Voin puhua uskottavasti vain siitä, mikä on lävistänyt sydämeni ja tullut minulle todeksi. Vain sanoilla, jotka on koeteltu, on painoarvoa. Jotenkin minusta tuntuu välillä, että sanon(kirjoitan) paljon, mutta sanon niin vähän. Sanahelinää.
***
Tähän ikään mennessä ne ruusunpunaiset lasit, joiden läpi maailmaa katseli nuorempana, ovat jo muuttuneet ikävän harmaiksi. Maailma ei olekaan sellainen, kuin pikkutyttönä kuvitteli sen olevan. On tullut kolhuja ja kipuja. Elämä on vienyt teitä, joita ei aina olisi halunnut kulkea. Ja kuitenkin niistä ikävistäkin kokemuksista on tullut osa itseä.
Tämä Kutlessin laulu kuvaa hyvin näitä mietteitä. Asiat, joita en olisi halunnut kokea, ovat tulleet osaksi minua ja muovaavat unelmiani.
"I'm embracing all of my fears
I am watching them turn to delight
The very fears which were gripping my mind
Are now the hands shaping and sculpting my dreams"
Omat suunnitelmat, omat päämäärät, omat unelmatkin ja ratkaisumallit ovat usein niin kaukanakin niistä parhaiksi katsotuista. Kunpa jaksaisi aina luottaen rukouksissaan kertoa korkeimmalle, että tässä olen, käytä!
VastaaPoistaJoskus itse huokailen Jumalan puoleen, että tee työtäsi minussa parhaaksi katsomallasi tavalla ja sitten jälkeenpäin huomaa, että on ajautunut johonkin ihan muuhun kuin , mitä itse suunnitteli. Ja se osoittautuu oivalliseksi. Se, mitä ei olisi edes halunnut, saattaa koitua parhaaksi. Tilanteet muuttuvat ja vastaan ei kannattaisi niin kovasti omin turvin pyristellä. Emme kuitenkaan itse tiedä edes, mikä meille on hyväksi saati parhaaksi. Jumala rakkaudessaan ja huolenpidossaan muovaa meistä sellaisia, joiksi meidät tarkoitti. Ja se on aina tarpeeksi.
Kiitos ajatuksistasi♥
Kiitos viisaista sanoistasi :) Siunausta!
VastaaPoista