Ei ole olemassa mitään muuta, mikä kestää ja minkä varaan voi elämänsä laittaa, kuin Jumalan rakkaus. Eikä se rakkaus ole vain sanoja, tai joku lämmin tunne sydämessä rukoillessa tai ylistäessä. Se rakkaus on konkreettista ja todellista. Rakkautta, joka on valmis kärsimään.
Näin 2000 vuoden jälkeen tuntuu välillä vaikealta käsittää, että Jeesus todella oli maan päällä ja eli niin kuin me ihmiset. Tunsi, ajatteli, pelkäsi, suri, itki, nauroi, söi ja joi. Oli ihminen. Kuitenkin hän teki aina sen, mikä on oikein, oli synnitön. Hän oli täysin Jumala, mutta samalla täysin ihminen.
Hänet todella ristiinnaulittiin, ihan oikeasti ruoskittiin verille, lyötiin naulat hänen käsiinsä ja jalkoihinsa ja nostettiin ristille riippumaan. Miksi? "...meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Jes 53:5
Tämä kaikki todella tapahtui Jeesukselle ja siinä Jumalan rakkaus tuli konkreettiseksi "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." Joh 15:13 Jumalan rakkaus ei ole vain jotain sanahelinää tai uskonnollista hehkutusta. Jumalan rakkaus on veristä todellisuutta, Jeesus todella kärsi, tunsi tuskaa, kipua ja kuoli. Jumala antoi oman Poikansa. Hän teki sen meidän tähtemme, sinun ja minun. Jumala tahtoo osoittaa meille, että hän rakastaa meitä niin paljon, että oli valmis kärsimään meidän vuoksemme.
Se, mitä tapahtui Jeesukselle ei ole vain historiaa, vaan sillä on todellinen merkitys tänäänkin. Jeesus nousi kuolleista ja hän elää tänään. Jokainen, joka uskoo häneen saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi ja lahjaksi elämän, joka kestää ikuisesti.
Moni on kuullut Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen ristinkuolemasta, mutta liian usein ne ovat jääneet vain sanoiksi, joissa ei ole sisältöä, sanoiksi, joissa ei ole voimaa muuttaa meidän elämäämme. Miten tahtoisinkaan repiä alas valheiden verhon ihmisten silmiltä ja näyttää heille, mikä totuus ja voima noihin sanoihin sisältyy. Sen sijaan, että Jumalan rakkaus ja Jeesuksen ristinkuolema olisivat jotain kristinuskon myyttejä, ovat ne elävää todellisuutta. Jumalan rakastaa meitä ja Jeesus on todella ristiinnaulittu meidän pahojen tekojemme tähden. Jumalan kohtaaminen muuttaa elämämme.
Mutta minä en voi sanoillani vakuuttaa ketään. Sanat jäävät kliseiksi ilmaan roikkumaan ja hukkuvat tuuleen, jos ei Pyhä Henki itse vakuuta ihmistä. Jeesus on todella Jumalan Poika, ristiinnaulittu meidän syntiemme vuoksi, jotta jokainen, joka häneen uskoo saisi elämän. Jumala rakastaa meitä ja vain odottaa, että huutaisimme avuksi Jeesusta(room 10:13). Jeesuksen ristinkuolema riittää puhdistamaan meidät kaikesta synnistä.
Jumala ON. Ja hän rakastaa. Rakastaa niin paljon, että oli valmis kärsimään. Uskon, että hän edelleenkin kärsii yhdessä kanssamme elämämme pienissä ja suurissa kivuissa. Jumala ON. Ja häneen voi luottaa. Hän on turvallinen, sillä hän pysyy, vaikka kaikki muu järkkyisi paikoiltaan elämässämme.
(P.S. sori taas muokkailin tekstiä jälkeenpäin :P)
Israelin Orwell-painajainen
8 kuukautta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti