Evankeliumi, klisee muiden joukossa?

Haluaisin tietää mitä evankeliumi merkitsee, tuntea sen joka solullani, niin, ettei se olisi vain klisee.

Jumalan edessä en voi olla muuta kuin rehellinen, vaikka ihmisten edessä voin esittää olevani esimerkillinen uskovainen. Jumala näkee sydämen, siinä missä ihminen katsoo ulkokuorta, ja Jumala tietää mitä minussa oikeasti on. Hän tietää kuinka ilkeitä ajatuksia sydämeni on tulvillaan, hän näkee kuinka kauan aikaa kulutan netissä, vaikka muille kaunistelen totuutta, hän näkee itsekeskeisyyteni ja ylpeyteni silloinkin, kun minä en niitä pysty näkemään ja luulen olevani ihan hyvä ihminen. (Ja koko ajan hän rakastaa minua, mikä on ihmeellistä)

On Jumalan armoa, että hän vetää välillä itsepetoksen verhon syrjään vastusteluistani huolimatta ja antaa mun nähdä, mikä syntinen oikeasti olen. Vain silloin voin aavistaa jotain siitä, mitä armo on, mikä on evankeliumi ja mitä Jeesuksen uhri merkitsee. Niin kauan kuin elän itsetyytyväisyyden kuplassa, en oikeasti tarvitse evankeliumia. Armokin on vain kaunis sana, jota käytän omaksi hyödykseni miten haluan.

"Jumala on armahtanut minut"
Niin mistä? Onko hän armahtanut minut näkemästä totuutta ja omaa syntisyyttäni? Ja miksi hän on armahtanut minut? Siksikö, että olen niin hyvä kristitty, etten koskaan tee mitäään pahaa, paitsi vähän juoruilen. Ja mitä siitä seuraa, että Jumala on armahtanut? Sekö että voin tehdä sitä mitä mieleni tekee?

Ei! Evankeliumi on jotain muuta kuin tuota. Lause "Jumala on armahtanut", ei sano mitään itsessään, ellei tiedä mistä hän on armahtanut, miksi hän on armahtanut ja mitä siitä seuraa, että hän on armahtanut. Ilmaisua "Jumala on armahtanut", voi käyttää myös väärin.

Välillä rakastan noita kuolleita ilmaisuja. Olen kaanaankieliautomaatti, kliseitä laukova ja merkityksettömien ilmaisujen taakse pakeneva uskon sankari. Haluan esittää pyhää ja esimerkillistä uskovaa ja päädynkin naurettavaksi narriksi. Kaikki mitä puhun on silkkaa teatteria.

Välillä taas istun jossain tilaisuudessa tai tilanteessa itku kurkussa kun itsellä on hätä, ja kuuntelen loputonta kliseetulvaa, viittauksia Jumalan valtavaan armoon, vihjauksia Jeesuksen ristinkuolemaan...mutta mitään ei sanota suoraan, mikä auttaisi minun hätääni. Ja lähden kotiin pettyneenä, mutta tulen taas uudestaan, koska olen uskossa. Entä se, joka ei vielä usko, mutta etsii kovasti ja tulee kirkkoon, koska on hänellä on hätä. Miten hänen käy, jos hän saa kuulla puhuttavan epämääräisiä vihjailuja Jeesuksesta ja pelastuksesta kaanaankielellä ja kohtaa samat kliseet, joita ei edes ymmärrä? Tuleeko hän uudestaan?

Pyydän anteeksi kaikilta saarnaajilta kovasydämisyyttäni. Puhuminen ja saarnaaminen ei ole helppoa, minä en sitä osaa ja on aivan väärin, että vaadin, ettette puhuisi kaanaankieltä ja kliseitä, kun en itsekään pysty niitä välttämään. Itsekin olen "kaanankielinen papukaija" pahinta laatua.

Ainut toivo on siis Jumalassa, että hän tekisi sen ihmeen, että voisimme olla ihmisiä ihmisille ja puhua ihmisille ihmisten kieltä. Että olisimme aitoja ja rehellisiä ja puhuisimme sydämeltä sydämelle. Kunpa näkisimme, että se, mitä ihmiset kaipaavat ei ole saarnaajan viihdyttävä puhe, tai minun innostava todistukseni. Ihmiset kaipaa evankeliumia, sanomaa siitä, että heidän syntinsä on sovitettu. Evankeliumi on yksinkertainen. Toisaalta se on monimutkainen, yhtä monimutkainen kuin ihminen itse.

