tiistai 26. maaliskuuta 2013

Voin pahoin

Elän uutispimennossa. En seuraa mitään mediaa säännöllisesti, mutta aika ajoin jotkut uutiset onnistuvat saavuttamaan minut. Tämän päivän uutinen sai minut voimaan pahoin sisäisesti. Eksyin jotenkin iltalehden sivuille ja siellä oli lyhyt juttu Markku Koiviston oikeudenkäynnistä.

En ehtinyt miettiä, miten tähän uutiseen pitäisi reagoida. Minun automaattinen reaktioni oli inhotus, pahoinvointi ja suuttumus. Kuinka tällaista voi tapahtua? Silloin kun asiasta ensimmäisen kerran uutisoitiin, kuulin joiltain uskovilta kommentteja, joissa tekoa jotenkin vähäteltiin (silloin ei tosin tiedetty vielä, että kyseessä oli rikos). Joka tapauksessa tapahtunut painettiin ikään kuin villasella hiljaiseksi johonkin uskonnollisen selitykseen vedoten.

Mielestäni on väärin ajatella, että vääryyttä pitäisi ymmärtää sen tähden, että kaikkihan me teemme vääryyksiä, olemme syntisiä, eikä kellään ei ole varaa tuomita ketään. No hyvänen aika, jos ei minulla ole oikeutta tuomita, niin onneksi on sentään olemassa Suomen laki, joka tässä asiassa on vielä oikeudenmukainen!

Puhun nyt varmasti ajattelemattomasti kovia sanoja, mutta oikeasti olen kyllästynyt lässytykseen. Minua ärsyttää noin ylipäätään yhteiskunnassa se, että väärintekijöitä ymmärretään loputtomasti, eikä pistetä vastuuseen teoistaan. Erityisesti ärsyttää uskovien piirissä sellainen asenne, jossa syntejä ymmärretään ja vääryyksiä selitellään olemattomiksi. Opetetaan, että Jumala kyllä hyväksyy kaiken ja taputtaa päähän. Ja jos minua kohtaan on toimittu väärin, niin oikeudenmukaisuuden vaatimisen sijaan minun pitäisi vain ymmärtää ja antaa anteeksi.

Tämä saa minut voimaan pahoin. Jos ihmisen ei koskaan tarvitse kohdata omaa pahuuttaan ja joutua vastaamaan omista pahoista ja vääristä teoistaan, niin oppiiko hän koskaan elämään oikein? Okei, ymmärrän, että on tärkeää antaa anteeksi eikä katkeroitumalla pilata elämäänsä. Mutta joskus vain kuvottaa se, että pitää niellä ja niellä vääryyttä, eikä kukaan julista väärää vääräksi ja suoraa suoraksi.

Välillä tuntuu, että meidän aikamme kaipaisi vanhan ajan profeettoja. Onhan nykyään kyllä profeetan nimellä kulkevia henkilöitä kristillisissä piireissä, mutta missä ovat ne, joilla olisi todellinen Jumalan sanoma tälle ajalle, tämän ajan maailmalle ja tämän ajan seurakunnalle. Sellaiset ihmiset, jotka julistaisivat väärän vääräksi ja suoran suoraksi. Ihmiset, joilla olisi Jumalan antama auktoriteettia ja he uskaltaisivat sanoa ääneen sen, missä teemme väärin, mutta heillä olisi kuitenkin rakkaus.


4 kommenttia:

  1. Siinäpä se! Seurakuntalainen-sivusto joutui poliisin tutkintaan vihapuheesta, kun siellä kommenteissa sanottiin väärä vääräksi ja suora suoraksi. Vaikka miten rakkaudella sanoisi, että varo tuota tietä, se vie eksyksiin/koettelemuksiin/helvettiin, niin ei sitä juuri koskaan rakkaudeksi ymmärretä. Väsyttävää ja turhauttavaa on keskustelu.

    VastaaPoista
  2. Asiaa kirjoitat.
    Kyllästynyt olen minäkin. Pahoinvointia aiheuttaa yks' sun toinen seikka nykyisin. Olen pettynyt ja väsynyt kansan kirkon meininkiin.
    Vaan mitä voimme tehdä...?
    Onneksi saamme rukoilla ja pyytää Jumalalta apua!


    Siunattua pääsiäistä ja Jumalan rauhaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!

    Olen samaa mieltä Häivähdys, että keskustelu, varsinkin täällä netissä, on turhauttavaa. On paljon väärinymmärryksiä ja sitten myös tahallisia väärinymmärryksiä ja vääristelyjä. Itse en jaksa lukea tiettyjä keskustelupalstoja tai uutisten kommentointeja kun alkaa ärsyttämään. Tämä koskee myös joitain kristillisiä keskustelupalstoja. Yksipuolinen uutisointi, tai asenteelliset uutiset ärsyttävät myös välillä niin, että en jaksa lukea uutisia, saati sitten tilata lehtiä. Ärsytyksen välttämiseksi välttelen erit. tiettyjä uutislehtiä. Valitettavasti joukossa myös seurakuntalehti.

    Mutta rupesinpa äsken miettimään, että onko viisasta sekään, että suljen silmäni ja välttelen kaikin keinoin uutisia, jotka saavat vereni kiehumaan? Eikö olisi parempi kuitenkin olla perillä, mitä maailmassa tapahtuu, kuin paeta omaan onnellisuuskuplaan? Ja muutenkin, jos maailmassa ei ole kaikki kohdallaan, niin eikö olisi parempi nähdä se ja tehdä sille jotain, kuin sulkea silmänsä ja uskotella kaiken olevan hyvin.

    Hupsista, tästä asiastahan riittää ajatuksia!

    VastaaPoista
  4. Ja nurkkalintu, samaaa olen miettinyt itsekin: mitä minä voin muka tehdä? Tätä maailmaa pyörittävät niin suunnattoman suuret rattaat, että kuinka pieni ihminen voisi niitä kääntää? Ihmiset kulkevat valtavana massana yleisen mielipiteen ohjailemina, tiellä joka johtaa väistämättömään tuhoon. Mutta kuten sanoit, me voidaan rukoilla ja Jumala tietää mikä on meidän osa ja tehtävä..

    Siunattua pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista