tiistai 12. heinäkuuta 2011

Olen rakastettu

Jumala rakastaa minua. Tässä kun istun koneeni ääressä, hän katselee minua ja hymyilee. Hän rakastaa minua.

Jumala ei tahdo että ruoskin itseäni ja hukuttaudun itsesyytöksiin kun en riitä itselleni. Hän tahtoo lempeästi ottaa ruoskan kädestäni, heittää sen tuleen ja näyttää minulle, kuinka paljon hän minua rakastaa ja arvostaa. Hän tahtoo osoittaa kuinka turhaa sisäisen ruoskan käyttö on, eihän se vie minua yhtään lähemmäksi häntä.

Jumala tahtoo kertoa, että olen kallisarvoinen ja ihmeellinen, olenhan hänen luomansa ja hänen rakas lapsensa, jonka Jeesus on kuolemallaan lunastanut omakseen.

Samalla tavoin Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja kaikkia, jotka eksyvät lukemaan tätä tekstiä. Hänen rakkautensa ympäröi meitä kuin munankuori ympäröi sisällä kehittyvää poikasta. Olemme turvassa hänen rakkautensa suojissa.

Olen ollut uskossa kauan, mutta edelleen haen sitä, mikä tässä uskossa on kaikkein keskeisintä. Mikä on tämän jutun ydin, se minkä ympärille kaikki rakentuu? Ytimessä on pyhä, kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika sekä Pyhä Henki. Jumalasta sanotaan, että hän on rakkaus. Onko rakkaus siis kaikkein keskeisintä? Ei sellainen ailahteleva ja itsekäs rakkaus. Sen sijaan Jumalan rakkaus, aito ja todellinen rakkaus on tällaista
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. 1. Kor 13:4-8

Parasta on, ettei minun tarvitse itsestäni pusertaa tuota rakkautta. Sen sijaan saan vastaanottaa sitä Jumalalta ja se rakkaus, jolla hän minua rakastaa synnyttää vastarakkautta häneen, sekä lähimmäisiini. Rakkaus synnyttää rakkautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti