lauantai 21. huhtikuuta 2012

Blogista luopuminen

Olen aikeissa sittenkin lopettaa tämän blogin (ja muitakin). Minusta tuntuu, että Jumala puhui minulle vakavasti otettavia asioita. Odotan kyllä vielä vahvistusta. Tahdon olla vapaa. Tahdon tuntea Jumalan oikeasti. Olen kyllästynyt leikkimään uskonnollisessa leikkikehässä Tahdon oikeasti elää uskoa todeksi.
Lähettänyt Anna klo 21.34

5 kommenttia:

  1. Hitunen22. huhtikuuta 2012 klo 16.22

    Voi Anna! Ymmärrän kyllä jos Isän kaipuu vaatii tekemään muuta, mutta silti jään kaipaamaan mietiskeleviä tekstejäsi. Uskon eläminen todeksi on jännittävä matka arkuudesta rohkeuteen; itsekin olen vasta alussa tuota matkaa. Kaikkea hyvää sinulle matkallasi! Varaudu yllätyksiin...

    VastaaPoista
  2. Häivähdys22. huhtikuuta 2012 klo 16.49

    Ymmärrän kyllä tunteesi. Kiitos silti näistä kirjoituksistasi tähän asti. Olen saanut niistä paljon. Siunattua matkaa "Pyhään erämaahan" vaeltamaan kahden Hyvän Paimenen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Nurkkalintu22. huhtikuuta 2012 klo 21.58

    Sinäkin kipuilet blogin lopettamisen kanssa!
    Ymmärrän sinua.
    Tämä on hyvä lause: "Olen kyllästynyt leikkimään uskonnollisessa leikkikehässä."
    Minäkin olen aika kypsä. Olen ollut jo jonkin aikaa väsynyt bloggaamiseen. Motivaatio hukkui.

    Toivoisin sinun kuitenkin vielä jatkavan blogisi pitämistä, edes harvakseltaan.
    Kuitenkin tärkeintä nyt on, että toimit Jumalan tahdon mukaan.

    Rukoilen näiden "vakavasti otettavien asioiden" puolesta.
    Siunausta! <3

    VastaaPoista
  4. Anonyymi22. huhtikuuta 2012 klo 22.48

    Niin, meidän ei tulisi olla vain Sanan kuulijoita vaan myös tekijöitä. Uskon kuitenkin, että tämä blogi on ollut Jumalan käytössä, niin kuin sinäkin: täällähän olet pohtinut uskonelämää ja kasvua kipuillekin.

    Ystäväni kirjoitti blogissaan näin, jonka tahdon jakaa sinullekin:

    Voin todella sanoa omasta kokemuksestani viime ajoilta, että oman sydämen paljastaminen on välillä rankkaa. Miksi se on rankkaa? Koska silloin todella annat jotain sinusta jatkuvasti. Se mitä silloin muille annat on jotain arvokasta, kaunista, ilahduttavaa, haurasta, jotain todellista ja käsinkosketeltavaa. Muut saavat nähdä sen omin silmin, he saavat jotain siitä itselleen omakseen, sinä kutsut heitä johonkin. Mutta se on myös epätavallista, ei odotettavaa ja otat riskin, että muut todella näkevät sinut ja tulet haavoitetuksi. Tässä maailmassa on helpompaa mennä pää kylmänä, sanoa tavalliset sanat, näyttää vakuuttavalta ja varmalta, suorittaa ja kontrolloida. Mutta entä kun paljastamme sen mitä todella olemme naisina? Ole valmiina taisteluihin. Älä anna kovan vastatuulen saada sinua luovuttamaan. Vastustusta tulee ja sinun tekee mieli taas mennä kuoresi alle. Mutta muista, että sydämesi paljastaminen on rakkaudenosoitus muille, se on luottamuksen osoitus, se on parasta mitä voit muille antaa. Sinä olet kaunein siellä missä olet todellisinta sinua.

    -uskonsisar

    VastaaPoista
  5. Anna26. huhtikuuta 2012 klo 22.10

    Kiitos ihanista kommenteista, ihan meinas tulla itku silmään kun ne luin...:)

    Mietin vielä ja kyselen, mikä on blogin kohtalo. Silloin olin melko varma, etten jatka, enää en tiedä. Mietin poistanko tunnukset kokonaan vai kirjoitanko ehkä vielä joskus. En tiedä. Mutta kaipuu on päästä vapaaksi siitä, mikä sitoo ajankäyttöäni ja ajatuksiani ja jumittaa istumaan tähän koneen ääreen. Ja samalla kaipuu tehdä Jumalan tahto (mitä ikinä se onkaan), totella niin pitkälle kuin ymmärrän.

    Kiitos Hitunen ja Häivähdys :)

    Kiitos rukouksesta Nurkkalintu <3

    Kiitos tuosta kauniista lainauksesta, uskonsisar :)

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)