tiistai 9. elokuuta 2011

Tulkoon mitä vaan

Jumala, onko totta se, mitä sanot:
Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. Fil 4:13(KR 33/38)
Tai uudemman käännöksen mukaan:
Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Fil 4:13.
Voisitko opettaa minua luottamaan siihen, että olet luotettava?

Välillä laulujen sanoja putkahtelee päähän. Juuri nyt tuli mieleen Juha Tapion Sateinen aamu, ja siitä kertosäe:
Itki taivas vasten ikkunaa ja tunsin
Että tulkoon mitä vaan
Jotenkin selvitään kyllä
Että kiinni vielä parsitaan saumat
Paikoin pettäneet
Laulu kertoo varmaankin parisuhteesta, mutta mitä siitä. Minä laulaisin tuon yksikössä. Selviän tästä elämästä. Jumalan avulla. Jotenkin. Minä tahdon uskoa, että hän vielä muuttaa tuskan iloksi. Hän selvittää solmut ja parantaa tulehtuneet haavat. Hän, minun parantajani. Minun pelastajani. Minun puolustajani. Kenties syvään juurtunut surupuu jonain päivänä puhkeaakin kukkimaan ilon kukkia? Kenties jonain päivänä ilokin on yhtä syvällä kuin tuska?

Herra, anna rohkeutta luovuttaa koko elämä sinulle. Anna luottamusta siihen, että sinä tahdot hyvää, et koskaan pahaa. Minä niin tahtoisin paeta, juosta pois. Mutta Jumala, anna rohkeutta kohdata elämän kivut, silloin kun on niiden aika. Minne muualle minä menisin? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Minä en selviä elämästä ilman sinua, Jumala. Kiitos, että olet.

7 kommenttia:

  1. Anna, sinua odottaa hieno elämä. Halusin vain sanoa sen. Jumala kuulee joka ikisen rukouksesi, kirjoitetunkin ja Hän vastaa niihin. Hän varustaa sinut voimallaan ja antaa tarvittavat keinot ja välineet kaikkiin elämäsi tilanteisiin. Ole siunattu sisareni Kristuksessa ♥

    VastaaPoista
  2. Hei, Anna!
    Rukoukseesi sanon AMEN.

    Kaikella on aikansa auringon alla, niin itkulla kuin ilollakin. Silloin, kun on itkun aika, on vaikeaa uskoa, että Taivaan Isä tahtoo lapselleen vain hyvää. Kuitenkin niin se on. Yleensä juuri tuskan, kivun ja itkun aika on myös kasvun ja luottamuksen aikaa.
    Jumala haluaa, että juurrumme Häneen. Hän tahtoo, että kaikessa olemme ja elämme Hänessä.

    Päivän Sana (tuossa oikealla) muistuttaa meitä:
    "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
    Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." (Hepr. 11:1-3)

    Rukoilen puolestasi. Muista sinäkin minua rukouksissasi, kiitos.
    Siunausta ja voimia tähän päivään ja kaikkiin huomisiin! <3

    VastaaPoista
  3. Johanna: Kiitos rohkaisusta! Itse ei aina jaksa uskoa siihen hienoon elämään, mutta tuntuu hyvältä kuulla se toisilta. Siunausta sinullekin :)

    Nurkkalintu: Olet rukouksissa! Siunausta ja voimia sinullekin kaikkeen elämääsi :) Ehkä pitää ensin itkeä, että ilolle tulee tilaa?

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Anna :-) <3

    Tämä laulu on yksi lemppareistani:
    http://www.youtube.com/watch?v=o3Ssw9Rxw3Y

    Kyyneleetkin voivat hoitaa meitä - ja eheyttää.

    Olen elämäni varrella itkenyt paljon. Toisaalta on hyvä, kun kykenee itkemään, sillä tunnen ja tiedän ihmisiä, joilta kyky itkeä on hukuksissa.
    Olen omalla kohdallani huomannut, että itkujen jälkeen ilo ja iloitseminen ovat muuttaneet muotoaan. Tosin vanheneminenkin varmaan vaikuttaa muuttavasti....

    VastaaPoista
  5. Kiitos linkistä, ihanat sanat tuossa laulussa!

    VastaaPoista
  6. Kumpa minäkin muistaisin tuon, Ketän kaiken Hänen avullaan.
    Tällä hetkellä mieli on aika musta, mutta tiedän, että tämä helpottaa...

    VastaaPoista
  7. Voimia Anonyymi! Jumala pitää sustakin huolen, aivan varmasti, vaikkei siltä tuntuisikaan. Olet hyvissä käsissä. Toivon ja rukoilen oloosi helpotusta. Siunausta!

    VastaaPoista