Moni etsii joogasta ja meditaatiosta varmaan juuri tuota hartaasti kaipaamaansa rauhaa. Toiset aloittavat joogan miltei tietämättöminä sen taustoista. Kuitenkin joogan takana on ns. "filosofinen perinne". Koulukaverni joogaharrastaja näytti Joogan filosofia-kirjaa (Måns Broo), jonka esittelyteksti kertoo mielestäni aika selkeästi, että jooga on paljon enemmän kuin vain liikuntaa, se on tapa uskoa.
Kristityn näkökulmasta joogan taustalla oleva filosofia on täysin vastoin sitä, mitä Raamattu opettaa. Panteismi ja ajatus siitä, että "kaikki tiet vievät jumalan luo", ovat Raamattuun uskovan kristityn näkökulmasta valheita. Raamatun Jumala sanoo itsestään olevansa ainoa Jumala ja että tie hänen luokseen on Jeesuksen uhrikuolema.
Jes 43:10-13 Minun todistajani, sanoo Herra, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule. Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä. Minä olen puhunut, minä olen pelastanut, olen ilmaissut teille tahtoni, minä itse, ei kukaan muu. Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala, olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni?
Joh 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Apt4: 12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.
Raamattu on selkeääkin selkeämpi opettaessaan, että on yksi Jumala ja yksi tie. Raamatun mukaan rauhaa on mahdotonta löytää muutoin, kuin Hänen yhteydessään. Kuitenkin olemme luonnostaan Jumalan vihollisia, teemme syntiä eikä meillä ei ole yhteyttä Jumalaan. Ainoastaan Jeesuksen ristinkuolema sovittaa meidät Jumalan kanssa ja ainoastaan häneen turvautumalla saamme syntimme anteeksi, uudestisynnymme ja saamme Pyhän Hengen. Ja hänen rauhansa.
Jes. 57:19-21 Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas -- sanoo Herra -- ja minä parannan heidät. Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. -- Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.
Omasta sisimmästä ei löydy rauhaa, vaikka kuinka etsisi, vaan loputon kaaos, joka kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. Syntiä, pahuutta. Uskon, että joogasta ei löydy todellista rauhaa, meditaatio ei anna aitoa rauhaa, vaikka saattaa antaa hetkellisen tunnekokemuksen. En ole asiantuntija, mutta tavallisena kristittynä uskon, että joogassa on henkimaailman jutut mukana. Se, mikä näyttäytyy hyvänä, onkin oikeasti pahaa kun siihen uppoutuu syvälle.
Kuinka rauhan sitten voi löytää?
Raamatun mukaan todellisen rauhan saa vain elävältä Jumalalata, joka on ilmoittanut itsensä Raamatussa. Uskon, että Jumala tahtoo antaa kestävän ja pysyvän rauhan, joka on olosuhteista riippumaton ja tunteista riippumaton. Sen saadakseen ei tarvitse ponnistella, sillä se rauha ei ole kiinni meistä itsestämme tai olosuhteistamme. Se on Jeesuksen rauha, Hänen, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Huuda Jeesusta avuksesi, usko häneen, niin pelastut. Ja jos et tunne koko Jeesusta, tutustu häneen Raamatusta.
Room 5:1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa
Elämässä tulee eteen hetkiä, jolloin ei vain kykene tuntemaan mielenrauhaa. Silti uskovan sydämessä on jossain syvällä rauha, tietoisuus siitä, että olen Jumalan lapsi. Vaikka elämäni perustukset järkkyisivät, Jumala ei järky, Raamatun sana pysyy ja minä olen Jumalan lapsi.
Jes. 32:15-17 Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.
Kiitos nurkkalinnun postauksen, löysin Timo Koiviston blogikirjoituksen Watchman Neen kirjasta Sielun piilevä voima. Mielenkiintoinen kirjoitus :)
(sori muuten, muokkailin ja lisäilin taas tekstiä julkaisemisen jälkeen - paha tapa!=
Hyvä postaus :)
VastaaPoistaLuin linkittämäsi kirjan esittelytekstin. Surullista ajatella, että tällaisia kirjoja ihmiset lukevat ja miten monet suomalaiset joogaavat....
En löytänyt kirjojeni joukosta mitään sellaista, jossa olisi joogasta enemmänkin.
Marjut Vironhovin kirjassa "Vapaaksi valkoisen valheen verkosta" (Uusi Tie, 1999) on joogasta kaksi sivua. Kirja on mielestäni hyvä ja suositeltava, jos satut löytämään vaikka kirjastosta.
Totta, ihmisen elämään tulee aikoja ja hetkiä, jolloin mielenrauha on hukuksissa.
Jumalan rauha on ainoaa aitoa rauhaa.
Jeesus lupaa meille:
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)
Hyvää yötä, Jeesus myötä! <3
Kiitos kirajvinkistä! Ja ihana raamatunpaikka tuo :)
VastaaPoistaHyvää yötä sinullekin :)
Hei Anna!
VastaaPoistaLöysin blogisi ystävän vinkistä ja olen niin onnellinen löytäessäni elävää uskoa yhä enemmän ja enemmän täältä blogimaailmasta!
Erittäin hyvä ja herättelevä postaus, tarttumapintaa jokaiselle.
Nauratti tuo sinun julkaisemisen jälkeen muokkailu, teen itse ihan samaa :) Aina vaan ei tule kaikki kirjoittaessa mieleen... En ole varmaan ikinä täysin tyytyväinen omiin teksteihini, siksi yritän olla kovasti lukematta niitä uudelleen ja uudelleen :)
Minulla on eräs toinen Watchman Neen kirja kesken, erittäin hyvää sanomaa hänellä.
Siunattua viikonloppua sinulle!
Hei Johanna, kiva kun kommentoit! Minäkin ilahduin sun blogistasi, kun kävin nopeasti kurkkaamassa :) Ja hyvä että meitä on muitakin, jotka muokkailee viimeiseen asti :D Ehkä pitäis tosiaan olla vaan lukematta omia kirjotuksia julkaisemisen jälkeen. Välillä on vaan niin epävarma olo, että tuliko sanottua asia niin, että se ymmärretään oikein...
VastaaPoistaSiunausta sunkin viikonloppuusi!