Jumala, pyydän sulta, tuki meidän kaanaankieliset suumme. Vedä meidät pilvistä takaisin maan pinnalle, sinne, missä muutkin ihmiset elävät. Näytä meille, mitä evankeliumi tarkottaa, mitä tarkottaa se että meidän syntimme on sovitettu. Näytä meillle totuus meistä itsestämme ja näytä kuka sinä olet. Näytä totuus synnistä, tuomiosta, Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta, sovituksesta ja armosta. Niin, että kuluneet fraasit, kuolleet kliseet, saisivat merkityksen ja heräisivät eloon. Pyydän, että evankeliumi olisi minulle elävää todellisuutta joka päivä, joka hetki. Ja että tietäisin jokaista souluani myöten että syntini on sovitettu ja että olen "kallliisti lunastettu" !

Haluaisin osata tiivistää! Kirjoitan niin monisanaisesti, ettei kukaan (en itsekään) jaksa lukea omia kirjoituksiani. Evankeliumi on yksinkertainen. Miksi en osaa siitäkään kirjoittaa lyhyesti?

Paljosta puheesta kuuluu tyhmän ääni

Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa. Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat. Sillä "paljosta työstä saa levottomia unia, paljosta puheesta kuuluu tyhmän ääni". Saarnaaja 5:1-3


Joo, nyt on aika vaieta hetkeksi .

Joojoo, niin varmaan!

Mitä mielikuvia tuo mieleesi klassisen kliseinen lause: Jeesus rakastaa sua! Tai jos joku sanoo sinulle että Jumala rakastaa sua, kuinka sen ymmärrät?

Mulla on vaikeuksia käsittää Jumalan rakkautta mua kohtaan, se vaan on niin abstrakti juttu. Jumala, jota en voi nähdä tai koskettaa...rakastaa mua. Ja myös rakkaus sanana on jotain, abstraktia, en voi sitä käsin koskettaa tai tavoittaa sen olemusta. Joten ei kai ole ihme, jos Jumalan rakkautta on vaikea ymmärtää omalle kohdalle.

Kyllä mä oikeastaan tiedän, että Jumala rakastaa mua, koko kristinuskon sanoma on lähtöisin siitä ja koko Raamattu julistaa Jumalan rakkautta. Jumala rakasti mua ja rakasti jo ajatusta musta niin paljon, että loi mut tyhjästä. Jumala rakasti mua niin paljon, (jo ennen kuin olin syntynyt) että tahtoi korjata meidän välit ennalleen ja kärsiä rangaistuksen mun pahoista teoista. Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh 4:10 Lisäksi Hän antoi Pyhän Henkensä sisimpääni, minua ohjaamaan, kirjoitti lakinsa sydämeeni. Kaikki tämä koska hän rakastaa minua.

Mutta silti! Joskus on vaikea hyväksyä ja uskoa, että Jumala rakastaa minuakin, juuri minua ja juuri tällaisena. Tuntuu välillä, että sisällä on valtavan suuri musta aukko, joka huutaa rakkautta. Kunpa vaan voisin tuntea ja tietää sisimpäni syvimpiä sopukoita myöten, että Jumala rakastaa minua. Mikä avuksi?

Luulen, että tässä auttaa se, että lukee Raamattua, sillä sen kautta Jumala puhuu ja näyttää kuinka paljon rakastaa. Pikkuhiljaa Jumalan sanan valo alkaa valaista sydämeni pimeitä sopukoita ja tuoda sinne totuutta valheiden tilalle. Esim. sen valheen, että elämälläni ei ole merkitystä ja että olen aivan turha ja mitätön tässä suuressa maailmassa. Hän tahtoo näyttää totuutensa ja osoittaa rakkautensa ja tekee sen kai usein sanansa kautta.

