Rajua tekstiä

Sain käsiini kirjan, joka veti minut mukaansa hetkessä, vaikka ajattelin vain vähän vilkaista sitä. Hannah Shahin kirjoittama tositarina Imaamin tyttären raju pako vapauteen on todella koukuttava kirja. Nimensä mukaisesti se on myös raju. Itkin ja voin pahoin lukiessani siitä perhehelvetistä, jonka keskellä pieni lapsi joutui elämään. Kirja sijoittuu Englantiin erään kaupungin pakistanilaiseen muslimiyhteisöön, jossa päähenkilön isä toimii imaamina. Kuitenkin perhehelvettejä löytyy varmasti lähempääkin.

Joskus herää kysymys, miten Jumala voi sallia lasten kärsimyksen, joka saattaa jatkua vuosia ylittäen kaiken sietokyvyn? Kuinka hän voi antaa sen vaan tapahtua?

Olin Helsingin keskustassa viikonloppuna myöhäiseen aikaan ja joku poika yritti pummata minulta rahaa "junalippuun" selittäen kovasti kaikenlaista. Jotenkin tuli puhetta Jumalasta ja hän sanoi, että hän ei halua tuntea Jumalaa, joka vaan kattoo vierestä kun pieniä lapsia raiskataan ja pahoinpidellään. Enkä usko, että se oli vain teologinen ongelma.

Mitä siihen sitten sanomaan?

Uskon, että Jumala vihaa sitä pahaa, mitä lapsille tehdään ja hänen vihansa ei ole hillittyä ja hiljaista, vaan kiivasta, pyhää vihaa. Samalla Jumala myös suree sitä, kuinka lasten elämä särjetään ja heiltä riistetään lapsuus. Jumala kärsii yhdessä lasten kanssa, hän on läsnä heidän kärsimyksissään. Ja hän tahtoo vapauttaa heidät, viimeistään taivaassa.

Ehdin lukea Hannah Shahin kirjaa vasta muutaman luvun, joten en osaa sanoa millainen kirjan loppupuoli on. Toivottavasti pieni pakistanilaistyttö löytää toivon ja vapauden - ja niin ainakin kirjan takakannen perusteella tulee tapahtumaan.