Rauhallista, levollista ja hyvää joulunaikaa!

Tänä vuonna haluan toivottaa teille hyvää joulua tiernapoikien sävelillä! Youtubesta löytyy esityksiä Oulun tiernapoikakilpailuista. Klikatkaa tästä auki yksi esitys.

"Hyvää iltaa, hyvää iltaa
itse kullekin säädylle,
sekä isännil että emännil,
jokaiselle kuin talossa on.
Ja me toivotam, ja me toivotam
onnellista ja hyvää joulua,
ja sitä taivaallista ystävyyttä,
joka meidän kaikkeimme ylitse käy."

Tiernapojat ja itse Joulun Sankari puhutelkoot teitä.

Blogisti aloittaa joulurauhan ja vaikenee. 

Miksi olet hiljaa Jumala?

Tämä Ida Boisin laulu on puhutellut minua tänä vuonna. Se on hyvä vastalause sille opetukselle (hapatukselle), että uskovan ei tarvitse kärsiä.

Erityisesti tämä kohta riipaisee:

"Sanovat että,

myrskyn keskellä

voi silmät sulkea

ja luottaa ettei mikään paha

meitä satuta"

Näin todella joskus uskoville uskotellaan, että mikään paha ei heitä ikinä satuta. Heti tuon säkeistön jälkeen alkaa kertosäe näillä sanoilla:

"Miksi olet hiljaa Jumala?
Kuuletko ollenkaan minua?"

Luulen, että katteettomat lupailut ja uskottelut siitä, että uskovan tiellä ei ole kärsimyksen varjoja, aiheuttavat pettymistä Jumalaan, kun jotain ikävää tapahtuu. Ja sitähän tapahtuu tässä elämässä väistämättä. Kuolemalta ei voi välttyä ja sairaudetkin kuuluvat elämään.

Jos ihmiselle on sanottu, että uskova voi sulkea silmät todellisuudelta ja luottaa että hän säästyy kärsimykseltä, niin kuinka käy, kun todellisuus iskeekin vasten hänen kasvojaan kärsimyksen muodossa? Tuskan keskellä oleva ihminen tarvitsee eniten Jumalaa ja on surullista, jos ihminen juuri silloin kääntyy Jumalasta pois pettymyksen takia.

Luulen, että kapinointi Jumalaa vastaan kuuluu kärsimyksen kohtaamiseen, sillä kukaan ei halua hyväksyä omalle kohdalle kipua ja tuskallisia asioita. Jumalan toimintansa voi vaikuttaa mielipuoliselta ja käsittämättömältä.

Kuitenkin samaan aikaan, kun Jumala tuntuu olevan valovuosien päässä ja kysymykset oivat repineet sydämen vereslihalle, eikä vastauksia kuulu, jollain kummallisella tavalla Jumala tunteminen lohduttaa. Jumala on muuttumaton ja ikuinen. Hän on sama kärsimyksessä kuin onnenpäivinäkin. Hän on kärsivä Jumala, joka tuntee tuskan. Hänen antamansa elämä kestää ikuisesti ja kantaa kuoleman rajan taakse. Jumalan luona taivaassa ei ole tuskaa, ei sairautta, ei surua ja kyyneleitä, vaan täydellinen onni. Ja Jumala itse on siellä.

Miksi olet hiljaa Jumala? on ihana kappale. Se puhui sydämeeni jo levynjulkkareissa, joissa Ida lauloi sen niin kohtikäyvästi ja aidosti, että kyyneleet eivät olleet kaukana. Suuri avuttomuuden tunne ja hätä kärsimyksen edessä olivat silloin ajankohtaisia tunteita, samoin olivat tuttuja nuo laulun kysymykset, kuten "Onko joku tarkoitus kivulla? Tuo kappale toi kaiken keskelle toivoa ja Jumala lohdutti minua sen kautta.

Kuinka suhtautua, kun ei voi arvostella?

Viimekertainen postaukseni laittoi ajatusrattaat pyörimään.

Olen viime vuosina pohtinut paljon karismaattisen liikkeen outouksia ja kamppaillut sen kanssa, miten on viisasta suhtautua näihin "kirkkauden julistajiin", ihmeparantajiin, "uskon" julistajiin tai joihinkin menestyksen evankelistoihin. Heillä tuntuu olevan niin kovin erilainen käsitys kristinuskosta kuin minulla. Niin erilainen kuva Jumalasta.  Myös ajatukset synnistä, tuomiosta ja vanhurskaudesta, Jumalan rakkaudesta, Pyhästä Hengestä jne tuntuvat välillä vierailta. Liikkeen opeista ei kuitenkaan helposti saa selvää, vaan opit tuntuvat olevan jotain, mikä ikään kuin leijuu ilmassa ja muuntuu kameleonttimaisesti eri tilanteissa.

Mielestäni oppierot kirkkokuntien välillä ovat kyllä toissijaisia sen rinnalla, että me olemme kaikki pelastuneet Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Voin kokea yhteyttä luterilaisten, helluntailaisten, ortodoksien ja karismaattisten kristittyjen kanssa, yhteyttä, joka syntyy siitä, että meillä on sama Taivaallinen Isä ja sama Pyhä Henki vaikuttaa sydämissämme. Minun ei tarvitse olla heidän kanssaan samaa mieltä kaikista opeista eikä välittää heidän kirkkojensa oppiasioista, koska ne eivät kosketa minua. Kuitenkin karismaattisesta liikkeestä olen huolestunut.

(Tarkoitan karismaattisella liikkeellä tässä kaikkia yhteisöjä, jotka ovat sitoutuneet mm. sellaisiin opetuksiin joita viime postauksessani ihmettelin. Karismaattisia "idoleita" on paljon, mitä itse olen kuullut ja tiedän, niin David Herzog, Kenneth Hagin, Heidi Baker, Todd Bentley, Bill Johnson, John Crowder.)

Varmaan vähät välittäisin myös karismaattisen liikkeen opeista, elleivät ne koskettaisi minua. Kuitenkin törmään niihin aika ajoin. En halua loukata läheisiäni tuomitsemalla heidän uskoaan. Silti olen huolissani siitä, mihin menestysteologinen ja kokemuskeskeinen opetus karismaattisine outouksineen ajan kuluessa johtaa...Minusta on myös huolestuttavaa, että karismaattisen liikkeen opit (tai pikemminkin  liikkeen"henki") leviää muihinkin kristillisiin kirkkokuntiin ja ennen outoina pidetyt jutut alkavat tuntua normaaleilta.

Olen käynyt  näissä (ääri)karismaattisissa tilaisuuksissa ja kuunnellut joitakin puheita, jotka ovat saaneet vereni kiehumaan. Olen myös sanonut, mitä olen ajatellut. Kuitenkin minusta tuntuu, että vihastuminen on turhaa, sillä vihan voi tulkita  vihollisen vastustukseksi, sielun haavoista johtuvaksi vihaksi tai luonteen heikkoudeksi. Vihastuminen nyt harvoin muutenkaan auttaa selvittämään asioita ihmissuhteissa.

Kuinka siis suhtautua tähän ilmiöön, jota nyt kutsun karismaattisuudeksi. Kuinka löytää järkevä suhtautumistapa? Olen yrittänyt olla silmät ja korvat ja sydän avoinna. Näen karismaattisen liikken kautta tapahtuvan hyviä asioita, ihmiset heräävät etsimään Jumalaa ja rohkaistuvat uskossaan positiivisen ilmapiirin myötä. Mutta samalla näen, että se, mitä ja miten liikkeen opettajat, evankelistat ym. julistavat ei perustu totuudelle.

Ihmettelen, miksi Suomen uskovat ja seurakuntien johtajat ovat niin hiljaa, kun sellaisia julistajia kuin Todd Bentley (viime vuonna) ja David Herzog kutsutaan Suomeen. Miksi ei kukaan kyseenalaista? Eikö asiasta välitetä? Toisaalta kritisoiminen ja arvostelu on vaikeaa. Ja sen sijaan, että kritiikki avaisi ihmisten silmiä, monen kohdalla käykin niin, että ne silmät pidetään entistä tiukemmin kiinni ja nähdään vain se, mitä tahdotaankin nähdä.

Muutenkin arvostelu ja kritisointi on kristillisissä piireissä miltei demonisoitu. Meistä on tullut kuin lammaslauma, jota paimenet (julistajat) ohjailevat sinne tänne.

Minua raivostuttaa se, että kristittyjen julistajien ja kristillisen toiminnan arvosteleminen on miltei mahdotonta, koska puolustajilla on aina muutama valttikortti hihassaan. Yksi on "vainokortti". Kaikki arvostelu on kristittyihin kohdistuvaa vainoa, jolloin arvostelija toimii ikään kuin paholaisen kätyrinä ja se, jota arvostellaan saa osakseen marttyyrin kruunun. Toinen  on "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi" -kortti, eli jos sanon jotain negatiivista, se voidaan tulkita tuomitsemiseksi ja silloin vedän vain itselleni tuomion. Siis paras pysyä hiljaa.. Kolmas on "älä mustamaalaa tai anna väärää todistusta", siis jos olet eri mieltä, älä sano sitä julkisesti. Neljäs on "anteeksianto"-kortti. Jos on tehty jotain vääryyttä, niin siitä on oltava mahdollisimman hiljaa ja annettava anteeksi eli unohdettava se, jolloin santeeksiannon tarkoitus on tukahduttaa arvostelu. Viides "kristittyjen yhteys" -kortti on se, että kristittyjen pitää pitää yhtä, koska Jeesus käski ja jottei arvostelu pilaisi muidenkin kristittyjen hyvää mainetta.

Tämä blogikirjoitus taitaa nyt olla melkoisen kipakkaa tekstiä...valitan, mutta kello on paljon ja väsyneenä on helppo kirjoittaa sensuroimatta.

Lopuksi:

Törmäsin netissä David Herzogin kirjan mainokseen...ja aloin voida huonosti. Mitä tekemistä tällä on oikeasti historiallisen kristinuskon kanssa? Katso tästä mainos kirjasta. Nuo kirjan otsikot voisivat olla jostain NewAge kirjasta aivan hyvin.

Nojautuen Pyhiin Kirjoituksiin ja omiin kokemuksiinsa David Herzog avaa Kirkkauden Invaasiossa seuraavia salaisuuksia:
- Kvanttifysiikka ja Kirkkaus
- Profeetallinen ja Ilmestystiedon Kirkkaus
- Kävely veden päällä ja seinien läpi
- Hallitusten valtaaminen Kirkkaudella
- Maantieteelliset portaalit ja portit
- Luovat ihmeet ja kuolleista heräämiset
- Unet, näyt ja hengessä siirtyminen

Temppuilua ja tasapainoilua

Eräs ulkomainen kristitty julistaja on ollut Suomessa tämän viikon ja katsoin lähetystä messukeskuksesta TV7plus -nettikanavan kautta.

Heitän ilmaan muutaman kysymyksen, joita tilaisuudesta heräsi. 

1. Toimiiko Jumala paremmin, jos puhuja on taitava ja osaa käyttää puhujan temppuja? Onko Jumala vähemmän läsnä jos puhutaan suomalaiseen tyyliin tasaisella äänellä ja hillitysti?

2. Miksi on tärkeä aikaansaada hyvä tunnelma ja pitää sitä yllä? Toimiiko Jumala silloin paremmin? Voivatko tylsät tilaisuudet estää Jumalaa toimimasta?

3. Toimiiko Jumala paremmin, kun ihmiset menettävät itsekontrollinsa? Voiko ihminen estää Jumalan toimintaa, jos ei suostu menettämään itsekontrolliaan ja arvostelukykyään?

4. Toimiiko Jumala paremmin, kun on paljon ihmisiä koolla ja kaikki huutavat yhteen ääneen, laulavat yhteen ääneen jne?

5. Miksi ihmeessä Jumala parantaisi ylipaino-ongelman yhtäkkisesti? Tai kasvattaisi jonkun kaljuuntuneen päähän hiuksia???

6. Lähtevätkö pahat henget (noituus, sairaudet) kun huudetaan uudestaan ja uudestaan niitä ulos huoneesta? Jos meillä on valta käskeä henkiä lähtemään (?) niin miksi pitää "messuta", huutaa ja toistaa sitä mantraa,  ihmistenkö vuoksi? Että ihmiset uskoisivat henkien lähteneen?

7.  Entä "vapautuvatko" enkelit toimimaan, kun niin käsketään?

8. Parantavatko enkelit??? Ovatko enkelit meitä palvelevia henkiä, joilla on valta parantaa?

9. Vapauttavatko ihmisten parantumistodistukset Jumalan parantavan voiman niin, että lisää ihmeitä alkaa tapahtua?

10. Mitä ihmettä kirkkaudella tarkoitetaan???? Siitä puhutaan niiin paljon, mutta mitä se on? Onko se vähän niin kun Jumalan läsnäolo, josta paljon puhutaan, mutta niin kuin korkeampi taso siitä?

11. Edetäänkö uskossa alemmalta tasolta korkeammalle, kirkkauden tasolle? Onko niin, että ne jotka kuolevat ilman mullistavia "kirkkauden" kokemuksia, eivät ole koskaan saavuttaneet korkeinta tasoa?

12. Jos toistetaan, että "en manipuloi teitä uhraamaan", niin uskovatko ihmiset, että heitä ei manipuloida?  Vaikka kuitenkin vedotaan ihmisten velvollisuuden- ja vastuuntuntoon (tämä kiertue oli todella iso riski suomalaisille järjestäjille) ja vedotaan ihmisten hengellisyyteen tai haluun  miellyttää Jumalaa (uhraamalla kunnioitatte Jumalaa) ja vielä luetellaan summia, jotka voivat joillekin olla uhri,( 50 tai 100 euroa). Toisaalta missään vaiheessa ei painosteta, eikä luoda negatiivista ilmapiiriä, pikemminkin kehutaan sitä, kuinka anteliaita suomalaiset ovat. Puhuja lisäksi pyysi anteeksi niitten julistajien puolesta, jotka olivat loukanneet joitakin kuulijoista siten, että olivat halunnet vain heidän rahansa. Näin osoitti olevansa eri maata.  Jäin ihmettelemään, että miksi hän sitten näki vaivaa saadakseen ihmiset "uhrausmoodille", jos oli erilainen kuin muut? Mikä erotti hänet muista? Sekö, että hän ei pettänyt odotuksia, vaan ihmeitä todella tapahtui? Onko todella niin, että olemme tyytyväisiä uhraajiaa, kun saamme ihmeemme?

13. Edelliseen liittyen mietin, mitä on luottaa Jumalaan ihmeidentekijänä? Tai luottaa Jumalaan rahojen antajana? Onko luottaminen sitä, että ponnistelee kovasti saadakseen ihmeensä (tai kolehtituotot), tai kuten sanotaan "ottaakseen vastaan" ihmeensä? Vai riittääkö vain se, että hiljaisesti luottaa? Mitä jos puhuja vain sanoisi, että nyt kerätään kolehti ja laittaisi kopan kiertämään...se vaatisi uskoa. Samoin on suuri ihme ja vaatii paljon uskoa luottaa Jumalaan silloinkin, kun ei ihmettä tule, iloita silloin, kun sattuu. Onko kukaan kysynyt kuolevalta ihmiseltä, kuinka paljon uskoa ja Jumalaan luottamusta kuoleminen vaatii?

14. Voiko ihmeisiin soveltaa kohtaa Matt. 11:12 "Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen." (KR 92) / Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. (KR 33/38) Pitääkö meidän aggressiivisesti vaatia ihmeitä ja hyökäten temmata taivasten valtakunta maan päälle??
15. Mitä manipulaatio oikeastaan on? Entä mitä on suggestio?

16. Mikä voima saa parin metrin päässä seisovan ihmisen kaatumaan, kun puhuja nostaa kätensä tai mumisee mikkiin? Miksi tällainen on tarpeelllista? Miten Pyhän Hengen toiminta eroaa NewAge -tyyppien käyttämistä sisäisistä voimista, reikistä yms?

Kysymyksiä riittäisi loputtomiin, mutta ehkä on aika lopettaa.

Loppupohdinnat:
Kaiken tämän jälkeen mietin, mihin tällaisten puhujien vierailut Suomessa johtavat, mihin suuntaan olemme menossa tulevaisuudessa? Mihin kirkkauden evankeliumin julistus tähtää? Yhä suurempaan Jumalan kirkkauden läpimurtoon? Mutta mitä se on? Onko se yhä syvempää ja kasvavaa Jumalan tuntemista, hänen pyhyytensä näkymistä meidän arkielämässämme? Vai yhä suurempaa showta, suurempia ihmeitä ja merkkejä ja karismaattisia puhujia? Valmistetaanko se meitä siihen, että yhä suuremmat massat ovat helpommin ohjailtavissa, kun itsekontrolli ja arvostelukyky heitetään narikkaan ja kirjoitetun sanan sijaan meitä ohjaillaan hengen sanojen ja jumalallisten merkkien kautta.

Ja sitten pohdin myös sitä, että niin hyvä juttu kuin kristillinen tv-kanava onkin, niin mitä se saa aikaan Suomalaisessa hengellisessä ja kristillisessä kentässä? Jos (ja kun) jossain päin Suomea kiertää taas jokin kirkkauden julistaja tai nousee joku suomalaienn karismaattinen puhuja, niin koko Suomea viedään.

