Olen ollut viime aikoina kuin kireälle pingoitettu kuminauha: väsynyt, hermostunut ja stressaantunut. Koulu on teettänyt yllättävän paljon töitä ja pimeät, aikaiset talviaamut ovat olleet vaikeita, varsinkin kun iltaisin on tullut istuttua liian myöhään koneen ääressä.
Päätin, että tänä vuonna en stressaa joululahjoista, mutta kuinkas kävikään. Lykkäsin lahjojen miettimistä ja stressi pääsi yllättämään. Haluaisin antaa läheisilleni mieluisia lahjoja ja niiden keksiminen on vaikeaa.
Lisäksi tuntuu kuin olisin sysännyt Jumalan sivuun ja rämpinyt eteenpäin omin päin. Kulku on ollut yhtä vaivalloista kuin umpihangessa tarpominen vastatuuleen. Onneksi nyt on helpottanut ja tiedän taas, että Hän on kanssani.
Stressiä ja väsymystä näyttää olevan liikkeellä enemmänkin ja kai se kuuluu tähän vuodenaikaan. On niin pimeää. Aurinko ei nouse kuin kurkistamaan taivaan reunalle ja katoaa taas.
Voimia teille kaikille, jotka kärsitte joulukuun väsymyksestä! Pienen hetken kun vielä jaksaa, niin kohta päivät alkavat pidentyä ja valo lisääntyä.
Jumala, näet meidät kaikki väsyneet ja nääntyneet ja tunnet sydämemme. Kiitos, että olet luvannut antaa voiman, uuden voiman. Kiitos, että vahvistat, uudistat ja kannat meitä. Kiitos siitä, ettei meidän tarvitse ponnistella saavuttaaksemme yhteyden sinuun, vaan Sinä olet siinä, aivan lähellä. Sinä, Jeesus, kärsit ristillä rangaistuksen synneistämme, ja lunastit meidät vapaiksi synnin ja kuoleman kirouksesta. Kiitos, että saamme tulla luoksesi, etkä sinä heitä meistä ketään pois, vaan olet luvannut, että jokainen, joka huutaa avuksi nimeäsi, pelastuu...minäkin. kiitos, että kuolemasi riittää sovittamaan minunkin syntini. Tule aina vain todellisemmaksi minulle, Jeesus ja näytä mitä ristinkuolemasi merkitsee. Muuta sydämeni. Kiitos, että kuulet huutoni ja tahdot sulkea minut syliisi. Sinun käsiisi jätän elämäni. Amen.
Israelin Orwell-painajainen
8 kuukautta sitten
Amen.
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle voimia! Taivaan Isä antaa voimia meille loppuvuoden tarpojille.
Siunausta, iloa ja valoa!
Amen!
VastaaPoistaYhdyn kyllä tähän rukoukseen täysin! Kiitos tästä postauksesta :) Siunattua Joulun aikaa! Muistetaan kaiken tän kiireen keskellä, että Jesus is reason for the season!