Siunattua vuotta 2017

Näiden Jeesuksen sanojen myötä haluan toivottaa teille siunattua vuotta 2017! Riippumatta siitä kuinka onnellinen vuosi on, olkoon se Jumalan siunaama.

Siunaus on jotain enemmän kuin vain onnea ja menestystä. Oma käsitykseni siunauksesta on, että siunausta rukoileva tai toivottava pyytää kaikkea mahdollista hyvää toisen elämään. Luulen että Jumalan siunaus on yli ymmärryksen käyvää rauhaa, iloa ja vapautta, joka ei riipu olosuhteista ja syvälle istutettua tyytyväisyyttä, joka kumpuaa siitä, että tietää olevansa rakastettu, hyväksytty ja turvassa. 

Jos en tänä vuonna jaksa tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, niin voin lukea, mitä lupauksia Jumala on minulle ja kaikille muillekin antanut. Jeesus on mm. luvannut antaa oman rauhansa, joka ei ole sellainen, jonka maailma antaa. 

 Maailman antama rauha on vain väliaikainen, haihtuvainen, olosuhteisiin ja vaihtuviin tunnetiloihin sidottu. Joskus maailman antama rauha myös perustuu valheille, uskottelulle ja totuuden kieltämiselle. 

 Jeesus voi kuitenkin antaa rauhan, joka kestää ja pysyy ikuisesti. Jeesuksen antama rauha perustuu tosiasioille, totuudelle ja se ei siksi muutu olosuhteiden mukana tai kun tunteet heittävät kuperkeikkaa. Silloinkin, kun ahdistus, pelot ja hermostuneisuus karkoittavat rauhallisuuden, Jeesuksen rauha pysyy: tieto siitä, että olen Jumalan lapsi, sovitettu ja matkalla taivaaseen Isän luo. 

Eikä mikään, ei mikään voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa.

Tulkoon Jeesus jouluunne

Tulkoon Jeesus jouluunne,

tulkoon hän kotiinne.

Istukoon pöydän ääreen vastapäätä, hiljaa.

Näyttäköön hän haavansa, käsiensä arvet

ja murtakoon leipää nälkäisille sydämille.

”Tämä on minun ruumiini, teidän edestänne annettu ”.

Tulkoon Jeesus jouluunne,

tulkoon anteeksianto ja sovitus.

Nostakoon hän pois harteiltanne syyllisyyden taakan.

Kirkastakoon hän kasvonsa, rakkauden kasvot

ja antakoon nääntyville elävää vettä,

”Joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan”.

Tulkoon Jeesus jouluunne,

tulkoon suruun, iloon, tuskaan ja työhön, työttömyyteen.

Antakoon teille rauhan.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa teille toivottaen

~Anna

Onnellisuuden lähde

Syksyn alku on aina raskasta, varsinkin silloin, kun alkaa jotain uutta, johon pitäisi jaksaa orientoitua. Kesän vapaus vaihtuu syksyllä velvollisuuksiin. Koulut alkavat, lomakausi päättyy töissä, harrastustoiminta pyörähtää käyntiin jne. Kaiken tämän lisäksi illat alkavat pimentyä, aurinko peittyy useammin pilvien taakse ja lehdet irtoavat puista, jättäen jäljelle vain puiden paljaat rungot. No, onneksi ei olla vielä niin pitkällä ja sitä ennen lehdet kellertyvät ja punertuvat ruskan väreissä.

Lisääntyvä pimeys vaikuttaa myös omaan olotilaan ja kuin huomaamatta elämän paino alkaa rasittaa hartioita. Vaikka elämässäni on nyt kaikki hyvin ja olen tyytyväinen elämääni, silti olo on ankea ja maailmani harmaa. Ikään kuin jokin ilon kipinä olisi hiipunut ja minulla olisi kylmä sydäntäni myöten.