Itse tasapainoilen parhaillaan sen kanssa, mitä ajatella ja miten suhtautua tällaiseen opetukseen ja julistajiin. Joskus tulin vain vihaiseksi kuunnellessani puhjia, jotka mielestäni "ampuvat ohi maalin" puheidensa aiheissa ja  manipuloivat yleisöä. Tänään ihmettelin ja koitin ymmärtää. Puhetta kunnellessa minulla oli mukava olo. Silti nämä kysymykset eivät anna rauhaa. En kuitenkaan halua tuomita hätäisesti, tarvitsen viisautta ja arvostelukykyä Jumalalta.

Haluan löytää perusteltuja vastauksia. Vaikka jokin tässä "kirkkauden julistuksessa" sotii Jumalakuvaani ja oikeudentajuani vastaan, niin vastustaminen ilman perusteluja on turhaa.
Viha ei ainakaan hyödytä, ei myöskään negatiivinen parjaus, vaikka kuinka olisi aihetta. Luulen, että yhteentörmäyksiä ei kuitenkaan voi välttää ja on otettava kantaa aiheeseen jollain tavalla. Vaan miten? Enhän itsekään vielä tiedä mitä oikeastaan ajattelen?

Jumala, anna viisauttasi!

Koukussa lautapeleihin

Kuluneen syksyn aikana olen löytänyt aivan uuden harrastuksen, olen nimittäin hurahtanut täysillä lautapeleihin! Ihmettelen itsekin, etten ole aikaisemmin tajunnut, kuinka hauskaa on pelata porukalla.

Kukapa ei pitäisi illanistujaisista, mutta jos joukossa on toisilleen tuntemattomia ihmisiä, niin jutustelu voi tuntua hieman jähmeältä. Kun ihmiset ovat esittäytyneet toisilleen ja on höpisty säästä, niin small talk -keskustelu voi alkaa uuvuttaa. Silloin on kiva jos voi kaivaa esiin lautapelin.

Pelaaminen keventää illanistujaisten tunnelmaa ihmeellisesti. Tuntemattomienkin kanssa on luonteva jutella pelin äärellä. Lautapeluriperukassa on mielestäni helppo olla sosiaalinen. Peli-illat myös keräävät yhteen erilaisia ihmisiä, joita yhdistää into pelaamiseen ja syntyy uusia tuttavuuksia. Kun ihmiset vielä tuovat mukaan ystäviään, on sekametelisoppa valmis.

Vaikka sosiaalisuus on minulle ehkä tärkeintä lautapelaamisessa, niin mielestäni pelaamisen varsinainen viehätys on kuitenkin itse peleissä. Nykyään löytyy valtaisa määri nerokkaita ja upeasti toteutettuja lautapelejä kaikenlaisille pelaajille, yksinkertaisista peleistä haastavampiin. Pelit tarjoavat haastetta niin älylle kuin mielikuvitukselle ja verbaliikallekin. Joskus ohjeiden lukeminen ja pelin logiikan ymmärtäminen vie aikaa ja vaatii vaivannäköä, mutta tekee hyvää haastaa itseään oppimaan uutta. On palkitsevaa, kun pikkuhiljaa alkaa oivaltaa, miten kannattaa pelata.

En ole lautapelliharrastaja, siihen on vielä paljon matkaa, mutta olen kuitenkin innostunut pelaamaan. Toistaiseksi olen nauttinut eniten suhteellisen yksinkertaisista peleistä, jotka on helppo oppia, kuten Dixitistä tai Menolipusta. Olen pelannut myös ainakin 7wondersia, Toledoa, Marrakechia, Carcassonnea, Scrabblea ja korttipeleistä Ligrettoa ja Bangia.

Suosittelen tätä harrastusta lämpimästi. Jos vain löydätte lautapelaamisesta kiinnostuneita ja saatte jostakin pelejä, niin kokeilkaa järjestää peli-iltoja. Kannattaa myös tutustua suomenkieliseen lautapeliopas.fi sivustoon, josta olen itse saanut paljon hyviä pelivinkkejä :) Sieltä löytyy listoja erilaisista lautapeleistä, pelien esittelyjä sekä arvosteluja. Lautapelejä löytyy erilaisista kaupoista ihan Prismaa ja Anttilaa myöten, mutta kannattaa tsekata myös lautapelit.fi  verkkokauppa. Helsingistä ja Tampereelta löytyy myös myymälät. Lisäksi jotkin kirjastot lainaavat lautapelejä pelattavaksi kotiin.

Peli-iloisin aamuyön terveisin

-Anna

Hengellinen väkivalta

Sain luettavakseni Janne Villan kirjan Hengellinen väkivalta. Kirja voitti viime vuonna Vuoden kristillinen kirja - palkinnon, mutta ennakkoluulojeni takia en ole tarttunut siihen aikaisemmin. Olen yhdistänyt Janne Villan Kirkko ja kaupunki -lehteen, jonka lukeminen on yleensä vain ärsyttänyt konservatiivista sieluani.

Nyt kuitenkin joku onnekas yhteensattuma toi Hengellinen väkivalta-opuksen eteeni. Mitä enemmän olen sitä lukenut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että tässä on todellinen helmi! Kirja on kattava teos hengellisestä väkivallasta, höystettynä ihmisten tarinoilla.

Kirja ei lähesty hengellistä väkivaltaa tieteen näkökulmasta, vaan enemmänkin toimittajan vinkkelistä. Kaikesta näkee, että Villa on todella perehtynyt aiheeseen ja käsittelee sitä erinomaisen monipuolisesti. Ammattilaisen ote näkyy myös tekstissä. Kirjaa on helppo lukea ja raskaan siitä tekee vain aihe, hengellinen väkivalta. Julmuuksista on raskasta lukea.

On raskasta myös tajuta pahuus ympärillä ja suuuttaa, että Nasaretilaisen nimissä tehdään niin paljon pahaa. Lukiessani huomaan kihiseväni raivosta. Se on sitä samaa raivoa, jota olen tuntenut, kun on tulllut taas esiin uusi hyväksikäyttötapaus jossain kristillisissä piireissä.

 Raivoon sisältyy myös avuttomuuden tunnetta. Miksei kukaan tee mitään? Miksi painetaan villasella se, mikä pitäisi käsitellä ja ennaltaehkäistä uudet tapaukset? Miksi pahan toiminnan annetaan jatkua? Sanotaanhan Raamatussakin jossain, että poistakaa paha keskuudestanne. MIksi sen sijaan siunaamme sen pahan hiljaisella hyväksynnällä? ( ei, minä en ole lestadiolainen)

Vaikka kirjan lukeminen on välillä vaikeaa sen aiheuttamien tunnereaktioiden vuoksi, niin silti sen lukeminen tuntuu tärkeältä. Minusta näistä asioista on tärkeä puhua, sillä ihmisten täytyy saada tietää! Kirjan takakannessa mainostetaan kirjaa otsikolla "Uskonnollista kuluttajavalistusta" ja sitä Janne Villan kirja todella on!

Mielestäni jokaisen kristityn pitäisi lukea tämä kirja! Ainakin seurakunta-aktiivien ja varsinkin niiden, jotka ovat vastuussa tai johtavat jotain seurakuntaa.

Haaveita päin!

Olen useamman vuoden ajan surrut sitä, että minulla ei ole ollut unelmia. Vähäisetkin haaveet, joita joskus on ollut, ovat haihtuneet taivaan tuuliin. Monissa yhteyksissä olen kuitenkin kuullut puhuttavan siitä, kuinka Jumala haluaa antaa meille unelmia, vieläpä suuria unelmia ja haluaa viedä meitä niitä  kohti. Minulla ei vain ole ollut unelmia, ei sen kummempia, kuin että valmistuisin koulusta ja saisin töitä. Ihme kyllä olen saanut nähdä yksi kerrallaan juuri tällaisten pienten ja arkisten unelmien toteutuvan ja Jumala on pitänyt ihan käsittämättömän hyvää huolta minusta.

Viime kesänä töissä sattui käsiini mielenkiintoinen kirja, Kaarina Davisin kirjoittama Irti oravanpyörästä. Työssään uupunut entinen sairaanhoitaja kertoo siitä, kuinka hän vähitellen kyllästyi oravanpyörässä juoksemiseen ja kulutuskeskeiseen elämäntapaansa, muutti perimäänsä sukutaloon ja alkoi elää omavaraisesti luonnon ehdoilla.

Oma oravanpyöräelämäni on vasta aluillaan ja minua ei niinkään puhutellut kirjassa se työstä irroittautuminen, vaan jokin muu. Käyn kyllä ihan mielelläni töissä. Tuo kirja kuitenkin pysäytti minut. Tuntui siltä, että sisälläni heräsi jokin pölyttynyt ja vanha haave, kenties lapsuuden ajoilta saakka mukana kulkenut kaipuu lähemmäs luontoa, maalle.

Siitä kirjan lukemisesta lähtien olen haaveillut jostain, millä ei ole vielä muotoa, eikä muita sanoja, kuin "talo maalla". Tällä hetkellä haave on täysin saavuttamattomissa, jossain valovuosien päässä. Talo jo sinänsä kuulostaa mahdottomalta, mutta Kaarinan kirjan ansiosta aloin haaveilla myös  omavaraisemmasta elämästä, oman ruoan viljelystä jne. Ja se jos mikä on saavuttamaton haave, olenhan pesunkestävä kaupunkilainen, patalaiska tekemään mitään käytännön hommia ja huono saamaan aikaan ylipäänsä mitään.

Eilen tämä unelma heräsi jälleen, kun aloin lukemaan Ismo Valkoniemen pientä punaista kirjaa Mammonan maailmasta Kuninkaan perilliseksi. Jokin siinäkin puhutteli kovasti. Kristittyinä meidät on tuotu mammmonan (rahan ja materian) maailmasta kuninkaan perillisiksi, eikä meidän tarvitse enää palvoa rahaa ja materiaa epäjumalana ja tavoitella niitä. Elämä Kuninkaan perillisenä on (sisäisesti) rikasta elämää ja Jeesuksessa meillä on (oikeasti!) kaikki, mitä me tarvitsemme.

Kirja laittoi minut pohtimaan omaa suhdettani materiaan, joka tuntuu hallitsevan minua aivan liikaa. Haalin itselleni kaikkea turhaa, vaikka haluaisin elää yksinkertaisesti ja ekologisesti. (Kirjat eivät ole turhia, eivät ainakaan kristilliset kirjat, joita ei saa kirjastoisa) Aloin taas haaveilla siitä, että voisin kuluttaa vähemmän..

Sitten eilenillalla katsoin tv7:lta todella hyvin tehdyn dokumentin Ruudun vangit, jossa käsiteltiin medioiden käytön (tv, netti, facebook, videopelit jne)  vaikutuksia ihmisin, medioiden sisältöjä ja mediariippuvuutta, ja sitten siinä oli haastateltu ihmisiä, jotka kertoivat kuinka olivat katkaisseet "mediariippuvuutensa". Ja omasta kokemuksestani tiedän, että se ei ole helppoa. Nämä ihmiset kertoivat, miten paljon enemmän aikaa heillä oli jäänyt hauskoihin harrastuksiin, Raamatun lukuun, toistensa kanssa olemiseen jne.

Silloin päätin, että kyllä, minunkin täytyy alkaa tehdä jotain konkreettista! Olisin heti paikalla eronnut facebookista, mutta sitten tajusin olevani parissa ryhmässä ylläpitäjänä ja tapaamisia yms. on miltei mahdoton sopia ihmisten kanssa nykyään ilman faboa. Tajusin kuitenkin, että minä käytän aivan liikaa aikaa ruudun ääressä (kuten nytkin...) ja sille on tehtävä jotain. Voin haaveilla loputtomasti siitä talosta maalla, kulutuksen vähentämisestä ja nettiriippuvuuden (?) katkaisemisesta, mutta haaveilu on turhaa, ellen ala kulkea haaveita päin.

Nyt siis alan päämäärätietoisemmin mennä kohti unelmaani, taloa maalla ja kaikkea mitä siihen liittyy. Yksi askel on varmaankin opetella tekemään asioita sen sijaan, että haaveilee ja kirjoittaa niistä.

Siispä Hyvää yötä!

Katso

Ärsyyntynyt täti tilittää

Minua ärsyttää ja tahdon ärsyttää teitäkin näin yön pimeinä tunteina. Ehkä provosoin tarkoituksella, mutta olen kyllästynyt olemaan vain hiljaa.

Viime aikoina minua on ärsyttänyt se, että suomalaista luonnonsuojelijaa pidetään suurena kärsivänä marttyyrinä, kun hän on luvatta tunkeutunut öljynporauslautalle ja joutunut venäläiseen vankilaan.

 Okei, öljynporaus arktisilta merialueilta on väärin, siis tarkoitus oli hyvä ja siihen päästiin. Okei, väkivaltaa ei käytetty. Siis keinotkin oli hyvät (vai oliko kaikki laillista?) ja okei, tuomio tuntuu liian kovalta rikokseen nähden.

Mutta. Olkoon kuinka hyvänsä, niin tunkeuduttiin luvatta alukselle pyrkimyksenä estää sen toiminta. Vaikka Sini  ansaitsee hatunnoston rohkeudesta, niin en silti ymmärrä mitä sankarillista siinä on, että tekee väärin saadakseen aikaan jotain hyvää? 

Ihmiset haluavat olla humaaneja, tiedostavia, ympäristöä rakastavia ja taistella oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta ja jakavat facebook-linkkejä aiheesta. Kahvipöytäkeskusteluissa hymistään Sinin puolesta ja ärsyttää, kun en itsekään uskalla vastustaa tuota hyminää ja provosoin vain blogin lukijoita.

Eniten minua ehkä ärsyttää median huomion epäoikeudenmukaisuus. Maailmassa on valtava määrä ihmisiä, jotka kärsivät vainoa tehtyään hyvää, mutta kukaan ei heitä muista. Heidän olonsa saattavat olla kurjemmat kuin Venäjän vankiloissa.

Kliseistä ja lohduttamisesta

Inhoan kliseitä. Inhoan tyhjiä fraaseja, jota uskovatkin usein viljelevät puheessaan ymmärtämättä, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Inhoan sitä, kun joku heittää jostain kirjasta lukemansa jonkun ajatuksen ilmaan ja pahimmassa tapauksessa yrittää sillä lohduttaa ja antaa tukea.

Ihminen, jonka sydämeen sattuu, ei tarvitse hyviä neuvoja, ei viisaitten ihmisten lausumia viisaita sanoja. Ei. Usein hyvät neuvot, kliseet ja fraasit vain loukkaavat. Ihminen, joka kokee tuskaa tarvitsee ennen kaikkea lohdutusta ja myötäelämistä. Sitä, että joku on hiljaa ja kuuntelee. Kärsivä kunnioittaa sitä ihmistä, joka hyväksyy hänet ja hänen tuskansa ja kestää kuunnella arvostelematta. Se vain tuntuu olevan maailman vaikein tehtävä. Varsinkin jos kyseessä on läheinen ihminen, jota tahtoisi auttaa ja jonka tuskaa tahtoisi helpottaa sanomalla jotain lohduttavaa. Silloin on helppo sortua fraaseihin.

Miten voisi oppia lohduttamaan? Usein tuntuu mahdottomalta löytää oikeita sanoja ja kauniit sanat kuolevat jo ennen kuin niitä on sanottu. Mitä hyödyttää sanoa, että huomenna on helpompaa, jos tietää, että niin ei ole? Mitä silloin voi sanoa kun ei voi sanoa mitään? Onko läsnäoleminen tärkeämpää kuin sanat? Näkyykö rakkaus ja välittäminen vaikka en osaisi sanoa mitään, en uskaltaisi halata enkä osaisi itkeäkään?

Kliseet ja fraasit jättävät kylmäksi. Silloin kun olen itse hajonnut ja elämäni on myrskynnyt, minua on lohduttanut eniten Jumalan sana. Psalmi 91 oli kuin pelastusrengas silloin, kun olin hukkumaisillani omassa elämässäni. Tietoisuus siitä, että Jumala on kanssani tuntui miltä tuntui, on pitänyt toivoa yllä. Tuntuu kuluneelta sanoa, että "Jumala on ollut mulle uskollinen", mutta se on todella totta. Jollain käsittämättömällä tavalla Jumala on ollut kanssani silloinkin, kun on vaikuttanut siltä, että hän on hylännyt kokonaan. Hän on paras lohduttaja.

Tämä Laura Storyn laulu on lohduttanut minua. Olen kuullut sen laulettavan myös suomeksi, mutta en muista enää sanoja. Suomeksi se oli jotenkin vielä vahvemmin kohti käyvä, mutta koskettaa englanninkielisenäkin. Toivon, että laulu voisi olla lohdutukseksi jollekin teistä

Pitkä tie takana, mitä edessä?

Olen kulkenut pitkän tien tähän päivään. Olen jättänyt taakseni askeleita, jälkiä kaikkialle, missä olen kulkenut. Olenko jättänyt hyviä jälkiä, olenko kantanut Kristuksen tuoksua? Vai olenko ollut kovasydäminen ja levittänyt itsekkyyden löyhkää? Ehkä molempia. Onneksi minun ei tarvitse siitä huolehtia.

Jännityksellä odotan, mitä vielä on edessä. Jännitykseen sekoittuu ripaus kauhua ja ripaus iloista odotusta. Ensi viikon jälkeen olen vapaa määrittelemään elämäni suunnan uudelleen, ainakin teoriassa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että en yhtään tiedä, mitä tekisin syksyllä. Toivottavasti töitä, mutta tällä hetkellä ei ole näköpiirissä vielä mitään ja kaikki on niin epävarmaa.

En ole pitkään aikaan päivittänyt, sillä tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa kenellekään. Osittain se johtuu myös siitä, että olen aloittanut uuden blogin, jota olen päivitellyt useamman kerran viikossa, alussa jopa päivittäin. Sitä kirjoittaessani olen huomannut, että voin kyllä helposti tuottaa tekstiä, mutta on kyseenalaista onko minulla mitään sanottavaa. Sillä ketä kiinnostaa miltä minusta minäkin päivänä tuntuu tai olenko väsynyt tai edes mitä olen ajatellut. Miksi oletan sen kiinnostavan yhtään ketään?

Olen saanut paljon rohkaisevia kommentteja kirjoituksistani myös ystäviltäni tosielämässä, mutta siitä huolimatta olen alkanut epäillä kannattaako tämä blogien kirjoittaminen. Haluaisin osata kirjoittaa oikeasti tärkeistä asioista, enkä pyöriä aina vain oman napani ympärillä. Haluaisin kirjoittaa Jumalasta ja Jumalan kunniaksi. Kuitenkin huomaan, että mitä enemmän kirjoitan, sitä vähemmän teksteissäni on asiaa.

Oliskohan niin, että kirjoittaminen ei ole itseisarvo, eikä siitä ole hyötyä, ellei ole aihetta, mistä kirjoittaa? Pitäisiköhän lopettaa...

Asiallinen kirjoitus vaikeasta aiheesta

Bongasin tuolta bloggerin lukulistaltani Pasi Turusen Uskon puolesta blogin uusimman postauksen
"Abortti - Miksi ei?" Siinä blogin kirjoittaja tuo esiin perusteluja sille, miksi abortti ei ole eettisesti oikein ja mielestäni hän tekee sen kiihkottomasti, sortumatta fanaattisuuteen. Suosittelen!

Uutispimennossa

Saan usein hävetä tietämättömyyttäni, kun paljastuu, kuinka täysin pihalla olen ajankohtaisista uutisista. On noloa, kun ei tiedä mistä valtakunnassa kohistaan.

Elän uutispimennossa enimmäkseen omasta tahdostani. En kaipaa TV:tä, radiota en kuuntele ja lehdet ovat kalliita, enkä jaksa kantaa niitä roskikseen. Nämä eivät kuitenkaan kelpaa selitykseksi, sillä onhan minulla netti, jota käytän ahkerasti. Kuitenkin välttelen myös netin uutissivustoja parhaani mukaan. Ainut selitykseni uutispimennolle on se, että uutisointi saa minut usein vain vihaiseksi, masentuneeksi, surulliseksi tai muuten huonolle tuulelle.

Nyt sanon rumasti, mutta kaikkein pahiten minua ärsyttää ja harmittaa joutua Kirkko ja Kaupunki-lehden kanssa tekemisiin. Onnekseni meidän tiemme eivät kohtaa kovin usein. HS tulee sitten ehkä hyvänä kakkosena tai iltapäivälehdet. 

Välttelen siis uutisia tietoisesti, kenties siitä syystä, että on raskasta uida vastavirtaan ja jatkuvasti joutua selittelemään omaa kantaansa kaikkeen. Tässä maailmassa palvotaan sitä, mitä minä kauhistun ja nauretaan pilkaten sille, mitä minä rakastan. Jos minä en kelpaa tähän yhteiskuntaan ja tähän maailmaan omana itsenäni, niin miksi edes vaivautua yrittämään? Tekee mieli sanoa: "Pitäkää tunkkinne!" ja vetäytyä kuoren sisään,  eikä vaivautua edes kuuntelemaan uutisia.

En tiedä onko uutispimennossa eläminen mitenkään hyvä asia. Todennäköisesti ei. Uutisten lukeminen vaatii kuitenkin minulta ponnistuksia, joita en aina laiskana ihmisenä jaksa tehdä. Lisäksi uutisia on nykyään niin valtavasti saatavilla, että sen uutistulvan keskelle tuntee hukkuvansa. Uutisiin myös turtuu nopeasti. Sitä huomaa puhuvansa kahvipöydässä kevyesti uutisesta, joka on niin hirvittävä, että sen kuullessaan pitäisi painaa pää ja olla hiljaa, tai rukoilla armoa julmuuden uhreille. 

Minä en kuitenkaan ole ainut, joka elää uutispimennossa. Maapallolla elää valtava määrä ihmisiä, jotka eivät koskaan ole kuulleet muuta, kuin huonoja uutisia. Kukaan ei ole kertonut heille, että on olemassa hyvä uutinen, jonka kohtaaminen voisi muuttaa heidän elämänsä: Jeesus Kristus, joka on sovittanut heidät Jumalan kanssa.

Lomapohdintoja (se siitä netittömyydestä...)

Ainoa kesälomaviikkoni on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen. Pieni sadekaan ei ole haitannut. Kaiken lomalöhöilyn, rentoutumisen ja ystävien tapaamisen keskellä olen yrittänyt hieman siivoilla. En kuitenkaan ole ottanut suurta stressiä mistään. Jos parveke onkin vielä kesän puolivälissä puoliksi pesemättä, niin mitä sitä turhia murehtimaan. Voin iloita, että olen saanut pestyä sen toisen puolen.

Tämän vuoden teema, tai kehityshaaste, voisi olla oman elämäni haltuunottaminen ja sen tekeminen omannäköisekseni. Niin, että voisin nauttia arjestani ja tuntea eläväni merkityksellistä elämää.

 En ole enää lapsi, jonka asioista vanhemmat huolehtivat, vaan olen itse vastuussa elämästäni. Voin hallita itse elämääni (niin pitkälle kuin se nyt on hallittavissa) enkä ole riippuvainen vanhempieni tai edes ystävieni ohjeista tai neuvoista.Koen aivan turhaan syyllisyyttä siitä, etten kykene vastaamaan odotuksiin ja seuraamaan ihmisten neuvoja. Olenko koskaan ennen miettinyt, miksi minun edes pitäisi yrittää toimia niin kuin muut ihmiset haluavat? Miksi minun elämäni pitäisi olla muiden miellyttämistä? Enkö voisi joskus ihan hyvällä omallatunnolla olla miellyttämättä, olla hankala ja haluta eri asioita kuin mitä muut ihmiset?

Inhoan syyllisyyttä. Se on peikko, josta ei ikinä pääse eroon, vaan se myrkyttää jokaisen asian, mitä teen tai jätän tekemättä. Jos vaikkapa ystävien tapaaminen menee omassa tärkeysjärjestyksessäni siivoamisen ohi, niin miksi koen syyllisyyttä sotkusta? Kuka minua muka syyttää, kun asun yksin? Viimekädessä minä vastaan siivoamattomuuden seurauksista.

Miksi siivoamiseen liittyy niin valtavasti negatiivisia tunteita? Oikeastaan rakastan esimerkiksi tiskaamista, kun siihen ryhdyn, eikä pienen yksiön imurointi vaadi juurikaan ponnisteluja, saati sitten pyykkinpesu. Inhoan vain paperipinojen selvittämistä ja niitä onkin sitten joka paikassa. Kuitenkin siivoamisesta tulee hyvä olo silloin, kun tuntee saaneensa aikaan jotain. Harmi vaan, että tunnen saaneeni jotain aikaan vasta, kun olen koko päivän huhkinut, enkä silloinkaan voi kehua itseäni ahkeruudesta. Miksi rima on niin korkealla, etten voi ikinä olla tyytyväinen?

Tahtoisin laskea rimaa ja oppia olemaan tyytyväinen pienistäkin asioista. Tahtoisin myös oppia nauttimaan arjestani ja kaikista arkisista askareista, sillä niistähän elämä koostuu. Miksi uskon sellaisia yhteiskunnan ja ympäröivän maailman valheita, että elämästä voi nauttia vain viikonloppuisin tai vapaa-aikana, etelän lomalla, tai kun tapahtuu jotain hauskaa. Miksen muka voi nauttia elämästäni silloinkin, kun huhkin töissä, tai teen kotitöitä?

Valhetta on myös se, että elämän luksusta olisi shoppailla koko päivä järjettömän kalliissa kaupoissa, ostaa louis vuittonin laukku, illastaa michelinravintolassa, yöpyä kalliissa hotellissa, tai ottaa aurinkoa ökyjahdin kannella. Ei ökyelämässä ole mitään muuta ylellistä, kuin hinta. Eikä se, kuinka paljon rahaa johonkin käytetään, tee siitä vielä luksusta. En halua enää niellä tällaisia valheita! Mielestäni elämän luksusta ja ylellisyyttä ovat ihan muut asiat.

Luksusta on perhe, joka rakastaa ja perheenjäsenet, jotka toimivat toistensa parhaaksi. Ylellistä on ruoka, joka on hyvää ja ravitsevaa. Luonto on nykyään tällaiselle kaupunkilaiselle valitettavasti harvinaista ylellisyyttä, samoin kiireettömyys. Kaikkein ylellisintä luksuselämää, on elämä Jumalan armahtamana lapsena, yhteydessä Luojaan ja Kuninkaitten Kuninkaaseen, joka on "rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa." Fil 4:19


"Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille hänen tuntemisensa kautta kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon. Hän on kutsunut meidät omalla kirkkaudellaan ja voimallaan...2 piet 1.3

Siunattua ja valoisaa juhannusta!

Blogi jää nyt pienelle tauolle, sillä ajattelin viettää netittömän loman. Palaan päivittelemään heinäkuulla, toivottavasti virkistyneenä uusin voimin ja tuorein ajatuksin.Siunausta ja varjelusta kesäänne!

Muurinvartija nukkuu

Olen väsynyt, niin fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikin. Tiedän kyllä mistä se johtuu. Tiedän valvoneeni liikaa. Olen istunut taas liian monena iltana myöhään tietokoneen ääressä. Voisin ruoskia itseäni siitä loputtomiin. Teen tietoisesti itselleni pahaa, kun en nuku tarpeeksi. Miten voin olla niin typerä, että laiminlyön unen ja aiheutan itselleni huonoa oloa? Väsyneenä en ole parhaimmillani, enkä nauti mistään. Väsyneenä tulee syötyä mitä sattua, hoidettua kotia miten sattuu, eikä jaksa oikein mitään.

Voin syyttää väsymyksestä vain itseäni, minä olen vastuussa elämästäni ja nähtävästi en osaa elää oikein. Netti nielaisee huomaamatta ison siivun vapaa-ajastani, eikä minulla muka ole aikaa tehdä niitä asioita, joista oikeasti nautin, kuten lukea kirjoja ja ulkoilla tai vaan rukoilla. ”Hengellinen elämä” tai Jumalan kanssa vietetty aika lyhenee olemattomiin väsymyksen ja laiskuuteni takia.

Välillä olen aavistavinani Jumalan kutsuvan minua läheisyyteensä, mutta liian usein vaiennan sen kutsun. Pelkään, että olen vaarassa tulla sellaiseksi josta Raamatussa varoitetaan: ihminen, joka rakastaa nautintoja enemmän kuin Jumalaa (2.tim 3:4)tai kylväjävertauksen ohdakkeinen maa, jonka siemen ei tuota kypsää satoa, koska maailman huolet tukahduttavat kasvun.

Kuitenkin kaipaan Jumalaa ja haluaisin tuottaa hedelmää taivasten valtakuntaan. Minulla on ikävä sitä, että voisin kuulla Jumalan äänen ja tuntea sen, mitä hänen sydämellään on. Yhteys elävään Jumalaan ja hänen kanssaan asioiden jakaminen on oikeasti parasta, mitä on.

Huomaan vain olevani kärsimätön Jumalan suhteen. Kaiken pitäisi olla saatavilla nyt heti, myös Jumalasuhteessa ja Jumalan kanssa vietetyn ajan pitäisi olla jotenkin ”viihdyttävää” tai tuntua hyvältä. Jos en tunne mitään, alan helposti kyseenalaistaa omaa uskoani tai kiukutella Jumalalle, kun hän ei näytä minulle olevansa todellinen. Kuitenkin vaellamme uskossa, emme näkemisessä. Raamatussa on monessa kohtaa sanottu, että meidän pitäisi etsiä Jumalan kasvoja ja odottaa häntä. Vaikken näkisi suoria rukousvastauksia heti, tai tuntisi Jumalan konkreettisesti puhuvan minulle, hän kuitenkin elää ja on todellinen ja läsnä elämässäni.

Mielessäni kolkuttavat myös monien ystävieni rukouspyynnöt ja monet asiat, joita en ole vienyt Jumalan eteen. Minusta tuntuu, että silloin kun en elä lähellä Jumalaa, en ole sillä paikalla, jolla minun kuuluisi olla ja se minun paikkani on tyhjänä. Olen ikään kuin muurinvartija, joka nukkuu, vaikka minun pitäisi valvoa ja olla hereillä (hengellisessä mielessä) ja valmiina tekemään niitä asioita, joihin Jumala minua kutsuu. Usein en vain tiedä, mitä tehdä ja omat rukouksetkin tuntuvat niin pieniltä.

 Kyllähän minä tiedän Jumalan vastaavan rukouksiin, olen nähnytkin vastauksia, mutta miksi tuntuu, että vastaus tulee varmemmin toisten rukouksiin, kuin minun surkeisiin huokauksiini? Voisipa Jumala näyttää, että rukouksillani on konkreettista merkitystä, etteivät ne ole vain saippuakuplia tuulessa, vaan ne todella saavuttavat kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimen.

Minusta siis tuntuu välillä, että uskonelämä takkuaa ja olen huono uskovainen. Onneksi usko ei ole suorittamista, vaan lepoa Iankaikkisilla käsivarsilla, Jeesuksen sovitustyön varassa. Tie Jumalan syliin on avoinna. Vaikka yhteys nyt olisikin poikki, niin Jeesuksen ristinkuoleman ja veren kautta se on auki, kun turvaudut häneen. Jos hävettää mennä Jumalan eteen pitkän tauon jälkeen, niin hän ei tuomitse ja lyö, vaan tahtoo armahtaa ja vapuauttaa. Hän on jo kantanut meidän syntimme ristillä ja sovittanut meidät Jumalan kanssa. Nyt hän odottaa, että jätämme hänelle kaikki syntimme ja hän tahtoo antaa meille puhtaan sydämen ja vapauden.

Jeesus armahda minua! Armahda kaikkia meitä omiasi, ettemme nukahtaisi hengellisesti, vaan pysyisimme hereillä ja kuulisimme sinua. Vaikuta meissä niin, että olisimme valmiita tekemään sinun tahtosi kaikissa tilanteissa, myös ajankäytön suhteen. Opeta meitä olemaan uskollisia sinullle arkielämässämme, niissä pienissä velvollisuuksissa, joita olet meille uskonut. Murra netin lumous ja anna minulle voimaa ja itsekuria säädellä vapaa-aikaani. Amen. 

Hämmennystä ja antautumista

Elämä hämmentää, se heittää eteen yllättäviä tilanteita, jotka pistää pohtimaan asioita.

Ikävien ja kamalien yllätysten lisäksi olen saanut yllättyä myös positiivisesti. Iloitsen ihmisistä elämässäni, vanhoista ja uusista tuttavuuksista.

Olen sanonut Jumalalle, että hän saa tehdä minun kesälläni mitä haluaa ja uskon, että tulossa on hyviä asioita. Jumala käänsi hyväksi sen "helvetinkin", mitä elämä oli vielä reilu kuukausi sitten. Pelkäsin läheisen menettämistä niin paljon, etten olisi uskonut sitä, että elämä voisi jatkua näin ja tilanne normalisoitua tähän pisteeseen. Onneksi minun uskoani ei kysytty. Kiitos Jeesus.

Toisaalta jossain takaraivossa jyskyttää edelleen pieni pelko, että mitä jos kuitenkin pahin vielä tapahtuu? Etukäteen pelkääminen ja murehtiminen ei kuitenkaan hyödytä mitään, niinpä valitsen nauttia tästä hetkestä ja olla tänään onnellinen!

Olen parin kuukauden aikana oppinut uusia asioita itsestäni ja joutunut kohtaamaan joitakin heikkouksiani. Olen esimerkiksi tajunnut, etten voi kantaa muiden ihmisten murheita harteillani. En voi lievittää kenenkään toisen surua ja tuskaa suremallla ja tuskailemalla hänenkin edestään. Se ei auta tuota toista ihmistä yhtään, mutta pahentaa omaa oloani. Se, että murehdin, ei tee minusta yhtään pyhempää, väsyneemmän vain. Raamattu sanoo viisaasti, että jokaisen on kannettava oma kuormansa. Toisaalta samassa luvussa sanotaan, että kantakaa toistenne taakkoja. Jotenkin en usko näiden olevan ristiriidassa keskenään...tätä pitää pohtia.

Minusta tuntuu, että Jumalalla olisi minulle niin paljon enemmän sanottavaa, kuin mitä minä häntä olen kuunnellut. Suren sitä, millaista elämäni on, kiireistä ja itsekästä elämää. Haluaisin oppia elämään eri tavalla. Siten, että Jumala olisi käytännössä minulle rakkain, ei vain teoriassa. Niin, että olisin jälleen riippuvainen hänen sanastaan ja hänen läheisyydestään. "Onneni on olla Herraa lähellä"...Se on  niin totta! Olen onnellisimmillani hänen läheisyydessään ja silloin säteilen hänen iloaan, valoaan ja rauhaansa ympärilleni.

