Kysymyksiä ja kokemuksia

Luulin joskus, että sitten kun kasvan aikuiseksi tiedän paljon enemmän ja olen viisaampi. Kuitenkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi kasvan sen tyhmemmäksi tunnen itseni ja sitä enemmän asiat hämmentävät minua. Tai ehkä on kyse vain siitä, että olen oppinut kyselemään ja kyseenalaistamaan.

Tässä uskossakin riittää asioita, joita en vieläkään ymmärrä ja tahtoisin jonkun, joka selittäisi kaiken minulle. Ehkä on kuitenkin Jumalan viisautta, että joudun itse miettimään ja pohtimaan ja kypsyttelemään asioita mielessäni, sekä kysymään häneltä itseltään. Muistan, että joku joskus sanoi minulle, että Jumalalle saa esittää vaikeitakin kysymyksiä ja hän rakastaa sitä että uskallamme kysyä. Uskossa oleminen ei tarkoita sitä, että sokeasti vain uskon tai nielen pureksimatta asioita, jotka minusta tuntuvat oudoilta.

Esimerkiksi kysymys ns. karismaattisista ilmiöistä ja kultapölystä jne mietityttää. Myös jotkin opetukset herättävät kysymyksiä, joissa painopiste on Jumalan kirkkaudessa, ihmeissä, sisäisessä eheytymisessä, voitokkaassa uskonelämässä, auktoriteetissa, Jumalan läsnäolossa jne., mutta ei saarnata Jeesuksen sovitustyöstä ristillä. Eihän uskovat tarvi evankeliumia, onko niin? Samoin pohdin sitä, miten tullaan uskoon ja mikä on ns. "syntisen rukouksen" rooli. Paljon olen pohtinut sitä, mikä on tervettä, hyvää ja oikeaa opetusta. Ja myös sitä, millaista on terve ja tasapainoinen uskonelämä. Niin että paljon on avoimia kysymyksiä.

Pohdin myös sitä, mikä on evankeliumin ydin ja miten voisin kertoa Jeesuksesta ymmärrettävästi, jos sellainen tilanne tulee. Olen ainakin kerran ollut tilanteessa, jolloin toivoin, että olisin muistanut Raamattua paremmin ulkoa ja olisin osannut paremmin tuoda tiiviisti julki olennaisimmat kohdat evankeliumista.

Tilanne oli tosi jännä, jouduin muslimikäännyttäjien piirittämäksi, joista nuorimmat olivat aika päällekäyviä. Tunsin, että Pyhä Henki oli mun kanssa, enkä ollut yksin, mikä oli hienoa, vaikka tilanne oli muuten tosi vaikea. Minä arkana ihmisenä yritän saada sanottua vastaan kahdelle tyypille, jotka esittää valheita Raamatusta ja yrittää lytätä mun uskoa ja julistaa omaansa. Välillä koko lauma piiritti mut. Olen ihan vakuuttunut, että niitten takana oli jotain "voimia".

No, onneksi ohi käveli pari muuta kristittyä, jotka myös jäi paikalle ja ilmapiiri jotenkin vapautui. Toinen niistä vinkkasi mulle, että näitä ei kannata jäädä kuuntelemaan, vaan yrittää saada vaan kerrottua omaa juttua elävästä Jumalasta. Sain jotenkin selitettyä, että Jumala ei voi katsoa yhtäkään syntiä läpi sormien, vaan vaatii rangaistusta. Ei taivas olis taivas, jos siellä olis murhaajia ja Jumala ei voi päästää yhtäkään syntistä taivaaseen. Yritin myös selittää jossain välissä, että siksi Jeesuksenkin piti tulla, että hän maksoi rangaistuksen meidän synneistämme ja avas tien Jumalan luokse, mutta en tiedä sainko sitä sanottua.

Oli kummallinen olo jälkeenpäin, ja siksi olenkin sitä mieltä, että siinä tilanteessa oli jotain henkimaailman juttuja. Samalla tuntu, että opin tästä taas jotain. Jos tuntisin Raamatun paremmin, osaisin paremmin puolustautua ja kertoa evankeliumia. Lopulta ne ei oo ne mun selitykset, mitkä ihmisiin vaikuttaa, vaan Pyhä Henki, joka toimii Jumalan sanan kautta. Siks on niin tärkeetä tuntea se. Ja myös pitää evankeliumi kirkkaana mielessä. Toista kertaa en kyllä jää yksin muslimien tai kenenkään muidenkaan piirittämäksi.