Eilen olin jumalanpalveluksessa seurakunnassa, jossa oli ihmeellinen vapauden, lämmön ja aitouden ilmapiiri. Evankelioiva saarna puhutteli ja sai sydämeni kylmyyden sulamaan. Erityisesti se, sana, että "synti kylmentää Jumalan rakkautta" (vrt. Matt 24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus)

Jumala rakastaa meitä ja Jeesusta ei lähetetty maailmaan tuomitsemaan sitä, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Eikä hän vain pelasta ja sitten jätä meitä tänne yksin selviytymään parhaamme mukaan, vaan hän on kanssamme joka hetki, ikuisesti.

Minä haluaisin selviytyä yksin, hoitaa elämäni kuntoon ja taistella itselleni onnen. Kuitenkin huomaan vain uupuvani ja lyöväni päätäni seinään. Kaiken aikaa Jumala vain odottaa, milloin luovutan ja heitän kaiken kivun ja roskan hänelle. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Niin kauan kun ajattelen pärjääväni itsekseni, Jumala antaa minun mennä omia teitäni. Ei hän väkisin nosta taakkoja harteiltani, vaikka haluaa sen tehdä.

Elämä erossa Jumalasta on ilotonta ja elämän tyhjyyys saa minut jatkuvasti etsimään täytettä epäjumalilta esim. ahnehtimaan tavaroita, kenties rahaa, ihmisiä, eikä mikään saa minua kylläiseksi. Vain Jumala voi täyttää sielun nälän. Vain Jeesus voi sammuttaa pohjattoman janon -ja vielä enemmän, siitä vedestä, jota Jeesus antaa tulee lähde, joka pulppuaa ikuisen elämän vettä. (Joh. 4:14 mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä)

Jumala on se lähde, josta kumpuaa kaikki hyvä. Onnellisuus, ilo, rauha, vapaus, rohkeus, rehellisyys, aitous ja kärsivällisyys. Etsitään Jumalaa.

Ps. Taidan sittenkin vielä toisinaan päivitellä tätä blogia :)

Anna kulkee wordpressissä

Hei!

Tämä blogi ei todennäköisesti enää päivity, mutta uusia kirjoituksiani voi seurata wordpressin puolella. Osoitteessa http://puolituntia.wordpress.com/ kirjoittelen niemllä neiti naakka. Sieltä löytyy kuluneen vuoden kirjoituksia

Koska uusien blogien luominen on aina kiehtovampaa kuin vanhojen päivittäminen, syntyi wordpressin puolelle uusi versio tästä Anna kulkee -blogista. Tervetuloa tutustumaan!

http://annakulkee.wordpress.com/

Vuosien bloggaamisen jälkeen tuntuu, että kirjoitukseni kiertävät kehää :D Uusin kirjoitukseni wordpressissä näin äitienpäivänä tuntuu myöskin vanhan aiheen toistolta, kirjoitan nimittäin kiitollisuudesta. Minkäs sille mahtaa, että välillä tulee näitä keväisiä päiviä, jolloin aurinko paistaa ja mieli on vaan niin täynnä kiitollisuutta.

Tässä paras versio, minkä löysin päässäni soivasta laulusta:

Kiitos ja anteeksi

Siitä on aikaa, kun olen tätä blogiani päivittänyt. Olen siirtynyt wordpressin puolelle, linkki on tuolla aiemmassa postauksessa.

Jotakin haluaisin kuitenkin vielä sanoa, jotakin hyvin tärkeää. Tuolla oikealla profiilikuvauksessa lukee näin: " Kirjoitukseni ovat senhetkisiä pohdintoja, eivät välttämättä enää ajankohtaisia" On tätä blogia tullut pidettyä sen verran pitkään jo, että mielipiteet asioista on saattaneet muuttua ja ajatuksetkin. Tämän voi pitää mielessä vanhoja tekstejä lukiessa.

Eräs asia, jonka vielä haluaisin sanoa, on anteeksipyyntö kaikilta, joita kirjoitukseni ovat saattaneet loukata. Olen kirjoittanut välillä kärkkäästikin joistain asioista, muistaaseni silloin sen David Herzogin käynnin jälkeen kirjoitin omia kommenttejani tietyistä seurakunnista, tietynlaisesta ylistysmusiikista ja jopa nimeltä mainiten Bethel-seurakunnasta.

Nyt olen jotenkin palaamassa järkiini ja vaikka en edelleenkään kaikkea arvostelemaani allekirjoita, niin tajuan olleeni perin juurin typerä kun olen keskittynyt kirjoittamaan epäolennaisista asioista sen olennaisimman jäädessä varjoon. Raamattukin kehottaa välttämään typeriä väittelynaiheita...kun en minä kuitenkaan tiedä koko totuutta ja ole aina oikeassa.

Toivon ja haluan, että voisin kirjoituksillani ennen kaikkea heijastaa jotain Jumalasta ja siitä, mitä hän on mulle puhunut. Että se oma henkilökohtainen kokemus Jumalasta voisi lävistää kaikki kirjoitukseni ja Jumala näkyisi siinä, mitä kirjoitan tavalla tai toisell. Tässä olen epäonnistunut ja siksi pyydänkin anteeksi niitä monia kertoja, kun olen vain kiillottanut omaa kilpeäni tai teroittanut argumentoititaitojani täällä blogissa.

Lisäksi haluaisin vielä kiittää teitä, satunnaiset harhailijat ja säännöllisemmin vierailleet. On ollut hienoa saada kommentteja tänne ja oon kommenttien kautta löytänyt myös teidän blogejanne. Tää blogimaailma on rikastanut elämääni sen lisäksi, että kirjoittaminen on ollut itsessään hienoa.

En tiedä kirjoittelenko tänne enää, tuskin kovin usein ainakaan, mutta en myöskään lopeta tätä kokonaan.

Siunattua syksyä ja voimia pimeyden keskelle :)

Tervetuloa toiseen blogiini!

En ole jaksanut tänne päivitellä tekstejä, osittain siksi, että mulla on myös muita aktiivisia blogeja, joista eräs wordpressissä. Haluan nyt rohkaistua ja jakaa sen tämän blogin lukijoille, koska siellä ei ole ollut juurikaan kävijöitä, kun taas tällä blogilla on omat seuraajansa.

Uudemman blogin osoite on siis: puolituntia.wordpress.com ja sen ajatuksena on, että Puoli tuntia blogin kirjoittamista päivässä pitää lääkärin loitolla...Käytännössä en kuitenkaan ole kirjoittanut joka päivä, enkä edes puolta tuntia kerrallaan. Blogin nimi vain on ja pysyy ;D

Toivon, että kirjoitukseni saisivat siunata teitä, niin kuin ne ovat siunanneet minua. Joukossa on hirveän paljon roskaa, mutta ehkä sieltä löytyy myös jokunen helmi :)

Pahinta ei ole yksinäisyys...

...vaan ikävä ja kaipaus.

Joskus se on ihan vain rakkaudenkaipuuta, sitä, että olisi joku joka välittäisi ja rakastaisi. Jumala on ja rakastaa, sen tiedän vaikken aina tunne.

Toisinaan se ikävä on kaipuuta pois nykyisestä olotilasta jonnekin missä kaikki on paremmin. Välillä todella tuntuu, etten ikinä voi olla täysin tyytyväinen siihen, mitä minulla on, vaan aina kaipaan jotain enemmän, kaipaan jonnekin muualle, jonnekin ikuiseen onneen ja autuuteen. Taivaskaipuuta se kai on, eikä siihen kai oikein auta mikään.

Välillä kaipaan ihan vaan ihmisiä, Joskus mietin, onko minussa jotain vikaa, kun minulla tuntuu olevan pohjaton ihmistenkaipuu. Ehkä ihan normaalia, että kaipaan muita ihmisiä kun asun yksin, mutta silti. Joskus minä pelkään, että uuvutan lähelläni olevat ihmiset sillä, että kaipaan heitä liian paljon, silloinkin, kun he kaipaavat omaa tilaa tai ovat kiireisiä.