Ota Jumala minun elämäni hyviin käsiisi ja tee elämässän iniitä asioita, joita sinä haluat siinä tehdä. Haluan kuunnella sinua, puhu minulle ja opeta minua hiljentymään. Luovutan  jälleen koko elämäni  sinulle!

Kiitos, Jeesus! Elämä on voimakkaampi kuolemaa

Jumalan armo on käsittämätön ja hänen hyvyytensä ääretön ja ikuinen. Se, mitä olen kuluneiden kahden kuukauden aikana kokenut on ollut raskasta. Kuitenkin olen saanut kokea myös murtavaa  Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa sekä yhteyttä läheisiin ihmisiin. Ja olen niin kiitollinen, että Jumala on vastannut rukouksiin, armahtanut ja antanut rakkaalle ihmiselle elinpäiviä. Jokainen päivä ja hetki on lahja, josta haluan muistaa iloita!

Seuraava lainaus on niin totta! Rakkauden edessä viha sulaa pois ja pimeyskin vain katoaa valon tieltä.

"Hyvyys on voimakkaampaa kuin paha; rakkaus on voimakkaampaa kuin viha; valo on voimakkaampaa kuin pimeys; elämä on voimakkaampi kuolemaa; voitto on meidän Hänen kauttaan, joka rakastaa meitä"
Desmond Tutu

Toukokuun alussa olin Ida Boisin ihanassa levynjulkkarikonsertissa. Idan laulujen kautta koin Jumalan puhuttelevan ja lohduttavan minua. Suosittelen tutustumaan Idan musiikkiin! Netissä on mm. video kauniista biisistä Uusi tie. ( Muuten, jos haette Ida Boisia googlesta tai Youtubesta, löytyy myös toinen samanniminen artisti, joka laulaa englanniksi, mutta tää Ida on suomalainen :) )





Kaikkein koskettavin oli mielestäni Idan kappale Miksi olet hiljaa Jumala? Sitä ei löydy netistä, joten jos haluatte kuulla sen ja  muita hyviä biisejä (mm. Vielä on aikaa) niin levyn voi hankkia mm. täältä :)

Kun kuulee lauluja livenä keikalla,  ne tulevat jotenkin vielä suoremmin kohti. Idan omilta sivuilta löytyy tulevia keikkoja mm. juhannuksena Keuruulla.

Turvaan sinuun, Jumala

Kuuntelin Pekka Salmisen  korkeimman suojelus -kappaleen youtubesta, mutta en saa sitä tähän suoraan upotettua. Linkki kappaleeseen tässä

Luin myös juuri Ajankohtaista uskosta -blogikirjoituksen Herra pitää huolen niistä, jotka turvaavat häneen. Siihen on kerätty sellaisia kohtia psalmeista, jotka rohkaisevat luottamaan ja turvaamaan kaikessa Jumalaan.

Suosittelen molempia.

Jumala kantaa. Rukoilkaa.

Psalmi 91

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä Herra, olet minun linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan." Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenen tuhatta, sinä säästyt. Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia. Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen. Herra sanoo: "Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kylläti elinpäiviä ja hän saa nähdä, että minä autan häntä."


Avunhuuto!
Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua. Ps. 50:15

Rukoilkaa

"Kaikki voi muuttua

yhdessä hetkessä"

Lauletaan (vapaasti suomennettuna) Tenth Avenue Northin kappaleessa Strong Enough to Save. 

Siinä tarkoitetaan, että kaikki voi muuttua paremmaksi, mutta toimii se toiseenkin suuntaan. Hetkessä kaikki voi muuttua epätodelliseksi painajaiseksi.

Laulu jatkuu:

"Sinun ei tarvitse olla peloissasi

Koska pelko on vain valhe

Avaa silmäsi

Ja hän avaa taivaat pelastaakseen

Ne, jotka huutavat hänen nimeään

Hän, jota tuuli ja aallot tottelevat

On tarpeeksi vahva pelastamaan sinut"

Tärkeä ihminen on vaarassa. Itse en tajua tilannetta, epätodellinen olo. Jos tajuaisin, tuskin kirjoittaisin tänne. Saa rukoilla. Jumala voi auttaa, hän on tarpeeksi vahva pelastamaan. Vaikka ei voi tietää mikä hänen tahtonsa on. Tämä laulu ei ihan sovi tähän tilanteeseen, mutta nuo säkeet ovat soineet päässäni.

 "Everything can change in a moments time."

Hyvää pääsiäistä!

Muistetaan, mistä meidät on päästetty"! 

Sama Jumala, joka aikoinaan 

päästi israelilaiset pois Egyptin orjuudesta, 

on avannut meille pääsyn pois synnin ja kuoleman orjuudesta. 

Sen hän teki Jeesuksessa, joka kuoli ristillä

ja otti päälleen kaikki syntimme.
 Jeesus kärsi rangaistuksen, 
jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa. 

Sen tähden, mitä ristillä tapahtui pitkäperjantaina,

 kaikki meidän syntimme on sovitettu.

Aivan kaikki.

Uskomalla Jeesukseen, turvautumalla häneen,
 saat syntisi anteeksi ja uuden elämän Jumalan yhteydessä.


Ilman Jeesusta me olemme syntiemme orjia, niin kuin Raamattu todistaa:

Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä
 ja tottelemattomia, olimme eksyksissä 
ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia,
 elimme pahuuden ja kateuden vallassa,
 vihattuina ja toisiamme vihaten. 

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme,
 hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin,
 hän pelasti meidät,
 ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, 
vaan pelkästä armosta. 
Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi,
 niin että synnyimme uudesti
 ja Pyhä Henki uudisti meidät.

Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme
 Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
 jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi
 ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.
Tit. 3:3-7

Jesajan kirja 53:3-11 kertoo pääsiäisen tapahtumista näin:

" Hyljeksitty hän oli, 

ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, 

josta kaikki käänsivät katseensa pois.

Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

Ja kuitenkin:

 hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.

Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,

luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, 

vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet 

ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.

Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha,

hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, 

jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.

 Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. 

Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,

 niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,

 ei hänkään suutansa avannut. 

Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois

 -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? 

Hänet syöstiin pois elävien maasta, 

hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. 

Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon.

 Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. 

Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, 

eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. 

Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, 

että hänet lävistettiin.

 Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, 

hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, 

hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.

Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, 

ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.

 

Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, 

heidän pahat tekonsa hän kantaa." 

Siunattua pääsiäistä teille!

Voin pahoin

Elän uutispimennossa. En seuraa mitään mediaa säännöllisesti, mutta aika ajoin jotkut uutiset onnistuvat saavuttamaan minut. Tämän päivän uutinen sai minut voimaan pahoin sisäisesti. Eksyin jotenkin iltalehden sivuille ja siellä oli lyhyt juttu Markku Koiviston oikeudenkäynnistä.

En ehtinyt miettiä, miten tähän uutiseen pitäisi reagoida. Minun automaattinen reaktioni oli inhotus, pahoinvointi ja suuttumus. Kuinka tällaista voi tapahtua? Silloin kun asiasta ensimmäisen kerran uutisoitiin, kuulin joiltain uskovilta kommentteja, joissa tekoa jotenkin vähäteltiin (silloin ei tosin tiedetty vielä, että kyseessä oli rikos). Joka tapauksessa tapahtunut painettiin ikään kuin villasella hiljaiseksi johonkin uskonnollisen selitykseen vedoten.

Mielestäni on väärin ajatella, että vääryyttä pitäisi ymmärtää sen tähden, että kaikkihan me teemme vääryyksiä, olemme syntisiä, eikä kellään ei ole varaa tuomita ketään. No hyvänen aika, jos ei minulla ole oikeutta tuomita, niin onneksi on sentään olemassa Suomen laki, joka tässä asiassa on vielä oikeudenmukainen!

Puhun nyt varmasti ajattelemattomasti kovia sanoja, mutta oikeasti olen kyllästynyt lässytykseen. Minua ärsyttää noin ylipäätään yhteiskunnassa se, että väärintekijöitä ymmärretään loputtomasti, eikä pistetä vastuuseen teoistaan. Erityisesti ärsyttää uskovien piirissä sellainen asenne, jossa syntejä ymmärretään ja vääryyksiä selitellään olemattomiksi. Opetetaan, että Jumala kyllä hyväksyy kaiken ja taputtaa päähän. Ja jos minua kohtaan on toimittu väärin, niin oikeudenmukaisuuden vaatimisen sijaan minun pitäisi vain ymmärtää ja antaa anteeksi.

Tämä saa minut voimaan pahoin. Jos ihmisen ei koskaan tarvitse kohdata omaa pahuuttaan ja joutua vastaamaan omista pahoista ja vääristä teoistaan, niin oppiiko hän koskaan elämään oikein? Okei, ymmärrän, että on tärkeää antaa anteeksi eikä katkeroitumalla pilata elämäänsä. Mutta joskus vain kuvottaa se, että pitää niellä ja niellä vääryyttä, eikä kukaan julista väärää vääräksi ja suoraa suoraksi.

Välillä tuntuu, että meidän aikamme kaipaisi vanhan ajan profeettoja. Onhan nykyään kyllä profeetan nimellä kulkevia henkilöitä kristillisissä piireissä, mutta missä ovat ne, joilla olisi todellinen Jumalan sanoma tälle ajalle, tämän ajan maailmalle ja tämän ajan seurakunnalle. Sellaiset ihmiset, jotka julistaisivat väärän vääräksi ja suoran suoraksi. Ihmiset, joilla olisi Jumalan antama auktoriteettia ja he uskaltaisivat sanoa ääneen sen, missä teemme väärin, mutta heillä olisi kuitenkin rakkaus.

Maailman suurin voima

Jos en uskoisi Jumalaan ja luottaisi Raamatun olevan totta, sanoisin, että maailman kaikista suurin voima on pelko. Ainakin minun elämääni pelko ohjailee, rajoittaa ja lamaannuttaa käsittämättömän paljon. En elä sellaista elämää, kuin haluaisin enkä tee niitä tekoja, mitä haluaisin, koska pelkään.

Raamattu todistaa kuitenkin, että on olemassa pelkoakin suurempi voima. Rakkaus.

"Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa." 1. Joh 4:17-18

Pelkoa ei rakkaudessa ole. Siellä, missä rakkaus hallitsee, pelko joutuu väistymään! Tällaista täydellistä rakkautta ei löydy ihmisiltä, vaan ainoastaan Jumalalata. Häneltä, josta sanotaan:" Jumala on rakkaus." Jumalan rakkaus on tullut konkreettisesti ilmi Jeesuksessa Kristuksessa.

Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. joh 4:9-10

Entä kun pelottaa, kuinka voin olla varma Jumalan rakkaudesta? Kuinka voin olla varma siitä, että Jumalan rakkaus on todella voimakkaampi, kuin kaikki ne pelot, jotka yrittävät minua nujertaa? Tässä on yksi suosikkikohtani Raamatusta:

 Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?  Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka?On kirjoitettu: -- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.  Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room 8:31-39 (korostus minun lisäämäni)

Yhdessä Tenth Avenue Northin kappaleessa (Healing Begins, muistaakseni), on yksi säe, jossa lauletaan: "Fear is just a lie, open up your eyes." Uskon, että pelko on valhe, joka haihtuu kuin aamukaste auringon noustessa, kun totuus tulee. Uskon, että totuus on Jumalan rakkaus.

Sananlaskut ovat täynnä syvää viisautta ja kun hain nettiraamatusta sanalla pelko, löysin tällaien helmen:

Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa. Sananl. 29:25

Kunpa luottaisin aina Herraan! 

Kiitollisuudesta

Kirjoitin viimeksi Jumalan hyvyydestä ja tajusin sen jälkeen, kuinka valtavan paljon olen elämässäni saanut kokea Jumalan hyvyyttä. Jumala on tuhlaillut siunauksiaan minuun ja elämäni on ollut hyvää. Kuinka siitä huolimatta epäilen Jumalan hyvyyttä, armoa ja rakkautta? Miksi en kiitä siitä kaikesta, mitä hän on elämässäni tehnyt?

Jumala on siirtänyt minut pimeyden vallasta rakkaan poikansa valtakuntaan. Hän on antanut kaikki syntini anteeksi Jeesuksen tähden. Jumala on antanut minulle oikeuden tulla lapsekseen. Hän on Jeesuksessa lahjoittanut minulle kaiken, mitä tarvitsen elämään ja jumalanpelkoon. Lisäksi hän on nähnyt minut jo äitini kohdussa ja ollut mukana jokaisessa hetkessäni. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, hän oli luonut kaikki päiväni. Hän tuntee minut läpikotaisin ja rakastaa minua.

Voin nähdä Jumalan kädenjäljet elämässäni. Hän on siunannut minua, vastannut rukouksiini ja johdattanut minua silloinkin, kun en ole itse nähnyt minne astun. Hän on pitänyt huolta, lohduttanut ja uskon, että hän on myös varjellut. Sydämeni on juuri nyt täynnä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. 

Tahtoisin kuitenkin kiittää Jumalaa myös silloin, kun minusta ei tunnu siltä. Haluaisin sellaisen asenteen, että kiittäisin "joka tilassa" tai "aina ja kaikesta" Jumalaa. Tuntuu tosin vaikealta, ellei jopa mahdottomalta kiittää kaikesta Jumalaa. Olen kuullut opetettavan, ettei kaikesta tarvitse kiittää. Eihän vaikeista asioista pysty kiittämään. Kuitenkin Raamatun Job teki niin: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi". Oho. Jobin kirja on täynnä suurta tuskaa ja inhimillisiä vihan tunteita Jumalaa kohtaan ja sen keskellä tuo yksi lause tuntuu miltei käsittämättömältä. Kuinka on mahdollista kiittää Jumalaa aina ja kaikesta?

 Tällä hetkellä minulla on kuitenkin paljon aiheita kiittää. On niin paljon arkisia asioita, joista harvoin muistan olla kiitollinen. On koti, jonka vesihanasta tulee puhdasta vettä, kylmää ja lämmintä. Vaikka ulkona on kirpeä pakkasilma, sisällä on ihanan lämmintä ja mukavaa. Lähikaupasta saan ruokaa ja vielä kesän loppuun asti minulla on töitä, joten rahaakin on. Pääsen myös lomailemaan mikä tuntuu luksukselta. Elämässä on paljon hyviä ihmissuhteita. Terveyttäkin on Luoja suonut. ¨

Minun ei tarvitse pelätä näiden menettämistä, siitä ei ole mitään hyötyä. Voin hyvällä omalla tunnolla iloita ja olla kiitollinen.

 "Tyytyväisyys on vaikea laji" laulaa Jukka Poika kappaleessa Kiitollisuutta. Niin se taitaa olla.

Jumalan käsittämätön hyvyys

Viime aikoina olen yrittänyt käsittää sen, että Jumala todella on täydellisen hyvä Jumala, jonka tahto on pelkästään hyvä. Tahtoisin uskoa ja luottaa siihen koko sydämestäni, sillä se on totta.

Raamattu todistaa Jumalan hyvyydestä. Monissa kohdin se sanotaan suoraan, mutta sen voi myös lukea ikään kuin rivien välistä. Raamattu kertoo siitä, kuinka Jumala on kaikkina aikoina osoittanut hyvyyttään, rakkauttaan ja armoaan ihmisiä kohtaan.

Hän antoi ihmissuvulle uuden mahdollisuuden, eikä tuhonnut kaikkia ihmisiä vedenpaisumuksessa, vaan pelasti Nooan ja hänen perheensä arkissa. Hän teki liiton Aabrahamin kanssa ja hän piti kiinni Israelin kansasta, vaikka se oli uppiniskainen ja tottelematon. Kaikkein suurimpana hyvyyden osoituksena Jumala lähetti Poikansa maailmaan. Jeesuksen ristinkuolema sovitti lopullisesti meidän pahat tekomme. Jokainen, joka nyt kääntyy ja uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja hänestä tulee Jumalan lapsi.

Vaikka voin Raamatusta lukea niin paljon Jumalan hyvyydestä, tuntuu se käytännössä välillä käsittämättömältä. Elämässä tapahtuu väistämättä myös ikäviä asioita ja joskus on vaikea luottaa siihen, että Jumala on hyvä, eikä hän tahdo minulle pahaa.

Jos en usko Jumalaan hyvyyteen, en myöskään aidosti luota siihen, että Jumala tietää mikä on minulle parasta. Silloin alan helposti toteuttamaan omia suunnitelmiani. Epäusko Jumalan hyvyyteen vetää minua poispäin hänestä, kun taas hänen hyvyytensä vetää minua lähemmäs häntä. Siispä tahtoisin tuntea Jumalan hyvyyden entistä paremmin, jotta uskaltaisin luottaa häneen täysillä. Tahtoisin katsoa ja nähdä omin silmin Jumalan hyvyyden, tahtoisin maistaa ja tuntea sen.

"Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen." Ps 34:8

 Jumalan hyvyys tuntuu joskus meistä käsittämättömältä, mutta se on kuitenkin tosiasia, joka ei muutu. Jumala on hyvä. Käsittämättömän hyvä.

(tekstiä muokattu ja selkiytetty 22.2.13)