Mitä tahansa elämässäni joudunkin kohtaamaan ja käymään lävitse, mikään ei koskaan voi tehdä tyhjäksi sitä tosiasiaa, että olen Jumalan lapsi. Saan olla Jumalan lapsi, vaikka minulle tapahtuisi mitä. Saan olla Jumalan lapsi, vaikka minusta tuntuisi miltä. Vaikka sairastuisin pysyvästi, olisin yhä Jumalan rakas lapsi. Vaikka kaikki hylkäisivät minut, mikään ei muuttaisi sitä, että olen Jumalan lapsi. Kuollessanikin olisin Jumalan lapsi.
Psalmi 11
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herraan minä turvaan. Kuinka voitte sanoa minulle: "Pakene vuorille kuin lintu! Jumalaton jännittää joustaan, nuoli on jo jänteellä. Pimeän turvin hän tähtää syyttömään. Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?" Herra on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet. Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat. Hän vihaa sitä, joka rakastaa vääryyttä. Satakoon jumalattomien päälle tulta ja tulikiveä! Polttava tuuli olkoon malja, joka heidän on juotava! Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta, oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa.
Minun on ollut vaikea ymmärtää psalmien kohtia, joissa toivotetaan vihamiesten tuhoa. Eihän se ole ollenkaan sopivaa ja Jeesuskin käskee rakastamaan vihamiehiä jne. Kuitenkin ihan viime aikoina olen huomannut, miten lohduttavia kohtia ne oikeastaan ovat. Esimerkiksi tuo yllä oleva psalmi. Joskus ihmettelen, miten psalmeista löytyy niin osuvia kuvauksia siitä mitä tunnen ja ajattelen. Ja hämmästyttävintä on, että minulla on oikeus tuntea kaikkia tunteita: vihaa, surua, katumusta, iloa, riemua.
Kyllä tämä ihan asia olla herran kanssa joka päivä ja saa elää rikasta elämää ja puhtaitten ja raikkaitten vesien äärellä siunauksessa KYllä meillä onmyös viha miehiä ja naisia .Kun Juudas kavalsi Jeesuksen ,ei Jeesus misssän tapauksessa siunanut Juudasta vaan sanoi minkä teet tee se pian,eikä misssän tapauksessa suíunanut häntä ,vaan Juudas kuoli itse tuhoon Jumalan kiroamana.Siunausta,ja kiitos ,keijo södertälje
VastaaPoista