lauantai 20. heinäkuuta 2013

Uutispimennossa

Saan usein hävetä tietämättömyyttäni, kun paljastuu, kuinka täysin pihalla olen ajankohtaisista uutisista. On noloa, kun ei tiedä mistä valtakunnassa kohistaan.

Elän uutispimennossa enimmäkseen omasta tahdostani. En kaipaa TV:tä, radiota en kuuntele ja lehdet ovat kalliita, enkä jaksa kantaa niitä roskikseen. Nämä eivät kuitenkaan kelpaa selitykseksi, sillä onhan minulla netti, jota käytän ahkerasti. Kuitenkin välttelen myös netin uutissivustoja parhaani mukaan. Ainut selitykseni uutispimennolle on se, että uutisointi saa minut usein vain vihaiseksi, masentuneeksi, surulliseksi tai muuten huonolle tuulelle.

Nyt sanon rumasti, mutta kaikkein pahiten minua ärsyttää ja harmittaa joutua Kirkko ja Kaupunki-lehden kanssa tekemisiin. Onnekseni meidän tiemme eivät kohtaa kovin usein. HS tulee sitten ehkä hyvänä kakkosena tai iltapäivälehdet. 

Välttelen siis uutisia tietoisesti, kenties siitä syystä, että on raskasta uida vastavirtaan ja jatkuvasti joutua selittelemään omaa kantaansa kaikkeen. Tässä maailmassa palvotaan sitä, mitä minä kauhistun ja nauretaan pilkaten sille, mitä minä rakastan. Jos minä en kelpaa tähän yhteiskuntaan ja tähän maailmaan omana itsenäni, niin miksi edes vaivautua yrittämään? Tekee mieli sanoa: "Pitäkää tunkkinne!" ja vetäytyä kuoren sisään,  eikä vaivautua edes kuuntelemaan uutisia.

En tiedä onko uutispimennossa eläminen mitenkään hyvä asia. Todennäköisesti ei. Uutisten lukeminen vaatii kuitenkin minulta ponnistuksia, joita en aina laiskana ihmisenä jaksa tehdä. Lisäksi uutisia on nykyään niin valtavasti saatavilla, että sen uutistulvan keskelle tuntee hukkuvansa. Uutisiin myös turtuu nopeasti. Sitä huomaa puhuvansa kahvipöydässä kevyesti uutisesta, joka on niin hirvittävä, että sen kuullessaan pitäisi painaa pää ja olla hiljaa, tai rukoilla armoa julmuuden uhreille. 

Minä en kuitenkaan ole ainut, joka elää uutispimennossa. Maapallolla elää valtava määrä ihmisiä, jotka eivät koskaan ole kuulleet muuta, kuin huonoja uutisia. Kukaan ei ole kertonut heille, että on olemassa hyvä uutinen, jonka kohtaaminen voisi muuttaa heidän elämänsä: Jeesus Kristus, joka on sovittanut heidät Jumalan kanssa.

8 kommenttia:

  1. Itse en pidä uutispimennossa elämistä suurenakaan ongelmana; oikeastaan ”ajan hermolla” eläminen ei ole minulle arvo ollenkaan. Enemmän kuin siitä, mikä on ajankohtaista, olen kiinnostunut niistä suurista kulttuurisista ideoista, jotka kulloinkin määrittelevät sen, minkä maailma näkee uutisoimisen arvoiseksi. Kulttuuristen ideoiden pohdinta ei kuitenkaan edellytä niinkään uutisten kuin itse ”maailman” lukemista. Toki uutisten kautta saa jonkinlaista käsitystä ”vallitsevasta menosta”, mikä ei kuitenkaan välttämättä ole sama kuin olla selvillä siitä, mistä maailmassa ja ajassa on kysymys.
    Ihminen ei muutu miksikään. Moraalisesti hän ei juurikaan ole kehittynyt sitten keskiajan, mikä käy ilmi siitä innokkuudesta jolla Eurooppa on luopumassa kristinuskosta; tämä siis tarkoittaa, ettei ihminen mainittavissa määrin kykene edes tunnistamaan niitä kulttuurisia ideoita ja sitä traditiota, jossa moraliteettien totuudenmukainen ymmärrys tulee mahdolliseksi.
    Minusta ei siis ole lainkaan noloa, jos ei ole selvillä siitä, mistä valtakunnassa kohistaan. Jos toisaalta haluaa seurailla uutisia, ei siinäkään ole mielestäni mitään ongelmaa. Ongelma on siinä, jos uutisten seuraamisesta tehdään eettinen velvoite tai normi.
    Uutisten seuraamisen sijaan olen itse enemmän kiinnostunut lukemaan filosofiaa ja maailmankirjallisuutta. Joku Martin Heidegger osasi jo 50-luvulla esittää tarkkanäköisen analyysin nykyaikaisesta arvotyhjiöstä ja elämyksestä merkityksen viimeisenä linnakkeena.
    Ja entäpä evankeliumi? Se ei koskaan ole ollut ajankohtainen, ei edes Jeesuksen elinaikana. Se on aina ollut jotain vierasta ja käsittämätöntä, jotain mikä tulee ihmisen ulkopuolelta, jotain mitä kirkko suurimman osan historiaansa on onnistunut vain väärinkäyttämään ja -käsittämään; jotain mikä vain välähtää siellä täällä silmänräpäyksen ajan… ja kuitenkin pelastaa ihmisen.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen ollut vuosia uutispimennossa, en juuri koskaan katsele TV:tä ja lopetin joitakin vuosia sitten hesarin tilaamisen kun sain tarpeekseni "Hesarin hengestä". Suurin osa uutistarjonnasta on joka tapauksessa vailla pysyvää merkitystä ja äänitorven mukaisesti suodatettua/väritettyä. Viime aikoina olen ruvennut selailemaan sanomalehtiä ihan vain siksi, että olisi jotakin puhumista niiden kanssa, joiden kanssa ei voi käydä syvällisempää keskustelua. Merkitykellisiksi katsomissani asioissa haen tietoa eri lähteistä netistä.

    Jotenkin vain tuntuu, että uutistulvan seuraamiseen saisi tuhlaantumaan hirveästi aikaa ilman että siitä on oikeasti paljonkaan hyötyä. Ja se on jostakin tärkeämmästä pois.

    VastaaPoista
  3. Olen itsekin jättänyt uutisten lukemista vähemmälle...Sieltä saa enemmän pahaa mieltä ja huolta kuin rohkaisua ja iloa. Ja olen huomannut saman kuin sinä, että aina ei jaksaisi uskoaan selitellä ja puolustella, varsinkaan jos kyselijä ei ole oikeasti pohdiskelemassa uskoa - haluaa vaan haukkua ja pilkata. Jätin tänään yhden novellinkin kesken. Se oli ihan hyvin kirjoitettu, mutta henkilöiden ratkaisut ja ajatukset olivat niiin kaukana omistani ja niin vailla evankeliumin toivoa ja mahdollisuuksia, että keskityn mielummin minua oikealla tavalla haastaviin lähteisiin. Toisaalta blogini aloittamiseen tuli töytäisy, kun en jaksanut enää lukea kolumnisteja :D Kirjoitan itse sellaista mitä haluaisin lukea.
    Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kommenteista Doctor, Häivähdys ja Henna Maria!

    Olen samaa mieltä kanssasi, Häivähdys, että aikansa voi käyttää paljon hyödyllisemmin kuin uutisten seuraamiseen. Kuitenkin minusta tuntuu, että jonkun verran on oltava perillä mitä on tapahtunut ja mistä puhutaan, tietämättömyyttä pidetään todella outona. Vaikka toisaalta,Doctor sanoit hyvin, että miksi uutisten seuraamisen pitäisi olla jokin normi tai velvoite...

    Ja Henna-Maria, kuulostaa tutulta tuo, että jotain kirjoituksia ei vain jaksa lukea, kun ne sotivat niin paljon omia arvoja vastaan, eikä teksti anna mitään muuta kuin pahan mielen. Sanon nyt rumasti ja ehkä turhankin kärjistäen, mutta olen todella ihmetellyt sitä, miksi niin suuri osa kulttuurista, esim. taiteesta ja kirjallisuudesta on silkkaa roskaa. Sellaista, rumaa ja likaista, mistä ei tule muuta kuin harmitus ja paha mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ehkäpä taiteen tehtävä ei olekaan aina tuottaa hyvää mieltä? Tai julistaa moraalisia arvoja? Itse ajattelen, että jos taiteella jokin tehtävä on, se on muistuttaa ihmistä hänen kuolevaisuudestaan ja toisaalta lahjoittaa hänelle ymmärrystä itsestään ja maailmasta dialogisen puhuttelun, muttei julistuksen kautta.

      Toki voi taiteesta ajatella toisinkin.

      Mutta ehkä yksi syy joidenkin taideteosten "rumuuteen" on juuri tässä; ne eivät välttämättä ole huonoa taidetta, vaan ainoastaan nostavat esiin teemoja ja asioita, jotka koemme rumiksi ja vastenmielisiksi.

      Siitä olen kyllä samaa mieltä, että suuri osa taiteesta on silkkaa roskaa.

      Poista
  5. Hyvä pointti Doctor, kiitos tästä näkökulmasta taiteeseen :) !

    Itse olen ajatellut niin, että kun tämä elämä on välillä niin rumaa ja kurjaa, niin on kiva, jos taiteen avulla saa välähdyksen jostain kauniista ja hyvästä. Siis minulle taide, oli se sitten kirjat, musiikki, tai kuvataide yms., on parhaimmillaan pakoa tästä ankeasta todellisuudesta johonkin kauniimpaan maailmaan.

    Elämästä katoaa helposti toivo ja pieni ihminen hukkuu arjen harmauteen. Siksi en kaipaa taiteen kautta yhtään enempää toivottoomuutta ja synkkyyttä, vaan haluan kokea, että aina on toivoa, koska uskon, että niin se on. Siksi en jaksa lukea kirjoja, joiden maailmankuva on toivoton, enkä kuunnella kuolemaa julistavaa musiikkia, tai katsoa ylipäätään ahdistavaa ja rumaa taidetta.

    Tiedän kyllä, että rumuus on osa elämää ja elämään kuuluvat myös vastenmieliset asiat, eikä silmien sulkeminen auta. Mutta ei myöskään sillä rumuudella mässäily, vaan tarvitaan toivoa paremmasta.

    VastaaPoista
  6. Niin. Tässä asiassa meitä onkin moneen junaan.

    Itse koen viehtymystä rumia ja ahdistavia skenaarioita ilmaisevaan taiteeseen; sellainen tuntuu, silloin kun kyse on merkittävästä taiteesta, olevan melkein suora kurkistusikkuna ihmisyyden sisimpään.

    Toisaalta nautin myös taiteesta, joka on konventionaalisesti "kaunista". Bach on Bach, mutta onneksi on myös Penderecki.

    Itse en näe taidetta omana autonomisena maailmanaan; pikemminkin taide on tätä maailmaa, joskus tätä maailmaa parhaimmillaan. Juuri siitä pidän taiteessa: siihen mahtuvat ruma ja nätti, kauhea ja kaunis. Rinta rinnan, toinen toistaan avaten (ja sulkien).

    Minua taiteessa viehättää sen kyky paeta ilmiselvyyksiä. Muun muassa. Se kykenee ongelmoimaan asiat, joita emme välttämättä ole tottuneet ongelmoimaan. Parhaimmillaan taide antaa viisautta ja ymmärrystä elämästä, ihmisyydestä ja kuolemasta. Se avaa ikkunoita niin valoon kuin pimeyteen. Siten se lopulta aina valaisee, silloinkin kun on pimeyttä tulvillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Tuo mitä sanoit viimeisessä kappaleessa kuulosti kauniilta! Itsellänikin on kokemuksia, että taide voi joskus olla just tuota, että se "antaa viisautta ja ymmärrystä elämästä, ihmisyydestä ja kuolemasta".

      Poista