaa huomata, että minunkinlaisiani ihmisiä Jumala tarvitsee ja voi käyttää. Vähän jäi harmittamaan, kun olisi voinut puhua rohkeammin, silloin kun siltä tuntui. Ja yhdeltä kaipaavan ja surullisen näköiseltä tytöltä olisin halunnut kysyä haluaako hän, että rukoilen hänen kanssaan, mutta rohkeus petti. Mutta ehkä Jumala on minua suurempi ja pitää huolen tästä tytöstä, joka jäi mieleeni.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Rukouksesta ja netistä

Rukoilu tuntuu aina jäävän kaiken muun jalkoihin. Usein tuntuu paremmalta tehdä jotain käytännössä, kun "siinä ainakin saa aikaan jotain". Niin sitä helposti ajattelee. Kunnes tajuaa, että ei sillä tehdyllä oikeastaan ollutkaan niin paljon merkitystä, kuin jos olisi saman ajan käyttänyt rukoukseen.

Tämänkin ajan, jonka käytän koneella kirjoitteluun, voisin käyttää siihen, että rukoilisin vaikkapa tämän blogin lukijoiden tai muiden netissä kohtaamieni ihmisten puolesta. Joku kertoi joskus rukoilevansa aina ennen nettiin menoa ja kaiken aikaa siellä ollessaan, kun Jumala nostaa asioita sydämelle. Kuulostaa ihanalta.

Rukous ei mielestäni ole käytännön töiden pakenemista, ei ainakaan minulle. Pikemminkin tämä nettisurffailu on juuri sitä, kotitöiden pakenemista ainakin. Mutta jos rukoilisin sen sijaan, että istuisin tässä, niin kyllä varmasti tulisi mieleen tiskit, jotka pitää hoitaa tai pyykit tai innostuisin vaikkapa siivoamaan, kun mieleni virkistyisi.

Katsonkohan joskus taaksepäin elämääni ja kadun katkerasti näitä hukkaanheitettyjä minuutteja, tunteja ja päiviä, jotka vietin koneen ruutua tuijottaen, vaikka olisin voinut viettää ne Jumalan kanssa?

tiistai 9. elokuuta 2011

Tulkoon mitä vaan

Jumala, onko totta se, mitä sanot:
Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. Fil 4:13(KR 33/38)
Tai uudemman käännöksen mukaan:
Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Fil 4:13.
Voisitko opettaa minua luottamaan siihen, että olet luotettava?

Välillä laulujen sanoja putkahtelee päähän. Juuri nyt tuli mieleen Juha Tapion Sateinen aamu, ja siitä kertosäe:
Itki taivas vasten ikkunaa ja tunsin
Että tulkoon mitä vaan
Jotenkin selvitään kyllä
Että kiinni vielä parsitaan saumat
Paikoin pettäneet
Laulu kertoo varmaankin parisuhteesta, mutta mitä siitä. Minä laulaisin tuon yksikössä. Selviän tästä elämästä. Jumalan avulla. Jotenkin. Minä tahdon uskoa, että hän vielä muuttaa tuskan iloksi. Hän selvittää solmut ja parantaa tulehtuneet haavat. Hän, minun parantajani. Minun pelastajani. Minun puolustajani. Kenties syvään juurtunut surupuu jonain päivänä puhkeaakin kukkimaan ilon kukkia? Kenties jonain päivänä ilokin on yhtä syvällä kuin tuska?

Herra, anna rohkeutta luovuttaa koko elämä sinulle. Anna luottamusta siihen, että sinä tahdot hyvää, et koskaan pahaa. Minä niin tahtoisin paeta, juosta pois. Mutta Jumala, anna rohkeutta kohdata elämän kivut, silloin kun on niiden aika. Minne muualle minä menisin? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Minä en selviä elämästä ilman sinua, Jumala. Kiitos, että olet.

tiistai 2. elokuuta 2011

Elämän pieniä, mutta tärkeitä asioita

Kesä on kiitänyt ohi ennätystahtia. Olen iloinen siitä, että minulla oli töitä ja viihdyin töissä hyvin. Kuitenkin tuntuu, että siinä se kesä hujahti. Nyt on vähän lomaa, mutta illat ovat jo viilenneet ja ilmassa on syksyn tuntu. Mitä ihmettä? Eikö kesä vasta alkanut? Suunnittelin koko kesän herkuttelevani mansikkatortulla (valmis torttupohja, kermavaahtoa ja mansikoita -voilà!), mutta nyt taitaa olla jo hieman myöhäistä.

Kirjoitin kesän alussa pikkuisista seeprapeipoistani. Suloisen pariskunnan pesimisongelma paheni ja keksivät alkaa nyppiä toistensa sulkia :/ Kyselin neuvoa ja otin pesämateriaalit pois, ei auttanut. Nyt ne ovat olleet pari viikkoa erossa toisistaan. Olen pariin otteeseen kokeillut niiden yhteen laittamista, mutta höyhenten nyhtäminen jatkui. Olen neuvoton.

Tuntuu välillä turhauttavalta, kun en osaa hoitaa pikkuisia oikein. En yhtään tiedä mitä olisi parasta tehdä tässä tilanteessa. Olen kysynyt Jumalaltakin mitä tehdä, mutta on kuin hän ei välittäisi minusta ja linnuistani, elämäni pienistä, mutta niin valtavan tärkeistä asioista. Raamatussakin puhutaan linnuista: "Varpusia saa kolikolla kaksi, eikä yksikään niistä putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli." <3

Luultavasti joudun luopumaan herralinnusta, mutta mistä löydän sille uuden kodin? Ja samalla pitäisi löytää rouvalle kaveri, mielellään toinen naaras. Mistä sen löydän, jos en halua maksaa itseäni kipeäksi eläinkaupan linnuista, joita on ihan liikaa pienessä häkissä? Entä kuinka linnut pärjäävät kun lähden pienelle lomareissulle, miten saan hoidon järjestettyä? Niin monta asiaa, jotka huolettaa ja vaivaa mieltä.

Ja kaiken tämän hermoja raastavan pohdinnan keskellä kaikuu vaimeana, mutta varmana yksi raamatunpaikka: "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa..."

Okei, mutta mitä se tarkoittaa? Mikä on sen merkitys minulle nyt, tässä tilanteessa, kun murehdin lintujeni kohtaloa? Tarkoittaako se, että jos etsin ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan - niin kaikki järjestyy?

Mutta mitä ihmettä tarkoittaa Jumalan valtakunnan etsiminen ihan käytännössä? Voisitko Herra vääntää sen minulle rautalangasta, kun en muuten näytä tajuavan. Siis niinku mitä pitäis tehdä? Rukoilla enemmän ja stressata vähemmän? Ei...vaan mitä?

Tätä "lintuemoa" saa muistaa rukouksin, että osaisin tehdä oikeat ratkaisut ja tsirppoja myös, että ne sais vielä paljon onnellisia elinvuosia.

Siunausta teille kesän viimeisiin hetkiin!