torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!

Haluan toivottaa oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa teille kaikille, jotka luette tätä! Saakoon joulu tuoda valoa ja lämpöä tämän pimeän ja kylmän talven keskelle!

"Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen
Pieni liekki valon antaa
toivon tuikkeen sydämeen."

(1. säkeistö laulusta Pieni Liekki,
Pekka Simojoki 1992, Anna-Mari Kaskinen
Löytyy mm. Lasten virsikirjasta )

Kiitokset kaikille teille, jotka ootte lukeneet ja kommentoineet ja siunausta elämäänne!

Lunta valkeemmaksi

Lumesta ei tänä jouluna ole pulaa, ainakaan pk-seudulla. Pakkastakin on ihan kiitettävästi, yli kahdenkymmenen asteen. Luminen maisema on auringon paisteessa häikäisevän kirkas ja puhdas. Kunpa se voisi muistuttaa minua siitä, mitä Jeesus on tehnyt ja mitä Jumala on luvannut.
-- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. -- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes. 1:18
Lumisen talvipäivän häikäisevässä kirkkaudessa tuntuu vaikealta uskoa, että mikään voisi olla lunta valkeampaa...Kuitenkin, kun Daavid tunnustaa syntinsä Jumalalle, hän pyytää psalmissa 51:7: "Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi." Sitä kaipaan minäkin.

Saanko kerran lunta valkeemmaksi,
saanhan kirkkaudestas kirkkauden?
Pääseekö oi Jeesus, vapahaksi
luonas, taakoitettu syntinen.
-Hilja Aaltonen-

perjantai 17. joulukuuta 2010

Väsymystä

Olen ollut viime aikoina kuin kireälle pingoitettu kuminauha: väsynyt, hermostunut ja stressaantunut. Koulu on teettänyt yllättävän paljon töitä ja pimeät, aikaiset talviaamut ovat olleet vaikeita, varsinkin kun iltaisin on tullut istuttua liian myöhään koneen ääressä.

Päätin, että tänä vuonna en stressaa joululahjoista, mutta kuinkas kävikään. Lykkäsin lahjojen miettimistä ja stressi pääsi yllättämään. Haluaisin antaa läheisilleni mieluisia lahjoja ja niiden keksiminen on vaikeaa.

Lisäksi tuntuu kuin olisin sysännyt Jumalan sivuun ja rämpinyt eteenpäin omin päin. Kulku on ollut yhtä vaivalloista kuin umpihangessa tarpominen vastatuuleen. Onneksi nyt on helpottanut ja tiedän taas, että Hän on kanssani.

Stressiä ja väsymystä näyttää olevan liikkeellä enemmänkin ja kai se kuuluu tähän vuodenaikaan. On niin pimeää. Aurinko ei nouse kuin kurkistamaan taivaan reunalle ja katoaa taas.

Voimia teille kaikille, jotka kärsitte joulukuun väsymyksestä! Pienen hetken kun vielä jaksaa, niin kohta päivät alkavat pidentyä ja valo lisääntyä.

Jumala, näet meidät kaikki väsyneet ja nääntyneet ja tunnet sydämemme. Kiitos, että olet luvannut antaa voiman, uuden voiman. Kiitos, että vahvistat, uudistat ja kannat meitä. Kiitos siitä, ettei meidän tarvitse ponnistella saavuttaaksemme yhteyden sinuun, vaan Sinä olet siinä, aivan lähellä. Sinä, Jeesus, kärsit ristillä rangaistuksen synneistämme, ja lunastit meidät vapaiksi synnin ja kuoleman kirouksesta. Kiitos, että saamme tulla luoksesi, etkä sinä heitä meistä ketään pois, vaan olet luvannut, että jokainen, joka huutaa avuksi nimeäsi, pelastuu...minäkin. kiitos, että kuolemasi riittää sovittamaan minunkin syntini. Tule aina vain todellisemmaksi minulle, Jeesus ja näytä mitä ristinkuolemasi merkitsee. Muuta sydämeni. Kiitos, että kuulet huutoni ja tahdot sulkea minut syliisi. Sinun käsiisi jätän elämäni. Amen.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Ihanassa maassa

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni, lunta pyrytti taivaaan täydeltä ja maisema hohtaa nyt puhtaana ja valkoisena. Meillä on kaunis maa!

Psalmin 16 sanoihin on helppo yhtyä:
Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu Ps. 16:6

Kiitos Herra isänmaasta, kiitos vapaudesta! Siunaa ja varjele Suomea. Kiitos, että olet tänne saakka kantanut ja kannat edelleen. Sinä yksin tunnet tulevaisuuden. Tapahtukoon sinun tahtosi. Sinun käsiisi on turvallista jäädä.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Synti

Siitä on vaikea puhua, eikä minullakaan ole paljon sanottavaa. Synti johtaa kuolemaan. Kristinuskon ihmeellinen sanoma on siinä, että meidän syntimme on sovitettu.

En viitsi kirjoittaa tähän koko lukua, mutta lue Jesaja 53 Jeesus Kristus, Jumalan Poika, otti päälleen meidän syntimme, vaikka oli itse synnitön. Jumala tuomitsi hänessä meidän syntimme, Jeesus ristiinnaulittiin meidän pahojen tekojemme tähden. Hän kuoli, mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä, hän ilmestyi opetuslapsilleen ja nousi taivaaseen. Jeesus elää ja on tulossa kerran tuomitsemaan maailman. Mutta jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi ja lahjaksi iankaikkisen elämän.

Jeesus sanoo halvaantuneelle miehelle, jonka hän parantaa: Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Matt 8:2 (KR 33/38) Uskon, että saman Jeesus tahtoo sanoa meille kaikille. Hän tahtoo päästää meidät vapaiksi, tahtoo sanoa: poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Kannan välillä sydämessäni kuin raskasta taakkaa, aivan turhaan. Syntini on jo sovitettu, eikä minun tarvitsisi muuta kuin tunnustaa syntini ja kääntyä, huutaa Jeesusta avuksi. Hän odottaa sitä, että saa osoittaa armoaan.

Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä. Mutta Herran enkeli sanoi Saatanalle: "Herra nuhtelee sinua, Saatana! Herra, joka on valinnut Jerusalemin, käskee sinun vaieta! Eikö tämä mies ole tulesta temmattu kekäle?" Joosua seisoi enkelin edessä, likaiset vaatteet päällään. Enkeli sanoi palvelijoilleen: "Ottakaa likaiset vaatteet pois hänen päältään." Sitten enkeli sanoi Joosualle: "Katso, minä olen ottanut pois sinun syntisi ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin." Sak 3:1-4


Tänään, katsellessani alttaritaulun Jeesusta ja halvaantunutta miestä, ajattelin, että kenties edessä on aika, jolloin tämäkin kirkko täyttyy jälleen syntisistä, jotka kaipaavat armahdusta, ihmisille julistetaan heidän syntinsä anteeksi ja sairaita paranee. Ei sellaista showmeininkiä, vaan aitoa herätystä.

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. Jaak 5:16

Tiedättekö laulun Niin kuin on hanki valkoinen, Lasse Heikkilän Suomalaisesta messusta? Siinä lauletaan
"Jokainen muisto kunniaton, pois kirjoista taivahan pyyhitty on. Kun kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden."

Kaikki synnit.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Mitä kristinusko on?

Tämä kysymys on muhinut jossain mieleni perukoilla koko vuoden ja pulpahdellut pintaan aina tilaisuuden tullen. Olen uskossa, Jumalan lapsi, mutta epävarma siitä, mikä on kaikkein keskeisintä, mitä usko todella on?

Miten voisin ymmärtää kristinuskon ytimen niin, että osaisin kertoa siitä toisillekin? Miten voisin löytää omakohtaisen ymmärryksen asioista ja välttyä toistelemasta vain muilta ihmisiltä kuulemiani fraaseja? Turha minun on puhua armosta, kun en ole sitä itsekään ymmärtänyt omalla kohdallani. Monet tutut käsitteet ovat minulle vain kliseitä ja tahtoisin löytää elävän totuuden, joka on niitten takana.

Mitä kristinusko todella on? Löytääkseni vastauksen voisin lukea monia hyviä kirjoja, voisin kuunnella aihetta valaisevia saarnoja, mutta silti ymmärrykseni ei siitä kasvaisi. Kenties saisin lisää teoriatietoa, mutta tieto on turhaa, jos en ymmärrä sitä, enkä osaa laittaa sitä käytäntöön. Minusta tuntuu muutenkin, että tiedän jo aivan tarpeeksi. On niin paljon tietoa, jolla ei ole minulle käytännön merkitystä.

Kenties ainut tapa saada tyydyttävä vastaus kysymykseeni, on jonkinlainen henkilökohtainen kokemus, se, että Jumala itse valaisee sydämeni:

2. Kor 4:6 Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
(Lue koko luku)

Herra, elävä Jumala, näytä meille mistä tässä elämässä ja uskossa on kyse. Vastaa sydämemme kysymyksiin ja kaipuuseen, niin kuin vain sinä voit. Kiitos, että olet antanut meille Raamatun, puhu sen kautta ja opeta meitä tuntemaan, kuka sinä olet. Amen.

torstai 2. joulukuuta 2010

Joulukalenteri

Unohditko ostaa joulukalenterin? Ei hätää, sillä netistä löytyy mitä erilaisempia joulukalentereita. Tutustu esimerkiksi jouluevankeliumi.fi sivuston joulukalenteriin, jonne tulee joka päivä uusi video jostakin psalmista. Tänään oli vuorossa psalmi 8, jossa hämmästellään Luojan suuruutta. Kesäinen video muistutti lämmöstä ja auringosta.

Sivuilla voi myös kuunnella jouluevankeliumin eri käännöksillä. Löysin sivuston etsiessäni tietoa Suomalaisesta Ääniraamatusta.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Hoosianna!

Jos et ehtinyt tänään kirkkoon laulamaan hoosiannaa, niin katso tämä :)


Tästä alkaa joulunodotus!

Olin tänään aamujumiksessa omalla kirkolla ja oli aivan ihanaa. Upeaäänisen kuoron johdolla kajautimme ilmoille Hoosiannan. Ja siinä ihmisten keskellä laulaessa tuli vahvasti sellainen tunne, että tämä on minun kotiseurakuntani, seurakuntaperheeni ja tänne minä kuulun. Saarna oli suoraa puhetta siitä, miksi Jeesus tuli. Kuollakseen meidän syntiemme puolesta ristillä.

Siunattua adventinaikaa kaikille lukijoilleni!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Mitä tämä usko oikein on?

Onko se
Sanahelinää.
Kauniita sanoja, joiden taakse on turvallista piiloutua kun ei jaksa kohdata todellisuutta. Kliseitä, joiden merkitystä kukaan ei muista.
Haihtuvia tunteita, joiden varaan ei voi rakentaa mitään. Tunne häviää kuin aamukaste auringon noustessa.
Teeskentelyä ja teatteria. Sitä, että esitämme olevamme parempia kuin todellisuudessa olemme. Kukaan ei uskalla olla rehellinen.

Vai onko se jotain muuta? Onko se todellista ja aitoa? Jotain, mikä pysyy kun sanat loppuvat, kun tunteet kuolevat ja naamiot riisutaan?

Kun kaikki menee pirstaleiksi, matto vedetään jalkojen alta eikä yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin olla rehellinen, onko silloin jotain, mikä kestää?

Vaikkei tapahtuisi mitään järkyttävää, joskus saattaa vain kyllästyä kaikkeen teeskentelyyn. Kun on oikein rehellinen, mitä uskosta jää jäljelle? Vai jääkö mitään?

Vaikean paikan tullen moni asia osoittautuu turhaksi ja merkityksettömäksi. Mutta Jumala kestää ja pysyy.
Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. (Hepr. 13:8)

Jumala on. Totuutta ei tarvitse selitellä ja puolustaa, se pysyy totena, vaikka koko maailma olisi sitä vastaan. Myös Raamatun sana pysyy, se on kantanut lukemattomia ihmisiä vuosituhansien aikana, ja se kantaa minuakin.

Usko ei ole todellisuuspakoa, minun ei tarvitse yrittää sulkea silmiäni todellisuudelta, vaan uskossa uskallan paremmin kohdata todellisuuden sellaisena kuin se on. Uskominen ei onneksi tarkoita sitä, että kiellän todellisuuden ja uppoudun omaan mielikuvitusmaailmaani tai elän jossain kuplassa. Se on täyttä elämää Jumalan yhteydessä, iloineen, suruineen ja kaikkineen. Jeesus sanoo itsestään:
Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Joh 10:10


Tällaisia mietteitä tänään. Kyselen ja koettelen sitä perustusta jolla seison. Onneksi kallio on luja ja kestää kysymykseni, turhautumiseni ja epäilyni ja kantaa minua niistä huolimatta :)

perjantai 12. marraskuuta 2010

Kun minä katselen taivasta…

Oletteko koskaan olleet jossain valosaasteen ulottumattomissa purevana pakkasiltana ja katselleet taivasta, lukemattomia tähtiä, avaruutta joka ei tunnu loppuvan koskaan? Mielen valtaa ihmetys ja ihailu. Maailman suuruuden edessä olo tuntuu niin pieneltä, niin kovin pieneltä.

Niin kauan kuin en näe tähtiä, voin kuvitella olevani maailman napa, mutta tähtitaivas palauttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Daavid muotoilee ihmetyksensä psalmissa 8 näin:

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen? Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Ps. 8:4-5

Avaruutta tähyillessäni näen selvemmin, että Jumala on maailmankaikkeuden Luoja, Herra, ja Valtias ja minä olen mitätön tomuhiukkanen hänen edessään. Raamatussa Jumala ilmoittaa itsensä suuruutensa. Kuitenkin se kirja myös osoittaa, että jokainen ihminen, tällainen pieni tomuhiukkanen, on ainutlaatuinen, Jumalan rakastama ja huolella suunnittelema. Emme ole vain sattuman oikkuja, eikä elämämme ole turhaa. Meillä on merkitys, olemme Jumalan rakastamia, meillä on tarkoitus, olla yhteydessä Jumalaan ja toisiimme.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Perjantai-illan postaus

Kiva, että jooga-aihe herättää ajatuksia ja kommentteja :)

On niin helppo kirjoittaa blogiin mihin uskon ja mitä ajattelen mm. joogasta. Kuitenkin tosielämässä tuntuu vaikealta omien ajatusten ilmaiseminen uskostani, Jumalasta ja siitä, mitä ajattelen eri asioista, mm. joogasta tai vaikkapa juomisesta. Luulenpa, ettei se joka tilanteessa olisikaan viisasta. Joskus on paikallaan kuunnella. Haluan silti tilaisuuden tullen olla rehellinen ja rohkeasti kertoa mitä itse ajattelen. Tarvitsen viisautta Jumalalta tähän ja Pyhän Hengen johdatusta.

P.S. Mua vähän harmittaa oma tyylini kirjoittaa niin kuin olisin joku "asiantuntija" joka asiassa, sillain hitusen ylimielisesti. Olen kuitenkin täällä yhtälailla ihmettelemässä ja kummastelemassa elämää kuin kuka tahansa muu.

torstai 4. marraskuuta 2010

Jooga ja rauha

Maailma, jossa elämme on levoton, äänekäs ja vaativa. Juoksemme henkemme edestä omassa oravanpyörässämme ja meihin kohdistetaan yhä kovenevia vaatimuksia. Maailma tarjoaa meille yhä enemmän ja enemmän houkutuksia ja erilaisia ärsykkeitä. Ei ole ihme, että kaipaamme vastapainoksi rauhaa. Toisaalta saatamme huomata, että hiljaisuudessakin olo on levoton. Vaikka kaikki olisi kunnossa, mieltä saattaa kalvaa outo rauhattomuus.

Moni etsii joogasta ja meditaatiosta varmaan juuri tuota hartaasti kaipaamaansa rauhaa. Toiset aloittavat joogan miltei tietämättöminä sen taustoista. Kuitenkin joogan takana on ns. "filosofinen perinne". Koulukaverni joogaharrastaja näytti Joogan filosofia-kirjaa (Måns Broo), jonka esittelyteksti kertoo mielestäni aika selkeästi, että jooga on paljon enemmän kuin vain liikuntaa, se on tapa uskoa.

Kristityn näkökulmasta joogan taustalla oleva filosofia on täysin vastoin sitä, mitä Raamattu opettaa. Panteismi ja ajatus siitä, että "kaikki tiet vievät jumalan luo", ovat Raamattuun uskovan kristityn näkökulmasta valheita. Raamatun Jumala sanoo itsestään olevansa ainoa Jumala ja että tie hänen luokseen on Jeesuksen uhrikuolema.
Jes 43:10-13 Minun todistajani, sanoo Herra, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule. Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä. Minä olen puhunut, minä olen pelastanut, olen ilmaissut teille tahtoni, minä itse, ei kukaan muu. Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala, olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni?
Joh 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Apt4: 12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Raamattu on selkeääkin selkeämpi opettaessaan, että on yksi Jumala ja yksi tie. Raamatun mukaan rauhaa on mahdotonta löytää muutoin, kuin Hänen yhteydessään. Kuitenkin olemme luonnostaan Jumalan vihollisia, teemme syntiä eikä meillä ei ole yhteyttä Jumalaan. Ainoastaan Jeesuksen ristinkuolema sovittaa meidät Jumalan kanssa ja ainoastaan häneen turvautumalla saamme syntimme anteeksi, uudestisynnymme ja saamme Pyhän Hengen. Ja hänen rauhansa.

Jes. 57:19-21 Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas -- sanoo Herra -- ja minä parannan heidät. Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. -- Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.

Omasta sisimmästä ei löydy rauhaa, vaikka kuinka etsisi, vaan loputon kaaos, joka kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. Syntiä, pahuutta. Uskon, että joogasta ei löydy todellista rauhaa, meditaatio ei anna aitoa rauhaa, vaikka saattaa antaa hetkellisen tunnekokemuksen. En ole asiantuntija, mutta tavallisena kristittynä uskon, että joogassa on henkimaailman jutut mukana. Se, mikä näyttäytyy hyvänä, onkin oikeasti pahaa kun siihen uppoutuu syvälle.

Kuinka rauhan sitten voi löytää?

Raamatun mukaan todellisen rauhan saa vain elävältä Jumalalata, joka on ilmoittanut itsensä Raamatussa. Uskon, että Jumala tahtoo antaa kestävän ja pysyvän rauhan, joka on olosuhteista riippumaton ja tunteista riippumaton. Sen saadakseen ei tarvitse ponnistella, sillä se rauha ei ole kiinni meistä itsestämme tai olosuhteistamme. Se on Jeesuksen rauha, Hänen, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Huuda Jeesusta avuksesi, usko häneen, niin pelastut. Ja jos et tunne koko Jeesusta, tutustu häneen Raamatusta.
Room 5:1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa

Elämässä tulee eteen hetkiä, jolloin ei vain kykene tuntemaan mielenrauhaa. Silti uskovan sydämessä on jossain syvällä rauha, tietoisuus siitä, että olen Jumalan lapsi. Vaikka elämäni perustukset järkkyisivät, Jumala ei järky, Raamatun sana pysyy ja minä olen Jumalan lapsi.

Jes. 32:15-17 Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti
.

Kiitos nurkkalinnun postauksen, löysin Timo Koiviston blogikirjoituksen Watchman Neen kirjasta Sielun piilevä voima. Mielenkiintoinen kirjoitus :)


(sori muuten, muokkailin ja lisäilin taas tekstiä julkaisemisen jälkeen - paha tapa!=

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Jooga ja kristityt

Löysin netistä tällaisen mielenkiintoisen videon Joogasta ja kristityistä. Mitä ajatuksia se teissä herättää?



John MacArthurista en tiedä paljoakaan. Kuitenkin hän tuo mielestäni selkesti esiin evankeliumin ja kristinuskon olennaisimmat asiat.

5.2.11 lisäys: Niin ja vielä vähemmän tiedän tuosta toisesta haastateltavasta Doug Pagittista, mutta en allekirjoita sitä, mitä hän sanoo: "Jesus's agenda is a whole life, a complete life and a healed life". Joo, kyllä Jeesus paransi ja eheytti ihmisiä ja tekee sitä yhä, mutta Raamatun mukaan Jeesus tuli ennen kaikkea palauttamaan meidät yhteyteen Jumalan kanssa ja pelastamaan meidät synnin ja kuoleman vallasta.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Syysloma ja ystäviä

Olen ollut tämän viikon syyslomalla ja nauttinut kiireettömyydestä ja myöhäisistä aamuista. Parasta lomalla on ollut ystävien tapaaminen. Olen niin iloinen heistä jokaisesta.

Välillä olen hukassa, en oikein tiedä missä on mun paikkani tässä suuressa maailmassa. Kuitenkin ystävien seurassa tunnen olevani kotonani, tunnen olevani oikealla paikalla ainakin sen hetken.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Maailman kaunein kirja

Rakastan kirjoja: niiden tuoksua, sitä, miltä ne näyttävät ja tuntuvat kun selailen niitä. Kuitenkin kirja olisi minulle vain pino paperia kovien kansien välissä, jos en osaisi lukea, en tuntisi kirjaimia ja ymmärtäisi sanoja, joita kirjan sivut ovat täynnä. Sanoista muodostuu lauseita, lauseet kytkeytyvät toisiinsa ja niistä syntyy tarina. Harakanvarpailta näyttävät merkit kirjan sivuilla avaavatkin portin tarinaan ja kokonaan toiseen maailmaan.

Mielestäni juuri kirjan sisältö, se, mitä kirjassa lukee, ratkaisee, onko kirja kaunis vai ruma. Toki on kirjoja, jotka myös miellyttävät silmää ja ovat kauniita katsella. Visuaalisesti kaunis kirja on esimerkiksi Maailman ihanin tyttö.

Kirja voi olla kuitenkin kaunis, vaikka se olisi ruman näköinen. Se voi olla kauniisti kirjoitettu ja sisältää jotain ainutlaatuisen kaunista. Millainen kirja on sinun mielestäsi kaunis?

Väitän, että maailmassa ei ole kauniimpaa kirjaa kuin Raamattu. Niitä on erilaisia: hienoja ja juhlallisia, puhki kulutettuja ja tuhrittuja, taskuversioita ja valtavia perheraamattuja. Tavallisesti Raamatut eivät kuitenkaan ole erityisen kauniin näköisiä. Usein ne ovat yksivärisiä, joissa on vain pieni risti päällä, joskus ei sitäkään.

Tylsä ulkonäkö on kuitenkin vain hämäystä, sillä sisällä on hurjia seikkailuja, iloa, surua, vihaa, ystävyyttä, petollisuutta, onnistumisia, pettymyksiä ja paljon muuta. Raamatusta löytyy elämän koko kirjo. Raamatussa ei myöskään kaunistella asioita. Sen suurimmat sankarit tekevät virheitä, syntejä ja ovat kaikin puolin epätäydellisiä jästipäitä.

Raamattu kuvaa meidät ihmiset sellaisina kuin me olemme, mutta se kertoo myös kuka Jumala on ja kuinka pyhä, suuri ja uskollinen hän on. Kenties meillä on aavistus Jumalasta, jokin epämääräinen kaipuu, jonka luonnetta emme itsekään ymmärrä. Raamatussa Jumala ilmoittaa itsensä. Inhoan kliseitä, mutta kuinka tämän muuten voi ilmaista: Raamattu kertoo siitä, kuinka voimme päästä yhteyteen Jumalan kanssa ja saada kestävän rauhan ja vapautua synnin ja kuoleman otteesta. Jumala puhuu Raamatun kautta sydämellemme, kutsuu ja vetää luoksensa.

Olen huomannut, että Raamattu myös paljastaa minulle oman sydämeni, aivan kuin se olisi peili, josta katson omaa kuvaani. Eikä se mitä näen aina miellytä minua.
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme Hepr. 4:12

Kuitenkin samalla kun näen totuuden itsestäni, Raamattu puhuu myös armosta ja pelastuksesta, joka tulee uskosta Jeesuksen.

Raamattu on myös vaarallinen kirja. Se osoittaa, että on vain yksi Jumala, joka hallitsee koko maailmaa ja että hänen luokseen on olemassa vain yksi tie, Jeesus, jonka edessä kaikkien on kerran polvistuttava. Joissain maissa Raamatun omistaminen on hengenvaarallista. On maita, joissa kristittyjä kidutetaan ja tapetaan. Silti ihmiset ottavat riskejä, koska kristitylle Raamattu on elintärkeä kirja.

Äh, en sittenkään osaa selittää miksi Raamattu on niin kaunis kirja. Se vain on.

Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. Jes. 55:1-3

maanantai 11. lokakuuta 2010

Maailman vaikein käsky


Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." Mark 12:28-31

Käsky "rakasta lähimmäistäsi" on taatusti maailman vaikein käsky, yksinkertaisesti mahdoton. Muualla Raamatussa sitä valotetaan vielä lisää. Joissain kohdissa kehotetaan rakastamaan vihamiehiä ja rukoilemaan vainoojien puolesta sekä siunaamaan niitä, jotka kiroavat meitä.

Yhä uudestaan törmään siihen, etten kykene rakastamaan lähimmäistäni. On niin helppoa esimerkiksi lähteä puhumaan pahaa ihmisistä. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, jos joku ihminen käy hermoille? Ärtymyksen ilmaiseminen toisen selän takana tuntuu väärältä, ja on väärin, mutta kuinka toimia paremmin? Entä kuinka toimia tilanteessa, jossa muut ilmaisevat minulle ärtymystään jotain ihmistä kohtaan? Kuinka ottaa se niin, etten mene mukaan pahan puhumiseen?

"Kaikista ei tarvi pitää, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen", sanotaan. Miten kristitty sanoisi? Kaikista ei tarvi pitää, mutta kaikkia pitää rakastaa? Kuulostaa järjettömältä. Voisiko sen ajatella jotenkin niin, että minun ei tarvitse olla ystävä kaikkien kanssa, mutta kaikkia pitää rakastaa ja kunnioittaa?

Entäs sitten, kun en vain kykene? Etäs jos minussa ei ole pisaraakaan rakkautta? Enhän kykene rakastamaan edes Jumalaa, niin kuin käsketään: Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Onneksi Raamatusta löytyy myös tämä:

Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh 4:10

En minä kykenekään rakastamaan, mutta hän rakastaa minua. Ehkä ei olekaan kyse siitä, mihin minä kykenen, vaan kuka Jumala on ja mitä hän on tehnyt. Ja kun saan vastaanottaa hänen rakkauttaan ja armoaan minua kohtaan, voin ehkä oppia rakastamaan myös lähimmäistäni. Toivon niin.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Sinun kanssasi en ole yksin

Välillä yksinäisyys iskee vasten kasvojani, lyö minut maahan ja pomppii päälläni ilkkuen. "Olet yksin, yksin, yksin! Koko maailma on sinut hylännyt, hähää".

Katsoin mustaa maailmaa sälekaihtimien ohuista väleistä, oransseja katulamppuja, ohikulkevien autojen punaisia ja keltaisia valoja. Ja olin yksin vieraassa huoneessa. Yksin.

En tiedä miten olisin selvinnyt siitä hetkestä ilman sinua, Herra. Sinä olit kanssani, kun olin yksin ja avuton. Sinun sanasi lohdutti minua, se loi turvaa ja minun oli hetken melkein hyvä olla.

Kiitos Herra sanastasi. Se kantakoon minua halki koko elämäni, läpi vaikeiden ja helpompien aikojen. Kiitos Herra huolenpidostasi tänäänkin. Anna minulle sinun rauhasi ja siunaa uneni. Amen.

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. Ps 4:8 (KR 33/38)

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Sunnuntaitunnelmia

Illalla olin ensimmäistä kertaa erään pienen karismaattisen seurakunnan "jumalanpalveluksessa". Se oli hyvin erilainen tilaisuus kuin mihin olen tottunut. Elävä, äänekäs, välillä ihmiset lauloivat kielillä, jotkut tanssivat jne. Ja silti tunsin, että sama Jeesus oli siellä läsnä ja puhui minulle. Siellä oli hyvä olla ja oli ihana huomata, että kristittyjen yhteys ei perustu ulkoisiin seikkoihin ja siihen, että meillä olisi samat tavat ja samanlainen kulttuuri. Ei, kristittyjen yhteys syntyy jostain muusta. Jeesus Kristus yhdistää omansaa.

Olen käynyt silloin tällöin lähikirkon messussa ja mielestäni sama Jumala on siellä läsnä vahvasti, mutta se vain ilmenee eri tavalla, jotenkin "suomalaisemmin". Hiljaisuutena, pyhyyden tuntuna jne.

Kristinusko täytyy olla jotain enemmän kuin vain yhteiset tavat ja yhteinen kulttuuri. Eri kristityillä on hyvin erilaisia tapoja ja kielenkäyttö sekä jumalanpalveluskultuurit eroavat toisistaan. Kuitenkin uudestisyntyneitä kristittyjä yhdistää sama Jeesus, meissä on sama Pyhä Henki ja olemme saman Isän lapsia.

Välillä kyllä tuntuu että kristinusko on yhtä sekametelisoppaa. Olen lukenut Fredrik Wislöffiä (Ansaitsematon armo) ja hän sanoo, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa, vaan koko pelastus on Jumalan työtä, koska ihminen on täydellisen turmeltunut ja kykenemätön tekemään mitään pelastuksensa eteen. Toiset taas opettavat, että Jumala ei pakota ketään ja ihminen voi valita, ottaako pelastuksen vastaan. Onko tässä todellinen ristiriita, en tiedä. Minusta tuntuu, että voin yhtyä molempiin näkemyksiin. Uskon sydämestäni sen, mitä Wislöff opettaa ja toisaalta uskon myös sen, ettei Jumala pakota ketään.

Tässä kristinuskossa on niin paljon asioita, joita en ymmärrä. Mistä tiedä kuka on enemmän oikeassa? Raamatusta löydän sen, mitä Jumala on halunnut itsestään ilmoittaa ja jos sen tuntisin, niin ehkä ymmärtäisin paremmin.

Tämän päivän saarnasta jäi ainakin yksi juttu mieleen. Se, mikä on meidän kutsumus. Olen miettinyt ja tuskaillut sen kanssa, mikä on kutsumukseni ja miksi Jumala loi minut. Nyt kuulin vastauksen: Jumala loi minut elämään!

Jumala loi minut elämään!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tarvitsen sinua, Jumala

Jumala kutsuu minua olemaan kanssaan. Hän vetää minua lähelleen lempeästi, rakkauden köysin. Hän ei tule luokseni voittoisana sankarina, ankarana tuomarina tai pelottavana ja mahtavana auktoriteettina. Jeesus lähestyy minua runneltuna, särkyneenä kuninkaana. Nöyränä, hiljaisena ja arkana. Kuin vaivihkaa hän hiipii vierelle ja kutsuu seuraansa. Minua, ja sinua.
"Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Jes 42:3

Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Kliseemäinen ja kuollut ilmaisu, joka tulee todeksi vasta, kun saa käytännössä kokea tuota rakkautta. Jumala voi osoittaa rakkauttaan monella tavalla, mutta ehkä hän tekee sen usein toisten ihmisten kautta. Jeesus puhui paljon rakkaudesta. Rakasta lähimmäistäsi, rakasta vihollistasi.

Tässä kohtaa tulee ongelma, kuinka ikinä kykenen tähän? Jumala rakastaa ja hyväksyy luokseen jokaisen ihmisen, aivan jokaisen. Jokainen on hänelle korvaamattoman arvokas. Miksi minun on niin vaikea hyväksyä ja rakastaa ihmisiä? Tahtoisin nähdä ihmiset niin kuin maailmankaikkeuden Luoja heidät näkee, ihmeellisinä, ihanina ja ainutkertaisina luomuksina. Kuitenkin huomaan, etten kykene rakastamaan mitään, en Jumalaa, itseäni, lähimmäistäni.

Tarvitsen Jumalaa, elämästä ei tule mitään ilman hänen apuaan.


Jumala, armahda minua syntistä! Kaipaan sinua, kaipaan elää sitä elämää, jonka olet minulle varannut. Onko se elämä tätä, jatkuvaa kamppailua synnin ja itsekkyyden kanssa. Onko elämä sitä, että aina luulen kaiken olevan hyvin, tulee pudotus? Onko elämä jatkuvaa heilahtelua synnintunnon kurjuuden ja pelastuksen ilon välillä? Jos on, niin anna minulle voima elää.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Hän on meidän syntiemme sovittaja

Niin kauan, kun olen yksin, kun minulla ei ole lähelläni ihmisiä, joihin voisin peilata itseäni, voin kuvitella olevani varsin hyvä ihminen. En ole tehnyt rikoksia, elän siistiä elämää ja lisäksi käyn kirkossa. Kuitenkin kun minut heitetään kouluun parinkymmenen satunnaisen ihmisen seuraan, näen yhtäkkiä itseni aivan uudella tavalla

Huomaan olevani puuttellinen monessa kohdin ja mitä suurimmassa määrin syntinen. Teen ja ajattelen asioita, jotka eivät ole oikein. Tarvitsen armahdusta. Roomalaiskirje sanoo näin:


Room 3: 10-20
Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta,
ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.
Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä,
heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia.
Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta,
tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.
Rauhan tietä he eivät tunne,
jumalanpelko on heille vieras.
Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi.
Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.


Tunnistan tuosta itseni. Onneksi roomalaiskirje jatkuu...


Room 3:21-26
Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat.
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa,
sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta
mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta,
mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.


Tästä on tullut mulle tärkeä kohta, vaikken ymmärrä aivan kaikkea.

Sen ymmärrän, että Jeesus on lunastanut minut vapaaksi! Minä en voi itse tehdä mitään muuttaakseni sitä tosiasiaa, että olen syntinen ja vailla Jumalan kirkkautta. En millään voi muuttaa itseäni, "pelastautua". Siksi Jumala lähetti Jeesuksen kärsimään syntieni rangaistuksen puolestani ja nyt kun uskon Jeesukseen, Jumala tekee minut vanhurskaaksi. Mutta se, mikä minut pelastaa ei ole minun uskoni lujuus (tai horjuvuus), vaan Jeesuksen ristinkuolema ja sitä ei voi mikään horjuttaa. Koska Jeesus on kuollut kantaen syntini ristillä, ollen sovitusuhri, minä voin astua Jumalan eteen, tunnustaa hänelle syntini ja uskoa ne anteeksiannetuiksi.

(Voi jukra mitä kaanaankieltä taas, mutta miten sanoa toisin?)

Raamattu, Jumalan sana paljastaa mulle, miten kaukana olen Jumalasta ja miten kipeästi tarvitsen häntä. Mutta se myös muistuttaa, että ovi Jumalan luokse on aina avoinna. Ja se ovi on Jeesus itse.


Hepr. 4:12-16
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.
Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.
Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa.
Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.
Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.



Herra armahda, anna anteeksi. Puhdista, tee uudeksi. Täytä Pyhällä Hengelläsi ja auta elämään sinun lähelläsi



Joh.1:9-2:2
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (ei vain anna anteeksi, vaan myös puhdistaa, vau!) Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan, eikä hänen sanansa ole meissä. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, ei vain meidän vaan koko maailman.

Turn your eyes upon Jesus

Turn Your Eyes Upon Jesus from Leeland on Vimeo.

tiistai 17. elokuuta 2010

Koulun alun mietteitä

Syksy on tullut - ja olen aloittanut koulun! :) Ehkä minustakin tulee lopulta jotain "sitten isona", siis kahden vuoden päästä kun valmistun tuolta. Opiskelen siis nyt amiksessa kirjastoalaa. Tykkään.

Ensimmäiset päivät ovat olleet mielenkiintoisia ja haasteellisia. Itse opiskelu ei ole kovin vaativaa. Ammattikoulussa tuntuu olevan varsin löysää ainakin näin alkuun. Kuitenkin sosiaaliset kuviot tuovat haastetta. Kun olen ollut pari vuotta samalla työpaikalla, pyörinyt muutenkin tutuissa ympyröissä, tuttujen ihmisten kanssa, mun ei ole tarvinnut koetella sosiaalisia taitojani. Nyt ne todella joutuvat puntariin, mikä on kyllä ihan tervetullutta. On ollut ihana tutustua uusiin ihmisiin :)

Moni asia elämässä on vielä auki, mutta olen iloinen tästä opiskelupaikasta. On ainakin jotain varmaa kaiken epävarmuuden keskellä.

torstai 5. elokuuta 2010

Yhtä pyydän Vapahtaja...

Samuli Edelmannin virsilevyjen ansiosta olen päässyt tutustumaan virsiin ja olen huomannut, miten mahtavia sanoituksia ja sävelmiä virsissä on. Äsken alkoi soimaan päässä pätkä virrestä 525, Suurempi kuin sydämeni. Virsi löytyy kokonaisuudessaan täältä

Tällä hetkellä erityisesti kolmas ja neljäs säkeistö puhuttelevat:


3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu.

4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Enpä osaa otsikoida tätä...

Tiedän olevani armosta pelastettu, uskon kautta, en omien tekojeni. Mutta kun katson itseäni ja näen kuinka kaukana Kristuksen kaltaisuuesta vielä olen, turhaudun. Yritän pinnistellä ja ponnistella päästäkseni lähemmäksi Jumalaa, muuttuakseni Jeesuksen kaltaiseksi ja pyhittyäkseni. Ja kuitenkaan en pääse yhtään sen lähemmäksi Jumalaa, kuin nyt olen jo. Kaikki yritykseni ovat turhia.

