sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Jumalan sanasta

Elämä pitää sisällään monenlaisia asioita, arjen harmautta, kriisejä, iloja ja suruja. Kaikissa elämäntilanteissa, kaiken keskellä, on yksi mikä kestää. Jumalan sana.

Valitin aiemmassa kirjoituksessani sitä, kuinka usein sanat jäävät vain merkityksettömäksi höpinäksi, eivätkä ne mene sydämeen asti. Niin, en kiellä sitä. Kuitenkin Jumalan sanat ovat totta, riippumatta siitä miltä minusta tuntuu (tai tuntuuko miltään), riippumatta siitä ymmärränkö minä niitä vai en. Jumalan sanat kantavat minua kaikesta huolimatta, sillä ne ovat Jumalan sanoja. Raamattu on ihmeellinen kirja!

Raamatun Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan. Jumala ei tahdo tehdä meille pahaa tai tuhota meitä, vaan tehdä uudeksi, korjata sen minkä olemme itse särkeneet, tai minkä ympäröivä maailma on hajottanut meissä. Hän tahtoo antaa meille "tulevaisuuden ja toivon"(Jer 29:11)Luulen, että Jumala on kuitenkin hienotunteinen. Hän ei tee väkivaltaa, hän ei tule elämäämme väkisin. Jeesuskin kysyi ihmisiltä: tahdotko tulla terveeksi?

Sitäkin olen miettinyt, että kenties Jumala ei vaadi meiltä rakkautta itseään kohtaan, koska ei rakkautta voi väkisin synnyttää. Hän tahtoo itse rakastaa meitä. Oikeastaan hän on jo rakastanut meitä, niin paljon, ”että lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän” (1. Joh. 4:9)

Uskon, että Jumalan rakkauden vastaanottaminen on sitä, että otamme Jumalan Pojan, Jeesuksen vastaan ja uskomme häneen pelastajanamme. Kun vastaanotamme Jumalan rakkauden, hänen rakkautensa synnyttää meissä rakkauden häntä kohtaan ja muita ihmisiä kohtaan. Tai ehkä se on Pyhä Henki joka saa sen aikaan.

Joissain ylistyslauluissa lauletaan kaipauksesta nähdä Jumalan kasvot tai kuulla Jumalan ääni. Uskon, että myös Jumala kaipaa kuulla meidän ääntämme ja nähdä meidän kasvomme. Jumala ei tahdo, että piiloudumme häneltä. On ihmeellistä, että Jumala tuntee meidät jo läpikotaisin (psalmi 139) ja kuitenkin hän tahtoo tutustua meihin, eikä tule väkisin elämäämme. Hän toivoo, että jakaisimme elämäämme pala palalta hänen kanssaan ja kulkisimme jokaisen askeleen hänen seurassaan.

Siunausta viikkoonne!

2 kommenttia:

  1. "Jumala ei tahdo tehdä meille pahaa tai tuhota meitä, vaan tehdä uudeksi, korjata sen minkä olemme itse särkeneet, tai minkä ympäröivä maailma on hajottanut meissä."

    Välillä tuntuu siltä, että Jumala haluaa koetella vastoinkäymisten kautta liiankin paljon. Ehkä Jumala ei halua antaa meille helppoa elämää, jotta emme mukautuisi vain tämän maailman menoon. Jumalaahan lähestytään usein herkemmin koettelumusten aikana.

    VastaaPoista
  2. Totta ja hyvin sanottu. En käsitä miks Jumala joskus antaa meille enemmän, kun voidaan kestää. Mut sillon kyllä helpommin turvautuu Jumalaan, kun ei ole muuta.

    Kirjotin Jumalan hyvyydestä, koska haluun uskoa siihen, et vaikka ikäviä ja pahoja asioita tapahtuu, Jumala ei tahdo tuhota meitä, vaan tahtoo kulkea meidän kanssa kaiken lävitse.

    Siunausta!

    VastaaPoista