Mielestäni juuri kirjan sisältö, se, mitä kirjassa lukee, ratkaisee, onko kirja kaunis vai ruma. Toki on kirjoja, jotka myös miellyttävät silmää ja ovat kauniita katsella. Visuaalisesti kaunis kirja on esimerkiksi Maailman ihanin tyttö.
Kirja voi olla kuitenkin kaunis, vaikka se olisi ruman näköinen. Se voi olla kauniisti kirjoitettu ja sisältää jotain ainutlaatuisen kaunista. Millainen kirja on sinun mielestäsi kaunis?
Väitän, että maailmassa ei ole kauniimpaa kirjaa kuin Raamattu. Niitä on erilaisia: hienoja ja juhlallisia, puhki kulutettuja ja tuhrittuja, taskuversioita ja valtavia perheraamattuja. Tavallisesti Raamatut eivät kuitenkaan ole erityisen kauniin näköisiä. Usein ne ovat yksivärisiä, joissa on vain pieni risti päällä, joskus ei sitäkään.
Tylsä ulkonäkö on kuitenkin vain hämäystä, sillä sisällä on hurjia seikkailuja, iloa, surua, vihaa, ystävyyttä, petollisuutta, onnistumisia, pettymyksiä ja paljon muuta. Raamatusta löytyy elämän koko kirjo. Raamatussa ei myöskään kaunistella asioita. Sen suurimmat sankarit tekevät virheitä, syntejä ja ovat kaikin puolin epätäydellisiä jästipäitä.
Raamattu kuvaa meidät ihmiset sellaisina kuin me olemme, mutta se kertoo myös kuka Jumala on ja kuinka pyhä, suuri ja uskollinen hän on. Kenties meillä on aavistus Jumalasta, jokin epämääräinen kaipuu, jonka luonnetta emme itsekään ymmärrä. Raamatussa Jumala ilmoittaa itsensä. Inhoan kliseitä, mutta kuinka tämän muuten voi ilmaista: Raamattu kertoo siitä, kuinka voimme päästä yhteyteen Jumalan kanssa ja saada kestävän rauhan ja vapautua synnin ja kuoleman otteesta. Jumala puhuu Raamatun kautta sydämellemme, kutsuu ja vetää luoksensa.
Olen huomannut, että Raamattu myös paljastaa minulle oman sydämeni, aivan kuin se olisi peili, josta katson omaa kuvaani. Eikä se mitä näen aina miellytä minua.
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme Hepr. 4:12
Kuitenkin samalla kun näen totuuden itsestäni, Raamattu puhuu myös armosta ja pelastuksesta, joka tulee uskosta Jeesuksen.
Raamattu on myös vaarallinen kirja. Se osoittaa, että on vain yksi Jumala, joka hallitsee koko maailmaa ja että hänen luokseen on olemassa vain yksi tie, Jeesus, jonka edessä kaikkien on kerran polvistuttava. Joissain maissa Raamatun omistaminen on hengenvaarallista. On maita, joissa kristittyjä kidutetaan ja tapetaan. Silti ihmiset ottavat riskejä, koska kristitylle Raamattu on elintärkeä kirja.
Äh, en sittenkään osaa selittää miksi Raamattu on niin kaunis kirja. Se vain on.
Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. Jes. 55:1-3
On hetkiä, ku on suru maailmasta, pahuudesta, kaiken tuhosta. Niinä hetkenä iloitsee valtavasti joka ainoasta kristitystä ja kristillisestä puheesta. Iloitsen sinusta!
VastaaPoistaT. Essi
Minäkin tiedän, että Raamattu on kaunis kirja, - ja samalla kaunis kirjasto.
VastaaPoistaSiunausta syksyn keskelle!
Kiitos Essi ja nurkkalintu :) ja siunausta teidänkin syksyynne :)
VastaaPoista