Kiva, että jooga-aihe herättää ajatuksia ja kommentteja :)
On niin helppo kirjoittaa blogiin mihin uskon ja mitä ajattelen mm. joogasta. Kuitenkin tosielämässä tuntuu vaikealta omien ajatusten ilmaiseminen uskostani, Jumalasta ja siitä, mitä ajattelen eri asioista, mm. joogasta tai vaikkapa juomisesta. Luulenpa, ettei se joka tilanteessa olisikaan viisasta. Joskus on paikallaan kuunnella. Haluan silti tilaisuuden tullen olla rehellinen ja rohkeasti kertoa mitä itse ajattelen. Tarvitsen viisautta Jumalalta tähän ja Pyhän Hengen johdatusta.
P.S. Mua vähän harmittaa oma tyylini kirjoittaa niin kuin olisin joku "asiantuntija" joka asiassa, sillain hitusen ylimielisesti. Olen kuitenkin täällä yhtälailla ihmettelemässä ja kummastelemassa elämää kuin kuka tahansa muu.
Israelin Orwell-painajainen
8 kuukautta sitten
En minä usko, että joku kokisi sinun kirjoittavan ylimielisesti asiantuntijan ottein, en minä ainakaan.
VastaaPoistaOmaan blogiin, sitäpaitsi, saa kirjoittaa ajatuksiaan omalla tyylillä. Meidän ei tarvitse kirjoittaa hienoja esseitä arvosanojen pelossa.
Blogi on paikka, jonne on kiva kirjoitella itselle tärkeistä asioista ja jakaa niitä muidenkin pohdittavaksi :)
Joten harmitukset pois ja rento ote bloggaamiseen!
Siunausta viikkoosi!
Kiitos nurkkalintu tarpeellisesta muistutuksesta ja rohkaisusta :) yritän luopua liiasta itsekritiikistä ja ottaa rennommin jatkossa :)
VastaaPoistaSiunausta sullekin!
Kirjoituksesi eivät missään nimessä tunnu ylimielisiltä. Tykkään tavastasi kirjoittaa! :)
VastaaPoista