Eksytyksiä, onko niitä?

Epäröin kirjoittaa tästä, kun en itsekään oikein ymmärrä aihetta.

Mitä on eksytys - tai mieluummin käyttäisin sanaa "harhaanjohtava opetus"? Vai voidaanko kristillisestä toiminnasta/opetuksesta edes sanoa, että se on eksytystä tai harhaanjohtavaa? Kuinka pitäisi suhtautua outoon opetukseen? Miten aiheesta pitäisi puhua ja kirjoittaa? Onko oikein mainita nimiä ja yksityiskohtia?

Pohdin tätä varmaan siksi, että viime vuosina olen alkanut enemmän ajatella itse. Aiemmin nielin aika lailla pureksimatta kaiken ja ajattelin, että on väärin tuomita ketään. Luotin aika sokeasti siihen, mihin ihmiset lähelläni luottivat. Ajattelin myös, että ”hedelmistään puu tunnetaan”. Ajattelin, että vaikka toiminta on kummallista, niin siitä ei tarvitse välittää, jos tapahtuu pelastumisia, ihmisiä paranee ja ihmeitä tapahtuu. Ne todistavat siitä, että toiminta on Jumalasta.

Nykyään ajattelen, että raamatullisuus on ainoa luotettava todiste siitä, että jokin on Jumalasta. Opetuksen täytyy perustua vahvasti Raamattuun, eikä voi ottaa jakeita sieltä täältä ja rakentaa omaa teologiaa. Täytyy ymmärtää asiayhteys ja isompi kokonaisuus, koko jaejakso, luku, kirja jne. Ja lopulta täytyy ymmärtää koko Raamatun kokonaisuus, jonka keskipisteessä on Jeesuksen ristinkuolema. Niinpä Raamattua ei voi ymmärtää ilman Jeesuksen ristinkuolemaa.

Olen joskus katsonut netistä jotain videoita (amerikkalaisia, suosittuja julistajia), joista olen miettinyt, että tätäkö on kristinusko, todella. Onko tämä se sama usko, minkä vuoksi ihmiset jossain suljetuissa maissa antavat henkensä?

Täällä on kirjoitus aiheesta
samoin täällä ja myös täällä.

Nurkkalintu toi yhdessä kommentissaan esiin hyvän ajatuksen siitä, että pahaa vastustetaan tekemällä hyvää. Kenties samalla tavoin "harhaanjohtavaa opetusta" voi vastustaa opettamalla sitä, mikä on oikeaa ja totta. Siispä minunkin pitäisi keskittyä itse Jeesukseen ja evankeliumiin ja hakeutua sellaiseen seuraan, jossa sitä julistetaan. Ja kirjoittaa tänne blogiinkin ennemmin Jeesuksesta kuin jostain eksytyksistä...

Kysymyksiä ja kokemuksia

Luulin joskus, että sitten kun kasvan aikuiseksi tiedän paljon enemmän ja olen viisaampi. Kuitenkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi kasvan sen tyhmemmäksi tunnen itseni ja sitä enemmän asiat hämmentävät minua. Tai ehkä on kyse vain siitä, että olen oppinut kyselemään ja kyseenalaistamaan.

Tässä uskossakin riittää asioita, joita en vieläkään ymmärrä ja tahtoisin jonkun, joka selittäisi kaiken minulle. Ehkä on kuitenkin Jumalan viisautta, että joudun itse miettimään ja pohtimaan ja kypsyttelemään asioita mielessäni, sekä kysymään häneltä itseltään. Muistan, että joku joskus sanoi minulle, että Jumalalle saa esittää vaikeitakin kysymyksiä ja hän rakastaa sitä että uskallamme kysyä. Uskossa oleminen ei tarkoita sitä, että sokeasti vain uskon tai nielen pureksimatta asioita, jotka minusta tuntuvat oudoilta.

Esimerkiksi kysymys ns. karismaattisista ilmiöistä ja kultapölystä jne mietityttää. Myös jotkin opetukset herättävät kysymyksiä, joissa painopiste on Jumalan kirkkaudessa, ihmeissä, sisäisessä eheytymisessä, voitokkaassa uskonelämässä, auktoriteetissa, Jumalan läsnäolossa jne., mutta ei saarnata Jeesuksen sovitustyöstä ristillä. Eihän uskovat tarvi evankeliumia, onko niin? Samoin pohdin sitä, miten tullaan uskoon ja mikä on ns. "syntisen rukouksen" rooli. Paljon olen pohtinut sitä, mikä on tervettä, hyvää ja oikeaa opetusta. Ja myös sitä, millaista on terve ja tasapainoinen uskonelämä. Niin että paljon on avoimia kysymyksiä.

Pohdin myös sitä, mikä on evankeliumin ydin ja miten voisin kertoa Jeesuksesta ymmärrettävästi, jos sellainen tilanne tulee. Olen ainakin kerran ollut tilanteessa, jolloin toivoin, että olisin muistanut Raamattua paremmin ulkoa ja olisin osannut paremmin tuoda tiiviisti julki olennaisimmat kohdat evankeliumista.

Tilanne oli tosi jännä, jouduin muslimikäännyttäjien piirittämäksi, joista nuorimmat olivat aika päällekäyviä. Tunsin, että Pyhä Henki oli mun kanssa, enkä ollut yksin, mikä oli hienoa, vaikka tilanne oli muuten tosi vaikea. Minä arkana ihmisenä yritän saada sanottua vastaan kahdelle tyypille, jotka esittää valheita Raamatusta ja yrittää lytätä mun uskoa ja julistaa omaansa. Välillä koko lauma piiritti mut. Olen ihan vakuuttunut, että niitten takana oli jotain "voimia".

No, onneksi ohi käveli pari muuta kristittyä, jotka myös jäi paikalle ja ilmapiiri jotenkin vapautui. Toinen niistä vinkkasi mulle, että näitä ei kannata jäädä kuuntelemaan, vaan yrittää saada vaan kerrottua omaa juttua elävästä Jumalasta. Sain jotenkin selitettyä, että Jumala ei voi katsoa yhtäkään syntiä läpi sormien, vaan vaatii rangaistusta. Ei taivas olis taivas, jos siellä olis murhaajia ja Jumala ei voi päästää yhtäkään syntistä taivaaseen. Yritin myös selittää jossain välissä, että siksi Jeesuksenkin piti tulla, että hän maksoi rangaistuksen meidän synneistämme ja avas tien Jumalan luokse, mutta en tiedä sainko sitä sanottua.

Oli kummallinen olo jälkeenpäin, ja siksi olenkin sitä mieltä, että siinä tilanteessa oli jotain henkimaailman juttuja. Samalla tuntu, että opin tästä taas jotain. Jos tuntisin Raamatun paremmin, osaisin paremmin puolustautua ja kertoa evankeliumia. Lopulta ne ei oo ne mun selitykset, mitkä ihmisiin vaikuttaa, vaan Pyhä Henki, joka toimii Jumalan sanan kautta. Siks on niin tärkeetä tuntea se. Ja myös pitää evankeliumi kirkkaana mielessä. Toista kertaa en kyllä jää yksin muslimien tai kenenkään muidenkaan piirittämäksi.

Unelma

Rakastan ensimmäisen adventin jumalanpalvelusta. Kirkkosali on täynnä ihmisiä ja elämää ja melkein koko seurakunta on koolla, vanhimmista nuorimpiin. Kuoron johdatuksella kajautamme ilmoille vanhoja virsiä, ylistykseksi Hänelle, jota juhlimaan olemme tulleet. Laulujen soidessa tuntuu Pyhän läsnäolo ja aivan kuin pala taivasta olisi hetkeksi laskeutunut keskellemme. Uskon, että enkelitkin yhtyvät lauluun yhdessä seurakunnan kanssa. Hoosianna!

En ole pitkään aikaan käynyt sunnuntaiaamun tilaisuuksissa ja nyt huomaan, mitä vaille olen jäänyt. Samanlaista Pyhän Hengen yhteyttä, jota seurakunnan keskellä tunnen, en voi kokea muualla. Vaikka en tunne joukosta kuin muutaman ihmisen, olen silti kuin kotonani. Seurakunta koostuu hyvin erilaisista ihmisistä, mutta meillä on yhteinen ilonaihe, Jeesus Kristus on sovittanut meidän syntimme ristillä ja saamme olla Taivaan isän lapsia, samaa perhettä.

Kuuntelen saarnaa, joka puhuttelee syvälle. Adventinaika ei ole pelkästään joulun odotusta, se on myös Jeesuksen takaisin tulon odotusta ja sydämen valmistamista hänen paluulleen. Saarnan kautta Pyhä Henki puhuu sydämelleni ja vaikka ehkä unohdan saarnan yksityiskohdat, toivon, että sydämeni sen kautta muuttuu, edes hieman.

Jälleen kerran en voi olla unelmoimatta, kun katselen ympärilläni hiljaa istuvaa joukkoa ja alttaritaulun Jeesusta, joka on parantamassa halvaantunutta. Unelmoin, että jonain päivänä kirkkosali on vielä täydempi kuin se oli tänään, täynnä janoisia, etsiviä ihmisiä, jotka kysyvät sisimmässään: miten voisin pelastua? Miten voisin päästä tästä syntitaakasta, jota kannan harteillani? Seurakunnassa julistetaan selkeää, yksinkertaista evankeliumia. Pyhä Henki liikkuu ihmisten keskuudessa niin, että he tulevat synnintuntoon ja huutavat avukseen Jeesusta, häntä joka on jo sovittanut meidän syntimme ristillä kaksituhatta vuotta sitten.

Herätyksen romantisointia tai ei, mutta tahdon uskoa, että vielä tulee aika, jolloin seurakunta muuttuu uskovien kerhosta paikaksi, josta evankeliumi kaikuu kirkkaana ja selvänä. Mitä voisin tehdä, että se aika olisi lähempänä? Ei minulla ole vastauksia. Mutta voin pysyä lähellä Jumalaa. Voin rukoilla häntä näyttämään mikä on hänen tahtonsa minun elämässäni ja sitten suostua tekemään hänen tahtonsa. Suostua olemaan uskollinen pienissä, arkisissa asioissa. Ei minun tarvitse maailmaa pelastaa, se on Jumalan heiniä. Kuitenkin Jumala tahtoo tehdä asioita tässä maailmassa myös minun kauttani, sellaisia minulle sopivia asioita.

Siunattua adventinaikaa teille :)

Miten suhtautua maailman pahuuteen?

Maailman tilanne vetää aika hiljaiseksi. Huonoja uutisia on niin paljon. En tarkoita nyt pelkkiä synkkiä talousennusteita, vaan sitä pahuutta, jota maailma pursuaa.

Orjuus ei ole historiaa, vaikka sen piti loppua jo ajat sitten. Nykyään maailmassa on enemmän orjia kuin koskaan, joidenkin arvioiden mukaan 27 miljoonaa. Tästä mukavalta kotisohvalta käsin on vaikea ymmärtää mitä orjuus tarkoittaa. Ihmiskauppa, prostituutio, lapsisotilaat, lapsityövoima jne. kuulostavat vain sanoilta, mutta tarkoittavat päivittäistä helvettiä miljoonille. Sitten ovat sodat ja konfliktit, helvettiä nekin.

Kristityt eivät pääse yhtään helpommalla. Vilkaisu Stefanus-Lähetyksen nettisivuihin tai Stefanus Viesti -lehteen, joissa kerrotaan kristittyjen vainoista antaa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä kristityt maailmalla joutuvat kokemaan.

Miten minun kristittynä pitäisi suhtautua maailman pahuuteen? Ahdistuminen ei auta ketään, mutta onko silmien sulkeminenkaan oikein? Luin reilu vuosi sitten kirjan, joka sai ajattelemaan, miten suhtaudun maailmassa näkemääni vääryyteen. Kirjoitin siitä kirjablogissani. Gary A. Haugenin kirjaa Rohkeus ratkaisee, on esitelty myös Kotisataman nettikaupan sivuilla.

Maailmassa on niin paljon pahaa, ettei sitä pysty käsittämään. Minä haluaisin tehdä jotain, ainakin muistaa rukouksin kärsiviä, mutta usein epätoivo lannistaa rukousinnon. Tuntuu että on aivan liikaa asioita, joiden puolesta voisi rukoilla ja pelkään, että jos aloitan, niin muserrun taakan alle. Vaan toisaalta, eihän minun tarvitse tuntea sitä tuskaa, jota ne miljoonat kärsivät tuntevat. Minä voin rauhassa, oman kotini turvassa rukoilla Jumalaa, joka ottaa taakaan kantaakseen ja pystyy kaikkeen hätään vastaamaan.

Olen viime aikoina pohtinut sitä, että maailmassa on niin paljon asioita, joita voisi tehdä, ettei kaikkea millään ehdi tehdä. Pitäisi valita muutamia asioita ja keskittyä niihin. Päteekö sama rukouselämäänkin, koska kaiken puolesta ei jaksa kovin perusteellisesti rukoilla, täytyy keskittää rukoukset tiettyihin asioihin? Toisaalta se on Jumala, joka nostaa sydämelleni asioita. Eikä minun tarvitse kantaa sydämessäni koko maailman hätää, mutta saan tuoda sen mitä sydämessäni on hänelle. Hän itse kyllä johdattaa rukouksiani haluamaansa suuntaan.

On vaan välillä vaikea uskoa, että rukouksilla on merkitystä. Suurten asioiden kohdalla omat heikot huokauset tuntuvat niin mitättömiltä. Onko niillä väliä?

Somalikristityn tarina

Katsoin juuri netistä lyhytelokuvan somalinaisesta, joka tutustuu kristittyihin ja heidän kauttaan Raamatun Jeesukseen. Ilmeisesti kyseessä on dramatisoitu tositarina. Linkin löysin täältä.

Tarina toi mieleeni psalmin 91.

Jeesus elää ja on todellinen!

Stefanus-lähetyksen sivuilta voi lukea uutisia myös Somalian kristittyjen tilanteesta, sekä uusimpia uutisia kristittyjen vainoista maailmalla.

Rukoillaan Somalian puolesta ja somaleiden puolesta, että Jeesuksen rakkaus voisi tavoittaa heidät. Somalialaiset eivät ole kaukana, vaan aivan lähellä, naapurissa ja kenties ystäväpiirissä.

Kunpa minulla voisi olla samanlainen suhde Jeesukseen kuin elokuvan kristityllä perheellä. Ja kunpa minä voisin rakastaa lähimmäisiäni käytännössä, ei vain sanoissa. Kunpa voisin nähdä kaikki ihmiset niin kuin Jeesus heidät näkee ja kohdella heitä sen mukaisesti.

Rukoukseni tänään

Jumala tietää ja tuntee minut, paremmin kuin itse tunnen itseäni. Kunpa vain turvautuisin aina häneen ja kääntyisin hänen puoleensa kaikissa asioissa. Jumalalle voin tuoda kaiken mikä mieltäni painaa. Usein en kuitenkaan käytä hyväkseni tätä etuoikeutta vaan kätken mieltä vaivaavat asiat sydämeni syviin sopukoihin. Ei kai Jumala niihin väkisin tuo apuaan? Ne asiat, jotka jaan Hänen kanssaan vetävät minua lähemmäs häntä. Entä sitten ne asiat, joita en Jumalalle tahdo jakaa, ovatko ne juuri niitä asioita, jotka vievät minua kauemmaksi hänestä?

"Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme." Ps. 62:8

Lainasin kirjastosta pinkan Exitin levyjä ja erityisesti yksi puhutteli: Askeleet - Exit

Se laulu on kuin rukous tähän hetkeen. Se toi lohtua marraskuun uuvuttamalle sydämelle ja siksi ajattelin jakaa sen täällä.

Kuinka selviytyä tästä talvesta?

Arki on joskus puuduttavaa ja helposti pakenen arjen askareita mitä erilaisimpiin asioihin. Aivan kuin pitäisin kaikkea muuta tärkeämpänä, kuin tätä arkista elämää ja vaikkapa kotitöitä. Paetessani arkipuuhia kuitenkin menetän jotain: sen ilon, joka niihin kätkeytyy. Luulen, että Jumalakin on luonut meidät elämään arkea, hoitamaan päivittäin eteen tulevat asiat ja nauttimaan niistä.

***

Olen taas tullut siihen pisteeseen, että tajuan tarvitsevani enemmän unta, enemmän lepoa, enemmän jotain ihan muuta tekemistä kuin koneen ruudun tuijottamista. En voi jatkaa elämäni laiminlyömistä, sillä ainut elämä, joka minulle on annettu, on omani. Itseään voi myös rakastaa ja itsestään voi opetella pitämään huolta.

Muistutan itseäni, että omasta (henkisestä) hyvinvoinnistaan kannattaa huolehtia, varsinkin tähän vuodenaikaan. Itse pidän tärkeimpinä asioina kunnon unia ja ruokaa. Kun ne on kunnossa, niin paljon on kunnossa. Lisäksi suuri merkitys on sillä, että päivissä on ohjelmaa. Auttaa jaksamaan, jos on jotain mitä odottaa. Jonkinnäköinen liikunta piristää. Ihmisten näkeminen tekee hyvää, samoin ajatusten jakaminen. Helposti omassa päässä asiat paisuvat ja kiertävät samoja ratoja, joista ei näytä olevan ulospääsyä, mutta keskustellessa muiden kanssa ne jotenkin löytävät paikkansa.

Jokaisella on varmaan omia asioita, joista saa iloa, minulle yksi on tämä kirjoittaminen...ja siksi olen nytkin taas kirjoittanut, vaikka juuri sanoin, ettei pitäisi niin paljon istua koneen ääressä.

***

Ulkona on niin hurjan pimeää. Mennyt kesä tuntuu olevan valovuosien päässä ja seuraavaan kesään on lohduttoman pitkä aika. Aivan kuin joku olisi yhtäkkiä sammuttanut valot ja jättänyt meidät pimeään. Päivän sana sopii tähän marraskuuhun: Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." Joh 8:12

Valoa pimeyteen ja siunausta jokaiselle :)

Mitä on evankeliumi?

Olen tässä blogissanikin pohtinut paljon sitä, mitä evankeliumi on? Mikä on se, mistä Paavali Raamatussa sanoo: Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille Room 1:16

Haluaisin sisäistää ja ymmärtää evankeliumin Jeesuksesta niin, että osaisin sitä jollain keinoin välittää muillekin. Ja tarvitsen sitä sanomaa itsekin.

Kuuntelin Urho Muroman saarnan Mitä on evankeliumi? Selkeää, rohkeaa puhetta. Tällaista lisää, kiitos!

Rukoilemme siunauksia...

Mitä jos siunaukset tulevatkin eri muodossa kuin mitä odotimme? Kuulin ensimmäisen kerran Laura Stroyn Blessings -kappaleesta Kotipoluilta blogista ja ajattelin jakaa sen kanssanne!



Häivähdys on kääntänyt sanat suomeksi Kotipouilta blogissaaan. Minulle laulun sanoma kolahti kunnolla vasta kun luin suomeksi käännetyt sanat. Kiitos, Häivähdys :)

Valoa ja lämpöä teille pimeän marraskuun keskelle!