Jumala tuntuu ikäänkuin sanovan: miksi etsit minua, tässä olen. Katso haavoja käsissäni ja jaloissani, tässä olen. Minä kuolin, jotta sinä saisit elämän.

Niin...En osaa kuvitella, millaista se on ollut opetuslapsille, kun he ovat ensin nähneet Jeesuksen kuoleman, eläneet sen läpi ja sitten Jeesus seisoo heidän edessään ylösnousseena!

Mitä Tuomas ajatteli, kun näki Jeesuksen? Kirkastuiko hänelle yhdessä hetkessä Jeesuksen ristinkuoleman merkitys? Vai oliko Jeesuksen taivaaseenastuminen se hetki, jolloin opetuslapset ymmärsivät? Vai tajusivatko he vasta Pyhän Hengen vuodatuksessa mistä tässä on kyse? Vai jossain siinä välillä? Kenties he eivät kokeneetkaan mitään suurta "valaistumista" , niin, että olisivat yhtäkkiä tajunneet kaiken? Entäs jos Jeesus opetti heille pikkuhiljaa, mitä risti merkitsi?

En kaipaa mitään suurta hengellistä tunnekokemusta, todennäköisesti en edes kestäisi sellaista. Kuitenkin toivon, että käsitteet synti, armo, jne. kirkastuisivat niin, että osaisin kertoa tästä elämäni kestävästä perustasta muillekin. Tahtoisin niin kovasti, että voisin kertoa Kuninkaastani ystävilleni, niin, että he ymmärtäisivät. Mutta kuinka voin puhua ymmärrettävästi, jos en itse ymmärrä?

Tai no, jos totta puhutaan, pelkään aivan valtavasti puhua Jumalasta ystävilleni ja jos yritän, ikäänkuin puolustelen. Tahtoisin olla rohkeampi, tahtoisin osata puhua Jumalasta yhtä luonnollisesti kuin mistä tahansa muusta asiasta. Toisaalta, en ole koskaan osannut puhua asioista, jotka tulevat liian lähelle...ja Jumala jos mikä tulee kohti.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Konservatiivista pohdintaa

Katsoin tänään kaksi kaksi Jane Austenin kirjojen pohjalta tehtyä elokuvaa. Viisasteleva sydän (2007) ja Mansfield Park (1999) youtubesta. Molemmat olivat viihdyttäviä, hyvin tehtyjä, niissä oli hyvät näyttelijät ja nautin elokuvista. Kuitenkin, jälkeenpäin tuli tyhjä ja tylsä olo ja mietin, että päivän olisi voinut käyttää paremminkin.

Kuinkakohan monta kertaa olen miettinyt samaa? Silti löydän itseni yhä uudelleen koneen äärestä, katsomasta jotain turhaa leffaa tai tuhlaamasta aikaani netissä. En tahdo tätä. Tahdon nauttia todellisesta elämästä ja oppia kantamaan vastuuta taloudenhoidostani. En tahdo elää jossain haavemaailmassa tai sadussa, tahdon elää tätä hetkeä täysillä nauttien siitä.

Koskaan kukaan ei ole minulle opettanut, että tv:n, elokuvien tms. katselu olisi syntiä. Kuitenkin olen alkanut miettiä asiaa uudestaan. Mitä hyvää elokuvat antavat minulle? Viihdykettä hetkeksi, hyviä fiiliksiä ja mikä tärkeintä, pakopaikan arjesta. Eihän siinä ole mitään pahaa? Jotkut leffat jopa saavat ajattelemaan asioita. Mitä väliä, vaikka niillä onkin hiukan huonoja sivuvaikutuksia - kuten se, että ne vaikuttavat salakavalasti ajatusmaailmaani- , kun edut ovat näin valtaisat.

Samalla tavoin voisin sanoa, että kirjat ovat pahasta, koska nekin antavat viihdykettä hetkeksi, hyviä fiiliksiä, pakopaikan arjesta ja nekin vaikuttavat ajatusmaailmaani. Niin, jos oikein pitkälle mennään, niin oikeastaan kaikesta viihteestä voisi sanoa, että sen on pahasta. Mitä muuta tarkoitusta viihde palvelee, kuin ihmisen itsekkyyttä, ahneutta, nautinnonhalua?

Samaan aikaan, kun istun elokuvateatterin pehmustetuilla istuimilla ja napostelen sokeria, joku jossain kärsii, koska hänellä ei ole tarpeeksi ravintoa pysyäkseen hengissä. Enhän minä voi suoraan vaikuttaa ja mennä antamaan hänelle ruokaa, mutta silti, kuinka voin olla niin välinpitämätön ja itsekäs ja pitää halpana kaikkea sitä hyvää ja tätä hyvinvointia mitä Jumalalta olen saanut. Aivan kuin se olisi itsestäänselvyys.

Paul Washer kysyy oheisessa videonpätkässä: "When was the last time you enjoyed a glass of water? We can't enjoy a glass of water because of all the artificial things that have been given to us. The coca colas, and the soft drinks and everything else. We are so taken away by what God has not given us, so we can't enjoy what he has given us."





Katsottuani koko illan elokuvia, jotka eivät siis todellakaan olleet mitään HC-kamaa, vaan kaikille sallittuja, voin todeta, etteivät ne ainakaan vieneet minua lähemmäksi Jumalaa, tai auttaneet minua elämään elämääni. Pikemminkin ne tekivät minut vieraammiksi tälle elämälle, jota nyt elän. En osaa nauttia tästä tavallisesta elämästäni ja arvostaa niitä ihania asioita, joita Jumala on mulle antanut. Pakenen valhemaailmaan, jota ei oikeasti ole olemassakaan.

Pitäisikö sitten kaikki mielikuvitus tappaa, luovuus tuhota ja repiä molemmat irti juurineen?

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Kuka olet, Herra?

Tajusin eilen, että en tunne Jumalaa, vaikka väitän kulkevani Jeesuksen kanssa. Puhun hänestä kevyesti, tajuamatta, kuka hän on ja kuinka Pyhä hän on. Hän on maailmankaikkeuden Luoja ja ylläpitäjä, mutta minulle hän on useammin kuin nukkumatti tai hammaskeiju. En oikeasti tunne häntä sellaisena kuin hän on.

Kuuntelin eilen Paul Washerin saarnasarjasta True Gospel kaksi ekaa osaa, koska haluaisin ymmärtää, mitä evankeliumi on. No, kuunnellessani tajusin taas, että en edelleenkään ymmärrä evankeliumia, vaikka tiedän mitä se pitää sisällään.

Minulla on kyllä valtavasti tietoa uskosta, mutta ei pisaraakaan Jumalan voimaa. Raamatun mukaan juuri evankeliumi on Jumalan voima
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." Room 1:16-17

Tiedän olevani syntinen, joo. Mutta ymmärränkö mitä se tarkoittaa? En. Tuntuu, että monista sanoista on tullut vain kuluneita kliseitä, kuolleita käsitteitä, joiden merkitystä en ymmärrä. Tiedän, että Jeesus kuoli puolestani, mutta mitä se todella merkitsee?

Miksei näistä asioista puhuta kirkoissa ja seurakunnissa? Miksi puhutaan kaikesta muusta, muttei näistä perusasioista? Miksei saarnata evankeliumia? Oletetaanko, että kaikki on kuulleet sen niin monta kertaa? Minä ainakin kaipaisin ihan perusruisleipää ja evankeliumin "pääruokaa". Pelkkä jälkkäri ei täytä, vaikka saattaa maistua hyvältä. Jos en saa ravitsevaa ruokaa, jään tyhjäksi.

Herra, kuka sinä olet? Tahtoisin tuntea sinut. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tahtoisin ymmärtää evankeliumin, niin että eläisin siitä joka päivä. Tahtoisin olla sellainen kristitty, jollaiseksi olet minut tarkoittanut. Herra armahda ja auta!

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Korkeapainetta

Vaihteeksi tuntuu, että lennän korkealla! On niin hyvä fiilis juhannuksesta, että elämä taas hymyilee. Oltiin tyttöporukalla metsämökillä ja oli rentoa sekä hauskaa.

Olen viime aikoina miettinyt, kuinka tärkeää onkaan kuunnella omaa sisäistä ääntään tai intuitiotaan ihmissuhteissa. On ihmisiä, joiden suhteen ei ole aivan turvallinen olo ja siksi en osaa olla oma itseni heidän seurassaan. Sitten on myös ihmisiä, joihin luotan, arvostan ja pidän, mutta joille silti en halua uskotua liikaa tai solmia liian syvää ystävyyssuhdetta.

Koitan myös aistia kenelle voi kertoa mitäkin. On ihan hyvä, että on erilaisia ystäviä, joiden kanssa voi puhua eri asioista. Ja on hyvä, että on muutamia läheisiä ystäviä ja sitten muuten vaan hyviä kavereita. Ehkä tuo sisäinen "anturi" on jokin itsesuojelumekanismi.

Rukoukseni tänään on psalmi 139

Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Herra, sinä tunnet minut ja tiedät myös ihmissuhteeni. Varjele minua uskoutumasta väärille ihmisille ja anna lähelleni sellaisia ihmisiä, joihin voin luottaa ja turvautua. Amen

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Matalapainetta

Tänään on ollut kamala päivä. Tai ihan mukava oikeastaan, mutta kuitenkin kamala. Ehkä tämä johtuu väsymyksestä, ehkä hormoneista, ehkä elämäntilanteesta tai niistä kaikista. Tuntuu kuin kantaisin koko maailman painoa harteillani ja olisin yksin ja umpikujassa. Tietenkin tiedän, etten ole yksin, eikä Jumalalle ole olemassa umpikujia, mutta on eri asia auttako se tieto.

Menen nukkumaan. Hyvää yötä :)

torstai 17. kesäkuuta 2010

Ovi on auki

On helpottavaa tietää, että ovi Jumalan luokse on aina avoinna. Itseasiassa Jumala seisoo sen oven ulkopuolella, odottaa ja tähyilee meitä. Kun hän näkee meidät kaukana tulossa, hän heltyy pinkaisee juoksuun ja sulkee meidät syliinsä ja vie meidät kotiinsa. (Luuk 15:11-32)

Niin helposti ajaudun kauemmaksi Herrastani, elän vain itseäni varten, kiinnyn syntiin ja pakenen Jumalaa. Jossain vaiheessa tajuan mitä on tapahtunut ja tajuan, etten selviä ilman häntä. Jostain syystä on kuitenkin vaikea palata takaisin. Kunpa vain muistaisin sen, että Jumala rakastaa minua, eikä hylkää, vaan odottaa, että tulisin hänen luoksensa rehellisenä omana itsenäni. Odottaa, että toisin kaikki syntini peittelemättä hänen eteensä, jotta hän voisi puhdistaa minut. Odottaa, että toisin koko sydämeni, kaikki tunteeni tai tunteettomuuteni.

Jumala kaipaa kuulla meidän ääntämme. Hän kaipaa sitä, että puramme hänelle sydämemme, kipeätkin tunteet. Hän tietää kaiken mitä meissä on, mutta hän tahtoo, että me itse kerromme hänelle miltä meistä tuntuu ja mitä ajattelemme. Hän tahtoo myös vastata ja puhua meille Raamatun kautta. Toisin sanoen, Jumala haluaa että jaamme elämämme hänen kanssaan ja hänkin on valmis jakamaan elämänsä meidän kanssamme.

Hän tahtoo olla meille Herra ja Jumala. Hän tahtoo näyttää kuka hän on. Jos todella ymmärtäisin kuka hän on, elämäni muuttuisi. En kirjoittaisi näitä kliseitä. Todennäköisesti sisimpäni valtaisi pyhä pelko ja painuisin polvilleni tai en ainakaan voisi seistä hänen edessään.

Hän on Pyhä. Maailmankaikkeuden kuningas. Luoja. Ainoa Jumala. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on täydellisen oikeudenmukainen, kiivas ja rakastava. Hän on Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala, joka taistelee oikeuden puolesta. Hän on ristiinnaulittu messias, joka otti päälleen minun syntini, ja kärsi rangaistuksen, jotta minulla olisi rauha. Hän on ylösnoussut ruhtinas. Hän on kansojen tuomari, joka kerran tulee takaisin langettamaan oikeudenmukaiset tuomiot. Hän on yksi ja ainoa, pyhä, kolmiyhteinen Jumala, josta Raamattu ilmoittaa. Isä, Poika, Pyhä Henki.

Loppuun vielä vanha Bass'n Helenin biisi tämän hetken fiiliksistä.



"Herra johda vaikka, mun tieni kulkis minne.

Johda silloinkin, kun en jaksa yrittää.
Silloin kun mä heikko oon
johdatukses jatkukoon.
Koko elämän sun käsiisi jätän"

Bass'n Helen - Taisteluni

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Jumalan johdatus

Elämä on joskus kuin suuri palapeli, jonka palat ovat sekaisin lattialla. En tiedä minkälainen kuva niistä pitäisi syntyä, niitä on aivan liikaa. En tiedä mikä pala liittyy mihinkin ja mitkä värit muodostavat kuvion. Tuntuu aivan toivottomalta ja tuhoon tuomitulta yritykseltä ryhtyä kokeilemaan yksitellen pala palalta mitkä kappaleet sopisivat yhteen. Paloja on aivan liian monta Silti minun on aloitettava kokeileminen yksitellen, sillä en voi tehdä muutakaan.

Uskon, että Jumala näkee kokonaisuuden, hänellä on käsissään valmis kappale minun sekavasta ja sotkuisesta palapelistäni. Siksi rukoilen, että Jumala johdattaisi minua ja auttaisi tämän elämän palapelin kokoamisessa. Minulla ei ole muuta toivoa kuin Hän. Rukoilen, että Jumala johdattaisi minut oikeaan opiskelupaikkaan, oikeaan työhön, oikeitten ihmisten pariin, oikeaan kaupunkiin ja johdattaisi oikean "taistelutoverin" elämääni.

Kun rukoilen Jumalan johdatusta johonkin asiaan, jään helposti vain lepäämään laakereillani ja odottamaan, että Jumala puuttuisi peliin ja näyttäisi minulle mitä pitäisi tehdä. Odotan, että hän lähettäisi minulle valmiin toimintasuunnitelman enkelipostina suoraan kotiovelleni. Ihmettelen, kun niin ei tapahdu, kun mitään ei tapahdu ja tuntuu kuin minun olisi yksin räpiköitävä eteenpäin ilman viisautta, ilman minkäänlaista johdatusta. Pelkään, että silloin kun en tiedä minne mennä, astun jotenkin harhaan ja joudun pois Jumalan suunnitelmasta ja johdatuksesta.

Sen sijaan, että kulkisin pimeässäkin eteenpäin oman maalaisjärkeni varassa, jään odottamaan jotain mystistä "johdatusta". Etten vaan astuisi harhaan. Kuitenkin, jos etsin Herraa, rakastan häntä ja turvaan häneen, en voi mennä vikaan, vaikka kulkisinkin hiukan "väärään suuntaan", sillä Jumala sanoo: "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room 8:28 (KR 33/38) Jumala siis johtaa kaiken lopulta minun parhaakseni, eikä minun tarvitse stressata siitä mitä pitäisi tehdä. Jos teen virheitä, nekin Jumala johtaa parhaakseni.

Entäpä jos Jumala ei haluakaan antaa minulle sitä kaipaamaani valmista toimintasuunnitelmaa? Kenties hän haluaakin että minä saan itse vaikuttaa oman elämäni suuntaan. Entä jos epävarmuus kuuluukin Jumalan lapsen elämään? Entä jos Jumala haluaa tehdä elämästäni jännittävän ja mielenkiintoisen seikkailun? Sillä mikä elämä se sellainen olisi, jossa tietäisin tarkalleen, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Jumala käskee metä odottamaan häntä, "Odota Herraa. Ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps 27:14 Mitä se sitten tarkoittaa? Jos vain odotan tekemättä mitään, se on sama kuin en eläisi ollenkaan. Ehkä minun pitää jatkaa elämistä, vaikka odotankin Herraa. Ehkä minun pitää jatkaa kulkemista siihen suuntaan, minkä luulen olevan oikea, luottaa maalaisjärkeeni, valita suunta. Kyllä niitä tienviittoja sitten tulee matkan varrella vastaan.

Mitä on kulkea johdatuksessa?

Entä jos se ei olekaan sitä, että tiedän varmasti minne suuntaan pitäisi mennä? Entä jos johdatuksessa kulkeminen on elämistä jatkuvassa epävarmuudessa varmana siitä, että Jumala tietää, minne ollaan menossa.?

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Elämäni on sinun käsissäsi

Herra armahda meitä!

Vaikka minä vaellan ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minut. Sinä ojennat kätesi minun vihamiesteni vihaa vastaan, ja sinun oikea kätesi auttaa minua. Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä. Ps 138:7-8 (KR 33/38)






"Oh
I know that I can make it
I know that I can stand
No matter what may come my way
My life is in your hands

With Jesus I can take it
With Him I know I can stand
No matter what may come my way
My life is in your hands"

-Kirk Franklin-

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kaunis sunnuntai

Välillä kyllästyn elämän epävarmuuteen, kuten siihen, etten tiedä mitä syksy tuo tullessaan. Väsyn myös odottamaan ratkaisua joihinkin asioihin. Haluaisin kiirehtiä jo eteenpäin, en jaksaisi odottaa. En jaksaisi taistella tietäni läpi harmaiden ja tylsien päivien tai vaikeiden ja kurjien päivien. Haluaisin elää jatkuvasti aallonharjalla, juhlahetkissä. Haluaisin kuoria elämästä kermat päältä, mutta sen sijaan tunnen usein juovani pohjasakkaa.

Miten sitä oppisi nauttimaan jokaisesta päivästä ja arjen mitättömiltäkin tuntuvista hetkistä?

Tänään illalla kuuntelin Brandon Heathia.

There is hope for me yet
Because God won’t forget
All the plans he’s made for me
I have to wait and see
He’s not finished with me yet


Brandon Heath - Wait and See from Provident Label Group on Vimeo.



Sunrise - Brandon Heath from W. Ashley Maddox on Vimeo.


Auringonnousua odotellessa...

Hyvää yötä!

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Minä jätän teille rauhan

Levoton sieluni kaipaa rauhaa, mutta etsin sitä väärästä paikasta. Tämä netissä surffailu ei ainakaan rauhoita.

Miten voisin saada sen rauhan, josta Jeesus puhuu?

"Minä jätän teille rauhan, oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon..."

tiistai 25. toukokuuta 2010

Missä ovat kristityt miehet?

Eivät ainakaan seurakunnissa! Seurakuntien tilaisuuksissa kävijöistä about 90 prosenttia tuntuu aina olevan naisia ja jos miehiä joskus käy, he ovat hiljaa taustalla kun naiset pyörittävät toimintaa.

Vaikka omat kokemukseni ovat suurimmalta osin nuorten aikuisten toiminnasta, voisin sanoa, että seurakunnissa näyttää olevan myös yleisenä trendinä se, että naiset viihtyvät siellä, miehet eivät.

Missä mahtaa olla syy? Olemmeko tehneet tästä kristinuskosta naisten uskonnon? Uskonnon, jossa on hempeilyä ja tunteilua, mutta ei toimintaa, eikä käytännöllisyyttä. Jeesus oli kuitenkin itse mies, samoin hänen lähimmät opetuslapsensa. Miehillä oli tärkeä asema alkukirkossa ja he olivat valmiit taistelemaan ja kärsimään evankeliumin puolesta. Miehet olivat etulinjan "sotilaita", jotka kantoivat suuren vastuun.

Olisiko miesten joukkopaon syy siinä, että miehet ovat rehellisempiä, eivätkä jaksa esittää pyhempää kuin mitä ovat? Luulen, että naisilla on taipumusta tekopyhyyteen, ainakin minulla on. Vai puuttuuko miehiltä kenties esimerkkejä kuinka elää kristittnä miehenä?

Ovatko meidän tilaisuutemme enimmäkseen naisille suunnattuja? Vai onko meidän sanomamme kenties sellainen, ettei se kosketa miehiä? Uskon, että kun evankeliumia saarnataan, niin se puhuttelee jokaista ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mutta kuinka usein kristinuskon keskeisin asia kierretään ja puhutaan jostain muusta...

Suuri kysymys on: eivätkö miehet osaa ottaa paikkaansa seurakunnassa, vai emmekö me naiset anna heille tilaa?

Missä on tasa-arvo seurakunnissa! Tottakai on hyvä, että naisten asema on parantunut, mutta ei kai sen tarvitse tarkoittaa sitä, että miehet ajetaan lyttyyn?

1. Moos 1:27
Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.


Kun luin John & Stasi Eldredgen kirjan Captivating (Valloittava salaisuus) oivalsin uudella tavalla, että mies ja nainen molemmat ovat Jumalan kuvaksi luotuja. Jumala on kaunis, kuten nainen, mutta Jumala on myös vahva, kuten mies. Ja Jumala on luonut molemmat kuvakseen, eikä kuva ole täydellinen ilman toista.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Hän on vierelläni

En aina huomaa, kuinka lähellä olet. Etsin onnea maailmasta ympärilläni, enkä tajua, että sinä olet siinä vierelläni, Herra, aivan lähellä. Sinä odotat minua ja suret vuokseni.

Katsot kun tuhlaan rahani turhuuteen, katsot kuinka palvon materiaa. Koko ajan yrität kuiskata korvaani: minä olen tässä, et sinä tarvitse tuota kaikkea. Minä suljen korvani sinulta ja juoksen sinua pakoon.



Mitä sinä tahdot minulle tänään sanoa,Herra?
Minä tahdon pysähtyä ja kuunnella sinua. Tahdon lakata etsimästä onneani maailmasta, tahdon luopua epäjumalistani. Tahdon etsiä sinua, Herrani.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Vain sinä tunnet minut Vapahtaja...

...ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin. (virsi 289) Jumala tuntee minut ja tietää kaiken. Hän näkee elämäni sen alkuhetkestä viimeiseen henkäykseen. Hän on varjellut minua lukemattomilta vaaroilta. Hänen suojeleva kätensä on yhä ylläni ja saan kulkea rauhassa. Minun ei tarvitse pelätä mitään.

Mitä tahansa elämässäni joudunkin kohtaamaan ja käymään lävitse, mikään ei koskaan voi tehdä tyhjäksi sitä tosiasiaa, että olen Jumalan lapsi. Saan olla Jumalan lapsi, vaikka minulle tapahtuisi mitä. Saan olla Jumalan lapsi, vaikka minusta tuntuisi miltä. Vaikka sairastuisin pysyvästi, olisin yhä Jumalan rakas lapsi. Vaikka kaikki hylkäisivät minut, mikään ei muuttaisi sitä, että olen Jumalan lapsi. Kuollessanikin olisin Jumalan lapsi.

Psalmi 11
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herraan minä turvaan. Kuinka voitte sanoa minulle: "Pakene vuorille kuin lintu! Jumalaton jännittää joustaan, nuoli on jo jänteellä. Pimeän turvin hän tähtää syyttömään. Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?" Herra on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet. Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat. Hän vihaa sitä, joka rakastaa vääryyttä. Satakoon jumalattomien päälle tulta ja tulikiveä! Polttava tuuli olkoon malja, joka heidän on juotava! Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta, oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa.


Minun on ollut vaikea ymmärtää psalmien kohtia, joissa toivotetaan vihamiesten tuhoa. Eihän se ole ollenkaan sopivaa ja Jeesuskin käskee rakastamaan vihamiehiä jne. Kuitenkin ihan viime aikoina olen huomannut, miten lohduttavia kohtia ne oikeastaan ovat. Esimerkiksi tuo yllä oleva psalmi. Joskus ihmettelen, miten psalmeista löytyy niin osuvia kuvauksia siitä mitä tunnen ja ajattelen. Ja hämmästyttävintä on, että minulla on oikeus tuntea kaikkia tunteita: vihaa, surua, katumusta, iloa, riemua.

torstai 20. toukokuuta 2010

Pieniä askeleita

Usein odotan suuria ja vaadin kohtuuttomasti itseltäni. Tahdon pelastaa maailman, tahdon tulla täydelliseksi ja tahdon päästä eroon itsekkyydestäni. Yritän, mutta petyn, kun en kykenekään mihinkään.

Sen sijaan että odottaisin itseltäni paljon, voisin tunnustaa kyvyttömyyteni ja laittaa luottamukseni Jumalaan ja odottaa häneltä suuria. Minä en pysty pelastamaan maailmaa, tai edes yhtä ihmistä vaikka kuinka yrittäisin. Jumala pystyy.

Haluaisin ottaa isoja askelia ja jättiläisen harppauksia. Haluaisin esimerkiksi uskaltaa olla ystävilleni avoin omasta uskostani ja kertoa heille Jumalasta. Teen kuitenkin asiasta liian suuren ja kynnys avata suu kasvaa valtavaksi. Kenties vaadin itseltäni liian suurta askelta.

Luulen, että Jumala tahtoo näyttää minulle, että pienet askeleet ovat kaikkein tärkeimpiä, enkä saa väheksyä pieniä askeleita. Pikkuhiljaa Jumala tekee työtään minussa ja kun ottamani askeleet ovat pieniä ja mitättömiä, minun on helpompi säilyä nöyränä. Herra tietää ylpeyteni, eikä tahdo lisätä sitä.

Eivätkä ne pienet askeleet liity vain Jumalasta puhumiseen (evakeliointiin), tämä elämä on täynnä pieniä askeleita, joita täytyy ottaa saavuttaakseen suuria asioita. Nyt sellainen pieni askel voisi olla valintakoemateriaaleihin tarttuminen ja lukemisen aloittaminen. Pieni, mutta tärkeä (ja vaikea) askel :D

(tekstiä muokattu ja korjattu 22.5.10)

torstai 13. toukokuuta 2010

Ole rehellinen, Anna

Rehellisyys on minulle vaikeaa. Minun on helpompi pettää itseäni kuin olla rehellinen. On helpompi sulkea silmät, kuin kohdata totuus sellaisena kuin se on. Minusta tuntuu, että tämä uskonnollisuuskin on yksi tapa jolla petän itseäni. Osaan hyvin teeskentelyn ja tekopyhyyden, ylpeyden, ylimielisyyden ja omahyväisyyden.

Mielestäni on parempi olla rehellisesti syntinen kuin epärehellisesti pyhä, sillä syntinen tietää tarvitsevansa apua, epärehellisesti pyhä taas luulee, ettei tarvitse enää mitään. Jeesuskin oli fariseuksille ankara, mutta "syntisille" lempeä. Ehkä siksi, että farikseukset luulivat olevansa parempia ihmisiä ja olivat niin täynnä omaa pyhyyttään, etteivät enää mielestään tarvinneet mitään. Jeesus kuitenkin osoitti mitä he olivat: valkeiksi kalkittuja hautoja, ulkoapäin kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa. Tähän on jotenkin helppo samaistua.

Joskus ihmettelen, että ihmiset hyväksyvät minut vielä joukkoonsa, vaikka olen näin sietämätön fariseus ja "uskonnollinen valehtelija".

En ymmärrä miksi rehellisyys on niin vaikeaa minulle. Olen niin tottunut pettämään itseäni, etten edes huomaa kun teen niin. Kunpa voisin olla rehellinen itselleni ja ihmisten edessä, niin, että kaikenlainen sädekehän kiillottaminen voisi jäädä. Kunpa voisin kokea syvästi sen, että minut hyväksytään, vaikka olen rehellinen, eikä minun tarvitse esittää yhtään mitään muuta kuin mitä olen.

Jumalan nimi on "minä olen", ja hänen edessään minäkin voin vain olla. Hän on luonut minut olemaan (ei esim. tekemään). Olemassaolo itsessään on arvokasta eikä arvoa mitata sen mukaan mitä teen tai mikä on asemani. Riittää, että minä olen.

Toivon, että voisin olla rehellinen itselleni ja muiden edessä. Toivon, että voisin oppia lisää Jumalasta. Juuri nyt elämä on vaikeaa ja tarvitsen Jumalaa enemmän kuin koskaan.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Tuli ja puuvillatehdas

En ymmärrä evakeliumia. En tajua miksi "Synnin palkka on kuolema" Room 6:23 Miten rakastava ja oikeudenmukainen Jumala voi tuomita kuolemaan. En käsitä, että Jumala tuomitsee kuolemaan, koska hän on rakastava ja oikeudenmukainen Jumala. En ymmärrä, että jos hän rakastaa hyvää, hänen täytyy vihata pahaa.

En tajua synnin vakavuutta. Kuvittelen jotenkin, että jos teen väärin, voin aina pyytää anteeksi ja se korjaa kaiken. En tajua, että synnillä on seurauksensa, joista minä ja läheiseni joudumme kärsimään.

Luulen, että voin leikkiä joillain asioilla, synnillä, mutta se on vaarallisempaa kuin leikkiä tulella puuvillatehtaassa. Oletteko nähneet BBC:n tv-sarjan North & South? Siinä aika alussa on kohta, jossa puuvillatehtaan omistaja pahoinpitelee työntekijänsä, kun näkee työntekijän tupakka kädessä tehtaassa. Järjetön väkivalta saa katsojan raivostumaan. Myöhemmin katsoja tajuaa, kuinka herkästi syttyvää ilmassa leijaileva puuvillapöly on ja että koko tehdas työntekijöineen olisi voinut palaa yhdessä hetkessä.

Väkivalta ei ollut oikein, enkä tahdo puolustaa sitä. Mutta jossain mielessä me elämme kuin tuo työntekijä, joka meinasi tehdä tulen puuvillatehtaassa. Mekin leikimme synnillä, kuin tulella, emmekä tajua vaaraa. Onneksi Jumala ei pahoinpitele ketään.

Tosin kun tuomiopäivä tulee, hänen oikeudenmukainen tuomionsa on niin kauhea, että ihmiset huutavat vuorille ja kallioille
"Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää?" Ilm 6:16-17

Ja kukaan ei voi sitä kestää. Kuitenkin seuraavassa luvussa ilmestyskirja kertoo pelastettujen joukosta:
Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! Ilm 7:9-10

Keitä he olivat, jotka eivät pelänneet vaan iloitsivat? Luku jatkuu

Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?" Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Ilm 7:13-14

Ilmestykirja vilisee näitä ilmauksia, joista on tullut kaanaankieltä ainakin meille "uskovaisten kotien lapsille". Jossain laulussakin lauletaan, että "Karitsan veressä valkaisin vaatteeni". Mitä ihmettä se tarkoittaa? Onko se vain kaunis runollinen lause, vai mitä se merkitsee käytännössä?

Luulen, että se kuvaa sitä, että Jeesus (Karitsa) on kuollut ristillä (uhrattu), ottaen päälleen meidän syntimme. Vuodattamalla verensä hän on lunastanut meidät vapaaksi kuolemasta. "Synnin palkka on kuolema" Room 6:23, ja Jeesus kärsi sen kuoleman meidän puolestamme. Nyt jokainen, joka uskoo Jeesukseen, huutaa apua häneltä, pelastuu kuolemalta ja tuomiolta ja saa lahjaksi ikuisen elämän. Room 6:23 jatkuu vielä: "mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme".

Minä aavistelen, mitä jotkut evankeliumin kliseet tarkoittavat, mutta kaipaisin silti ihan käytännön opetusta siitä, tai jotain kaanaankielen käännöskurssia. Mitä tarkalleen tarkoittaa pestä ja valkaista vaatteet Karitsan veressä? Ja miksi juuri tällaista kielikuvaa on käytetty?

tiistai 4. toukokuuta 2010

Rakkauden täytyy myös vihata

Genuine love must hate in order to be love

Tässä lyhyessä parin minuutin pätkässä John Piper puhuu siitä, kuinka aidon rakkauden täytyy myös vihata ollakseen rakkautta.



Mitä ajatuksia tämä herättää?

He saved me! (Paul Washer)



Tämä on lyhyt pätkä, kannattaa katsoa.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Tiedätkö sinä todella, mikä on evankeliumi?

Tämä kysymys pysäytti minut, kun katsoin tämän videopätkän ja kuuntelin tätä "hullua katusaarnaajaa".






Kannattaa klikata suoraan Youtubeen, josta saa suomenkieliset tekstit!! (ne saa kun painaa esittelytekstin vieressä olevaa painiketta, "interaktiivinen litteraatti")



Tiedänkö todella, mikä on evankeliumi?


Paha kysymys. Onko evankeliumi tullut eläväksi todellisuudeksi minulle, vai onko se vain kuollut klisee muiden uskonnollisten kliseiden joukossa? Onko Jeesuksen elämä tullut minulle todelliseksi? Uskonko todella, koko olemuksellani, että Hänet ristiinnaulittiin minun syntieni vuoksi ja että Hän nousi kuolleista ja elää tänään ja tulee kerran takaisin tuomitsemaan maailman?

Jos todella uskoisin sen, elämäni olisi erilaista. Jokin minussa pistää vastaan: en usko, enkä haluakaan uskoa. On mukavampaa palvoa materiaa, olla uskonnollinen ja kiillottaa sädekehää, kuin nöyrtyä Jeesuksen jalkojen juureen huutamaan häneltä apua ja palvoa yksin häntä.

Kun kuulen evankeliumin julistusta, sydämeni janoaa sitä enemmän ja enemmän. Ja kuitenkin huomaan omassa elämässäni vastustavani evankeliumia.

Ehkä vaikein pala evankeliumissa on synti.


Tiedän olevani syntinen, mutta mielummin en myöntäisi sitä, en haluaisi tunnustaa syntejäni, koska se tarkoittaisi, että niistä pitäisi luopua. Ja minä en tahdo. Tahtoisin samalla kertaa kulkea kahta tietä: omien mielitekojeni tietä ja Jumalan tahdon tietä. Se vaan ei onnistu.

Minun on vaikea myös hyväksyä sitä, mitä Raamattu sanoo synnistä: "synnin palkka on kuolema" Room 6:23 . Mitä, miksi? Eikö mikään vähempi riitä?

Ehkä en ole ymmärtänyt sitä, että Jumala on täydellisen oikeudenmukainen ja pyhä. En ole ymmärtänyt sitä, että pahuus vaatii rangaistuksen. En ole ymmärtänyt sitä, että rakkaus hyvää kohtaan on myös sitä, että vihaa pahaa. Enkä ymmärrä sitä vieläkään. Kuvani Jumalasta on vääristynyt.

Mielummin haluaisin, että Jumala olisi vähän "epäreilu" ja suosisi minua. Tarkoitan tällä sitä, että hän katsoisi läpi sormien minun syntejäni, mutta vaatisi muut tuomiolle siitä, miten ovat minua kohdelleet ja rankaisisi muita vääristä teoista, joita he ovat minua kohtaan tehneet.

Mutta se ei voi mennä niin. Jos Jumala on oikeudenmukainen, hän on oikeudenmukainen kaikille ja se tarkoittaa, että kaikki me olemme samalla viivalla. Silloin me kaikki olemme syyllisiä. Vaikka olisimme ihan "hyviä ihmisiä", Jumalan edessä se ei riitä, sillä hän näkee meidän sydämeemme, joka on täynnä kaikkea muuta kuin hyviä ajatuksia. Mikään epäpyhä ei kestä Jumalan edessä, vaan Jumalan pyhyys ja täydellisyys vaatii pyhyyttä ja täydellisyyttä. Raamattu sanoo: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23)...mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden (syyttömyyden?), koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi (Room 3:24)

Se kohta jatkuu vielä: Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. Room 3:25-26

Jeesuksen uhrin tähden minä voin saada syntini sovitetuksi ja pelastua tulevalta tuomiolta. Eikä minun tarvitse tehdä mitään (en pysty tekemään mitään) pelastuakseni. Kun huudan apua ja tunnustan avuttomuuteni, saan vastaanottaa sen lahjan, minkä hän antaa, vanhurskauden. (En löydä sopivia sanoja...ehkä siksi, että en täysin ymmärrä mitä evankeliumi on)

Miten evankeliumin totuus voisi lävistää sydämeni ja koko olemukseni niin, että en voisi olla elämättä sitä todeksi, niin, että en voisi olla puhumatta siitä?



P.S.

Sanan vanhurskas merkitys wikipedian mukaan:

Jo Mikael Agricola käytti sanoja vanhurskas ja vanhurskaus käännöksinä kreikankielisille sanoille dikaiosynee (δικαιοσύνη, subs.) ja dikaios (δικαιος, adj.). Näillä kreikan sanoilla kuitenkin on myös ei-uskonnollinen merkitys "oikeudenmukainen". Latinaksi vanhurskas on iustus ja vanhurskauttaminen iustificatio.

Termi "vanhurskaus" kuuluu alun perin liittoa sekä liiton solmimista käsittelevään kielenkäyttöön. Taustalla on ajatus kahden henkilön välisestä liitosta, jossa "vanhurskaaksi" sanotaan sitä, joka pitää kiinni solmimansa liiton velvoituksista. Raamatussa on selvää, että Jumala on liitossaan Israelia kohtaan aina "vanhurskas"

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Jeesus, pelasitko sinä jalkapalloa?

Jalkapallo on hauska peli ja liikkumisesta tulee hyvä olo! Oikeastaan en yhtään osaa pelata ja minulla on niin huono kunto, etten jaksa edes juosta. Tänään se ei kuitenkaan haitannut ja oli oikeasti hauskaa pelailla :)

Jumala loi meidät elämään ja liikkumaan, ei istumaan tuntikausia paikoillaan koneen ääressä. Siitä ei ole seurauksena kuin niska- ja hartiasärkyä ja pahaa mieltä. Liikkumisesta taas tulee hyvä mieli :) Miten sen sais taottua tähän kovaan kaaliin, että liikkuminen kannattaa ja on hauskaa. Olen kiitollinen ystävistä, jotka jaksavat näinkin laiskaa sohvaperunaa pyytää mukaan pelailemaan ja kannustaa mokailuista huolimatta.

Ja kiitos Jeesus jalkapallosta :)

* * *


Asiasta kukkaruukkuun, olen jälleen joutunut toteamaan, että katkeruus on pahimmanlaatuista myrkkyä. Raamatussa varoitetaan näin: Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. Hepr. 12:15 Olen saanut kokea todeksi yhä uudestaan ja uudestaan, että katkeruus "tuottaa turmiota" ja "yksikin sellainen saastuttaa monet".

En voi kätkeä katkeruuttani, pientäkään sellaista (jos katkeruutta voi mitata), vaan se myrkyttää suhteeni ihmisiin ja leviää myös muihin ihmisiin lähelläni, kuin syöpä...kuin nopeasti itävä rikkaruoho. Tarkoitan tällä sitä, että jos minulla on katkera ja negatiivinen asenne jotain asiaa tai jotakuta ihmistä kohtaan, niin se katkera asenne tarttuu. Vaikka en tahtoisikaan sitä tartuttaa. Katkeruus peittää alleen kaiken hyvän ja helposti siitä tulee noidankehä, jota on vaikea murtaa.

Mikä on ratkaisu? Antaa anteeksi? Mutta kuinka voi antaa anteeksi? Kysymys, joka jokaisen on kai joskus kohdattava. Huono puoli on se, että Jumalan armahtamalla kristityllä ei ole varaa olla armahtamatta muita (Lue vertaus armottomasta palvelijasta Matt 18:21-35). Auts.

Herra armahda minua, että voisin armahtaa muita...

lauantai 1. toukokuuta 2010

Sinua kantavat ikuiset käsivarret

Elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Jokaiselle tulee eteen hetkiä, jolloin on vaikeaa ja jokainen joutuu kohtaamaan asioita, joita ei olisi koskaan elämäänsä halunnut.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
Saarnaajan kirja 3:1

Kunpa muistaisin tämän aina, niin voisin olla levollisemmalla mielellä. Kaikella on aikansa. Vaikeudet eivät kestä ikuisesti, mutta Jumala ja hänen armonsa, rauhansa, sanansa ja liittonsa kestävät ikuisesti. Siihen voin turvautua.

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. 5 Moos 33:27

Hän tietää voimani, eikä anna minulle enempää kuin mitä jaksan kestää. Ja vaikka joskus tulee hetkiä, jolloin en enää kestä ja hajoan, Hän kestää ja Hän kantaa minut kaiken lävitse. Ja Hän kokoaa elämäni sirpaleista jotain uutta ja kaunista.

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jesaja 54:10

Jumalan rakkaus ei järky, vaikka kaikki muu tässä maailmassa ja elämässäni järkkyisi paikoiltaan. Hänen rauhanliittonsa ei horju, vaikka kaikki muu tuntuisi horjuvan. Ja hän, Herra, on minun armahtajani! Voiko olla suurempaa lohdutusta kuin tämä?

Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo. Roomalaiskirje 15:13

Paluu maan pinnalle

Rikoin jonkun ennätyksen eilen, ikävän ennätyksen. Istuin melkein koko päivän koneella ja vähän yötäkin. Jostain kolmesta päivällä melkein yhteen yöllä, melkein koko ajan koneella. Ja nyt on kamala olo: hartiat jumissa ja väsynyt, kun ei sitten luonnollisesti saanut nukuttuakaan.

Mitä järkeä? Vappuaatto ja istuin koneella selailemassa keskusteluja, facebookia, blogeja ja youtubea.

Ei niin mitään järkeä! Luulen tietäväni miksi niin helposti jymähdän koneen ääreen. Haluan paeta todellista elämääni. Kun ei ole mitään hauskaa tekemistä, jolla täyttäisin elämäni, ei mitään millä viihdyttäisin itseäni, pakenen virtuaalitodellisuuteen. Kirjoitan blogia, keskustelen ja luon imagoa, coolia kuvaa itsestäni, joka ei vastaa todellisuutta.

Eilen aloin kirjoittaa blogia, vaikka olin ihan todella väsynyt. Ei olisi pitänyt aloittaa, sillä se vei mennessään. Rupesin miettimään mitä evankeliumi oikeastaan on, muuta kuin vanha klisee kristityn sanavarastossa. Mitä evankeliumi on ja miten siitä voisi puhua ymmärrettävästi?

Näitä miettiessäni etsin netistä (youtubesta) videota aiheesta. Lyhyttä selontekoa siitä, mikä on evankeliumi. Mutta en löytänyt mitään lyhyttä ja mieleeni tuli vain tuo aika pitkä Paul Washerin saarna, jonka olin aikaiksemmin katsonut. Siinä hän kritisoi amerikkalaista kristillisyyttä, mutta myös julistaa aika selkeää evankeliumia. "Repent of your sins and believe the gospel", hän sanoo jossain toisessa saarnassaan.

Tykkään miettiä ja pohtia, mutta kyllä pitäisi olla sen verran järkeä päässä, että osaisi viheltää pelin poikki ja mennä nukkumaan ajoissa! Vaikka kysymys evankeliumistakin on sinänsä ihan tärkeä ja mielenkiintoinen, niin ei sekään saisi olla viemässä mun yöunia. Ehkä pakenen käytännön elämää teoreettiseen pohdintaan ja se yhtälö ei toimi.

Pitäis nähdä mikä on tärkeää just nyt tehdä ja tehdä sitten se, eikä miettiä jotain teoriassa. Pitäis heittäytyä elämään, eikä tarkastella elämää tutkijan lasein. Pitäis ymmärtää, että "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa" ei tarkota sitä, että yökaudet miettii jotain uskontojuttuja, vaan sitä, että pyrkii arjessa tekemään sen, mikä on Jumalan tahto. Usein se ei ehkä ole asioiden pohdiskelu, vaan vaikka tiskaaminen, tai joku käytännön juttu.

Tällasta tänään. Hyvää vappua!

Shokeeraavaa, mutta parantavaa

Katsoin tämän joskus talvella, kiitos ystävälle vinkistä. Aika järkyttynyt olin kun tämän kuulin, mutta järkyttyminen ei ole aina pahasta...

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Evankeliumi, klisee muiden joukossa?

Haluaisin tietää mitä evankeliumi merkitsee, tuntea sen joka solullani, niin, ettei se olisi vain klisee.

Jumalan edessä en voi olla muuta kuin rehellinen, vaikka ihmisten edessä voin esittää olevani esimerkillinen uskovainen. Jumala näkee sydämen, siinä missä ihminen katsoo ulkokuorta, ja Jumala tietää mitä minussa oikeasti on. Hän tietää kuinka ilkeitä ajatuksia sydämeni on tulvillaan, hän näkee kuinka kauan aikaa kulutan netissä, vaikka muille kaunistelen totuutta, hän näkee itsekeskeisyyteni ja ylpeyteni silloinkin, kun minä en niitä pysty näkemään ja luulen olevani ihan hyvä ihminen. (Ja koko ajan hän rakastaa minua, mikä on ihmeellistä)

On Jumalan armoa, että hän vetää välillä itsepetoksen verhon syrjään vastusteluistani huolimatta ja antaa mun nähdä, mikä syntinen oikeasti olen. Vain silloin voin aavistaa jotain siitä, mitä armo on, mikä on evankeliumi ja mitä Jeesuksen uhri merkitsee. Niin kauan kuin elän itsetyytyväisyyden kuplassa, en oikeasti tarvitse evankeliumia. Armokin on vain kaunis sana, jota käytän omaksi hyödykseni miten haluan.

"Jumala on armahtanut minut"
Niin mistä? Onko hän armahtanut minut näkemästä totuutta ja omaa syntisyyttäni? Ja miksi hän on armahtanut minut? Siksikö, että olen niin hyvä kristitty, etten koskaan tee mitäään pahaa, paitsi vähän juoruilen. Ja mitä siitä seuraa, että Jumala on armahtanut? Sekö että voin tehdä sitä mitä mieleni tekee?

Ei! Evankeliumi on jotain muuta kuin tuota. Lause "Jumala on armahtanut", ei sano mitään itsessään, ellei tiedä mistä hän on armahtanut, miksi hän on armahtanut ja mitä siitä seuraa, että hän on armahtanut. Ilmaisua "Jumala on armahtanut", voi käyttää myös väärin.

Välillä rakastan noita kuolleita ilmaisuja. Olen kaanaankieliautomaatti, kliseitä laukova ja merkityksettömien ilmaisujen taakse pakeneva uskon sankari. Haluan esittää pyhää ja esimerkillistä uskovaa ja päädynkin naurettavaksi narriksi. Kaikki mitä puhun on silkkaa teatteria.

Välillä taas istun jossain tilaisuudessa tai tilanteessa itku kurkussa kun itsellä on hätä, ja kuuntelen loputonta kliseetulvaa, viittauksia Jumalan valtavaan armoon, vihjauksia Jeesuksen ristinkuolemaan...mutta mitään ei sanota suoraan, mikä auttaisi minun hätääni. Ja lähden kotiin pettyneenä, mutta tulen taas uudestaan, koska olen uskossa. Entä se, joka ei vielä usko, mutta etsii kovasti ja tulee kirkkoon, koska on hänellä on hätä. Miten hänen käy, jos hän saa kuulla puhuttavan epämääräisiä vihjailuja Jeesuksesta ja pelastuksesta kaanaankielellä ja kohtaa samat kliseet, joita ei edes ymmärrä? Tuleeko hän uudestaan?

Pyydän anteeksi kaikilta saarnaajilta kovasydämisyyttäni. Puhuminen ja saarnaaminen ei ole helppoa, minä en sitä osaa ja on aivan väärin, että vaadin, ettette puhuisi kaanaankieltä ja kliseitä, kun en itsekään pysty niitä välttämään. Itsekin olen "kaanankielinen papukaija" pahinta laatua.

Ainut toivo on siis Jumalassa, että hän tekisi sen ihmeen, että voisimme olla ihmisiä ihmisille ja puhua ihmisille ihmisten kieltä. Että olisimme aitoja ja rehellisiä ja puhuisimme sydämeltä sydämelle. Kunpa näkisimme, että se, mitä ihmiset kaipaavat ei ole saarnaajan viihdyttävä puhe, tai minun innostava todistukseni. Ihmiset kaipaa evankeliumia, sanomaa siitä, että heidän syntinsä on sovitettu. Evankeliumi on yksinkertainen. Toisaalta se on monimutkainen, yhtä monimutkainen kuin ihminen itse.

Jumala, pyydän sulta, tuki meidän kaanaankieliset suumme. Vedä meidät pilvistä takaisin maan pinnalle, sinne, missä muutkin ihmiset elävät. Näytä meille, mitä evankeliumi tarkottaa, mitä tarkottaa se että meidän syntimme on sovitettu. Näytä meillle totuus meistä itsestämme ja näytä kuka sinä olet. Näytä totuus synnistä, tuomiosta, Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta, sovituksesta ja armosta. Niin, että kuluneet fraasit, kuolleet kliseet, saisivat merkityksen ja heräisivät eloon. Pyydän, että evankeliumi olisi minulle elävää todellisuutta joka päivä, joka hetki. Ja että tietäisin jokaista souluani myöten että syntini on sovitettu ja että olen "kallliisti lunastettu" !

Haluaisin osata tiivistää! Kirjoitan niin monisanaisesti, ettei kukaan (en itsekään) jaksa lukea omia kirjoituksiani. Evankeliumi on yksinkertainen. Miksi en osaa siitäkään kirjoittaa lyhyesti?

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Paljosta puheesta kuuluu tyhmän ääni

Astu varoen Jumalan huoneeseen. On parempi mennä vain kuuntelemaan kuin uhraamaan tyhmien tavoin, jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa. Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat. Sillä "paljosta työstä saa levottomia unia, paljosta puheesta kuuluu tyhmän ääni". Saarnaaja 5:1-3


Joo, nyt on aika vaieta hetkeksi .

Joojoo, niin varmaan!

Mitä mielikuvia tuo mieleesi klassisen kliseinen lause: Jeesus rakastaa sua! Tai jos joku sanoo sinulle että Jumala rakastaa sua, kuinka sen ymmärrät?

