maanantai 3. toukokuuta 2010

Tiedätkö sinä todella, mikä on evankeliumi?

Tämä kysymys pysäytti minut, kun katsoin tämän videopätkän ja kuuntelin tätä "hullua katusaarnaajaa".






Kannattaa klikata suoraan Youtubeen, josta saa suomenkieliset tekstit!! (ne saa kun painaa esittelytekstin vieressä olevaa painiketta, "interaktiivinen litteraatti")



Tiedänkö todella, mikä on evankeliumi?


Paha kysymys. Onko evankeliumi tullut eläväksi todellisuudeksi minulle, vai onko se vain kuollut klisee muiden uskonnollisten kliseiden joukossa? Onko Jeesuksen elämä tullut minulle todelliseksi? Uskonko todella, koko olemuksellani, että Hänet ristiinnaulittiin minun syntieni vuoksi ja että Hän nousi kuolleista ja elää tänään ja tulee kerran takaisin tuomitsemaan maailman?

Jos todella uskoisin sen, elämäni olisi erilaista. Jokin minussa pistää vastaan: en usko, enkä haluakaan uskoa. On mukavampaa palvoa materiaa, olla uskonnollinen ja kiillottaa sädekehää, kuin nöyrtyä Jeesuksen jalkojen juureen huutamaan häneltä apua ja palvoa yksin häntä.

Kun kuulen evankeliumin julistusta, sydämeni janoaa sitä enemmän ja enemmän. Ja kuitenkin huomaan omassa elämässäni vastustavani evankeliumia.

Ehkä vaikein pala evankeliumissa on synti.


Tiedän olevani syntinen, mutta mielummin en myöntäisi sitä, en haluaisi tunnustaa syntejäni, koska se tarkoittaisi, että niistä pitäisi luopua. Ja minä en tahdo. Tahtoisin samalla kertaa kulkea kahta tietä: omien mielitekojeni tietä ja Jumalan tahdon tietä. Se vaan ei onnistu.

Minun on vaikea myös hyväksyä sitä, mitä Raamattu sanoo synnistä: "synnin palkka on kuolema" Room 6:23 . Mitä, miksi? Eikö mikään vähempi riitä?

Ehkä en ole ymmärtänyt sitä, että Jumala on täydellisen oikeudenmukainen ja pyhä. En ole ymmärtänyt sitä, että pahuus vaatii rangaistuksen. En ole ymmärtänyt sitä, että rakkaus hyvää kohtaan on myös sitä, että vihaa pahaa. Enkä ymmärrä sitä vieläkään. Kuvani Jumalasta on vääristynyt.

Mielummin haluaisin, että Jumala olisi vähän "epäreilu" ja suosisi minua. Tarkoitan tällä sitä, että hän katsoisi läpi sormien minun syntejäni, mutta vaatisi muut tuomiolle siitä, miten ovat minua kohdelleet ja rankaisisi muita vääristä teoista, joita he ovat minua kohtaan tehneet.

Mutta se ei voi mennä niin. Jos Jumala on oikeudenmukainen, hän on oikeudenmukainen kaikille ja se tarkoittaa, että kaikki me olemme samalla viivalla. Silloin me kaikki olemme syyllisiä. Vaikka olisimme ihan "hyviä ihmisiä", Jumalan edessä se ei riitä, sillä hän näkee meidän sydämeemme, joka on täynnä kaikkea muuta kuin hyviä ajatuksia. Mikään epäpyhä ei kestä Jumalan edessä, vaan Jumalan pyhyys ja täydellisyys vaatii pyhyyttä ja täydellisyyttä. Raamattu sanoo: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23)...mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden (syyttömyyden?), koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi (Room 3:24)

Se kohta jatkuu vielä: Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. Room 3:25-26

Jeesuksen uhrin tähden minä voin saada syntini sovitetuksi ja pelastua tulevalta tuomiolta. Eikä minun tarvitse tehdä mitään (en pysty tekemään mitään) pelastuakseni. Kun huudan apua ja tunnustan avuttomuuteni, saan vastaanottaa sen lahjan, minkä hän antaa, vanhurskauden. (En löydä sopivia sanoja...ehkä siksi, että en täysin ymmärrä mitä evankeliumi on)

Miten evankeliumin totuus voisi lävistää sydämeni ja koko olemukseni niin, että en voisi olla elämättä sitä todeksi, niin, että en voisi olla puhumatta siitä?



P.S.

Sanan vanhurskas merkitys wikipedian mukaan:

Jo Mikael Agricola käytti sanoja vanhurskas ja vanhurskaus käännöksinä kreikankielisille sanoille dikaiosynee (δικαιοσύνη, subs.) ja dikaios (δικαιος, adj.). Näillä kreikan sanoilla kuitenkin on myös ei-uskonnollinen merkitys "oikeudenmukainen". Latinaksi vanhurskas on iustus ja vanhurskauttaminen iustificatio.

Termi "vanhurskaus" kuuluu alun perin liittoa sekä liiton solmimista käsittelevään kielenkäyttöön. Taustalla on ajatus kahden henkilön välisestä liitosta, jossa "vanhurskaaksi" sanotaan sitä, joka pitää kiinni solmimansa liiton velvoituksista. Raamatussa on selvää, että Jumala on liitossaan Israelia kohtaan aina "vanhurskas"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti