lauantai 26. maaliskuuta 2011

Nettikatkolle?

En ole koskaan viettänyt paastonaikaa mitenkään erityisesti. Ehkä tänä vuonna voisi tehdä toisin. Ainakin voisin vähentää elämästäni häiritseviä juttuja, "paastota" esimerkiksi netissä roikkumisesta.

Minusta on tuntunut jo pitemmän aikaa, että on pakko alkaa rajoittaa netin käyttöä. Siihen kehottaa ihan oma maalaisjärki ja luulen, että myös Jumala. Hän ei halua että väsytän itseäni turhaan. Lisäksi läppärini on osoittanut hajoamisen merkkejä. Tänään se on sammunut itsestään useamman kerran illan aikana. Vielä pitäisi saada pari esseetä kirjoitettua. Ja muutenkin olisi kiva jos ei tarvitsisi vielä uutta konetta hommata.

Koska nettiajan rajoittaminen ei ole oikein onnistunut, olen päättänyt pitää viikon tauon koko Internetistä. Otan tavoitteeksi selvitä yhdestä päivästä, sitten toisesta ja kolmannesta. Mailit käyn katsomassa koulussa tai muualla. Mihin sitten käytän aikani? Ehkäpä kouluhommat edistyisi ja kotikin pysyisi kunnossa. Ja kavereihin voin toki pitää yhteyttä ihan puhelimella

Jospa aloittaisin maanantaina ja pyrkisin viikkoon. Parhaassa tapauksessa se johtaisi elämäntapaan, jossa virtuaalimaailma ei hallitsisi ajankäyttöäni niin paljon.

Koitan siis olla viikon poissa myös bloggerista. En unohda tätä kuitenkaan, vaan palaan päivittelemään viikon kuluttua

Olkaa siunattuja, joka ikinen!

3 kommenttia:

  1. Hieno päätös! Siunausta viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen tänä vuonna vähentänyt netti-elämää viime vuotiseen käyttöön verrattuna.
    Viikon paasto kuulostaa hyvälle.

    Minulla oli tämän oman läppärini kanssa samanlainen ongelma viime vuoden puolella. Kone alkoi sammahdella, yhden illan aikana saattoi sipata muutamankin kerran. Sitten se piti paljon sellaista "tuuletushurinaa".
    Sain neuvon puhdistaa näppäimistö sellaisella suihkeella, joka on ihan näitä koneiden puhdistusaineita. Nimeä en nyt muista...
    Puhdistuksen jälkeen läppärini alkoi toimia taas moitteettomasti.

    Siunattua ja antoisaa blogi- & nettitaukoa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Häivähdys ja Nurkkalintu :)

    Läppäri on taas toiminut kunnolla, ehkä se oli jotenkin vain ylikuumentunut tms. Kiitos vinkistä kuitenkin :)

    VastaaPoista