En ole yksin

Jumalan sana on ihmeellinen, se elää ja se on totta!

Yksi totuus, johon olen takertunut kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, on se, että Jumala on kanssani. Minä en ole koskaan yksin.

Silloinkin, kun olen tuntenut jääneeni aivan yksin, hän on ollut vierelläni ja silloin, kun olen epäillyt kuuleeko hän ollenkaan huutojani, hän on ollut kanssani koko ajan.

Ja nyt -- näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Jes. 43:1-2

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps 23:4

Elämässäni saatan joutua syviin vesiin, mutta Jumala on minun kanssani kun kuljen niiden vesien halki, eivätkä ne tempaa minua mukaansa. Hän on kanssani myös pimeissä laaksoissa, eikä minun tarvitse pelätä mitään. Hän on kulkenut kanssani koko elämäni aina tähän päivään saakka. Ja tästäkin eteenpäin hän on luvannut kulkea kanssani. Jeesuksen ristinkuolema on avannut minulle pääsyn hänen luokseen, hänen läheisyyteensä, hänen lapsekseen. Eikä mikään voi erottaa minua hänen rakkaudestaan.

Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.5. Moos. 31:6

Kaikkivaltias Jumala, joka näkee kaiken, on kanssani ja minun puolellani! Onko mitään niin lohduttavaa, kuin tietää se, että Jumala on kanssani joka hetki. Se on totuus, johon voi tarrautua hädässä, mutta myös silloin kun yksinäisyys muuten vaan iskee vasten kasvoja. Hänen kanssaan en ole yksin.

Ajelehtimista

Päämäärätöntä ajelehtimista, suunnan ja tarkoituksen etsimistä vuodesta toiseen, päivästä päivään. Tätäkö elämä on? Onko mahdollista löytää oma paikka tässä maailmassa? Elämässä on niin paljon mahdollisuuksia, mitä voisi tehdä ja meihin kohdistuu loputtomasti odotuksia, joita pitäisi täyttää. Kaikkeen ei voi kuitenkaan revetä. Siksi olisi tarpeen tuntea mitä todella itse haluaa elämältään, ettei se kuluisi vain toisten ihmisten odotusten toteuttamiseen.

Eräs rakas, rohkea ystäväni muuttaa huomenna kauas pois, niin pitkän matkan päähän, ettei kyläily enää onnistu niin helposti. Uskon, että ystävyys säilyy, vaikka yhteydenpito uuttaa muotoaan. Silti tuntuu, että tänne jää hänen kokoisensa tyhjä kohta.

Ystäväni rohkeus lähteä pois on saanut minutkin ajattelemaan olenko liian jumiutunut tähän yhteen kaupunkiin. Toisaalta rakastan tätä kaupunkia, täällä on niin kaunista aina. Rakastan näitä tuttuja lähikulmia ja keskustaa, mutta pidän myös siitä, että tässä kaupungissa on paljon mitä en vieläkään tunne. Täällä on myös tilaa. Tilaa olla oma itsensä ja tilaa kadota joukkoon. Kuitenkin olen alkanut miettiä, että entäpä jos elämä odottaakin minua jossain ihan muualla?

En ole oikein löytänyt täältä omaa paikkaani seurakunnassa ja elämässä muutenkaan. Olen edelleen miltei yhtä eksyksissä kuin olin joskus teinivuosina, vain sillä erotuksella että nyt minulla on monia hyviä ystäviä ja seurakuntayhteys. Silti tunnen olevani hukassa ja kyllästynyt moniin kuvioihin, joissa pyörin. En siis ystäviini, mutta kaikkeen muuhun. Välillä mietin, olisiko ruoho aidan toisella puolen vihreämpää. Olisiko jossain toisessa kaupungissa minun paikkani? Tuskinpa. Ehkä olen tuomittu ajelehtimaan.

Rakkaudelta piilossa

Laulussa Tahdon kuulla äänesi lauletaan: "tahdon vain kuulla äänesi, tahdon vain nähdä kasvosi". Ne sanat on osoitettu Jumalalle, mutta minusta tuntuu joskus, kuin Jumala haluaisi sanoa samat sanat meille ihmisille. Me laulamme ylistyslauluja, joissa sanomme kaipaavamme Jumalaa, mutta aivan kuin hänkin kaipaisi meitä ja tahtoisi kuulla meidän äänemme. Minulla on ainakin taipumusta "piiloutua" Jumalalta ja unohtaa pitää häneen yhteyttä.

Kuuntelin kappaleen täältä

Erityisesti nämä sanat osuivat kohdalle:

"Niin helppoa on liikuttaa vain huulia
ja pitää sisin rakkaudelta piilossa.
Nyt ota Jeesus sydämeni uudestaan.
Käsiisi mä lasken murheet huomisen"

Tämä on rukoukseni tänään.

Jos meilllä on huolia, Jumala on aina valmis kuuntelemaan, hänen korvansa ei koskaan väsy. Hän tahtoo myös puhua meille. Hän tahtoo että puramme sydämemme hänelle, jotta hän voisi lohduttaa meitä. Voimme yrittää hukuttaa huolemme kaikkeen muuhun ja hakea lohdutusta muualta, mutta kaiken aikaa Jumala vain odottaa, että purkaisimme ne hänelle, jotta hän voisi meitä lohduttaa ja auttaa.

Käänny, Anna!

Niin helposti elämääni tulee asioita, jotka vievät minua huomaamatta kauemmaksi Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Eivätkä ne välttämättä ole mitään isoja asioita, vaan ihan pieniä ja mitättömiltä tuntuvia.

Usein kaikki menee niin kuin syntiinlankeemuksessa. Alan epäillä: "onko Jumala todella sanonut niin" tai "eikai tässä nyt voi olla mitään pahaa" tai "tämä nyt on niin pieni juttu". Se väärä asia alkaa kiehtoa, niin, että pian olen jo sitä mieltä, ettei siinä ole mitään väärää ja lopuksi vaiennan omantunnon äänet sanomalla itselleni: "kaikkihan niin tekevät ja en minä kuitenkaan niin paha ole kuin tuo toinen". Ja ne asiat, jotka erottavat minua Jumalasta, synnit, voivat olla hyvin erilaisia, suuria ja pieniä.

Edellisessä viestissä mainitsemani Casting Crowns on tehnyt biisin Slow Fade, jossa lauletaan:

"It's a slow fade when you give yourself away
It's a slow fade when black and white have turned to gray
Thoughts invade, choices are made, a price will be paid
When you give yourself away
People never crumble in a day

The journey from your mind to your hands
Is shorter than you're thinking
Be careful if you think you stand
You just might be sinking"

Aika osuvat sanat...

Tarvitsen yhteyttä Jumalaan. Sydämeni kylmenee ja kovettuu ilman yhteyttä Häneen, elämän lähteeseen. Elämä Jumalan kanssa on elämää, joka virtaa eteenpäin, kuin raikkaan puron vesi. Heti kun vesi seisahtuu paikoilleen, se alkaa samentua. Seisova vesi haisee. Samoin elämäni alkaa haista, jos se ei jatkuvasti virtaa ja puhdistu. Jos en kuuntele Pyhän Hengen ääntä ja omaatuntoani, vaan suljen korvani, sydämeni kovettuu. Jos jään syntiin, olen kuin tuo seisova vesi. Mutta jos käännyn Jumalan puoleen ja tunnustan syntini, "niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

Kun olen etäällä Jumalasta ja muuttunut haisevaksi vesilätäköksi, tuntuu kuin ei olisi mitään tietä takaisin hänen rakkautensa piiriin. Ja kuitenkin tie on avoinna, se on Jeesus. Minun ei tarvitse ensin "puhdistaa itse itseäni" synnistä, ennen kuin käännyn hänen puoleensa, Hän tietää, ettei se onnistu. Ainut keino on kääntyä haisevana vesilätäkkönä, tällaisena syntisenä Jeesuksen puoleen. Jumala siirsi meidän syntimme Jeesukseen ja hän kuoli ristillä ja siten sovitti meidän Jumalan kanssa. En voi lisätä siihen mitään. Voin vain ottaa sen vastaan, turvautua Jeesuksen täytettyyn työhön.

Tie yhteyteen Jumalan kanssa on siis auki. Hän kutsuu minua kääntymään Jeesuksen puoleen. Se on yhtä yksinkertaista, kuin kääntyä ympäri fyysisesti ja silti niin vaikeaa. Ehkä siksi, että kun käännyn, käännän samalla selkäni synnille...ja sitähän en tietenkään tahdo..

Minun oma Jeesukseni

Tänään sain käsiini Mark Hallin ja Tim Luken kirjoittaman kirjan Kuka ymmärtää tuulta (Your Own Jesus).

Pääsin vasta kirjan johdantoon, mutta jo se herätti ajatuksia. Olen kuullut monta kertaa sanottavan, että usko on suhde Jeesukseen, eikä sitä voi keneltäkään "periä" vaan suhde on henkilökohtainen. Kun kirjassa puhuttiin tästä asiasta, ensireaktioni oli "kyllä mä tiedän tän". Vaan tiedänkö kuitenkaan? Minulla on oma suhde Jeesukseen, mutta silti tuntuu, että en rakenna elämääni täysin "minun oman Jeesukseni" varaan, vaan turvaudun muiden ihmisten sanoihin ja kokemuksiin Jeesuksesta.

"Toiseksi, monesti me kristityt, jopa pitkään uskossa olleet olemme uskossa vilpittömiä, mutta elintavoissamme passiivisia. Ainoat kokemuksemme Jumalasta ovat toisen käden tietoa, toisilta kuultuja kertomuksia. Se, mitä tiedämme aidosti Jumalan kanssa kulkemisesta, liittyy jonkun toisen elämäntarinaan, ei meidän omaan kokemukseemme."
Kirjasta Kuka ymmärtää tuulta, Mark Hall & Tim Luke, s. 22

Kaikkein tärkeintä on se, että minulla on oma suhde Jeesukseen, ja että annan sille tilaa kasvaa. Vietän aikaa Jumalan kanssa ihan vain kaksistaan, rukoilen, luen Raamattua ja tutustun häneen. Jeesus haluaa tulla meille henkilökohtaiseksi ja rakkaaksi. Hän haluaa olla meidän tylsän ja harmaan arkemme keskellä todellinen, ei vain joissain erityisissä uskonnollisissa hetkissä. Hän haluaa olla koko elämämme Herra ja "meidän oma Jeesuksemme"

Kirja vaikutti todella hyvältä! Täytyy lukea sitä eteenpäin, mutta uskallan jo johdannon ja selailun perusteella suositella sitä teille :) Kirjan takakannessa sanotaan "Elämänmakuiset tarinat ryydittävät Hallin innostavaa opetusta aidosta uskosta. Hän haastaa meidät jokaisen miettimään, olemmeko perineet uskomme vanhemmiltamme, pastoriltamme tai muilta ihmisiltä, vai tunnemmeko todella miehen, joka uhrasi henkensä puolestamme". Mark Hall on muuten Casting Crowns -yhtyeen laulaja, ja olen aina tykännyt hänen laulujensa sanoituksista. Kirjassa käsitelläänkin Casting Crownsin laulujen teemoja...

Ystävyydenosoitus

Kiitos Nurkkalintu blogitunnustuksesta näiden sanojen kera: "Kiitos, että pidät evankeliumia esillä! Siinä on tärkein voimavaramme arjen ja elämän keskellä."

Tahtoisin antaa tämän tunnustuksen eteenpäin kaikille teille, jotka olette joskus täällä kommentoineet ja tuoneet iloa sekä rohkaisseet! Kiitos Häivähdys ja Tinttarus sekä muut :)

Tietoa tästä awardista löytyy täältä: http://janskula.blogspot.com/2011/09/ystavalle-tunnustus.html