lauantai 7. toukokuuta 2011

Jumalasta etääntyminen ja paluu takaisin

Tietokoneeni sammahti lopullisesti. Toisaalta hyvä, kun on ollut aikaa enemmän muulle elämälle. Ehdin jo melkein unohtaa tämän blogin olemassaolon.

Toisinaan huomaan unohtaneeni myös Jumalan, työntäneeni hänet kuin jonnekin sydämeni siivouskomeron peränurkkaan. Elämä kyllä rullaa eteenpäin omalla painollaan, mutta jotain puuttuu, eläminen ei maistu enää samalta kuin ennen. Rukoukset on harventuneet ja Raamattu on jäänyt pöydälle pölyttymään.

Usko ei ole kadonnut minnekään, mutta aivan kuin olisin kaiken muun keskellä kadottanut Jumalan tai työntänyt hänet syrjään, odottamaan hetkeä, jolloin minulla on taas aikaa hänelle. Jumala ei kuitenkaan ole nukke, jolla minä leikin silloin kun minua huvittaa. Hän on minun Herrani ja kuninkaani ja hän sanoo minulle, mitä tehdään.

Uskon, että pienillä askelilla on kaikkein suurin merkitys. Samalla tavoin kuin monista pienistä summista kertyy kuukaudessa isot menot, niin myös moni pieneltä tuntuva asia voi vaikuttaa siihen, että hitaasti alkaa etääntyä Jumalasta.

Mutta Jumala on uskollinen meitä kohtaan, hän vetää meitä luokseen.

Helposti ajattelen, että minun pitäisi olla synnistä vapaa, ennen kuin voin lähestyä Jumalaa. Jumala kuitenkin tietää, etten onnistu puhdistamaan itse omaa sydäntäni, vaikka kuinka yrittäisin. Siksi Jumala lähetti Jeesuksen kuolemaan meidän syntiemme puolesta. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen saa hänen nimensä kautta syntinsä anteeksi.

Juuri syntisenä, kurjana ja kykenemättömänä mihinkään hyvään, minä voin tulla Jeesuksen luo. Jeesus tuli pelastamaan syntisiä. Juuri silloin, kun Jumala ja hengelliset asiat eivät voisi vähempää kiinnostaa ja sydämeni on täynnä kaikkea muuta, juuri silloin voin tulla Jeesuksen luo ja pyytää häntä armahtamaan ja uudistamaan minua. Juuri silloin kun minusta tuntuu, että olen jo liian kaukana Jumalasta, että olen jo menettänyt mahdollisuuteni, saan nähdä, että armosta riittää minulle. Jeesuksen ristinkuolema riittää sovittamaan minun syntini.

Jeesus on kuolemallaan avannut pääsyn Isän Jumalan luo. Tänään on pelastuksen päivä. Jossain kohti raamattua sanotaan, että "Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne". Jos Jumala kutsuu sinua luokseen, älä tekeydy kuuroksi, vaan "tee parannus", tunnusta syntisi ja pyydä Jeesusta puhdistamaan sydämesi. Hän tekee sen mielellään ja tahtoo tehdä vielä enemmän...Jumala tahtoo kutsua sinua lapsekseen, Raamattu sanoo Jeesuksesta näin: " Joh 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen."

Jos olet jo Jumalan oma, Jumala tahtoo vetää sinua entistä lähemmäs itseään. Silti Jumalan lähestyminen saattaa joskus tuntua raskaalta velvollisuudelta, sen sijaan, että se olisi ihana etuoikeus. Luulen, että mitä kauemmas hänestä menee, sitä korkeammaksi oma kynnys palata takaisin nousee. Silti se kynnys on vain minussa, ei Jumalassa. Jeesuksen ristinkuolema riittää sovittamaan kaikki syntini ja Raamattu sanoo:
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 1. Joh 1:9

3 kommenttia:

  1. Kiitos Anna näistä rohkaisevista sanoista! Juuri näitä kaipasin tähän omaan ahdinkooni. Kiitos että jaksat kirjoitta tätä blogia!

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä ja lohdullinen teksti..näinhän se on, onneksi Jumala on uskollinen, vaikka me emme olisikaan ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos anonyymi rohkaisusta :) Siunausta!

    Kiitos Annemari ja siunattua kesän alkua!

    VastaaPoista