Voin pahoin

Elän uutispimennossa. En seuraa mitään mediaa säännöllisesti, mutta aika ajoin jotkut uutiset onnistuvat saavuttamaan minut. Tämän päivän uutinen sai minut voimaan pahoin sisäisesti. Eksyin jotenkin iltalehden sivuille ja siellä oli lyhyt juttu Markku Koiviston oikeudenkäynnistä.

En ehtinyt miettiä, miten tähän uutiseen pitäisi reagoida. Minun automaattinen reaktioni oli inhotus, pahoinvointi ja suuttumus. Kuinka tällaista voi tapahtua? Silloin kun asiasta ensimmäisen kerran uutisoitiin, kuulin joiltain uskovilta kommentteja, joissa tekoa jotenkin vähäteltiin (silloin ei tosin tiedetty vielä, että kyseessä oli rikos). Joka tapauksessa tapahtunut painettiin ikään kuin villasella hiljaiseksi johonkin uskonnollisen selitykseen vedoten.

Mielestäni on väärin ajatella, että vääryyttä pitäisi ymmärtää sen tähden, että kaikkihan me teemme vääryyksiä, olemme syntisiä, eikä kellään ei ole varaa tuomita ketään. No hyvänen aika, jos ei minulla ole oikeutta tuomita, niin onneksi on sentään olemassa Suomen laki, joka tässä asiassa on vielä oikeudenmukainen!

Puhun nyt varmasti ajattelemattomasti kovia sanoja, mutta oikeasti olen kyllästynyt lässytykseen. Minua ärsyttää noin ylipäätään yhteiskunnassa se, että väärintekijöitä ymmärretään loputtomasti, eikä pistetä vastuuseen teoistaan. Erityisesti ärsyttää uskovien piirissä sellainen asenne, jossa syntejä ymmärretään ja vääryyksiä selitellään olemattomiksi. Opetetaan, että Jumala kyllä hyväksyy kaiken ja taputtaa päähän. Ja jos minua kohtaan on toimittu väärin, niin oikeudenmukaisuuden vaatimisen sijaan minun pitäisi vain ymmärtää ja antaa anteeksi.

Tämä saa minut voimaan pahoin. Jos ihmisen ei koskaan tarvitse kohdata omaa pahuuttaan ja joutua vastaamaan omista pahoista ja vääristä teoistaan, niin oppiiko hän koskaan elämään oikein? Okei, ymmärrän, että on tärkeää antaa anteeksi eikä katkeroitumalla pilata elämäänsä. Mutta joskus vain kuvottaa se, että pitää niellä ja niellä vääryyttä, eikä kukaan julista väärää vääräksi ja suoraa suoraksi.

Välillä tuntuu, että meidän aikamme kaipaisi vanhan ajan profeettoja. Onhan nykyään kyllä profeetan nimellä kulkevia henkilöitä kristillisissä piireissä, mutta missä ovat ne, joilla olisi todellinen Jumalan sanoma tälle ajalle, tämän ajan maailmalle ja tämän ajan seurakunnalle. Sellaiset ihmiset, jotka julistaisivat väärän vääräksi ja suoran suoraksi. Ihmiset, joilla olisi Jumalan antama auktoriteettia ja he uskaltaisivat sanoa ääneen sen, missä teemme väärin, mutta heillä olisi kuitenkin rakkaus.