sunnuntai 30. lokakuuta 2011

En ole yksin

Jumalan sana on ihmeellinen, se elää ja se on totta!

Yksi totuus, johon olen takertunut kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, on se, että Jumala on kanssani. Minä en ole koskaan yksin.

Silloinkin, kun olen tuntenut jääneeni aivan yksin, hän on ollut vierelläni ja silloin, kun olen epäillyt kuuleeko hän ollenkaan huutojani, hän on ollut kanssani koko ajan.
Ja nyt -- näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Jes. 43:1-2
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps 23:4
Elämässäni saatan joutua syviin vesiin, mutta Jumala on minun kanssani kun kuljen niiden vesien halki, eivätkä ne tempaa minua mukaansa. Hän on kanssani myös pimeissä laaksoissa, eikä minun tarvitse pelätä mitään. Hän on kulkenut kanssani koko elämäni aina tähän päivään saakka. Ja tästäkin eteenpäin hän on luvannut kulkea kanssani. Jeesuksen ristinkuolema on avannut minulle pääsyn hänen luokseen, hänen läheisyyteensä, hänen lapsekseen. Eikä mikään voi erottaa minua hänen rakkaudestaan.
Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.5. Moos. 31:6
Kaikkivaltias Jumala, joka näkee kaiken, on kanssani ja minun puolellani! Onko mitään niin lohduttavaa, kuin tietää se, että Jumala on kanssani joka hetki. Se on totuus, johon voi tarrautua hädässä, mutta myös silloin kun yksinäisyys muuten vaan iskee vasten kasvoja. Hänen kanssaan en ole yksin.

5 kommenttia:

  1. Kiitos, Anna :) Yksi niistä harvoista konkreettisista asioista, joita kammoan, ovat vuolaat virrat. Painajaiseni liittyvät usein siihen, että vesi tempaa mukanaan. Siksi tuo sananpaikka on kaikin tavoin rohkaiseva. Jumala on kanssamme kaikkein pelottavimmissakin hetkissä ja paikoissa.

    VastaaPoista
  2. Emme ole yksin, vaikka tuntisimme yksinäisyyttä. Joskus se sisäinen yksinäisyyden tunne on aika lyttäävää, mutta Jumala on lohdutuksemme ja Lohduttajamme.

    Johanna, Taivaan kansalainen, antoi minulle tämän laulun:
    http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=4sxvzxhZJwg

    Minä annan sen nyt sinulle :)
    Siunausta!

    VastaaPoista
  3. Jumala on meidät luonut, Hän haluaa olla kanssamme! Ja Hän on. Joka hetki. Kaikkialla. Missä ikinä kuljemme, mihin ikinä joudumme. Mitä pienmpiä ja hauraampia toisinaan olemme, sitä suuremmin Jumala meissä on läsnä. Hänen rakkautensa on mittaamaton!! Hän on kallio, joka ei sorru jalkojemme alla, vaikka maat tärisisivät. Hän ei käännä selkää ja kulje pois luotamme, vaikka jokainen läheltämme lähtisi ja jättäisi. Häneen voimme luottaa. Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla vastaan?! Jumalan lähelläolon tuntemista ja suuren rakastavan sylin lämpöä sinulle runsain siunauksin♥

    VastaaPoista
  4. Häidähdys, Jumalan sana tosiaan rohkaisee:) siunausta!

    nurkkalintu, kiitos aivan ihanasta laulusta:) siunausta!

    tinttarus, kiitos paljon, runsasta siunausta sinullekin :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä ihanaa tuntea Jumala. Tieto siitä, että Jumala on kanssani ja puolellani auttaa vaikeimmissa hetkissä ja pelottavimmissa tilanteissa. Jumalan sanasta saa voimaa. Tuo laulu on myös hurjan rohkaiseva:)

    Toisinaan Jumala myös osoittaa huolenpitoa ihan konkreettisilla tavoilla, esim. eilen kävi kylässä pieni karvainen yksinäisyydenpoistaja:)

    VastaaPoista