Katsoin tänään kaksi kaksi Jane Austenin kirjojen pohjalta tehtyä elokuvaa. Viisasteleva sydän (2007) ja Mansfield Park (1999) youtubesta. Molemmat olivat viihdyttäviä, hyvin tehtyjä, niissä oli hyvät näyttelijät ja nautin elokuvista. Kuitenkin, jälkeenpäin tuli tyhjä ja tylsä olo ja mietin, että päivän olisi voinut käyttää paremminkin.
Kuinkakohan monta kertaa olen miettinyt samaa? Silti löydän itseni yhä uudelleen koneen äärestä, katsomasta jotain turhaa leffaa tai tuhlaamasta aikaani netissä. En tahdo tätä. Tahdon nauttia todellisesta elämästä ja oppia kantamaan vastuuta taloudenhoidostani. En tahdo elää jossain haavemaailmassa tai sadussa, tahdon elää tätä hetkeä täysillä nauttien siitä.
Koskaan kukaan ei ole minulle opettanut, että tv:n, elokuvien tms. katselu olisi syntiä. Kuitenkin olen alkanut miettiä asiaa uudestaan. Mitä hyvää elokuvat antavat minulle? Viihdykettä hetkeksi, hyviä fiiliksiä ja mikä tärkeintä, pakopaikan arjesta. Eihän siinä ole mitään pahaa? Jotkut leffat jopa saavat ajattelemaan asioita. Mitä väliä, vaikka niillä onkin hiukan huonoja sivuvaikutuksia - kuten se, että ne vaikuttavat salakavalasti ajatusmaailmaani- , kun edut ovat näin valtaisat.
Samalla tavoin voisin sanoa, että kirjat ovat pahasta, koska nekin antavat viihdykettä hetkeksi, hyviä fiiliksiä, pakopaikan arjesta ja nekin vaikuttavat ajatusmaailmaani. Niin, jos oikein pitkälle mennään, niin oikeastaan kaikesta viihteestä voisi sanoa, että sen on pahasta. Mitä muuta tarkoitusta viihde palvelee, kuin ihmisen itsekkyyttä, ahneutta, nautinnonhalua?
Samaan aikaan, kun istun elokuvateatterin pehmustetuilla istuimilla ja napostelen sokeria, joku jossain kärsii, koska hänellä ei ole tarpeeksi ravintoa pysyäkseen hengissä. Enhän minä voi suoraan vaikuttaa ja mennä antamaan hänelle ruokaa, mutta silti, kuinka voin olla niin välinpitämätön ja itsekäs ja pitää halpana kaikkea sitä hyvää ja tätä hyvinvointia mitä Jumalalta olen saanut. Aivan kuin se olisi itsestäänselvyys.
Paul Washer kysyy oheisessa videonpätkässä: "When was the last time you enjoyed a glass of water? We can't enjoy a glass of water because of all the artificial things that have been given to us. The coca colas, and the soft drinks and everything else. We are so taken away by what God has not given us, so we can't enjoy what he has given us."
Katsottuani koko illan elokuvia, jotka eivät siis todellakaan olleet mitään HC-kamaa, vaan kaikille sallittuja, voin todeta, etteivät ne ainakaan vieneet minua lähemmäksi Jumalaa, tai auttaneet minua elämään elämääni. Pikemminkin ne tekivät minut vieraammiksi tälle elämälle, jota nyt elän. En osaa nauttia tästä tavallisesta elämästäni ja arvostaa niitä ihania asioita, joita Jumala on mulle antanut. Pakenen valhemaailmaan, jota ei oikeasti ole olemassakaan.
Pitäisikö sitten kaikki mielikuvitus tappaa, luovuus tuhota ja repiä molemmat irti juurineen?
maanantai 19. heinäkuuta 2010
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Kuka olet, Herra?
Tajusin eilen, että en tunne Jumalaa, vaikka väitän kulkevani Jeesuksen kanssa. Puhun hänestä kevyesti, tajuamatta, kuka hän on ja kuinka Pyhä hän on. Hän on maailmankaikkeuden Luoja ja ylläpitäjä, mutta minulle hän on useammin kuin nukkumatti tai hammaskeiju. En oikeasti tunne häntä sellaisena kuin hän on.
Kuuntelin eilen Paul Washerin saarnasarjasta True Gospel kaksi ekaa osaa, koska haluaisin ymmärtää, mitä evankeliumi on. No, kuunnellessani tajusin taas, että en edelleenkään ymmärrä evankeliumia, vaikka tiedän mitä se pitää sisällään.
Minulla on kyllä valtavasti tietoa uskosta, mutta ei pisaraakaan Jumalan voimaa. Raamatun mukaan juuri evankeliumi on Jumalan voima
Tiedän olevani syntinen, joo. Mutta ymmärränkö mitä se tarkoittaa? En. Tuntuu, että monista sanoista on tullut vain kuluneita kliseitä, kuolleita käsitteitä, joiden merkitystä en ymmärrä. Tiedän, että Jeesus kuoli puolestani, mutta mitä se todella merkitsee?
Miksei näistä asioista puhuta kirkoissa ja seurakunnissa? Miksi puhutaan kaikesta muusta, muttei näistä perusasioista? Miksei saarnata evankeliumia? Oletetaanko, että kaikki on kuulleet sen niin monta kertaa? Minä ainakin kaipaisin ihan perusruisleipää ja evankeliumin "pääruokaa". Pelkkä jälkkäri ei täytä, vaikka saattaa maistua hyvältä. Jos en saa ravitsevaa ruokaa, jään tyhjäksi.
Herra, kuka sinä olet? Tahtoisin tuntea sinut. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tahtoisin ymmärtää evankeliumin, niin että eläisin siitä joka päivä. Tahtoisin olla sellainen kristitty, jollaiseksi olet minut tarkoittanut. Herra armahda ja auta!
Kuuntelin eilen Paul Washerin saarnasarjasta True Gospel kaksi ekaa osaa, koska haluaisin ymmärtää, mitä evankeliumi on. No, kuunnellessani tajusin taas, että en edelleenkään ymmärrä evankeliumia, vaikka tiedän mitä se pitää sisällään.
Minulla on kyllä valtavasti tietoa uskosta, mutta ei pisaraakaan Jumalan voimaa. Raamatun mukaan juuri evankeliumi on Jumalan voima
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." Room 1:16-17
Tiedän olevani syntinen, joo. Mutta ymmärränkö mitä se tarkoittaa? En. Tuntuu, että monista sanoista on tullut vain kuluneita kliseitä, kuolleita käsitteitä, joiden merkitystä en ymmärrä. Tiedän, että Jeesus kuoli puolestani, mutta mitä se todella merkitsee?
Miksei näistä asioista puhuta kirkoissa ja seurakunnissa? Miksi puhutaan kaikesta muusta, muttei näistä perusasioista? Miksei saarnata evankeliumia? Oletetaanko, että kaikki on kuulleet sen niin monta kertaa? Minä ainakin kaipaisin ihan perusruisleipää ja evankeliumin "pääruokaa". Pelkkä jälkkäri ei täytä, vaikka saattaa maistua hyvältä. Jos en saa ravitsevaa ruokaa, jään tyhjäksi.
Herra, kuka sinä olet? Tahtoisin tuntea sinut. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tahtoisin ymmärtää evankeliumin, niin että eläisin siitä joka päivä. Tahtoisin olla sellainen kristitty, jollaiseksi olet minut tarkoittanut. Herra armahda ja auta!
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Korkeapainetta
Vaihteeksi tuntuu, että lennän korkealla! On niin hyvä fiilis juhannuksesta, että elämä taas hymyilee. Oltiin tyttöporukalla metsämökillä ja oli rentoa sekä hauskaa.
Olen viime aikoina miettinyt, kuinka tärkeää onkaan kuunnella omaa sisäistä ääntään tai intuitiotaan ihmissuhteissa. On ihmisiä, joiden suhteen ei ole aivan turvallinen olo ja siksi en osaa olla oma itseni heidän seurassaan. Sitten on myös ihmisiä, joihin luotan, arvostan ja pidän, mutta joille silti en halua uskotua liikaa tai solmia liian syvää ystävyyssuhdetta.
Koitan myös aistia kenelle voi kertoa mitäkin. On ihan hyvä, että on erilaisia ystäviä, joiden kanssa voi puhua eri asioista. Ja on hyvä, että on muutamia läheisiä ystäviä ja sitten muuten vaan hyviä kavereita. Ehkä tuo sisäinen "anturi" on jokin itsesuojelumekanismi.
Rukoukseni tänään on psalmi 139
Olen viime aikoina miettinyt, kuinka tärkeää onkaan kuunnella omaa sisäistä ääntään tai intuitiotaan ihmissuhteissa. On ihmisiä, joiden suhteen ei ole aivan turvallinen olo ja siksi en osaa olla oma itseni heidän seurassaan. Sitten on myös ihmisiä, joihin luotan, arvostan ja pidän, mutta joille silti en halua uskotua liikaa tai solmia liian syvää ystävyyssuhdetta.
Koitan myös aistia kenelle voi kertoa mitäkin. On ihan hyvä, että on erilaisia ystäviä, joiden kanssa voi puhua eri asioista. Ja on hyvä, että on muutamia läheisiä ystäviä ja sitten muuten vaan hyviä kavereita. Ehkä tuo sisäinen "anturi" on jokin itsesuojelumekanismi.
Rukoukseni tänään on psalmi 139
Herra, sinä tunnet minut ja tiedät myös ihmissuhteeni. Varjele minua uskoutumasta väärille ihmisille ja anna lähelleni sellaisia ihmisiä, joihin voin luottaa ja turvautua. Amen
Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Matalapainetta
Tänään on ollut kamala päivä. Tai ihan mukava oikeastaan, mutta kuitenkin kamala. Ehkä tämä johtuu väsymyksestä, ehkä hormoneista, ehkä elämäntilanteesta tai niistä kaikista. Tuntuu kuin kantaisin koko maailman painoa harteillani ja olisin yksin ja umpikujassa. Tietenkin tiedän, etten ole yksin, eikä Jumalalle ole olemassa umpikujia, mutta on eri asia auttako se tieto.
Menen nukkumaan. Hyvää yötä :)
Menen nukkumaan. Hyvää yötä :)
torstai 17. kesäkuuta 2010
Ovi on auki
On helpottavaa tietää, että ovi Jumalan luokse on aina avoinna. Itseasiassa Jumala seisoo sen oven ulkopuolella, odottaa ja tähyilee meitä. Kun hän näkee meidät kaukana tulossa, hän heltyy pinkaisee juoksuun ja sulkee meidät syliinsä ja vie meidät kotiinsa. (Luuk 15:11-32)
Niin helposti ajaudun kauemmaksi Herrastani, elän vain itseäni varten, kiinnyn syntiin ja pakenen Jumalaa. Jossain vaiheessa tajuan mitä on tapahtunut ja tajuan, etten selviä ilman häntä. Jostain syystä on kuitenkin vaikea palata takaisin. Kunpa vain muistaisin sen, että Jumala rakastaa minua, eikä hylkää, vaan odottaa, että tulisin hänen luoksensa rehellisenä omana itsenäni. Odottaa, että toisin kaikki syntini peittelemättä hänen eteensä, jotta hän voisi puhdistaa minut. Odottaa, että toisin koko sydämeni, kaikki tunteeni tai tunteettomuuteni.
Jumala kaipaa kuulla meidän ääntämme. Hän kaipaa sitä, että puramme hänelle sydämemme, kipeätkin tunteet. Hän tietää kaiken mitä meissä on, mutta hän tahtoo, että me itse kerromme hänelle miltä meistä tuntuu ja mitä ajattelemme. Hän tahtoo myös vastata ja puhua meille Raamatun kautta. Toisin sanoen, Jumala haluaa että jaamme elämämme hänen kanssaan ja hänkin on valmis jakamaan elämänsä meidän kanssamme.
Hän tahtoo olla meille Herra ja Jumala. Hän tahtoo näyttää kuka hän on. Jos todella ymmärtäisin kuka hän on, elämäni muuttuisi. En kirjoittaisi näitä kliseitä. Todennäköisesti sisimpäni valtaisi pyhä pelko ja painuisin polvilleni tai en ainakaan voisi seistä hänen edessään.
Hän on Pyhä. Maailmankaikkeuden kuningas. Luoja. Ainoa Jumala. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on täydellisen oikeudenmukainen, kiivas ja rakastava. Hän on Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala, joka taistelee oikeuden puolesta. Hän on ristiinnaulittu messias, joka otti päälleen minun syntini, ja kärsi rangaistuksen, jotta minulla olisi rauha. Hän on ylösnoussut ruhtinas. Hän on kansojen tuomari, joka kerran tulee takaisin langettamaan oikeudenmukaiset tuomiot. Hän on yksi ja ainoa, pyhä, kolmiyhteinen Jumala, josta Raamattu ilmoittaa. Isä, Poika, Pyhä Henki.
Loppuun vielä vanha Bass'n Helenin biisi tämän hetken fiiliksistä.
"Herra johda vaikka, mun tieni kulkis minne.
Johda silloinkin, kun en jaksa yrittää.
Silloin kun mä heikko oon
johdatukses jatkukoon.
Koko elämän sun käsiisi jätän"
Bass'n Helen - Taisteluni
Niin helposti ajaudun kauemmaksi Herrastani, elän vain itseäni varten, kiinnyn syntiin ja pakenen Jumalaa. Jossain vaiheessa tajuan mitä on tapahtunut ja tajuan, etten selviä ilman häntä. Jostain syystä on kuitenkin vaikea palata takaisin. Kunpa vain muistaisin sen, että Jumala rakastaa minua, eikä hylkää, vaan odottaa, että tulisin hänen luoksensa rehellisenä omana itsenäni. Odottaa, että toisin kaikki syntini peittelemättä hänen eteensä, jotta hän voisi puhdistaa minut. Odottaa, että toisin koko sydämeni, kaikki tunteeni tai tunteettomuuteni.
Jumala kaipaa kuulla meidän ääntämme. Hän kaipaa sitä, että puramme hänelle sydämemme, kipeätkin tunteet. Hän tietää kaiken mitä meissä on, mutta hän tahtoo, että me itse kerromme hänelle miltä meistä tuntuu ja mitä ajattelemme. Hän tahtoo myös vastata ja puhua meille Raamatun kautta. Toisin sanoen, Jumala haluaa että jaamme elämämme hänen kanssaan ja hänkin on valmis jakamaan elämänsä meidän kanssamme.
Hän tahtoo olla meille Herra ja Jumala. Hän tahtoo näyttää kuka hän on. Jos todella ymmärtäisin kuka hän on, elämäni muuttuisi. En kirjoittaisi näitä kliseitä. Todennäköisesti sisimpäni valtaisi pyhä pelko ja painuisin polvilleni tai en ainakaan voisi seistä hänen edessään.
Hän on Pyhä. Maailmankaikkeuden kuningas. Luoja. Ainoa Jumala. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on täydellisen oikeudenmukainen, kiivas ja rakastava. Hän on Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala, joka taistelee oikeuden puolesta. Hän on ristiinnaulittu messias, joka otti päälleen minun syntini, ja kärsi rangaistuksen, jotta minulla olisi rauha. Hän on ylösnoussut ruhtinas. Hän on kansojen tuomari, joka kerran tulee takaisin langettamaan oikeudenmukaiset tuomiot. Hän on yksi ja ainoa, pyhä, kolmiyhteinen Jumala, josta Raamattu ilmoittaa. Isä, Poika, Pyhä Henki.
Loppuun vielä vanha Bass'n Helenin biisi tämän hetken fiiliksistä.
"Herra johda vaikka, mun tieni kulkis minne.
Johda silloinkin, kun en jaksa yrittää.
Silloin kun mä heikko oon
johdatukses jatkukoon.
Koko elämän sun käsiisi jätän"
Bass'n Helen - Taisteluni
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Jumalan johdatus
Elämä on joskus kuin suuri palapeli, jonka palat ovat sekaisin lattialla. En tiedä minkälainen kuva niistä pitäisi syntyä, niitä on aivan liikaa. En tiedä mikä pala liittyy mihinkin ja mitkä värit muodostavat kuvion. Tuntuu aivan toivottomalta ja tuhoon tuomitulta yritykseltä ryhtyä kokeilemaan yksitellen pala palalta mitkä kappaleet sopisivat yhteen. Paloja on aivan liian monta Silti minun on aloitettava kokeileminen yksitellen, sillä en voi tehdä muutakaan.
Uskon, että Jumala näkee kokonaisuuden, hänellä on käsissään valmis kappale minun sekavasta ja sotkuisesta palapelistäni. Siksi rukoilen, että Jumala johdattaisi minua ja auttaisi tämän elämän palapelin kokoamisessa. Minulla ei ole muuta toivoa kuin Hän. Rukoilen, että Jumala johdattaisi minut oikeaan opiskelupaikkaan, oikeaan työhön, oikeitten ihmisten pariin, oikeaan kaupunkiin ja johdattaisi oikean "taistelutoverin" elämääni.
Kun rukoilen Jumalan johdatusta johonkin asiaan, jään helposti vain lepäämään laakereillani ja odottamaan, että Jumala puuttuisi peliin ja näyttäisi minulle mitä pitäisi tehdä. Odotan, että hän lähettäisi minulle valmiin toimintasuunnitelman enkelipostina suoraan kotiovelleni. Ihmettelen, kun niin ei tapahdu, kun mitään ei tapahdu ja tuntuu kuin minun olisi yksin räpiköitävä eteenpäin ilman viisautta, ilman minkäänlaista johdatusta. Pelkään, että silloin kun en tiedä minne mennä, astun jotenkin harhaan ja joudun pois Jumalan suunnitelmasta ja johdatuksesta.
Sen sijaan, että kulkisin pimeässäkin eteenpäin oman maalaisjärkeni varassa, jään odottamaan jotain mystistä "johdatusta". Etten vaan astuisi harhaan. Kuitenkin, jos etsin Herraa, rakastan häntä ja turvaan häneen, en voi mennä vikaan, vaikka kulkisinkin hiukan "väärään suuntaan", sillä Jumala sanoo: "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room 8:28 (KR 33/38) Jumala siis johtaa kaiken lopulta minun parhaakseni, eikä minun tarvitse stressata siitä mitä pitäisi tehdä. Jos teen virheitä, nekin Jumala johtaa parhaakseni.
Entäpä jos Jumala ei haluakaan antaa minulle sitä kaipaamaani valmista toimintasuunnitelmaa? Kenties hän haluaakin että minä saan itse vaikuttaa oman elämäni suuntaan. Entä jos epävarmuus kuuluukin Jumalan lapsen elämään? Entä jos Jumala haluaa tehdä elämästäni jännittävän ja mielenkiintoisen seikkailun? Sillä mikä elämä se sellainen olisi, jossa tietäisin tarkalleen, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.
Jumala käskee metä odottamaan häntä, "Odota Herraa. Ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps 27:14 Mitä se sitten tarkoittaa? Jos vain odotan tekemättä mitään, se on sama kuin en eläisi ollenkaan. Ehkä minun pitää jatkaa elämistä, vaikka odotankin Herraa. Ehkä minun pitää jatkaa kulkemista siihen suuntaan, minkä luulen olevan oikea, luottaa maalaisjärkeeni, valita suunta. Kyllä niitä tienviittoja sitten tulee matkan varrella vastaan.
Mitä on kulkea johdatuksessa?
Entä jos se ei olekaan sitä, että tiedän varmasti minne suuntaan pitäisi mennä? Entä jos johdatuksessa kulkeminen on elämistä jatkuvassa epävarmuudessa varmana siitä, että Jumala tietää, minne ollaan menossa.?
Uskon, että Jumala näkee kokonaisuuden, hänellä on käsissään valmis kappale minun sekavasta ja sotkuisesta palapelistäni. Siksi rukoilen, että Jumala johdattaisi minua ja auttaisi tämän elämän palapelin kokoamisessa. Minulla ei ole muuta toivoa kuin Hän. Rukoilen, että Jumala johdattaisi minut oikeaan opiskelupaikkaan, oikeaan työhön, oikeitten ihmisten pariin, oikeaan kaupunkiin ja johdattaisi oikean "taistelutoverin" elämääni.
Kun rukoilen Jumalan johdatusta johonkin asiaan, jään helposti vain lepäämään laakereillani ja odottamaan, että Jumala puuttuisi peliin ja näyttäisi minulle mitä pitäisi tehdä. Odotan, että hän lähettäisi minulle valmiin toimintasuunnitelman enkelipostina suoraan kotiovelleni. Ihmettelen, kun niin ei tapahdu, kun mitään ei tapahdu ja tuntuu kuin minun olisi yksin räpiköitävä eteenpäin ilman viisautta, ilman minkäänlaista johdatusta. Pelkään, että silloin kun en tiedä minne mennä, astun jotenkin harhaan ja joudun pois Jumalan suunnitelmasta ja johdatuksesta.
Sen sijaan, että kulkisin pimeässäkin eteenpäin oman maalaisjärkeni varassa, jään odottamaan jotain mystistä "johdatusta". Etten vaan astuisi harhaan. Kuitenkin, jos etsin Herraa, rakastan häntä ja turvaan häneen, en voi mennä vikaan, vaikka kulkisinkin hiukan "väärään suuntaan", sillä Jumala sanoo: "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room 8:28 (KR 33/38) Jumala siis johtaa kaiken lopulta minun parhaakseni, eikä minun tarvitse stressata siitä mitä pitäisi tehdä. Jos teen virheitä, nekin Jumala johtaa parhaakseni.
Entäpä jos Jumala ei haluakaan antaa minulle sitä kaipaamaani valmista toimintasuunnitelmaa? Kenties hän haluaakin että minä saan itse vaikuttaa oman elämäni suuntaan. Entä jos epävarmuus kuuluukin Jumalan lapsen elämään? Entä jos Jumala haluaa tehdä elämästäni jännittävän ja mielenkiintoisen seikkailun? Sillä mikä elämä se sellainen olisi, jossa tietäisin tarkalleen, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.
Jumala käskee metä odottamaan häntä, "Odota Herraa. Ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps 27:14 Mitä se sitten tarkoittaa? Jos vain odotan tekemättä mitään, se on sama kuin en eläisi ollenkaan. Ehkä minun pitää jatkaa elämistä, vaikka odotankin Herraa. Ehkä minun pitää jatkaa kulkemista siihen suuntaan, minkä luulen olevan oikea, luottaa maalaisjärkeeni, valita suunta. Kyllä niitä tienviittoja sitten tulee matkan varrella vastaan.
Mitä on kulkea johdatuksessa?
Entä jos se ei olekaan sitä, että tiedän varmasti minne suuntaan pitäisi mennä? Entä jos johdatuksessa kulkeminen on elämistä jatkuvassa epävarmuudessa varmana siitä, että Jumala tietää, minne ollaan menossa.?
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Elämäni on sinun käsissäsi
Herra armahda meitä!
Vaikka minä vaellan ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minut. Sinä ojennat kätesi minun vihamiesteni vihaa vastaan, ja sinun oikea kätesi auttaa minua. Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä. Ps 138:7-8 (KR 33/38)
"Oh
I know that I can make it
I know that I can stand
No matter what may come my way
My life is in your hands
With Jesus I can take it
With Him I know I can stand
No matter what may come my way
My life is in your hands"
-Kirk Franklin-
Vaikka minä vaellan ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minut. Sinä ojennat kätesi minun vihamiesteni vihaa vastaan, ja sinun oikea kätesi auttaa minua. Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä. Ps 138:7-8 (KR 33/38)
"Oh
I know that I can make it
I know that I can stand
No matter what may come my way
My life is in your hands
With Jesus I can take it
With Him I know I can stand
No matter what may come my way
My life is in your hands"
-Kirk Franklin-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
