Tervetuloa toiseen blogiini!

En ole jaksanut tänne päivitellä tekstejä, osittain siksi, että mulla on myös muita aktiivisia blogeja, joista eräs wordpressissä. Haluan nyt rohkaistua ja jakaa sen tämän blogin lukijoille, koska siellä ei ole ollut juurikaan kävijöitä, kun taas tällä blogilla on omat seuraajansa.

Uudemman blogin osoite on siis: puolituntia.wordpress.com ja sen ajatuksena on, että Puoli tuntia blogin kirjoittamista päivässä pitää lääkärin loitolla...Käytännössä en kuitenkaan ole kirjoittanut joka päivä, enkä edes puolta tuntia kerrallaan. Blogin nimi vain on ja pysyy ;D

Toivon, että kirjoitukseni saisivat siunata teitä, niin kuin ne ovat siunanneet minua. Joukossa on hirveän paljon roskaa, mutta ehkä sieltä löytyy myös jokunen helmi :)

Pahinta ei ole yksinäisyys...

...vaan ikävä ja kaipaus.

Joskus se on ihan vain rakkaudenkaipuuta, sitä, että olisi joku joka välittäisi ja rakastaisi. Jumala on ja rakastaa, sen tiedän vaikken aina tunne.

Toisinaan se ikävä on kaipuuta pois nykyisestä olotilasta jonnekin missä kaikki on paremmin. Välillä todella tuntuu, etten ikinä voi olla täysin tyytyväinen siihen, mitä minulla on, vaan aina kaipaan jotain enemmän, kaipaan jonnekin muualle, jonnekin ikuiseen onneen ja autuuteen. Taivaskaipuuta se kai on, eikä siihen kai oikein auta mikään.

Välillä kaipaan ihan vaan ihmisiä, Joskus mietin, onko minussa jotain vikaa, kun minulla tuntuu olevan pohjaton ihmistenkaipuu. Ehkä ihan normaalia, että kaipaan muita ihmisiä kun asun yksin, mutta silti. Joskus minä pelkään, että uuvutan lähelläni olevat ihmiset sillä, että kaipaan heitä liian paljon, silloinkin, kun he kaipaavat omaa tilaa tai ovat kiireisiä.

Yksinäisyyden lempeä kirkkaus

Yksinäisyys vyöryi tänään ylleni lumivyöryn lailla äkisti ja kovalla voimalla.

Muistin hyllyssäni olevan pienen kirjan, johon on koottu pieniä runoja ja mietelmiä yksinäisyydestä. Se on nimeltään Yksinäisyyden lempeä kirkkaus - mietteitä yksinäisyydstä. Kuinka kaunis ja lohduttava nimi kirjalle! Julkaisutietojen mukaan sen on toimittanut Salme Saure, kustantanut Otava ja se on painettu vuonna 1987.

 Tässä muutamia otteita kirjasta:

Minä olen yksin
Tiedän ettei minun yksinäisyyteni
ole kenenkään muun yksinäisyyttä kummempi
ehkä pienempi ja vähemmän veitsen muotoinen,
mutta omani ja ainoani
niin kuin tämä elämä
jota kukaan muu 
ei voi elää puolestani.

 - Tommy Tabermann


Suurkaupungin elämä: miljoona ihmistä, jotka ovat yksinäisiä yhdessä

- Henry Thoreau



 Jos olet jäässä,
ole.
Sulaminen on kauhea paikka 

 - Pekka Kejonen



Ehkä yksinäisyys seuraa minua elämäni loppuun asti, vaanii nurkan takana ja iskee sopivan hetken tullen tikarinsa sydämeeni. Onneksi olen keksinyt jotain, mikä helpottaa ja auttaa. Rukous ja kirjoittaminen. Se, että purkaa tuntoja Jumalalle ja lisäksi jakaa asiansa paperille todelliselle tai kuvitteelliselle henkilölle.

Rakastan vanhoja tyttökirjoja. Kun luen L.M. Montgomeryn kirjoja, en voi olla ajatteematta, että hän varmaan kärsi koko elämänsä ajan. yksinäisyydestä. Hänen kirjojensa sankarittarista moni on yksinäinen ja vaikka heillä onkin ystäviä, se ei poista yksinäisyyden ja erilaisuuden kokemusta. 

Esimerkiksi Runotyttö-kirjojen Emilia kirjoittaa kirjeitä kuolleelle isälleen, koska tuntee olonsa hyvin yksinäiseksi suuressa talossa vieraiden sukulaistensa kanssa. Kirjoittaminen auttaa, lohduttaa ja rohkaisee häntä. Vaikkei isä koskaan voi hänelle vastata, Emilia saa kirjoittamistaan sanoistaan voimaa.

Niin on käynyt minullekin. Sanat ovat kantaneet minua läpi yksinäisyyden. Elämäni yksinäisimmissä hetkissä Raamatun sanat ovat olleet lohtuna, ja enemmänkin: sanat ovat muistuttaneet minua siitä, etten ole ikinä yksin. Ja kun ihmisenkaipuu, yksinäisyys on viiltänyt sydäntäni oikein kipeästi, minua on auttanut kirjoittaminen, se, että olen saanut purkaa tuntojani Jumalalle ja ihmisille. Kiitos Jumalalle kynästä ja paperista!