Lisäksi yhteys muihin ihmisiin auttaa, jokainen kaipaa ihmisten rakkautta ja hyväksyntää (edes yhden ihmisen). Sitä kautta on helpompi ymmärtää, että Jumalakin rakastaa. Seurakunnan pitäisikin mun mielestä olla sillä tavalla "parantava yhteisö", että siellä vois kokea yhteyttä ihmisiin ja kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu. Sillai ois helpompi tajuta sitä Jumalankin rakkautta. No, käytännössä ollaan kaikki syntisiä ja rikkinäisiä ja ihanneseurakuntaa ei löydy mistään.

Uskon, että Jumala kaipaa yhteyttä meihin yhtä paljon (ja enemmän!) kuin me häneen ja hän kaipaa osoittaa rakkauttaan meille enemmän kuin me halutaan ottaa vastaan. Kuten aikasemmin kirjotin, on niin helppo paeta Jumalaa...Mutta toisaalta on ihana tietää, että Hän odottaa meitä, juostakseen meitä vastaan ja sulkeakseen meidät syliinsä.

Jumala tahtoo oppia tuntemaan meidät. Aika hassu ajatus, sillä kyllähän Kaikkivaltias tuntee meidät ja tietää mitä meissä on. Kuitenkin Jumala on herrasmies ja hienotunteinen, hän ei tule väkisin osaksi meidän elämäämme, hän ei tule väkisin meidän Herraksemme tai ystäväksemme. Me emme tunne Jumalaa, ennen kuin tutustumme häneen, samoin hänkin tahtoo tutustua meihin pikkuhiljaa aina vain paremmin. Hän tahtoo, että itse puhuisimme ja kertoisimme hänelle ajatuksemme. Itseasiassa Jumala, maailmankaikkeuden luoja, kaipaa kuulla meidän äänemme!

Jossain ylistyslaulussa lauletaan "tahdon vain nähdä kasvosi, tahdon vain kuulla äänesi, tahdon vain olla kanssani, kaikki elinpäiväni" Jumala osoitti mulle, että tän voi kääntää myös toisinpäin. Jumala tahtoo nähdä meidän kasvomme. Hänen mielestään me olemme kauniita/komeita, hän on meidät tehnyt, eikä hän mokaile. Jumala tahtoo kuulla äänemme ja kaipaa sitä, että uskallamme puhua hänelle ja kertoa hänelle ajatuksistamme. Jumala tahtoo olla kanssamme, kaikki elinpäivämme. Hän tahtoo olla meidän Herramme ja Kuninkaamme ja hän kaipaa sitä, että jakaisimme elämämme hänen kanssaan, päivittäin, hetkittäin.

Jumala rakastaa minua. Ja Jumala rakastaa sinua, joka tätä luet.

Herra, opeta meitä luottamaan sinuun. Osoita meille henkilökohtaisilla tavoilla, miten sinä rakastat juuri meitä, juuri minua. Näytä meille, että emme ole mitättömiä tomuhiukkasia suuressa universumissa, vaan sinun kuvaksesi luotuja, kauniita ja ihania ihmisiä, joiden elämällä on tarkoitus. Näytä meille, että sinä lähetit Poikasi Jeesuksen kuolemaan juuri meidän syntiemme tähden.
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen Jes 53:4-6

Kiitos Herra, että sinä et näe massaa, vaan näet yksilön, kiitos että sinä et katso ulkokuorta, vaan näet suoraan sydämeen, senkin mitä muut eivät näe. Ja sinä rakastat minua, se on ihmeellistä ja minun on vaikea sitä uskoa. Herra, sinä tiedät, että minä mielummin pakenen sinua, kun tulen sinun eteesi. Siksi pyydän, pidä minusta kiinni.


Jesajasta löytyy yksi mun lempikohtia,jossa Jumala puhuu Israelille. Uskon hänen rakkautensa olevan sama myös meitä ei-israelilaisia kohtaan:


Jesaja 43:1-7
Ja nyt -- näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Minä, Herra olen sinun Jumalasi. Minä, Israelin Pyhä olen sinun pelastajasi. Minä annan lunnaiksi sinusta Egyptin, Nubian ja Seban maat. Koska olet arvokas silmissäni, koska olet kallis ja rakas, minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi, kansakuntia sinun henkesi hinnaksi. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Idästä minä tuon sinun sukusi, lännestä kokoan sinut, minä sanon pohjoiselle: "Anna tänne!" ja etelälle: "Päästä irti!" Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin, maan ääriltä tyttäreni, tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini, jonka olen kunniakseni tehnyt, muovannut ja valmiiksi tehnyt.

