Pieniä askeleita

Usein odotan suuria ja vaadin kohtuuttomasti itseltäni. Tahdon pelastaa maailman, tahdon tulla täydelliseksi ja tahdon päästä eroon itsekkyydestäni. Yritän, mutta petyn, kun en kykenekään mihinkään.

Sen sijaan että odottaisin itseltäni paljon, voisin tunnustaa kyvyttömyyteni ja laittaa luottamukseni Jumalaan ja odottaa häneltä suuria. Minä en pysty pelastamaan maailmaa, tai edes yhtä ihmistä vaikka kuinka yrittäisin. Jumala pystyy.

Haluaisin ottaa isoja askelia ja jättiläisen harppauksia. Haluaisin esimerkiksi uskaltaa olla ystävilleni avoin omasta uskostani ja kertoa heille Jumalasta. Teen kuitenkin asiasta liian suuren ja kynnys avata suu kasvaa valtavaksi. Kenties vaadin itseltäni liian suurta askelta.

Luulen, että Jumala tahtoo näyttää minulle, että pienet askeleet ovat kaikkein tärkeimpiä, enkä saa väheksyä pieniä askeleita. Pikkuhiljaa Jumala tekee työtään minussa ja kun ottamani askeleet ovat pieniä ja mitättömiä, minun on helpompi säilyä nöyränä. Herra tietää ylpeyteni, eikä tahdo lisätä sitä.

Eivätkä ne pienet askeleet liity vain Jumalasta puhumiseen (evakeliointiin), tämä elämä on täynnä pieniä askeleita, joita täytyy ottaa saavuttaakseen suuria asioita. Nyt sellainen pieni askel voisi olla valintakoemateriaaleihin tarttuminen ja lukemisen aloittaminen. Pieni, mutta tärkeä (ja vaikea) askel :D

(tekstiä muokattu ja korjattu 22.5.10)