Kyllä, Jumala! Kyllä, elämä!

Kieltoja ja käskyjä, sitäkö tämä usko on? Tarkoittaako uskominen sitä, että jatkuvasti on sanottava EI elämälle? Ei. En saa. En voi. Ei. EI. EI. Kielletäänkö uskovilta kaikki ilo elämästä? Tähänkin luuloon olen joskus törmännyt.

Väitän, että usko on pikemminkin kuin KYLLÄ-vastaus elämälle. Jeesus tuli antaakseen meille elämän, yltäkylläisen elämän. Jeesuksen antama elämä on täyttä elämää täällä maanpäällä, iloineen ja suruineen, mutta myös elämää, joka jatkuu ikuisesti. Tässä elämässä vieraana saattaa olla itku, mutta kun kerran pääsemme taivaaseen, Jumala pyyhkii silmistämme kaikki kyyneleet.

Uskominen on tietyssä mielessä sitä, että vastaamme Jumalalle KYLLÄ. Kyllä, tahdon kääntyä sinun puoleesi. Kyllä, uskon sinuun. Kyllä Jeesus, tarvitsen sinua. Kyllä Jeesus, uskon, että olet kärsinyt rangaistuksen minunkin synneistäni ristillä. Kyllä Jeesus, minä tahdon luovuttaa koko elämäni sinulle ja ottaa vastaan pelastuksen, jota vain sinä tarjoat. Kyllä, Jumala, tee tahtosi minussa.

Samalla uskominen on sitä, että sanon KYLLÄ todelliselle elämälle, todelliselle ilolle ja vapaudelle. Jos sanonkin jollekin EI, se on pikemminkin: Ei minun tarvitse. En minä edes halua. Ei minua kiinnosta. Se, mitä ympäröivä maailma pitää arvossa, menettää merkityksensä. Jumala tarjoaa niin paljon parempaa.

Minusta tuntuu, että päivittäin saan valita elämän pienissä asioissa, sanonko Jumalalle edelleen KYLLÄ. Sanonko kyllä hänen tahdolleen ja sille hyvälle suunnitelmalle, joka hänellä on minulle? Jumala rakastaa minua ja tahtoo minulle hyvää. Hänen rakkautensa ei koskaan pakota tai jyrää, vaan hän kunnioittaa minun omaa tahtoani. Hän saattaa kysyä minulta tahdonko luovuttaa kaiken hänelle. Tahdonko sanoa Jumalalle KYLLÄ elämäni eri tilanteissa.