keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Minun oma Jeesukseni

Tänään sain käsiini Mark Hallin ja Tim Luken kirjoittaman kirjan Kuka ymmärtää tuulta (Your Own Jesus).

Pääsin vasta kirjan johdantoon, mutta jo se herätti ajatuksia. Olen kuullut monta kertaa sanottavan, että usko on suhde Jeesukseen, eikä sitä voi keneltäkään "periä" vaan suhde on henkilökohtainen. Kun kirjassa puhuttiin tästä asiasta, ensireaktioni oli "kyllä mä tiedän tän". Vaan tiedänkö kuitenkaan? Minulla on oma suhde Jeesukseen, mutta silti tuntuu, että en rakenna elämääni täysin "minun oman Jeesukseni" varaan, vaan turvaudun muiden ihmisten sanoihin ja kokemuksiin Jeesuksesta.
"Toiseksi, monesti me kristityt, jopa pitkään uskossa olleet olemme uskossa vilpittömiä, mutta elintavoissamme passiivisia. Ainoat kokemuksemme Jumalasta ovat toisen käden tietoa, toisilta kuultuja kertomuksia. Se, mitä tiedämme aidosti Jumalan kanssa kulkemisesta, liittyy jonkun toisen elämäntarinaan, ei meidän omaan kokemukseemme."
Kirjasta Kuka ymmärtää tuulta, Mark Hall & Tim Luke, s. 22

Kaikkein tärkeintä on se, että minulla on oma suhde Jeesukseen, ja että annan sille tilaa kasvaa. Vietän aikaa Jumalan kanssa ihan vain kaksistaan, rukoilen, luen Raamattua ja tutustun häneen. Jeesus haluaa tulla meille henkilökohtaiseksi ja rakkaaksi. Hän haluaa olla meidän tylsän ja harmaan arkemme keskellä todellinen, ei vain joissain erityisissä uskonnollisissa hetkissä. Hän haluaa olla koko elämämme Herra ja "meidän oma Jeesuksemme"

Kirja vaikutti todella hyvältä! Täytyy lukea sitä eteenpäin, mutta uskallan jo johdannon ja selailun perusteella suositella sitä teille :) Kirjan takakannessa sanotaan "Elämänmakuiset tarinat ryydittävät Hallin innostavaa opetusta aidosta uskosta. Hän haastaa meidät jokaisen miettimään, olemmeko perineet uskomme vanhemmiltamme, pastoriltamme tai muilta ihmisiltä, vai tunnemmeko todella miehen, joka uhrasi henkensä puolestamme". Mark Hall on muuten Casting Crowns -yhtyeen laulaja, ja olen aina tykännyt hänen laulujensa sanoituksista. Kirjassa käsitelläänkin Casting Crownsin laulujen teemoja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti