Eipä ihan onnistunut mun nettipaasto. Tai no, muutama viikko meni hyvin, mut nyt taas on tullut roikuttua netissä ja blogejakin luettua. Luovutan.
On ollut hyvä pitää taukoa myös blogista ja miettiä miksi tätä kirjoitan ja kannattaako jatkaa. Tämä blogi sitoo helposti minut tuhlaamaan koneen ääressä aikaa, jonka voisin käyttää niin paljon paremmin. Lisäksi pelkään, että kerron itsestäni liikaa blogissa.
Toisaalta bloggaus on myös antanut tosi paljon. Blogin kirjottaminen on ollut hauskaa ja osa kirjotuksista on sellaisia, joista olen itse saanut rohkaisua ja lohdutusta kun olen niitä myöhemmin lukenut. Eli kirjoittaminen kannattaa ainakin itseä varten.
Toisaalta, jos kirjoitan itseäni varten, niin eikö henkilökohtainen päiväkirja olisi parempi tapa jäsentää ajatuksia, kuin julkinen blogi? Kenties, mutta omia päiväkirjan tekstejä ei aina jaksa hioa niin järkeviksi. On ollut kiva kirjoittaa niin, että tietää jonkun myös lukevan, vaikka se rajoittaisikin kirjoittamista. Oon myös iloinnut kommenteista, joita omiin kirjoituksiin on tullut. Lisäksi olen törmännyt blogimaailmassa kivoihin blogeihin.
Joten ainakin toistaiseksi tämä blogi jatkaa elämää. Ei ehkä päivity niin usein, mutta kirjoittelen kun tuntuu siltä. Kuten tänään.
Israelin Orwell-painajainen
8 kuukautta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti