Olen viime aikoina miettinyt, kuinka tärkeää onkaan kuunnella omaa sisäistä ääntään tai intuitiotaan ihmissuhteissa. On ihmisiä, joiden suhteen ei ole aivan turvallinen olo ja siksi en osaa olla oma itseni heidän seurassaan. Sitten on myös ihmisiä, joihin luotan, arvostan ja pidän, mutta joille silti en halua uskotua liikaa tai solmia liian syvää ystävyyssuhdetta.
Koitan myös aistia kenelle voi kertoa mitäkin. On ihan hyvä, että on erilaisia ystäviä, joiden kanssa voi puhua eri asioista. Ja on hyvä, että on muutamia läheisiä ystäviä ja sitten muuten vaan hyviä kavereita. Ehkä tuo sisäinen "anturi" on jokin itsesuojelumekanismi.
Rukoukseni tänään on psalmi 139
Herra, sinä tunnet minut ja tiedät myös ihmissuhteeni. Varjele minua uskoutumasta väärille ihmisille ja anna lähelleni sellaisia ihmisiä, joihin voin luottaa ja turvautua. Amen
Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Aamen! :)
VastaaPoista