keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Riittääkö huokaus?

Eksyin esirukoussivustolle, jonne ihmiset voivat jättää rukousaiheitaan. Esirukousaiheiden virta on loputon. Hätää ja tuskaa on tässä maassa niin paljon, ettei sitä kykene käsittämään. Esirukouspyyntöjen aiheet ovat usein samankaltaisia, sairautta, hätää läheisistä jne.

Kun katsoo ympärilleen (eikä tarvitse katsoa edes kovin kauas), maailma on täynnä rukousaiheita. Tuskaa, surua, hätää, vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, sairautta, ongelmia...lista on loputon.

Miten kohdata tämän maailman pahuus ja hätä, joka ihmisillä on?

Eräs tuttu sanoi jotenkin niin, että olisi parempi olla katsomatta/lukematta uutisia, koska huonoja uutisia on ihan liikaa ja niistä tulee vain huono olo. Ymmärrän hänen pointtinsa. Enhän minä voi vaikuttaa kuin oman pienen piirini asioihin ja mitä minua hyödyttää ikävä tieto, jolle en voi tehdä mitään. Paitsi että kristittynä voin aina rukoilla ja huutaa Jumalaa puuttumaan asioihin...

Kuitenkin esirukoussivuja lukiessani minusta alkoi tuntua siltä, että tässä on nyt ihan liikaa hätää, ihan liikaa ihmisiä. Samanlainen tunne tuli myös kuunnellessani joskus radiosta jotain esirukousohjelmaa. Jokaisen esirukousaiheen takana on todellisia ihmisiä ja todellista hätää...mutta kuinka rukoilla näiden puolesta?

Riittääkö huokaus?

4 kommenttia:

  1. Olen miettinyt samaa ja tuntenut huonoa omaatuntoa lukiessani ihmisten hätäviestejä rukouspalstoilta. Ehkä voisi ajatella, että ne monet lyhyet huokaukset, joita rukouspyyntöä lukiessa huokaistaan, nousevat yhdessä tihenevänä tuoksuna Jumalan valtaistuimen edessä olevalle alttarille (Ilm. 8:3-5, 5:8).

    Mark Buchanan kehottaa kirjassaan "Kesytetty Jumala" lukemaan päivittäin Psalmeja. Vaikka yhden päivässä. "Psalmit ovat myös esirukouksen välikappaleita. Psalmi 137 - murheen ja vihastuksen rukous, vaatimus julmasta kostosta - ei kenties vastaa juuri tänään sinun tarpeitasi. Kuitenkin joku Vietnamissa saattaa tarvita sitä, ja sinun rukouksesi on Hengen työtä heidän puolestaan, niin että mielikuvituksesi voimien kautta astut sisälle heidän kärsimyksiinsä. Itse asiassa se on suitsuketta Jumalan valtaistuinsalissa, pommien raaka-ainetta. Korota psalmeja Jumalan puoleen Se on yksi tapamme odottaa rukoillessamme ja rukoilla odottaessamme."

    VastaaPoista
  2. Kiitos, häivähdys. :) Hyvä idea lukea psalmeja. Itseasiassa mulla on tuo Buchananin kirja ja pidin siitä tosi paljon, mutta tuota en muistanutkaan. Kiitos :)

    VastaaPoista
  3. Samoissa ajatuksissa olen ollut minäkin. Hätää ja tuskaa on paljon.
    Meidät on kutsuttu rukoilemaan ja kantamaan toistemme taakkoja. Monesti minun rukoukseni ovat pelkkiä huokauksia, mutta uskon, että nekin rukoukset kuullaan.

    Minua lohduttaa paljon se tieto, että Jeesus rukoilee puolestamme.

    Tykkään tästä raamatunkohdasta:
    "Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta." (Room.8:26-27)

    Rakastan psalmeja ja minulle ne ovat myös rukouksia.

    Siunausta viikkoosi!

    VastaaPoista
  4. Kiitos nurkkalintu, siunausta myös sinulle :)

    VastaaPoista