keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tarvitsen sinua, Jumala

Jumala kutsuu minua olemaan kanssaan. Hän vetää minua lähelleen lempeästi, rakkauden köysin. Hän ei tule luokseni voittoisana sankarina, ankarana tuomarina tai pelottavana ja mahtavana auktoriteettina. Jeesus lähestyy minua runneltuna, särkyneenä kuninkaana. Nöyränä, hiljaisena ja arkana. Kuin vaivihkaa hän hiipii vierelle ja kutsuu seuraansa. Minua, ja sinua.
"Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Jes 42:3

Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Kliseemäinen ja kuollut ilmaisu, joka tulee todeksi vasta, kun saa käytännössä kokea tuota rakkautta. Jumala voi osoittaa rakkauttaan monella tavalla, mutta ehkä hän tekee sen usein toisten ihmisten kautta. Jeesus puhui paljon rakkaudesta. Rakasta lähimmäistäsi, rakasta vihollistasi.

Tässä kohtaa tulee ongelma, kuinka ikinä kykenen tähän? Jumala rakastaa ja hyväksyy luokseen jokaisen ihmisen, aivan jokaisen. Jokainen on hänelle korvaamattoman arvokas. Miksi minun on niin vaikea hyväksyä ja rakastaa ihmisiä? Tahtoisin nähdä ihmiset niin kuin maailmankaikkeuden Luoja heidät näkee, ihmeellisinä, ihanina ja ainutkertaisina luomuksina. Kuitenkin huomaan, etten kykene rakastamaan mitään, en Jumalaa, itseäni, lähimmäistäni.

Tarvitsen Jumalaa, elämästä ei tule mitään ilman hänen apuaan.


Jumala, armahda minua syntistä! Kaipaan sinua, kaipaan elää sitä elämää, jonka olet minulle varannut. Onko se elämä tätä, jatkuvaa kamppailua synnin ja itsekkyyden kanssa. Onko elämä sitä, että aina luulen kaiken olevan hyvin, tulee pudotus? Onko elämä jatkuvaa heilahtelua synnintunnon kurjuuden ja pelastuksen ilon välillä? Jos on, niin anna minulle voima elää.

2 kommenttia:

  1. Kirjoitat hyvin ja rehellisesti. Uskon, että moni voi löytää itsensä sinun kirjoituksistasi.

    Yksi suurimmista ristiriidoista uskon tiellä, on ollu huomata se, että mitä enemmän opin tuntemaan Kristusta, niin sitä enemmän huomaan omaa syntisyyttäni. Sitä enemmän näen kuinka kaukana lopulta olen Hänen kaltaisuudestaan.

    Kovin usiasti joutuu yhtymään Paavalin sanoihin: "Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen."

    Kaiken tämän keskellä Jumala on kuitenkin luvannut tehdä työtään meissä. Hän haluaa, että meistä tulee Hänen poikansa kaltaisia. Onneksi tähän kaltaisuuteen kasvaminen ei oo missään määrin kiinni mun kyvyssä kasvaa tai suorituksessa, vaan täysin hänesssä.

    "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." 1 Joh 3:2

    Siunausta syksyysi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos rohkaisevista sanoista ja siunausta sunkin syksyyn!

    VastaaPoista