maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pahinta ei ole yksinäisyys...

...vaan ikävä ja kaipaus.

Joskus se on ihan vain rakkaudenkaipuuta, sitä, että olisi joku joka välittäisi ja rakastaisi. Jumala on ja rakastaa, sen tiedän vaikken aina tunne.

Toisinaan se ikävä on kaipuuta pois nykyisestä olotilasta jonnekin missä kaikki on paremmin. Välillä todella tuntuu, etten ikinä voi olla täysin tyytyväinen siihen, mitä minulla on, vaan aina kaipaan jotain enemmän, kaipaan jonnekin muualle, jonnekin ikuiseen onneen ja autuuteen. Taivaskaipuuta se kai on, eikä siihen kai oikein auta mikään.

Välillä kaipaan ihan vaan ihmisiä, Joskus mietin, onko minussa jotain vikaa, kun minulla tuntuu olevan pohjaton ihmistenkaipuu. Ehkä ihan normaalia, että kaipaan muita ihmisiä kun asun yksin, mutta silti. Joskus minä pelkään, että uuvutan lähelläni olevat ihmiset sillä, että kaipaan heitä liian paljon, silloinkin, kun he kaipaavat omaa tilaa tai ovat kiireisiä.

2 kommenttia:

  1. Hei, ja kiitos kirjoituksistasi!
    Lähdin etsimään uskovaisten nuorten naisten -siis kaltaiseni - blogeja, ja löysin blogiisi. Kiitos aidon ja rehellisen tuntuisista kirjoituksistasi, joista moniin samaistuin. Jäin selailemaan monia tekstejäsi, ja kiinnostuin pohdinnoistasi ja elämänmakuisista ajatuksistasi. Palaan varmasti uudelleen blogisi pariin.
    Ihanaa loppukesää!

    T. Eve

    (On minullakin blogi, jossa uskoni välittyy pikemminkin rivien välistä... ;) juoksujalkaaelamaan.blogspot.fi)

    (Huh, taisi tulla vähän sekava kommentti, kun epämääräisten sähläysten vuoksi kirjoitan tätä kommenttia nyt neljättä kertaa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos eve ihanasta kommentista :), luin sen jo silloin, mutta näköjään olen unohtanut vastata. Kirjoitan nykyään toista blogia niin tämä on jäänyt vähemmälle huomiolle. .. mukavaa jos olet tykännyt kirjoituksista ja tervetuloa lukemaan toistakin blogia. Hyvää joulunaikaa!

      Poista