Sillä sydämessäni tiedän tehneeni väärin (syntiä), mutta en haluaisi kohdata totuutta itsestäni ja myöntää olleeni väärässä. Haluaisin uskoa siihen illuusioon, että minulla menee hyvin, pärjään itse omin avuin. Mihin minä Jumalaa oikeastaan edes tarvitsen?
Raamatun sana Laodikean seurakunnalle tulee kohti: "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston." Ilm 3:17
En haluaisi kohdata totuutta, siksi pakenen. Ehkä myös pelkään, niin kuin paratiisin Eeva, sitä, että Jumala saa tietää mitä olen tehnyt ja näkee surkeuteni, alastomuutteni ja häpeäni. Siksi piiloudun.
Kuitenkaan tämä tie ei ole helpompi tie, vaikka välillä luulen niin. Tämä tie vie minut orjuuteen. "Totuus tekee vapaaksi", itsensä pettäminen sitoo, valheista tulee verkko, johon itsekin takertuu ja vääryydestä verho, joka estää näkemästä selvästi. Tällä Jumalan pakenemisen tiellä ehkä säästyn kohtaamasta totuutta itsestäni, mutta tällä tiellä joudun myös elämään erossa Jumalasta ja vapaudesta.
Tiedän, että hän on kyllä rinnallani silloinkin, kun pakenen tuhatta ja sataa ja vain kiihdytän vauhtia. Hän ei jätä minua ja näkee minut silloinkin, kun yritän piileksiä. " Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää." 2. Tim 2: 13
Kuitenkin minä voin kääntää selkäni hänelle (Vaikka Hän ei silloinkaan käännä selkääni minulle!) ja minä voin elää kuin en häntä olisi koskaan tavannutkaan. Ja samalla olen onneton....mutta saattaa mennä pitkäkin aika ennen kuin tajuan sen.
Koko ajan hän on lähelllä ja lempeästi pyytää minua palaamaan hänen luokseen ja kutsuu minua ulos piilostani. Niin kuin Jumala Raamatussa sanoo Israelille: "Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni..." Hoos 11:4, niin uskon hänen suhtautuvan myös minuun ja sinuun.
Samassa kohtaa, jossa Raamatussa sanotaan Laodikealle, että sinä olet surkea, köyhä ja alaston, sanotaan myöhemmin näin: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Ilm 3:20 Hän siis kutsuu meitä, jotka piilottelemme lukittujen ovien takana. Hän itse tulee meidän luoksemme ja kolkuttaa ovellemme. Eikä hän koskaan tule väkisin sisään, vaan odottaa aina, että me avaamme oven.
Minä kuitenkin pelkään hänen tuomitsevan minut, jos tulen hänen eteensä rehellisenä. Mutta se mitä hän sanoo on ihmeellistä. Hän rakastaa minua eikä hän tahdo tuomita, vaan armahtaa! Room. 8:31-39 En laita koko pätkää tähän, sillä se on niin pitkä. Kannattaa kuitenkin lukea se omasta Raamatusta, varsinkin jos tuntuu siltä, että on vaikea luottaa Jumalan rakkauteen itseä kohtaan. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Samassa pätkässä sanotaan, ja vakuutetaan vielä moneen kertaan, että ei ole mitään, mikä voisi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, ei mitään!!!
Toisen pitkän Raamatunpaikan laitan tähän senkin uhalla, että lukijat kyllästyvät (elleivät jo ole) :
1. Joh. 1: 5-10
Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
jatkuu vielä 1. Joh 2:1-2
Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.
Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän, vaan koko maailman.
Valossa vaeltaminen on käsittääkseni sitä, että on rehellinen itselleen ja Jumalalle ja antaa Jumalan tutkia itseään (esim. Raamatun kautta), eikä juokse häntä karkuun. "Jumala on rakkaus" ja "täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon", sanotaan eri kohdissa Raamatussa.
Valossa vaeltaminen on rehellisyyttä ja avoimuutta Jumalan edessä omien syntien suhteen, niiden tunnusatmista hänelle ja luottamista siihen, että ne annetaan anteeksi Jeesuksen sovituskuoleman tähden. Ja tätähän kristillinen uskonelämä kai parhaimmillaan on. Ei kiiltokuvankaunista ja hyveellisen esimerkillistä elämää, vaan rehellisyyttä itsensä ja Jumalan edessä. Sillä se "hyveellinen elämä", jossa ei ole aitoa syntien tunnustamista ja anteeksisaamista (jos koetaan, että sitä ei tarvita), ei ole muuta kuin kaunista kulissia. Sen kulissin takana voi olla kaikkea muuta.
Ainakin omalla kohdallani huomaan usein olevani kuin "valkeaksi kalkittu hauta", joka on ulkopuolelta kaunis, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa.
Onneksi Jumalan armo riittää minullekin ja Raamatun sana koskee minuakin.
Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hepr 4:16 (KR 33/38)
Kiitos Herra, että saan tulla luoksesi tällaisena. Kiitos, että sinun edessäsi en voi, eikä minun tarvitse esittää mitään. Opeta minua luottamaan sinun rakkauteesi ja armoosi enemmän ja tulemaan rohkeasti sinun eteesi, silloinkin, kun minun tekisi mieleni piiloutua ja paeta. Anna minun nähdä yhä kirkkkaammin sinun evankeliumisi ja luottaa siihen, että kuolit puolestani ja että minun syntini ovat anteeksiannetut. Herra, kiitos uskollisuudestasi kaikkina aikoina. Pidä minusta huoli, etten pääsisi lipumaan liian kauaksi sinusta. Vedä minut lähellesi. Nimessäsi, amen.
(Kaikki Raamatunpaikat uudesta käännöksestä 1992, ellei toisin mainittu)
Tosi hyvä juttu, että olet aloittanut tämän blogin. Hieno lukea ajatuksia kristillisestä näkökulmasta. Varmasti näitäkin juttuja lukemalla saa Jumala koskettaa tavalla tai toisella. Tai sitten vain muistaa Jumalan silloin, kun unohtuu omiin ajatuksiinsa ja rientoihinsa.
VastaaPoistaOlen muutamia kertoja koulussa luppoajalla tutkinut Blogilistan 'elämänkatsomus'-linkin alta löytyneitä blogeja, koska elämä ja elämässä kasvaminen kiinnostaa paljon. Aikaisemmin kävin vähintään viikoittain seurakunnassa, mutta nykyään harvemmin - ehkä juuri pelko ja ajatus siitä, ettei enää ole hyvä kristitty on ajanut tilanteeseen, ettei uskalla lähteä muiden kristittyjen joukkoon.
Hei Eetu ja kiitos kommentistasi! Rohkaisi tosi paljon :) Olisi kiva kuulla ajatuksiasi enemmänkin...
VastaaPoistaNiin ja kaikkea hyvää elämääsi ja etsintääsi!
VastaaPoistaEhkä kannattaa joskus ottaa riski ja kokeilla mennä johonkin seurakunnan tai kristittyjen järjestämään juttuun...vaikka tietty se ei ole helppoa ja voi pettyä tms. Mut ainakin Raamattuun tutustuminen kannattaa..mulla on välil tunne, että sehän on jo ihan tuttu kirja, mut lukiessa huomaa, että ei tunne sitä yhtään. Ja jotenkin uskon, että todellisen kuvan Jumalasta saa vaan Raamatusta ja et sitä lukiessa väärät käsitykset siitä millanen Jumala on, vähitellen karisee...
Siunausta sun koulupäivääs!
Asuin aikaisemmin Tampereella (nykyään Joensuussa) ja siellä olikin helppo käydä seurakunnassa, kun tapahtumia on niin paljon tarjolla - ja toisaalta niin paljon kristittyjä ihmisiä, että oikeastaan ei tarvinnut kohdatakaan niin paljoa maallisesti ajattelevia ihmisiä. No, olihan mulla sielläkin muutamia 'maallisia' kavereita.
VastaaPoistaTäällä Joensuussa on se juttu, että täällä on paljon nuoruusvuosien kavereita ja vois sanoa, että jollain tapaa hengellisesti aika kuivaa. Että ihmiset käyttää paljon alkoholia ajan kuluksi. Tässä maastossa on ollut tosi vaikea pysyä vahvasti kristittynä. Muodikkaampaa olisi olla vaikka "henkinen".
Olen kokeillut täällä useampaa seurakuntaa. Jossain seurakunnassa on vähän tullut esille semmoinen näköalattomuus ja jopa tietynlainen hengellinen ylimielisyys maallisemmin ajattelevia ihmisiä kohtaan. Ei varmaan suuri ihme, ettei se ole sitten enempää kiinnostanut.
Juuri se näköalattomuus ja 'yksi tie, yksi totuus' tarinointi on nostanut karvat pystyyn. Näkisin humaanimpana ajatella, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuudet ihmisenä kasvuun ja mahdollisuudet löytää jotain kaunista elämästä. Sekä myöskin löytää yhteys Jumalaan omatuntoaan kuunnellen.
Raamattua en ole viime aikoina lukenut, vaikka sen lukeminen tuntuu parantavalta. Itse en kuitenkaan lue Raamattua sanasta sanaan Jumalan sanana, koska ihmiset sen ovat kirjoittaneet. Ja sitten sanotaan, ettei kistillisyydessä ole voimaa, ellei ota Raamattua Jumalan sanana. Tällaisia ristiriitoja olen kohdannut.
Siunausta!
Kiitos, että jaoit tarinaasi! Ei ole varmaan ollut helppoa tasapainoilla tuossa tilanteessa ja etsiä sitä omaa tietään.
VastaaPoistaYlimielisyys on ikävää. En tiedä mitä kaikkea muuta tuohon mainitsemaasi näköalattomuuteen kuuluu, joten en uskalla enempää sanoa, kuin että kuitenkin voin yhtyä heidän näkemykseensä yhdestä tiestä. Uskon Raamatun ilmoitukseen ja sieltä tulee aika selkeästi ilmi just toi ajatus, että on yksi Jumala ja yksi tie ja yksi totuus
Ja uskon, että ihmisen sydän ja omatuntokin on johdettavissa harhaan ja on vaikea löytää yheyttä Jumalaan sitä kautta.
Mielestäni Raamattua voi kyllä ihan hyvin lukea, vaikkei uskoisikaan siihen Jumalan sanana tai edes uskoisi Jumalaan. Onhan se kuitenkin myös kirja, jota voi lukea muutenkin kuin ns. "uskonnollisessa takoituksessa". Ja sitä kautta Jumala kuitenkin puhuu..