Temppuilua ja tasapainoilua

Eräs ulkomainen kristitty julistaja on ollut Suomessa tämän viikon ja katsoin lähetystä messukeskuksesta TV7plus -nettikanavan kautta.

Heitän ilmaan muutaman kysymyksen, joita tilaisuudesta heräsi. 

1. Toimiiko Jumala paremmin, jos puhuja on taitava ja osaa käyttää puhujan temppuja? Onko Jumala vähemmän läsnä jos puhutaan suomalaiseen tyyliin tasaisella äänellä ja hillitysti?

2. Miksi on tärkeä aikaansaada hyvä tunnelma ja pitää sitä yllä? Toimiiko Jumala silloin paremmin? Voivatko tylsät tilaisuudet estää Jumalaa toimimasta?

3. Toimiiko Jumala paremmin, kun ihmiset menettävät itsekontrollinsa? Voiko ihminen estää Jumalan toimintaa, jos ei suostu menettämään itsekontrolliaan ja arvostelukykyään?

4. Toimiiko Jumala paremmin, kun on paljon ihmisiä koolla ja kaikki huutavat yhteen ääneen, laulavat yhteen ääneen jne?

5. Miksi ihmeessä Jumala parantaisi ylipaino-ongelman yhtäkkisesti? Tai kasvattaisi jonkun kaljuuntuneen päähän hiuksia???

6. Lähtevätkö pahat henget (noituus, sairaudet) kun huudetaan uudestaan ja uudestaan niitä ulos huoneesta? Jos meillä on valta käskeä henkiä lähtemään (?) niin miksi pitää "messuta", huutaa ja toistaa sitä mantraa,  ihmistenkö vuoksi? Että ihmiset uskoisivat henkien lähteneen?

7.  Entä "vapautuvatko" enkelit toimimaan, kun niin käsketään?

8. Parantavatko enkelit??? Ovatko enkelit meitä palvelevia henkiä, joilla on valta parantaa?

9. Vapauttavatko ihmisten parantumistodistukset Jumalan parantavan voiman niin, että lisää ihmeitä alkaa tapahtua?

10. Mitä ihmettä kirkkaudella tarkoitetaan???? Siitä puhutaan niiin paljon, mutta mitä se on? Onko se vähän niin kun Jumalan läsnäolo, josta paljon puhutaan, mutta niin kuin korkeampi taso siitä?

11. Edetäänkö uskossa alemmalta tasolta korkeammalle, kirkkauden tasolle? Onko niin, että ne jotka kuolevat ilman mullistavia "kirkkauden" kokemuksia, eivät ole koskaan saavuttaneet korkeinta tasoa?

12. Jos toistetaan, että "en manipuloi teitä uhraamaan", niin uskovatko ihmiset, että heitä ei manipuloida?  Vaikka kuitenkin vedotaan ihmisten velvollisuuden- ja vastuuntuntoon (tämä kiertue oli todella iso riski suomalaisille järjestäjille) ja vedotaan ihmisten hengellisyyteen tai haluun  miellyttää Jumalaa (uhraamalla kunnioitatte Jumalaa) ja vielä luetellaan summia, jotka voivat joillekin olla uhri,( 50 tai 100 euroa). Toisaalta missään vaiheessa ei painosteta, eikä luoda negatiivista ilmapiiriä, pikemminkin kehutaan sitä, kuinka anteliaita suomalaiset ovat. Puhuja lisäksi pyysi anteeksi niitten julistajien puolesta, jotka olivat loukanneet joitakin kuulijoista siten, että olivat halunnet vain heidän rahansa. Näin osoitti olevansa eri maata.  Jäin ihmettelemään, että miksi hän sitten näki vaivaa saadakseen ihmiset "uhrausmoodille", jos oli erilainen kuin muut? Mikä erotti hänet muista? Sekö, että hän ei pettänyt odotuksia, vaan ihmeitä todella tapahtui? Onko todella niin, että olemme tyytyväisiä uhraajiaa, kun saamme ihmeemme?

13. Edelliseen liittyen mietin, mitä on luottaa Jumalaan ihmeidentekijänä? Tai luottaa Jumalaan rahojen antajana? Onko luottaminen sitä, että ponnistelee kovasti saadakseen ihmeensä (tai kolehtituotot), tai kuten sanotaan "ottaakseen vastaan" ihmeensä? Vai riittääkö vain se, että hiljaisesti luottaa? Mitä jos puhuja vain sanoisi, että nyt kerätään kolehti ja laittaisi kopan kiertämään...se vaatisi uskoa. Samoin on suuri ihme ja vaatii paljon uskoa luottaa Jumalaan silloinkin, kun ei ihmettä tule, iloita silloin, kun sattuu. Onko kukaan kysynyt kuolevalta ihmiseltä, kuinka paljon uskoa ja Jumalaan luottamusta kuoleminen vaatii?

14. Voiko ihmeisiin soveltaa kohtaa Matt. 11:12 "Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen." (KR 92) / Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. (KR 33/38) Pitääkö meidän aggressiivisesti vaatia ihmeitä ja hyökäten temmata taivasten valtakunta maan päälle??
15. Mitä manipulaatio oikeastaan on? Entä mitä on suggestio?

16. Mikä voima saa parin metrin päässä seisovan ihmisen kaatumaan, kun puhuja nostaa kätensä tai mumisee mikkiin? Miksi tällainen on tarpeelllista? Miten Pyhän Hengen toiminta eroaa NewAge -tyyppien käyttämistä sisäisistä voimista, reikistä yms?

Kysymyksiä riittäisi loputtomiin, mutta ehkä on aika lopettaa.

Loppupohdinnat:
Kaiken tämän jälkeen mietin, mihin tällaisten puhujien vierailut Suomessa johtavat, mihin suuntaan olemme menossa tulevaisuudessa? Mihin kirkkauden evankeliumin julistus tähtää? Yhä suurempaan Jumalan kirkkauden läpimurtoon? Mutta mitä se on? Onko se yhä syvempää ja kasvavaa Jumalan tuntemista, hänen pyhyytensä näkymistä meidän arkielämässämme? Vai yhä suurempaa showta, suurempia ihmeitä ja merkkejä ja karismaattisia puhujia? Valmistetaanko se meitä siihen, että yhä suuremmat massat ovat helpommin ohjailtavissa, kun itsekontrolli ja arvostelukyky heitetään narikkaan ja kirjoitetun sanan sijaan meitä ohjaillaan hengen sanojen ja jumalallisten merkkien kautta.

Ja sitten pohdin myös sitä, että niin hyvä juttu kuin kristillinen tv-kanava onkin, niin mitä se saa aikaan Suomalaisessa hengellisessä ja kristillisessä kentässä? Jos (ja kun) jossain päin Suomea kiertää taas jokin kirkkauden julistaja tai nousee joku suomalaienn karismaattinen puhuja, niin koko Suomea viedään.

Itse tasapainoilen parhaillaan sen kanssa, mitä ajatella ja miten suhtautua tällaiseen opetukseen ja julistajiin. Joskus tulin vain vihaiseksi kuunnellessani puhjia, jotka mielestäni "ampuvat ohi maalin" puheidensa aiheissa ja  manipuloivat yleisöä. Tänään ihmettelin ja koitin ymmärtää. Puhetta kunnellessa minulla oli mukava olo. Silti nämä kysymykset eivät anna rauhaa. En kuitenkaan halua tuomita hätäisesti, tarvitsen viisautta ja arvostelukykyä Jumalalta.

Haluan löytää perusteltuja vastauksia. Vaikka jokin tässä "kirkkauden julistuksessa" sotii Jumalakuvaani ja oikeudentajuani vastaan, niin vastustaminen ilman perusteluja on turhaa.
Viha ei ainakaan hyödytä, ei myöskään negatiivinen parjaus, vaikka kuinka olisi aihetta. Luulen, että yhteentörmäyksiä ei kuitenkaan voi välttää ja on otettava kantaa aiheeseen jollain tavalla. Vaan miten? Enhän itsekään vielä tiedä mitä oikeastaan ajattelen?

Jumala, anna viisauttasi!

Koukussa lautapeleihin

Kuluneen syksyn aikana olen löytänyt aivan uuden harrastuksen, olen nimittäin hurahtanut täysillä lautapeleihin! Ihmettelen itsekin, etten ole aikaisemmin tajunnut, kuinka hauskaa on pelata porukalla.

Kukapa ei pitäisi illanistujaisista, mutta jos joukossa on toisilleen tuntemattomia ihmisiä, niin jutustelu voi tuntua hieman jähmeältä. Kun ihmiset ovat esittäytyneet toisilleen ja on höpisty säästä, niin small talk -keskustelu voi alkaa uuvuttaa. Silloin on kiva jos voi kaivaa esiin lautapelin.

Pelaaminen keventää illanistujaisten tunnelmaa ihmeellisesti. Tuntemattomienkin kanssa on luonteva jutella pelin äärellä. Lautapeluriperukassa on mielestäni helppo olla sosiaalinen. Peli-illat myös keräävät yhteen erilaisia ihmisiä, joita yhdistää into pelaamiseen ja syntyy uusia tuttavuuksia. Kun ihmiset vielä tuovat mukaan ystäviään, on sekametelisoppa valmis.

Vaikka sosiaalisuus on minulle ehkä tärkeintä lautapelaamisessa, niin mielestäni pelaamisen varsinainen viehätys on kuitenkin itse peleissä. Nykyään löytyy valtaisa määri nerokkaita ja upeasti toteutettuja lautapelejä kaikenlaisille pelaajille, yksinkertaisista peleistä haastavampiin. Pelit tarjoavat haastetta niin älylle kuin mielikuvitukselle ja verbaliikallekin. Joskus ohjeiden lukeminen ja pelin logiikan ymmärtäminen vie aikaa ja vaatii vaivannäköä, mutta tekee hyvää haastaa itseään oppimaan uutta. On palkitsevaa, kun pikkuhiljaa alkaa oivaltaa, miten kannattaa pelata.

En ole lautapelliharrastaja, siihen on vielä paljon matkaa, mutta olen kuitenkin innostunut pelaamaan. Toistaiseksi olen nauttinut eniten suhteellisen yksinkertaisista peleistä, jotka on helppo oppia, kuten Dixitistä tai Menolipusta. Olen pelannut myös ainakin 7wondersia, Toledoa, Marrakechia, Carcassonnea, Scrabblea ja korttipeleistä Ligrettoa ja Bangia.

Suosittelen tätä harrastusta lämpimästi. Jos vain löydätte lautapelaamisesta kiinnostuneita ja saatte jostakin pelejä, niin kokeilkaa järjestää peli-iltoja. Kannattaa myös tutustua suomenkieliseen lautapeliopas.fi sivustoon, josta olen itse saanut paljon hyviä pelivinkkejä :) Sieltä löytyy listoja erilaisista lautapeleistä, pelien esittelyjä sekä arvosteluja. Lautapelejä löytyy erilaisista kaupoista ihan Prismaa ja Anttilaa myöten, mutta kannattaa tsekata myös lautapelit.fi  verkkokauppa. Helsingistä ja Tampereelta löytyy myös myymälät. Lisäksi jotkin kirjastot lainaavat lautapelejä pelattavaksi kotiin.

Peli-iloisin aamuyön terveisin

-Anna

Hengellinen väkivalta

Sain luettavakseni Janne Villan kirjan Hengellinen väkivalta. Kirja voitti viime vuonna Vuoden kristillinen kirja - palkinnon, mutta ennakkoluulojeni takia en ole tarttunut siihen aikaisemmin. Olen yhdistänyt Janne Villan Kirkko ja kaupunki -lehteen, jonka lukeminen on yleensä vain ärsyttänyt konservatiivista sieluani.

Nyt kuitenkin joku onnekas yhteensattuma toi Hengellinen väkivalta-opuksen eteeni. Mitä enemmän olen sitä lukenut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että tässä on todellinen helmi! Kirja on kattava teos hengellisestä väkivallasta, höystettynä ihmisten tarinoilla.

Kirja ei lähesty hengellistä väkivaltaa tieteen näkökulmasta, vaan enemmänkin toimittajan vinkkelistä. Kaikesta näkee, että Villa on todella perehtynyt aiheeseen ja käsittelee sitä erinomaisen monipuolisesti. Ammattilaisen ote näkyy myös tekstissä. Kirjaa on helppo lukea ja raskaan siitä tekee vain aihe, hengellinen väkivalta. Julmuuksista on raskasta lukea.

On raskasta myös tajuta pahuus ympärillä ja suuuttaa, että Nasaretilaisen nimissä tehdään niin paljon pahaa. Lukiessani huomaan kihiseväni raivosta. Se on sitä samaa raivoa, jota olen tuntenut, kun on tulllut taas esiin uusi hyväksikäyttötapaus jossain kristillisissä piireissä.

 Raivoon sisältyy myös avuttomuuden tunnetta. Miksei kukaan tee mitään? Miksi painetaan villasella se, mikä pitäisi käsitellä ja ennaltaehkäistä uudet tapaukset? Miksi pahan toiminnan annetaan jatkua? Sanotaanhan Raamatussakin jossain, että poistakaa paha keskuudestanne. MIksi sen sijaan siunaamme sen pahan hiljaisella hyväksynnällä? ( ei, minä en ole lestadiolainen)

Vaikka kirjan lukeminen on välillä vaikeaa sen aiheuttamien tunnereaktioiden vuoksi, niin silti sen lukeminen tuntuu tärkeältä. Minusta näistä asioista on tärkeä puhua, sillä ihmisten täytyy saada tietää! Kirjan takakannessa mainostetaan kirjaa otsikolla "Uskonnollista kuluttajavalistusta" ja sitä Janne Villan kirja todella on!

Mielestäni jokaisen kristityn pitäisi lukea tämä kirja! Ainakin seurakunta-aktiivien ja varsinkin niiden, jotka ovat vastuussa tai johtavat jotain seurakuntaa.

Haaveita päin!

Olen useamman vuoden ajan surrut sitä, että minulla ei ole ollut unelmia. Vähäisetkin haaveet, joita joskus on ollut, ovat haihtuneet taivaan tuuliin. Monissa yhteyksissä olen kuitenkin kuullut puhuttavan siitä, kuinka Jumala haluaa antaa meille unelmia, vieläpä suuria unelmia ja haluaa viedä meitä niitä  kohti. Minulla ei vain ole ollut unelmia, ei sen kummempia, kuin että valmistuisin koulusta ja saisin töitä. Ihme kyllä olen saanut nähdä yksi kerrallaan juuri tällaisten pienten ja arkisten unelmien toteutuvan ja Jumala on pitänyt ihan käsittämättömän hyvää huolta minusta.

Viime kesänä töissä sattui käsiini mielenkiintoinen kirja, Kaarina Davisin kirjoittama Irti oravanpyörästä. Työssään uupunut entinen sairaanhoitaja kertoo siitä, kuinka hän vähitellen kyllästyi oravanpyörässä juoksemiseen ja kulutuskeskeiseen elämäntapaansa, muutti perimäänsä sukutaloon ja alkoi elää omavaraisesti luonnon ehdoilla.

Oma oravanpyöräelämäni on vasta aluillaan ja minua ei niinkään puhutellut kirjassa se työstä irroittautuminen, vaan jokin muu. Käyn kyllä ihan mielelläni töissä. Tuo kirja kuitenkin pysäytti minut. Tuntui siltä, että sisälläni heräsi jokin pölyttynyt ja vanha haave, kenties lapsuuden ajoilta saakka mukana kulkenut kaipuu lähemmäs luontoa, maalle.

Siitä kirjan lukemisesta lähtien olen haaveillut jostain, millä ei ole vielä muotoa, eikä muita sanoja, kuin "talo maalla". Tällä hetkellä haave on täysin saavuttamattomissa, jossain valovuosien päässä. Talo jo sinänsä kuulostaa mahdottomalta, mutta Kaarinan kirjan ansiosta aloin haaveilla myös  omavaraisemmasta elämästä, oman ruoan viljelystä jne. Ja se jos mikä on saavuttamaton haave, olenhan pesunkestävä kaupunkilainen, patalaiska tekemään mitään käytännön hommia ja huono saamaan aikaan ylipäänsä mitään.

Eilen tämä unelma heräsi jälleen, kun aloin lukemaan Ismo Valkoniemen pientä punaista kirjaa Mammonan maailmasta Kuninkaan perilliseksi. Jokin siinäkin puhutteli kovasti. Kristittyinä meidät on tuotu mammmonan (rahan ja materian) maailmasta kuninkaan perillisiksi, eikä meidän tarvitse enää palvoa rahaa ja materiaa epäjumalana ja tavoitella niitä. Elämä Kuninkaan perillisenä on (sisäisesti) rikasta elämää ja Jeesuksessa meillä on (oikeasti!) kaikki, mitä me tarvitsemme.

Kirja laittoi minut pohtimaan omaa suhdettani materiaan, joka tuntuu hallitsevan minua aivan liikaa. Haalin itselleni kaikkea turhaa, vaikka haluaisin elää yksinkertaisesti ja ekologisesti. (Kirjat eivät ole turhia, eivät ainakaan kristilliset kirjat, joita ei saa kirjastoisa) Aloin taas haaveilla siitä, että voisin kuluttaa vähemmän..

Sitten eilenillalla katsoin tv7:lta todella hyvin tehdyn dokumentin Ruudun vangit, jossa käsiteltiin medioiden käytön (tv, netti, facebook, videopelit jne)  vaikutuksia ihmisin, medioiden sisältöjä ja mediariippuvuutta, ja sitten siinä oli haastateltu ihmisiä, jotka kertoivat kuinka olivat katkaisseet "mediariippuvuutensa". Ja omasta kokemuksestani tiedän, että se ei ole helppoa. Nämä ihmiset kertoivat, miten paljon enemmän aikaa heillä oli jäänyt hauskoihin harrastuksiin, Raamatun lukuun, toistensa kanssa olemiseen jne.

Silloin päätin, että kyllä, minunkin täytyy alkaa tehdä jotain konkreettista! Olisin heti paikalla eronnut facebookista, mutta sitten tajusin olevani parissa ryhmässä ylläpitäjänä ja tapaamisia yms. on miltei mahdoton sopia ihmisten kanssa nykyään ilman faboa. Tajusin kuitenkin, että minä käytän aivan liikaa aikaa ruudun ääressä (kuten nytkin...) ja sille on tehtävä jotain. Voin haaveilla loputtomasti siitä talosta maalla, kulutuksen vähentämisestä ja nettiriippuvuuden (?) katkaisemisesta, mutta haaveilu on turhaa, ellen ala kulkea haaveita päin.

Nyt siis alan päämäärätietoisemmin mennä kohti unelmaani, taloa maalla ja kaikkea mitä siihen liittyy. Yksi askel on varmaankin opetella tekemään asioita sen sijaan, että haaveilee ja kirjoittaa niistä.

Siispä Hyvää yötä!

Katso

Ärsyyntynyt täti tilittää

Minua ärsyttää ja tahdon ärsyttää teitäkin näin yön pimeinä tunteina. Ehkä provosoin tarkoituksella, mutta olen kyllästynyt olemaan vain hiljaa.

Viime aikoina minua on ärsyttänyt se, että suomalaista luonnonsuojelijaa pidetään suurena kärsivänä marttyyrinä, kun hän on luvatta tunkeutunut öljynporauslautalle ja joutunut venäläiseen vankilaan.

 Okei, öljynporaus arktisilta merialueilta on väärin, siis tarkoitus oli hyvä ja siihen päästiin. Okei, väkivaltaa ei käytetty. Siis keinotkin oli hyvät (vai oliko kaikki laillista?) ja okei, tuomio tuntuu liian kovalta rikokseen nähden.

Mutta. Olkoon kuinka hyvänsä, niin tunkeuduttiin luvatta alukselle pyrkimyksenä estää sen toiminta. Vaikka Sini  ansaitsee hatunnoston rohkeudesta, niin en silti ymmärrä mitä sankarillista siinä on, että tekee väärin saadakseen aikaan jotain hyvää? 

Ihmiset haluavat olla humaaneja, tiedostavia, ympäristöä rakastavia ja taistella oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta ja jakavat facebook-linkkejä aiheesta. Kahvipöytäkeskusteluissa hymistään Sinin puolesta ja ärsyttää, kun en itsekään uskalla vastustaa tuota hyminää ja provosoin vain blogin lukijoita.

Eniten minua ehkä ärsyttää median huomion epäoikeudenmukaisuus. Maailmassa on valtava määrä ihmisiä, jotka kärsivät vainoa tehtyään hyvää, mutta kukaan ei heitä muista. Heidän olonsa saattavat olla kurjemmat kuin Venäjän vankiloissa.

Kliseistä ja lohduttamisesta

Inhoan kliseitä. Inhoan tyhjiä fraaseja, jota uskovatkin usein viljelevät puheessaan ymmärtämättä, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Inhoan sitä, kun joku heittää jostain kirjasta lukemansa jonkun ajatuksen ilmaan ja pahimmassa tapauksessa yrittää sillä lohduttaa ja antaa tukea.

Ihminen, jonka sydämeen sattuu, ei tarvitse hyviä neuvoja, ei viisaitten ihmisten lausumia viisaita sanoja. Ei. Usein hyvät neuvot, kliseet ja fraasit vain loukkaavat. Ihminen, joka kokee tuskaa tarvitsee ennen kaikkea lohdutusta ja myötäelämistä. Sitä, että joku on hiljaa ja kuuntelee. Kärsivä kunnioittaa sitä ihmistä, joka hyväksyy hänet ja hänen tuskansa ja kestää kuunnella arvostelematta. Se vain tuntuu olevan maailman vaikein tehtävä. Varsinkin jos kyseessä on läheinen ihminen, jota tahtoisi auttaa ja jonka tuskaa tahtoisi helpottaa sanomalla jotain lohduttavaa. Silloin on helppo sortua fraaseihin.

Miten voisi oppia lohduttamaan? Usein tuntuu mahdottomalta löytää oikeita sanoja ja kauniit sanat kuolevat jo ennen kuin niitä on sanottu. Mitä hyödyttää sanoa, että huomenna on helpompaa, jos tietää, että niin ei ole? Mitä silloin voi sanoa kun ei voi sanoa mitään? Onko läsnäoleminen tärkeämpää kuin sanat? Näkyykö rakkaus ja välittäminen vaikka en osaisi sanoa mitään, en uskaltaisi halata enkä osaisi itkeäkään?

Kliseet ja fraasit jättävät kylmäksi. Silloin kun olen itse hajonnut ja elämäni on myrskynnyt, minua on lohduttanut eniten Jumalan sana. Psalmi 91 oli kuin pelastusrengas silloin, kun olin hukkumaisillani omassa elämässäni. Tietoisuus siitä, että Jumala on kanssani tuntui miltä tuntui, on pitänyt toivoa yllä. Tuntuu kuluneelta sanoa, että "Jumala on ollut mulle uskollinen", mutta se on todella totta. Jollain käsittämättömällä tavalla Jumala on ollut kanssani silloinkin, kun on vaikuttanut siltä, että hän on hylännyt kokonaan. Hän on paras lohduttaja.

Tämä Laura Storyn laulu on lohduttanut minua. Olen kuullut sen laulettavan myös suomeksi, mutta en muista enää sanoja. Suomeksi se oli jotenkin vielä vahvemmin kohti käyvä, mutta koskettaa englanninkielisenäkin. Toivon, että laulu voisi olla lohdutukseksi jollekin teistä