Minut on kutsuttu rakastamaan

Toivon usein, että en olisi avannut suutani ollenkaan. Jeesuksen sanat: "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu" pitävät totisesti paikkansa ja kaikesta päätellen sydämeni on täynnä ikäviä asioita. Luulen, että se, mitä sydämessä on, näkyy ulospäin tekoina, mutta myös puheena.

Joskus on rakkautta olla hiljaa ja vaieta, eikä ryhtyä inttämään vastaan. Joskus on rakkautta kuunnella, vaikka voisi päteä tiedoillaan. Joskus on rakkautta keskittyä asian sijasta ihmiseen, joka asiaa esittää. Sen sijaan, että tyrmäisi hänen mielipiteensä on rakkautta hyväksyä ihminen mielipiteineen kaikkineen.

Ja rakkaus-sanan tilalle voisi aivan hyvin vaihtaa sanan viisaus. Tällä yritän sanoa, että yleensä väittelyn voittamista tärkeämpää on rakastaa ihmistä, jonka kanssa on eri mieltä ja hyväksyä hänet mielipiteineen.

Viime aikoina mielessäni ovat olleet Jaakobin kirjeen sanat

Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat Jaak 3:13-18

Kuinka usein unohdankaan, että meidät kristityt on kutsuttu rauhanrakentajiksi, ei riidankylväjiksi.

Luulen, että Jumala on kutsunut minut rakastamaan muita ihmisiä, elämään heidän rinnallaan samanlaisena kuin he. Luulen, että minua ei ole kutsuttu vakuuttamaan ketään kristinuskon paremmuudesta...ei, sillä palvelen elävää Jumalaa, joka kykenee kyllä itse puolustamaan kunniaansa. Ehkäpä minun tehtäväni on elää yhteydessä Jumalaan, palvoa häntä elämälläni, rukoilla ympärilläni olevien ihmisten puolesta ja elää heidän rinnallaan tehden sitä, mitä Jumala kulloinkin tahtoo minun tekevän. Voisiko se olla niin yksinkertaista?

Entäpä lähetyskäsky? Voisiko sekin tulla parhaiten täytetyksi elämässäni jos elän lähellä Jumalaa? Kenties Jumalan valtakunta menee parhaiten eteenpäin minun kohdallani, kun minä itse suostun osaksi sitä valtakuntaa...