Äsken kuitenkin törmäsin youtuben kautta videoon, jossa eräs Bethel seurakunnasta laulaa...ja hälytyskellot alkoivat soida päässäni. En tiedä mitä ajatuksia tämä video teissä herättää, eikä teidän tarvitse hyväksyä sitä, mitä minä aion sanoa.
Niin karulta kuin se kuulostaakin, minulle heräsi kysymys, missä on Jeesus? Miksei häntä ylistetä? En halua arvostella laulajaa (hänellä on uskomattoman hienon ääni, käy ilmi muista Youtubevideoista) vaan kyseenalaistan tällaisen ylistyskulttuuria, jossa ihmismassa velloo tunteissaan. Jos tämä on Kristuksen palvomista, tai jos tämä on joku "uusi palvonnan taso", jolle meidän ylistyksemme on menossa, niin haluan pysyä siitä erossa. Mieluummin laulan vaikka ilman säestystä omalla epävireisellä äänelläni lauluja Jeesuksen verestä ja Jeesuksen sovitustyöstä ja ylistän elävää Jumalaa.
Aloin miettiä, että mitä tekemistä tällaisella ekstaattisella ja tunteissa vellovalla "ylistyksellä" on arkipäivän kristillisyyden kanssa? Tai ylipäänsä Kristuksen seuraamisen kanssa? Tulee mieleen jotkut teknobileet, jossa porukka on jossain höyryissä. Erona vaan, ettei näissä bileissä tarvita muuta kuin "henkeä", joka saa ihmiset menettämään itsekontrollinsa.
Jeesus kuitenkin kehoitti meitä rukoilemaan paitsi hengellä, myös ymmärryksellä. Miksi Jumala muka haluaisi meidän menettävän järkemme hänen edessään? Ihmismielellä leikkiminen on vaarallista ja kun tulvaportit aukaistaan, mitä sitten?
Uskoon kuuluvat toki hetket, jolloin voi kokea niin suurta iloa ja rakkautta, että kaikki muu menettää merkityksensä. Silti minusta tuossa videolla oli pikemminkin sitä, mitä ihmismieli ja sydän saa aikaan, kun se päästetään valloilleen..voimakasta tunnetta ja miltei hypnoottisuutta.
Uskoon kuuluvat toki hetket, jolloin voi kokea niin suurta iloa ja rakkautta, että kaikki muu menettää merkityksensä. Silti minusta tuossa videolla oli pikemminkin sitä, mitä ihmismieli ja sydän saa aikaan, kun se päästetään valloilleen..voimakasta tunnetta ja miltei hypnoottisuutta.
Raamattu kehoittaa meitä ylistämään Jumalaa soittaen ja laulaen ja rumpua yms. lyöden. Siis ylistys on erittäin raamatullista, mutta ei ole ylistystä ilman Jeesusta ja hänen ristinkuolemaansa, ilman elävää Jumalaa, jota palvoa.
Ylistysmusiikkia voi toki olla hyvin erityylistä ja ylistää voidaan erilaisilla soittimilla. En usko, että urut, piano tai kitara olisivat jotenkin pyhempiä soittimia. Siihenkään en usko, että vuosituhansia vanhat virret olisivat hengellisempiä, kuin 2000-luvulla syntyneet laulut, tai toisin päin. Viime vuosina on tullut paljon uusia hyviä ja Jumalasta kertovia ja häntä ylistäviä lauluja.
Kuitenkin minua hieman pelottaa, mihin nykyinen ylistyskulttuuri on menossa, jos seuraamme jenkkien jalanjäljissä?
Löysin vielä suomennetun kirjoituksen Bethel-seurakunnasta, jossa "ex-äärikarismaatikko" Andrew Strom varoittaa kristittyjä Bethel-seurakunnasta ja sen johtajasta Bill Johnsonista. Se löytyy tämän linkin takaa
Mietimme vähän samaa miehen kanssa tässä viikonloppuna. Vaikka virsiä pidetään ankeina ja harmaina, ne ovat totta. Jotkut niistä ovat olleet jo satojen vuosien ajan. Karismaattisen liikkeen laulujen sanoissa on kyllä suuria sanoja ja niillä nostatetaan tunnelatausta, mutta ovatko ne totta? Jos eivät ole, niillä ei ole mitään pysyvää merkitystä, ne ovat turhia ja haitallisia.
VastaaPoistaKiitos kommentista, Häivähdys! Olen ihan samaa mieltä virsistä! Ne ovat kestäneet aikaa ja lohduttaneet monia ennen meitä.
VastaaPoistaOnhan niitä ylistyslaulujakin, joissa korotetaan Jeesusta ja kerrotaan siitä, mitä hän on tehnyt tai ylistetään sitä, kuka Jumala on.
Kuitenkin monesti lauletaan siitä, mitä minä itse olen ja teen ja tunnen. Tai ei ne sanatkaan ehkä niin harmita, kyllähän itsestä voi laulaa (tosin se ei aina ole ylistystä Jumalalle) ja on monia hyviä uudempia hengellisiä ylistyslauluja, joiden rehellisistä sanoista tykkään, Suomalaiset on tehneet hyviä lauluja ja on niitä ulkomaisiakin.
Mulle ylistysmusiikin ongelma ei niinkään ole lauluissa tai musiikissa, vaan siinä, mikä rooli musiikille annetaan. Minusta tuntuu välillä, että tietyissä tilanteissa musiikin tarkoitus on juuri tuo mainitsemasi tunnelman nostattaminen jollekin "hengelliselle levelille", siis ylistysmusiikista on tehty ikään kuin jotain mystiikkaa, jonka kautta saadaan suora yhteys Jumalaan.
Toki musiikki puhuttelee joskus syvemmältä kuin mitä sanat tavoittavat ja yhdessä laulaminen voi olla todella hieno ja hoitava kokemus, mutta siltikään siinä ei ole mitään "mystistä". Modernin karismaattisen liikkeen käsityksessä ylistysmusiikista jokin tökkii. (En muuten tarkoita karismaattisella liikkeellä helluntailaisia tai muita vapaita suuntia, vaan irrallisia uusia karism. seurakuntia ja kirkkokunnasta riippumatonta uuden aallon karismaattista liikehdintää) Ehkä pelkään, että hypnotisoivalla musiikilla yritetään korvata Pyhä Henki. Ihmettelen myös sitä oletusta, että mitä kontrollittomampi meno ylistyksen aikana, sen enemmän Pyhä Henki tekee työtään.
Mitä muuten tarkoitit, että laulujen sanat eivät olisi totta? Olisi kiva kuulla joku esimerkki? Itselleni tuli mieleen vain se, mitä olen ihmetellyt, että lauletaan helposti kevyesti asioista, jotka eivät ole kevyitä, esim. koko elämän luovuttamisesta Jumalalle jne, vaikka sydämessään ei olisi valmis luopumaan tai sitten lauletaan siitä, kuinka MINÄ rakastan Jeesusta...vaikka se tuntuu välillä valehtelulta.
Tästä ylistysmusiikista voisin kirjoittaa pitemmästi, kun ajatuksia tuntuu riittävän.
Siunausta viikkoosi!
"Ihmettelen myös sitä oletusta, että mitä kontrollittomampi meno ylistyksen aikana, sen enemmän Pyhä Henki tekee työtään."
VastaaPoistaOon eri mieltä.
Mutta siinä mielessä oot ehkä syntynyt oikeaan maahan, että täällä monet hengellisistä tilaisuuksista on sellaisia, että voisi luullensa tulleensa hautajaisiin (surujuhlaan), jos ei tietäis, että kyse pitäis oikeasti olla Maailman Suurimman Ilon asiasta.