Pakomatkalla

Useimmiten en oikeastaan edes haluaisi kulkea Jeesuksen kanssa, vaan pakenen ja juoksen häntä karkuun, niin kuin jo Aadam ja Eeva tekivät paratiisissa. Välillä tuntuu helpommalta vain paeta ja piilotella pimeydessä, kuin tulla valoon ja kohdata totuus.

Sillä sydämessäni tiedän tehneeni väärin (syntiä), mutta en haluaisi kohdata totuutta itsestäni ja myöntää olleeni väärässä. Haluaisin uskoa siihen illuusioon, että minulla menee hyvin, pärjään itse omin avuin. Mihin minä Jumalaa oikeastaan edes tarvitsen?

Raamatun sana Laodikean seurakunnalle tulee kohti: "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston." Ilm 3:17

En haluaisi kohdata totuutta, siksi pakenen. Ehkä myös pelkään, niin kuin paratiisin Eeva, sitä, että Jumala saa tietää mitä olen tehnyt ja näkee surkeuteni, alastomuutteni ja häpeäni. Siksi piiloudun.

Kuitenkaan tämä tie ei ole helpompi tie, vaikka välillä luulen niin. Tämä tie vie minut orjuuteen. "Totuus tekee vapaaksi", itsensä pettäminen sitoo, valheista tulee verkko, johon itsekin takertuu ja vääryydestä verho, joka estää näkemästä selvästi. Tällä Jumalan pakenemisen tiellä ehkä säästyn kohtaamasta totuutta itsestäni, mutta tällä tiellä joudun myös elämään erossa Jumalasta ja vapaudesta.

Tiedän, että hän on kyllä rinnallani silloinkin, kun pakenen tuhatta ja sataa ja vain kiihdytän vauhtia. Hän ei jätä minua ja näkee minut silloinkin, kun yritän piileksiä. " Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää." 2. Tim 2: 13

Kuitenkin minä voin kääntää selkäni hänelle (Vaikka Hän ei silloinkaan käännä selkääni minulle!) ja minä voin elää kuin en häntä olisi koskaan tavannutkaan. Ja samalla olen onneton....mutta saattaa mennä pitkäkin aika ennen kuin tajuan sen.

Koko ajan hän on lähelllä ja lempeästi pyytää minua palaamaan hänen luokseen ja kutsuu minua ulos piilostani. Niin kuin Jumala Raamatussa sanoo Israelille: "Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni..." Hoos 11:4, niin uskon hänen suhtautuvan myös minuun ja sinuun.

Samassa kohtaa, jossa Raamatussa sanotaan Laodikealle, että sinä olet surkea, köyhä ja alaston, sanotaan myöhemmin näin: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Ilm 3:20 Hän siis kutsuu meitä, jotka piilottelemme lukittujen ovien takana. Hän itse tulee meidän luoksemme ja kolkuttaa ovellemme. Eikä hän koskaan tule väkisin sisään, vaan odottaa aina, että me avaamme oven.

Minä kuitenkin pelkään hänen tuomitsevan minut, jos tulen hänen eteensä rehellisenä. Mutta se mitä hän sanoo on ihmeellistä. Hän rakastaa minua eikä hän tahdo tuomita, vaan armahtaa! Room. 8:31-39 En laita koko pätkää tähän, sillä se on niin pitkä. Kannattaa kuitenkin lukea se omasta Raamatusta, varsinkin jos tuntuu siltä, että on vaikea luottaa Jumalan rakkauteen itseä kohtaan. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Samassa pätkässä sanotaan, ja vakuutetaan vielä moneen kertaan, että ei ole mitään, mikä voisi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, ei mitään!!!


Toisen pitkän Raamatunpaikan laitan tähän senkin uhalla, että lukijat kyllästyvät (elleivät jo ole) :

1. Joh. 1: 5-10

Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

jatkuu vielä 1. Joh 2:1-2

Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.
Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän, vaan koko maailman.


Valossa vaeltaminen on käsittääkseni sitä, että on rehellinen itselleen ja Jumalalle ja antaa Jumalan tutkia itseään (esim. Raamatun kautta), eikä juokse häntä karkuun. "Jumala on rakkaus" ja "täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon", sanotaan eri kohdissa Raamatussa.

Valossa vaeltaminen on rehellisyyttä ja avoimuutta Jumalan edessä omien syntien suhteen, niiden tunnusatmista hänelle ja luottamista siihen, että ne annetaan anteeksi Jeesuksen sovituskuoleman tähden. Ja tätähän kristillinen uskonelämä kai parhaimmillaan on. Ei kiiltokuvankaunista ja hyveellisen esimerkillistä elämää, vaan rehellisyyttä itsensä ja Jumalan edessä. Sillä se "hyveellinen elämä", jossa ei ole aitoa syntien tunnustamista ja anteeksisaamista (jos koetaan, että sitä ei tarvita), ei ole muuta kuin kaunista kulissia. Sen kulissin takana voi olla kaikkea muuta.

Ainakin omalla kohdallani huomaan usein olevani kuin "valkeaksi kalkittu hauta", joka on ulkopuolelta kaunis, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa.

Onneksi Jumalan armo riittää minullekin ja Raamatun sana koskee minuakin.

Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hepr 4:16 (KR 33/38)


Kiitos Herra, että saan tulla luoksesi tällaisena. Kiitos, että sinun edessäsi en voi, eikä minun tarvitse esittää mitään. Opeta minua luottamaan sinun rakkauteesi ja armoosi enemmän ja tulemaan rohkeasti sinun eteesi, silloinkin, kun minun tekisi mieleni piiloutua ja paeta. Anna minun nähdä yhä kirkkkaammin sinun evankeliumisi ja luottaa siihen, että kuolit puolestani ja että minun syntini ovat anteeksiannetut. Herra, kiitos uskollisuudestasi kaikkina aikoina. Pidä minusta huoli, etten pääsisi lipumaan liian kauaksi sinusta. Vedä minut lähellesi. Nimessäsi, amen.


(Kaikki Raamatunpaikat uudesta käännöksestä 1992, ellei toisin mainittu)

Tervetuloa matkalle

Tämä on tavallaan matkapäiväkirjani. Minun matkani on elämä ja eteenpäin minua johdattaa Jeesus Kristus, kulkien vierelläni joka hetki. Kuinka uskallan sanoa näin?

Jeesus on itse luvannut olla kanssani kaikki päivät maailman loppuun asti, siis koko elämäni ajan(Matt 28:20). Ikuisuudessa saan kerran nähdä hänet kasvoista kasvoihin (Joh 16:22, Ilm. 22:4). Sitä hetkeä odottaessa minun täytyy kuitenkin räpeltää halki tämän kivikkoisen ja karun maailman. Elämä ei aina ole helppoa, mutta hän on luvannut kulkea kanssani. Blogin nimi onkin muistutus itselleni siitä, että en ole yksin, vaikka joskus siltä tuntuisi.

Idean blogin nimelle sain Elma Aaltosen kirjasta Anna kulkee enkelin kanssa, blogin nimi on siis väännös tuosta kirjan nimestä.




Tästä kirjasta tuli minulle tärkeä eräässä elämänvaiheessa. Edelleen olen kiitollinen siitä, että sain tämän kirjan käsiini. Jos kirjat muuten kiinnostavat teitä enemmänkin, voitte käydä kurkistamassa myös lukupäiväkirjaani.

Kirjoitukseni tulevat todennäköisesti olemaan joskus aika henkilökohtaisia, mutta haluaisin silti säilyttää yksityisyyteni mahdollisimman hyvin. Katsotaan, kuinka se onnistuu.

Mielestäni parempaa kuin se, että tuntisitte minut, on se, että tuntisitte hänet, jonka kanssa tätä matkaa kuljen. Jeesuksen Kristuksen. Häneen voi tutustua ainakin Raamatun kautta, avaamalla sen vaikkapa Markuksen evankeliumin kohdalta ja lukemalla.

En tiedä vielä tarkalleen millaiseksi tämä blogi muodostuu, se selviää vasta kirjoitusten myötä.

Tahdon toivottaa sinut, lukijani tervetulleeksi matkalle kanssani. Katsotaan, mihin elämä meitä johtaa! Kommentit ovat aina tervetulleita ja pyrin niihin vastaamaan.


Hyvää kevättä kaikille lukijoille!