Miksi olet hiljaa Jumala?

Tämä Ida Boisin laulu on puhutellut minua tänä vuonna. Se on hyvä vastalause sille opetukselle (hapatukselle), että uskovan ei tarvitse kärsiä.

Erityisesti tämä kohta riipaisee:

"Sanovat että,

myrskyn keskellä

voi silmät sulkea

ja luottaa ettei mikään paha

meitä satuta"

Näin todella joskus uskoville uskotellaan, että mikään paha ei heitä ikinä satuta. Heti tuon säkeistön jälkeen alkaa kertosäe näillä sanoilla:

"Miksi olet hiljaa Jumala?
Kuuletko ollenkaan minua?"

Luulen, että katteettomat lupailut ja uskottelut siitä, että uskovan tiellä ei ole kärsimyksen varjoja, aiheuttavat pettymistä Jumalaan, kun jotain ikävää tapahtuu. Ja sitähän tapahtuu tässä elämässä väistämättä. Kuolemalta ei voi välttyä ja sairaudetkin kuuluvat elämään.

Jos ihmiselle on sanottu, että uskova voi sulkea silmät todellisuudelta ja luottaa että hän säästyy kärsimykseltä, niin kuinka käy, kun todellisuus iskeekin vasten hänen kasvojaan kärsimyksen muodossa? Tuskan keskellä oleva ihminen tarvitsee eniten Jumalaa ja on surullista, jos ihminen juuri silloin kääntyy Jumalasta pois pettymyksen takia.

Luulen, että kapinointi Jumalaa vastaan kuuluu kärsimyksen kohtaamiseen, sillä kukaan ei halua hyväksyä omalle kohdalle kipua ja tuskallisia asioita. Jumalan toimintansa voi vaikuttaa mielipuoliselta ja käsittämättömältä.

Kuitenkin samaan aikaan, kun Jumala tuntuu olevan valovuosien päässä ja kysymykset oivat repineet sydämen vereslihalle, eikä vastauksia kuulu, jollain kummallisella tavalla Jumala tunteminen lohduttaa. Jumala on muuttumaton ja ikuinen. Hän on sama kärsimyksessä kuin onnenpäivinäkin. Hän on kärsivä Jumala, joka tuntee tuskan. Hänen antamansa elämä kestää ikuisesti ja kantaa kuoleman rajan taakse. Jumalan luona taivaassa ei ole tuskaa, ei sairautta, ei surua ja kyyneleitä, vaan täydellinen onni. Ja Jumala itse on siellä.

Miksi olet hiljaa Jumala? on ihana kappale. Se puhui sydämeeni jo levynjulkkareissa, joissa Ida lauloi sen niin kohtikäyvästi ja aidosti, että kyyneleet eivät olleet kaukana. Suuri avuttomuuden tunne ja hätä kärsimyksen edessä olivat silloin ajankohtaisia tunteita, samoin olivat tuttuja nuo laulun kysymykset, kuten "Onko joku tarkoitus kivulla? Tuo kappale toi kaiken keskelle toivoa ja Jumala lohdutti minua sen kautta.