Mulla on vaikeuksia käsittää Jumalan rakkautta mua kohtaan, se vaan on niin abstrakti juttu. Jumala, jota en voi nähdä tai koskettaa...rakastaa mua. Ja myös rakkaus sanana on jotain, abstraktia, en voi sitä käsin koskettaa tai tavoittaa sen olemusta. Joten ei kai ole ihme, jos Jumalan rakkautta on vaikea ymmärtää omalle kohdalle.

Kyllä mä oikeastaan tiedän, että Jumala rakastaa mua, koko kristinuskon sanoma on lähtöisin siitä ja koko Raamattu julistaa Jumalan rakkautta. Jumala rakasti mua ja rakasti jo ajatusta musta niin paljon, että loi mut tyhjästä. Jumala rakasti mua niin paljon, (jo ennen kuin olin syntynyt) että tahtoi korjata meidän välit ennalleen ja kärsiä rangaistuksen mun pahoista teoista. Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh 4:10 Lisäksi Hän antoi Pyhän Henkensä sisimpääni, minua ohjaamaan, kirjoitti lakinsa sydämeeni. Kaikki tämä koska hän rakastaa minua.

Mutta silti! Joskus on vaikea hyväksyä ja uskoa, että Jumala rakastaa minuakin, juuri minua ja juuri tällaisena. Tuntuu välillä, että sisällä on valtavan suuri musta aukko, joka huutaa rakkautta. Kunpa vaan voisin tuntea ja tietää sisimpäni syvimpiä sopukoita myöten, että Jumala rakastaa minua. Mikä avuksi?

Luulen, että tässä auttaa se, että lukee Raamattua, sillä sen kautta Jumala puhuu ja näyttää kuinka paljon rakastaa. Pikkuhiljaa Jumalan sanan valo alkaa valaista sydämeni pimeitä sopukoita ja tuoda sinne totuutta valheiden tilalle. Esim. sen valheen, että elämälläni ei ole merkitystä ja että olen aivan turha ja mitätön tässä suuressa maailmassa. Hän tahtoo näyttää totuutensa ja osoittaa rakkautensa ja tekee sen kai usein sanansa kautta.

Lisäksi yhteys muihin ihmisiin auttaa, jokainen kaipaa ihmisten rakkautta ja hyväksyntää (edes yhden ihmisen). Sitä kautta on helpompi ymmärtää, että Jumalakin rakastaa. Seurakunnan pitäisikin mun mielestä olla sillä tavalla "parantava yhteisö", että siellä vois kokea yhteyttä ihmisiin ja kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu. Sillai ois helpompi tajuta sitä Jumalankin rakkautta. No, käytännössä ollaan kaikki syntisiä ja rikkinäisiä ja ihanneseurakuntaa ei löydy mistään.

Uskon, että Jumala kaipaa yhteyttä meihin yhtä paljon (ja enemmän!) kuin me häneen ja hän kaipaa osoittaa rakkauttaan meille enemmän kuin me halutaan ottaa vastaan. Kuten aikasemmin kirjotin, on niin helppo paeta Jumalaa...Mutta toisaalta on ihana tietää, että Hän odottaa meitä, juostakseen meitä vastaan ja sulkeakseen meidät syliinsä.

Jumala tahtoo oppia tuntemaan meidät. Aika hassu ajatus, sillä kyllähän Kaikkivaltias tuntee meidät ja tietää mitä meissä on. Kuitenkin Jumala on herrasmies ja hienotunteinen, hän ei tule väkisin osaksi meidän elämäämme, hän ei tule väkisin meidän Herraksemme tai ystäväksemme. Me emme tunne Jumalaa, ennen kuin tutustumme häneen, samoin hänkin tahtoo tutustua meihin pikkuhiljaa aina vain paremmin. Hän tahtoo, että itse puhuisimme ja kertoisimme hänelle ajatuksemme. Itseasiassa Jumala, maailmankaikkeuden luoja, kaipaa kuulla meidän äänemme!

Jossain ylistyslaulussa lauletaan "tahdon vain nähdä kasvosi, tahdon vain kuulla äänesi, tahdon vain olla kanssani, kaikki elinpäiväni" Jumala osoitti mulle, että tän voi kääntää myös toisinpäin. Jumala tahtoo nähdä meidän kasvomme. Hänen mielestään me olemme kauniita/komeita, hän on meidät tehnyt, eikä hän mokaile. Jumala tahtoo kuulla äänemme ja kaipaa sitä, että uskallamme puhua hänelle ja kertoa hänelle ajatuksistamme. Jumala tahtoo olla kanssamme, kaikki elinpäivämme. Hän tahtoo olla meidän Herramme ja Kuninkaamme ja hän kaipaa sitä, että jakaisimme elämämme hänen kanssaan, päivittäin, hetkittäin.

Jumala rakastaa minua. Ja Jumala rakastaa sinua, joka tätä luet.

Herra, opeta meitä luottamaan sinuun. Osoita meille henkilökohtaisilla tavoilla, miten sinä rakastat juuri meitä, juuri minua. Näytä meille, että emme ole mitättömiä tomuhiukkasia suuressa universumissa, vaan sinun kuvaksesi luotuja, kauniita ja ihania ihmisiä, joiden elämällä on tarkoitus. Näytä meille, että sinä lähetit Poikasi Jeesuksen kuolemaan juuri meidän syntiemme tähden.
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen
Jes 53:4-6

Kiitos Herra, että sinä et näe massaa, vaan näet yksilön, kiitos että sinä et katso ulkokuorta, vaan näet suoraan sydämeen, senkin mitä muut eivät näe. Ja sinä rakastat minua, se on ihmeellistä ja minun on vaikea sitä uskoa. Herra, sinä tiedät, että minä mielummin pakenen sinua, kun tulen sinun eteesi. Siksi pyydän, pidä minusta kiinni.


Jesajasta löytyy yksi mun lempikohtia,jossa Jumala puhuu Israelille. Uskon hänen rakkautensa olevan sama myös meitä ei-israelilaisia kohtaan:


Jesaja 43:1-7
Ja nyt -- näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Minä, Herra olen sinun Jumalasi. Minä, Israelin Pyhä olen sinun pelastajasi. Minä annan lunnaiksi sinusta Egyptin, Nubian ja Seban maat. Koska olet arvokas silmissäni, koska olet kallis ja rakas, minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi, kansakuntia sinun henkesi hinnaksi. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Idästä minä tuon sinun sukusi, lännestä kokoan sinut, minä sanon pohjoiselle: "Anna tänne!" ja etelälle: "Päästä irti!" Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin, maan ääriltä tyttäreni, tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini, jonka olen kunniakseni tehnyt, muovannut ja valmiiksi tehnyt.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Pakomatkalla

Useimmiten en oikeastaan edes haluaisi kulkea Jeesuksen kanssa, vaan pakenen ja juoksen häntä karkuun, niin kuin jo Aadam ja Eeva tekivät paratiisissa. Välillä tuntuu helpommalta vain paeta ja piilotella pimeydessä, kuin tulla valoon ja kohdata totuus.

Sillä sydämessäni tiedän tehneeni väärin (syntiä), mutta en haluaisi kohdata totuutta itsestäni ja myöntää olleeni väärässä. Haluaisin uskoa siihen illuusioon, että minulla menee hyvin, pärjään itse omin avuin. Mihin minä Jumalaa oikeastaan edes tarvitsen?

Raamatun sana Laodikean seurakunnalle tulee kohti: "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston." Ilm 3:17

En haluaisi kohdata totuutta, siksi pakenen. Ehkä myös pelkään, niin kuin paratiisin Eeva, sitä, että Jumala saa tietää mitä olen tehnyt ja näkee surkeuteni, alastomuutteni ja häpeäni. Siksi piiloudun.

Kuitenkaan tämä tie ei ole helpompi tie, vaikka välillä luulen niin. Tämä tie vie minut orjuuteen. "Totuus tekee vapaaksi", itsensä pettäminen sitoo, valheista tulee verkko, johon itsekin takertuu ja vääryydestä verho, joka estää näkemästä selvästi. Tällä Jumalan pakenemisen tiellä ehkä säästyn kohtaamasta totuutta itsestäni, mutta tällä tiellä joudun myös elämään erossa Jumalasta ja vapaudesta.

Tiedän, että hän on kyllä rinnallani silloinkin, kun pakenen tuhatta ja sataa ja vain kiihdytän vauhtia. Hän ei jätä minua ja näkee minut silloinkin, kun yritän piileksiä. " Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää." 2. Tim 2: 13

Kuitenkin minä voin kääntää selkäni hänelle (Vaikka Hän ei silloinkaan käännä selkääni minulle!) ja minä voin elää kuin en häntä olisi koskaan tavannutkaan. Ja samalla olen onneton....mutta saattaa mennä pitkäkin aika ennen kuin tajuan sen.

Koko ajan hän on lähelllä ja lempeästi pyytää minua palaamaan hänen luokseen ja kutsuu minua ulos piilostani. Niin kuin Jumala Raamatussa sanoo Israelille: "Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni..." Hoos 11:4, niin uskon hänen suhtautuvan myös minuun ja sinuun.

Samassa kohtaa, jossa Raamatussa sanotaan Laodikealle, että sinä olet surkea, köyhä ja alaston, sanotaan myöhemmin näin: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Ilm 3:20 Hän siis kutsuu meitä, jotka piilottelemme lukittujen ovien takana. Hän itse tulee meidän luoksemme ja kolkuttaa ovellemme. Eikä hän koskaan tule väkisin sisään, vaan odottaa aina, että me avaamme oven.

Minä kuitenkin pelkään hänen tuomitsevan minut, jos tulen hänen eteensä rehellisenä. Mutta se mitä hän sanoo on ihmeellistä. Hän rakastaa minua eikä hän tahdo tuomita, vaan armahtaa! Room. 8:31-39 En laita koko pätkää tähän, sillä se on niin pitkä. Kannattaa kuitenkin lukea se omasta Raamatusta, varsinkin jos tuntuu siltä, että on vaikea luottaa Jumalan rakkauteen itseä kohtaan. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Samassa pätkässä sanotaan, ja vakuutetaan vielä moneen kertaan, että ei ole mitään, mikä voisi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, ei mitään!!!


Toisen pitkän Raamatunpaikan laitan tähän senkin uhalla, että lukijat kyllästyvät (elleivät jo ole) :

1. Joh. 1: 5-10

Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.
Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
jatkuu vielä 1. Joh 2:1-2

Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.
Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän, vaan koko maailman.


Valossa vaeltaminen on käsittääkseni sitä, että on rehellinen itselleen ja Jumalalle ja antaa Jumalan tutkia itseään (esim. Raamatun kautta), eikä juokse häntä karkuun. "Jumala on rakkaus" ja "täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon", sanotaan eri kohdissa Raamatussa.

Valossa vaeltaminen on rehellisyyttä ja avoimuutta Jumalan edessä omien syntien suhteen, niiden tunnusatmista hänelle ja luottamista siihen, että ne annetaan anteeksi Jeesuksen sovituskuoleman tähden. Ja tätähän kristillinen uskonelämä kai parhaimmillaan on. Ei kiiltokuvankaunista ja hyveellisen esimerkillistä elämää, vaan rehellisyyttä itsensä ja Jumalan edessä. Sillä se "hyveellinen elämä", jossa ei ole aitoa syntien tunnustamista ja anteeksisaamista (jos koetaan, että sitä ei tarvita), ei ole muuta kuin kaunista kulissia. Sen kulissin takana voi olla kaikkea muuta.

Ainakin omalla kohdallani huomaan usein olevani kuin "valkeaksi kalkittu hauta", joka on ulkopuolelta kaunis, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa.

Onneksi Jumalan armo riittää minullekin ja Raamatun sana koskee minuakin.

Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hepr 4:16 (KR 33/38)


Kiitos Herra, että saan tulla luoksesi tällaisena. Kiitos, että sinun edessäsi en voi, eikä minun tarvitse esittää mitään. Opeta minua luottamaan sinun rakkauteesi ja armoosi enemmän ja tulemaan rohkeasti sinun eteesi, silloinkin, kun minun tekisi mieleni piiloutua ja paeta. Anna minun nähdä yhä kirkkkaammin sinun evankeliumisi ja luottaa siihen, että kuolit puolestani ja että minun syntini ovat anteeksiannetut. Herra, kiitos uskollisuudestasi kaikkina aikoina. Pidä minusta huoli, etten pääsisi lipumaan liian kauaksi sinusta. Vedä minut lähellesi. Nimessäsi, amen.


(Kaikki Raamatunpaikat uudesta käännöksestä 1992, ellei toisin mainittu)